TOIMENPIDEALOITE 27/2001
vp
TPA 27/2001
vp - Leena Rauhala /skl
Tarkistettu versio 2.0
Työttömyysturvan peruspäivärahan
ja työmarkkinatuen korottaminen
Eduskunnalle
Työttömyysturvan peruspäiväraha
ja työmarkkinatuki ovat nousseet vuodesta 1998 elinkustannsten
nousun verran 120 markasta tämän vuoden alussa
nousseeseen 127 markkaan. Reaalista korotusta pienimpiin työttömyysturvamuotoihin
ei siis tullut. Reaalituloja kuvaavat tilastot viime vuosikymmeneltä kertovat
varsin koruttomasti, että muiden väestöryhmien
taloudellisen tilanteen kohentuessa työttömien
kotitalouksien keskimääräiset reaalitulot
ovat laskeneet vuodesta 1991 lähtien. Työttömät
ovat siis köyhyyskysymyksen ytimessä, ja työttömistä kaikkein
vaikeimmassa tilanteessa ovat peruspäivärahaa
ja työmarkkinatukea saavat.
Tällä alimmalla työttömyysturvatasolla
meillä joutuu elämään nykyisin
noin 170 000 työtöntä, joiden
perusturvatasoksi nykyinen päiväraha on liian
matala. Heistä noin 60 000 on pitkäaikaistyöttömiä.
Erityisen vaikea tilanne on ikääntyneillä pitkäaikaistyöttömillä.
Monet yli 55-vuotiaat ovat pudonneet työmarkkinatuelle,
ja heidän työllistymistilanteensa nykymuotoisin työllistämistoimin
ja mahdollisuuksin on melko heikko. Näin heidät
on useiksi vuosiksi sidottu elämään köyhyydessä tällä alimmalla
työttömyysturvatasolla. Näitä pitkäaikaistyöttömiä ja muita
laman ja rakennemuutoksen uhreja ei saa jättää heitteille.
Työttömyysturvan peruspäivärahan
ja työmarkkinatuen tason reilu korottaminen tulee ottaa
viimeistään ensi vuoden budjettiin. Näin
ryhdyttäisiin sanoista tekoihin köyhyyden torjumisessa.
Valtion menot eivät tästä työmarkkinatuen
ja peruspäivärahan nostosta nousisi, sillä sen seurauksena
jonot toimeentulotuen luukulla lyhenisivät. Näin
siirryttäisiin perusturvan tarjoamisessa tervempään
suuntaan, kun perusturva tulisi ensisijaisista perusturvamuodoista
eikä viimesijaisesta toimeentulotuesta.
Perusturvatason nostaminen tulisi olla hallituksen prioriteeteista
ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen tulisi
ansioturvaa parantaa. Siten voitaisiin nostaa ensin kaikkein köyhimmät
pois köyhyysloukusta ja sen jälkeen alkaa parannella
ansionmenetyksiä korvaavia korvausmuotoja.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työttömyysturvan
peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamiseksi.
Helsingissä 22 päivänä helmikuuta
2001