Perustelut

Perussuomalaiset kannattavat talouskurin tiukentamista, mutta emme voi kuitenkaan hyväksyä nyt ehdotettua sopimusta, jossa talouskurin varjolla annetaan tarpeettomasti pois Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä. Suomi ei tarvitse kriisimaiden tavoin EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että Suomi harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa. Suomen valtiovelan korkotaso on historiallisen alhaalla, ja suurin uhka luottoluokituksen laskulle sekä korkotason nousulle ei ole julkisen sektorin liiallinen alijäämä, vaan Suomen jäsenyys euroalueessa.

Nyt ehdotettu uusi budjettikurin mittari, rakenteellinen alijäämä, on perussuomalaisten mielestä oikein toteutettuna parempi budjettikurin mittari kuin vakaus- ja kasvusopimuksen 3 %:n alijäämärajoite. Rakenteellinen alijäämä on kuitenkin täysin teoreettinen konsepti, jota voidaan helposti manipuloida ylioptimistisilla talousennusteilla. Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että rakenteellisen alijäämän arviot on tarkoitus tehdä kansallisella tasolla, joten arvioiden riippumattomuus on hyvin kyseenalaista. Nyt ehdotetussa sopimuksessa mainitaan myös, että "poikkeuksellisissa taloudellisissa olosuhteissa" alijäämärajat voidaan rikkoa. Poikkeukselliset taloudelliset olosuhteet ovat hyvin tulkinnanvaraisia, mikä vesittää sääntöjen käytännön merkityksen täysin. Kyse ei ole juridisesta, vaan poliittisesta tulkinnasta, ja itse asiassa monet asiantuntijat pitävät jo tämänhetkisiä taloudellisia olosuhteita eri Euroopan maissa tällä tavalla poikkeuksellisina. Onhan vakausjärjestelyiden perustamistakin eli sitä, että rahaliiton jäsenet ottavat vastuuta toistensa lainoista, perusteltu jo alun alkaenkin poikkeuksellisilla olosuhteilla, jolloin saatiin kierrettyä EU:n omia perussopimuksia. Näin ollen ei ole mitään tietoa siitä, milloin budjettikurisäännökset astuisivat käytännössä voimaan. Kun ottaa huomioon euroalueen valtioiden synkän historian omien sääntöjen tulkinnassa ja noudattamisessa, ei ole ihme, että ehdotettujen sääntöjen tulkinnanvaraisuutta on voimakkaasti kritisoinut jopa EKP:n johtajistoon kuuluva Jörg Asmussen.

Perussuomalaiset haluaisivat myös kiinnittää huomiota siihen, että Suomen kaltaiselle pienelle taloudelle nyt ehdotetun kaltaiset alijäämäsäännökset eivät sovi lähellekään yhtä hyvin kuin Saksan ja Ranskan tapaisille suurille talouksille. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että talouden pienuus ja riippuvuus yksittäisistä toimialoista kasvattaa suhdannevaihtelujen syvyyttä ja julkisen sektorin alijäämän vaihtelua. Tämän takia todennäköisyys, että Suomen julkisen sektorin alijäämä rikkoo jonkin mielivaltaisesti asetetun rajan, on huomattavasti suurempi kuin vastaava todennäköisyys Saksan tai Ranskan kohdalla. Täten Suomen voi olla joskus tulevaisuudessa pakko harjoittaa syvässä taantumassa talouspolitiikkaa, joka pahentaa taantumaa, vaikka Suomen julkisen sektorin velkataakka olisikin alhainen.

Perussuomalaisten mielestä on myös kyseenalaista, ovatko nyt ehdotetut sanktiot sääntöjä rikkoville valtioille toimivia. Sakkojen jakaminen jo ylivelkaantuneelle valtiolle vain pahentaisi sen velkaongelmaa, ja toisaalta sakko on niin pieni (0,2 % BKT:stä), että se tuskin estää vastuuttoman talouspolitiikan harjoittamista hyvinä aikoina.

