Viimeksi julkaistu 1.8.2025 17.33

Toimenpidealoite TPA 33/2025 vp 
Merja Rasinkangas ps ym. 
 
Toimenpidealoite opintolainahyvityksen saattamiseksi oikeudenmukaiseksi varusmiehille

Eduskunnalle

Varusmiesten osalta opintolainahyvityksen saamiseen liittyy suuria ongelmia. Jos opiskelija valmistuu korkeakoulusta tavoiteaikataulussa, hän voi saada valtiolta opintolainastaan hyvityksen. Hyvitys voi kuitenkin jäädä saamatta, jos opiskelija on ottanut opiskelupaikan vastaan, mutta joutunut lykkäämään opintojaan armeijan palveluksen takia. Varsinkin tässä ajassa asevelvollisuuden suorittamisesta ei saisi tulla haittaa siviilielämän puolelle. 

Opintolainahyvitykseen oikeutetun opiskelijan korkeakoulututkinnon suorittamisaika määritellään alkavaksi siitä lukukaudesta, jolloin opiskelija on ensimmäisen kerran vastaanottanut korkeakoulupaikan. Tähän aikaan lasketaan mukaan myös opiskelijan mahdolliset poissaolokuukaudet. Lainsäädäntö huomioi varusmiespalveluksen suorittamisen, mutta ei ota kantaa tilanteisiin, joissa opintojen aloittaminen viivästyy esimerkiksi palveluksesta kotiutumisen vuoksi. Erityisesti ammattikorkeakoulupuolella tämä on aiheuttanut opiskelijoille ongelmia. 

Varusmiespalveluksen suorittamisen ei kuuluisi vaikuttaa opintolainahyvityksen saamiseen ollenkaan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin saattaakseen opintolainahyvityksen oikeudenmukaiseksi myös varusmiehille. 
Helsingissä 25.4.2025 
Merja Rasinkangas ps 
Anne Rintamäki ps 
Christoffer Ingo 
Ari Koponen ps 
Juha Mäenpää ps 
Olga Oinas-Panuma kesk 
Mauri Peltokangas ps 
Petri Huru ps 
Veijo Niemi ps 
Miko Bergbom ps 
Joakim Vigelius ps 
Onni Rostila ps 
Jarmo Lindberg kok 
Juha Hänninen kok 
Tere Sammallahti kok 
Timo Vornanen tv 
Sara Seppänen ps 
Sanna Antikainen ps 
Anders Norrback 
Mika Riipi kesk 
Annika Saarikko kesk 
Juho Eerola ps 
Ville Väyrynen kok 
Janne Jukkola kok 
Oskari Valtola k  
Pekka Aittakumpu ps 
Rami Lehtinen ps 
Sheikki Laakso ps 
Teemu Keskisarja ps 
Minna Reijonen ps