Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka ja siihen kytkeytyvä sosiaaliturvajärjestelmä ovat kestämättömällä pohjalla ja vaativat välitöntä uudelleentarkastelua. Suurin osa puolueista on rakentanut politiikkaansa sille hataralle oletukselle, että maahanmuutto kaikissa muodoissaan parantaa Suomen huoltosuhdetta ja vahvistaa julkista taloutta. Tälle väitteelle ei ole ollut vankkaa näyttöä aiemminkaan, ja nyt tuoreet, laajat tilastot kumoavat nämä oletukset kiistattomasti.  

Vieraskielisen väestön osuus keskeisten sosiaalietuuksien saajista kasvaa jatkuvasti hälyttävää tahtia ja on merkittävässä epäsuhdassa heidän väestöosuuteensa nähden. Vuonna 2024 vieraskielisten osuus väestöstä oli 10,8 prosenttia, mutta heidän osuutensa Kelan maksamasta toimeentulotuesta oli jo 29,5 prosenttia. Samankaltainen yliedustus näkyy myös työmarkkinatuessa (25,7 %), peruspäivärahassa (20,3 %) ja yleisessä asumistuessa (21,9 %). Tämä kehitys ei ainoastaan rasita julkista taloutta, vaan osoittaa myös syvää epäonnistumista maahanmuuttajien kotouttamisessa ja integroitumisessa suomalaisille työmarkkinoille. Kokemukset muualta Euroopasta toimivat varoittavana esimerkkinä: yksikään maa ei ole mittavista taloudellisista panostuksista huolimatta onnistunut kääntämään vastaavanlaista maahanmuuttoa kansantaloudelliseksi edukseen. Erityisen huomionarvoista on, etteivät edes vauraat ja poikkeuksellisen toimiviksi tunnetut Pohjoismaat ole onnistuneet maahanmuuttajien integraatiossa. Tämä viittaa vahvasti siihen, ettei integraatio-ongelma ole ratkaistavissa vastaanottavan maan toimilla. 

Suomen osalta tilanne on erityisen kärjistynyt pääkaupunkiseudulla, missä vieraskielisten osuus väestöstä on maan korkein. Esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla vieraskieliset muodostavat jo yli puolet työmarkkinatuen saajista, vaikka heidän väestöosuutensa on 25—30 prosenttia. Konkreettisesti tämä tarkoittaa valtavia summia: Kela maksoi vuonna 2024 työmarkkinatukea, toimeentulotukea, yleistä asumistukea ja peruspäivärahaa yhteensä 4 miljardia euroa, ja kyseisten etuuksien kokonaissummasta vieraskielisten osuus oli yli 1,1 miljardia euroa. Maahanmuuttajien työttömyysaste on moninkertainen kantaväestöön verrattuna, ja työllisyysaste on huomattavasti matalampi. Tämä romuttaa perustellusti oletukset siitä, että Suomi voisi ratkaista työvoimapulaa nykyisen kaltaisella maahanmuutolla. On tunnustettava se tosiasia, että suurin osa Suomeen kehittyvistä maista suuntautuvasta maahanmuutosta on nettovaikutukseltaan Suomen taloutta heikentävää. Vaikka tulija saapuisi muodollisesti työperusteisesti Suomeen, hän ajautuu helposti etuuksien piiriin joko kokonaan tai osittain, koska matalapalkka-alojen ansiotaso ei riitä elinkustannusten kattamiseen ilman yhteiskunnan tukia. 

Nykyinen lainsäädäntö, joka takaa lähes välittömän pääsyn laajan sosiaaliturvan piiriin, ei kannusta työntekoon eikä omavaraisuuteen. Se luo järjestelmän, jossa Suomeen muuttaminen ilman riittäviä valmiuksia työllistyä on houkuttelevaa. Tämä on kestämätöntä tilanteessa, jossa Suomen julkinen talous on jo valmiiksi poikkeuksellisen suurten paineiden alla. Siksi on välttämätöntä uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää siten, että se perustuu ensisijaisesti Suomen kansalaisuuteen ja kannustaa kaikkia Suomessa asuvia osallistumaan yhteiskunnan rahoittamiseen työnteon kautta. Lisäksi kansalaisuuden edellytyksiä on määrätietoisesti kiristettävä yleiseurooppalaisen ja pohjoismaisen linjan mukaisesti, jotta kansalaisuus olisi todellinen osoitus onnistuneesta kotoutumisesta ja sitoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.