Sopimuksessa on myös kohtia, kuten joukkovelkakirjojen liikkeellelaskun ennakkoraportointi ja erilaiset keskustelukerhot, jotka viittaavat liittovaltiokehityksen vauhdittamiseen, koska kyseisillä toimenpiteillä ei vaikuttaisi tämänhetkisessä tilanteessa olevan relevanttia merkitystä. Käytännössä siis luodaan alustavaa rakennetta myöhemmille toimivallansiirroille jäsenmailta unionille. Perussuomalaiset pitävät maamme talouspoliittisen vallan siirtoa Brysselin byrokraateille epäedullisena suomalaisille ja eivät näin ollen voi sitä hyväksyä. Tähän liittyen perussuomalaiset haluaisivatkin kiinnittää huomiota esimerkiksi tuoreeseen tutkimukseen, jossa on havaittu taloudellisen päätäntävallan hajauttamisen vähentävän tuloerojaTselios, Vassilis, Andrés Rodríguez-Pose, Andy Pike, John Tomaney ja Gianpiero Torris (2011) "Income inequality, decentralisation and regional development in Western Europe", IMDEA working paper 2011/16.. Onkin varsin kummallista, jos tuloerojen kasvusta huolestunut vasemmisto kannattaa sopimusta, jonka seurauksena Suomen tuloerot todennäköisesti kasvaisivat.

Perussuomalaiset haluaisivat myös muistuttaa, että ilman talouskasvua yksikään valtio ei selviä velkataakastaan. Euroalueen velkaongelmien ratkaisussa keskeisessä roolissa onkin talouskasvun ja kilpailukyvyn parantaminen. Sopimus ei edistä kumpaakaan. Pikemminkin päinvastoin, sillä heikosti rakennettujen alijäämäsäännösten voidaan katsoa vaarantavan tietyissä suhdanteissa Suomen kaltaisten pienten maiden järkevän talouspolitiikan harjoittamisen.

EVM:n sanotaan pystyvän toimimaan tehokkaasti vain tämän sopimuksen turvin, mutta kun sopimusta katsoo, se ei näytä tuovan sellaista taloudellista kuria Eurooppaan, joka takaisi esimerkiksi Suomen taloudellisen turvallisuuden. Kyse on Euroopan hivuttamisesta askel kerrallaan kohti liittovaltiota. Perussuomalaiset eivät hyväksy EVM:ää, ja koska tämä hallitustenvälinen talousunioni perustettaisiin käytännössä takaamaan EVM:n toimintaa, emme näe mahdolliseksi myöskään talousunionisopimuksen hyväksymistä. EVM ei kykenisi toimimaan edes tämän sopimuksen turvin, mutta sopimus veisi unionin kohti liittovaltiota. Suomen poisjäänti ei myöskään kaada koko sopimusta, sillä se on hallitustenvälinen sopimus eikä perussopimusmuutos. Sopimus voidaan tarvittaessa saattaa voimaan ilman ongelmia pienemmälläkin osallistujajoukolla, aivan kuten EVM.

Perussuomalaiset paheksuvat sitä, että tämän mittaluokan asia yritetään runnoa kiireellä läpi kesken eduskunnan istuntotauon. Kaiken lisäksi valiokunnat eivät ole saaneet nähdä lopullista sopimusversiota, eikä pohjapapereitakaan ole suomennettu. Herää kysymys, käykö tässä samalla tavalla kuin ERVV:stä päätettäessä, jolloin osa muiden puolueiden kansanedustajista ei äänestäessään ymmärtänyt, mistä oikeastaan oli sovittu.

Perussuomalaisten mielestä Suomella nyt on todellinen mahdollisuus hypätä pois vuorenseinään törmäävästä junasta, säästää miljardeja veronmaksajien euroja ja säilyttää nykyisenkaltainen budjettivalta Suomen eduskunnalla. Halutessaan Suomi voisi yksin säätää kansallisella tasolla vastaavantapaiset, mutta paremmin Suomelle sopivat alijäämäsäännökset ilman budjettivallan luovutusta. Tällöin ei ongelmaksi muodostuisi Matti Pohjolan lausunnossaan mainitsema finanssipoliittisten sääntöjen epädemokraattisuus.