TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2009 vp

TaVM 12/2009 vp - HE 165/2009 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen yhtiöittämisestä

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 22 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen yhtiöittämisestä (HE 165/2009 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

ylijohtaja Pekka Timonen, valtioneuvoston kanslia

teollisuusneuvos Sakari Immonen, työ- ja elinkeinoministeriö

lakiasiainjohtaja Varpu Lindroos ja vastaava tutkimusavustaja Jaakko Laurikainen, Valtion teknillinen tutkimuskeskus, VTT

laboratoriotoimintojen johtaja Tiina Hausalo, Oy Keskuslaboratorio

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen yhtiöittämisestä. Lailla valtioneuvosto oikeutettaisiin luovuttamaan Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hallinnassa oleva asiantuntijapalvelut-toimintoon liittyvä omaisuus ja toiminta perustettavalle osakeyhtiölle, jonka toimialana olisivat asiantuntijapalvelut, -selvitykset ja -arviot, sertifiointi- ja hyväksyntäpalvelut, testaus-, tarkastus- ja analyysipalvelut sekä kalibrointipalvelut. Perustettava osakeyhtiö olisi Suomen valtion kokonaan omistama ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hallinnoima. Perustettavan osakeyhtiön osakkeet merkittäisiin Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen taseeseen. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelujen henkilöstö siirtyisi osakeyhtiön palvelukseen.

Esitys liittyy valtion vuoden 2009 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Talousvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään.

Täysin markkinaehtoisesti tuotetut Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen asiantuntijapalvelut ja sen henkilöstö siirretään perustettavaan yhtiöön. Nykyinen asiantuntijapalveluyksikkö toimii taloudellisesti muusta VTT:stä erillisenä yksikkönä, joka rahoittaa toimintansa kaupallisilla toimeksiannoilla. Yhtiömuoto helpottaa liiketoiminnan kehittämistä.

VTT ja metsäyhtiöt ovat sopineet Keskuslaboratorio Oy:n tutkimus- ja laboratoriotoiminnan siirtämisestä VTT:hen. Laboratoriotoiminta liitetään osaksi VTT:n asiantuntijapalveluja. Järjestelyllä selkeytetään alan tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää ja luodaan kansainvälisesti kilpailukykyinen osaamiskeskus, jonka tavoitteena on toimia tehokkaasti yhteistyössä yliopistojen, elinkeinoelämän ja tutkimustoiminnan rahoittajien kanssa.

Talousvaliokunnan kuulemisissa on pidetty tärkeänä, että innovaatioprosessi on kokonaisuus, joka pysyy VTT:n yhteydessä. Valtio omistaa perustettavan yhtiön kokonaan, ja VTT vastaa sen omistajaohjauksesta.

VTT:n asiantuntijapalvelut-toiminnon henkilöstö (250) siirtyy kokonaisuudessaan osakeyhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä vastaavaan tehtävään. Henkilöstön aseman järjestämisestä ja kompensaatiosta on sovittu VTT:n ja henkilöstöjärjestöjen kesken. Talousvaliokunnassa kuultavana ollut henkilöstön edustaja kertoi, että henkilöstö suhtautuu siirtoon myönteisesti. Henkilöstökin pitää tärkeänä, että perustettava yhtiö pysyy VTT:n yhteydessä.

Keskuslaboratoriosta yhtiöön siirtyy 45 henkeä.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 29 päivänä syyskuuta 2009

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Jouko Skinnari /sd
  • jäs. Hannu Hoskonen /kesk
  • Harri Jaskari /kok
  • Matti Kangas /vas
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Jouko Laxell /kok
  • Eero Lehti /kok
  • Päivi Lipponen /sd
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Petteri Orpo /kok
  • Sirpa Paatero /sd
  • Markku Uusipaavalniemi /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • vjäs. Klaus Pentti /kesk

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eelis Roikonen