Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta
kunnioittavasti ehdottaa,
että 4. sekä 7.—10. lakiehdotukset
hyväksytään muuttamattomina ja
että 1., 2., 3., 5. ja 6. lakiehdotukset hyväksytään
muutettuina (Valiokunnan muutosehdotukset).
Valiokunnan muutosehdotukset
1.
Laki
rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 luku
Yleiset säännökset
2 §
Valvontaviranomaiset
(1 ja 2 mom. kuten HE)
Sen estämättä, mitä 2 momentissa
säädetään, koordinoiva valvontaviranomainen
voi määräajaksi päättää luopua
sille tässä laissa säädettyjen valvontatehtävien hoitamisesta yksilöidyssä ryhmittymässä,
jos toinen valvontaviranomainen on antanut suostumuksensa näiden
tehtävien hoitamiseen ja järjestely
on tarpeen ryhmittymän valvonnan tehokkaan järjestämisen
kannalta. Päätöksen voimaantulon
jälkeen viimeksi mainittuun valvontaviranomaiseen sovelletaan, mitä koordinoivasta
valvontaviranomaisesta säädetään
ja ensiksi mainittuun valvontaviranomaiseen, mitä toisesta
valvontaviranomaisesta säädetään.
(4 mom. kuten HE)
2 luku
Ryhmittymän valvonta
9 §
Hankinnan vastustaminen
(1 mom. kuten HE)
Jos osuuden hankinta jätetään ilmoittamatta tai
jos osuus on hankittu koordinoivan viranomaisen kiellosta huolimatta (poist.), koordinoiva
viranomainen voi kieltää osakkeen- tai osuudenomistajan
hankkimia osakkeita tai osuuksia koskevan saannon merkitsemisen
osake- ja osakasluetteloon taikka jäsenluetteloon. Jos
koordinoiva viranomainen osuuden hankinnan jälkeen havaitsee
osuuden omistuksen vakavasti vaarantavan omistusyhteisön
tai ryhmittymän varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden
mukaisen toiminnan, koordinoiva viranomainen voi vaatia osakkeiden
tai osuuksien saantoa koskevan osake- ja osakasluetteloon tai jäsenluetteloon
tehdyn merkinnän mitätöitäväksi
kerrallaan enintään vuoden määräajaksi.
(3 mom. kuten HE)
4 luku
Erinäiset säännökset
_______________
2.
Laki
luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1993 luottolaitostoiminnasta annetun lain 1607/1993 3 § ja 4 a §:n
1 momentin 1 ja 2 kohta, 15 §, 16 §:n 1 momentti,
18 §:n otsikko ja 1,2 ja 5 momentti, 19 §, 21 §:n
3 momentti, 22 §:n 4 momentti, 43 §, 68 §:n
2 momentti, 75 §:n 3 ja 4 momentti ja 94 §:n
1 ja 3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 4 a §:n 1 momentti
laissa 949/1996, 18 §:n 1 ja 5 momentti, 21 §:n
3 momentti, 22 §:n 4 momentti, 43 §, 68 §:n
2 momentti, 75 §:n 3 ja 4 momentti ja 94 §:n 1
ja 3 momentti laissa 1340/1997 sekä 19 § osaksi
laissa 570/1996, sekä
lisätään 4 §:ään
uusi 2 momentti, 5 §:ään uusi 5 momentti,
jolloin nykyinen 5 ja 6 momentti siirtyvät 6 ja 7 momentiksi,
16 §:ään uusi 2 ja 3 momentti, lakiin
uusi 17 a §, 18 §:ään uusi 7 momentti, lakiin
uusi 19 a §, 39 §:ään uusi 5
momentti, 42 §:ään uusi 4 momentti, lakiin
uusi 71 a §, 75 §:ään uusi 3
momentti, jolloin nykyiset 3 ja 4 momentti siirtyvät muutettuina
4 ja 5 momentiksi ja nykyinen 5 momentti 6 momentiksi, 76 §:n
I ryhmään uusi 8 kohta, 94 §:ään
uusi 4 ja 5 momentti, jolloin nykyinen 4 ja 5 momentti siirtyvät
6 ja 7 momentiksi, sekä lakiin siitä lailla 69/1998
kumotun 100 a §:n tilalle uusi 100 a §,
sellaisina kuin niistä ovat 5, 39 ja 76 § mainitussa
laissa 1340/1997, 75 ja 94 § osaksi mainitussa laissa
1340/1997, 18 § osaksi laeissa 1340/1997
ja 108/1999 ja 42 § laissa 524/1998,
seuraavasti:
3, 4, 4 a, 5, 15, 16, 17 a ja 18 §
(Kuten HE)
19 §
Hankinnan vastustaminen
(1 mom. kuten HE)
Jos osuuden hankinta jätetään ilmoittamatta tai
jos osuus on hankittu Rahoitustarkastuksen kiellosta huolimatta (poist.), Rahoitustarkastus voi
kieltää osakkeen- tai osuudenomistajan hankkimia
osakkeita tai osuuksia koskevan saannon merkitsemisen osake- ja
osakasluetteloon taikka jäsenluetteloon. Jos Rahoitustarkastus
osuuden hankinnan jälkeen havaitsee osuuden omistuksen
vakavasti vaarantavan luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän
varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden mukaisen toiminnan,
Rahoitustarkastus voi vaatia osakkeiden tai osuuksien saantoa koskevan
osake- ja osakasluetteloon tai jäsenluetteloon tehdyn merkinnän mitätöitäväksi
kerrallaan enintään vuoden määräajaksi.
(3 mom. kuten HE)
3 luku
Luottolaitoksen toiminta
21, 22, 39, 42, 43, 68 ja 71 a §
(Kuten HE)
9 luku
Luottolaitoksen vakavaraisuus
75, 76, 94 ja 100 a §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
3.
Laki
rahoitustarkastuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä kesäkuuta
1993 annetun rahoitustarkastuslain 503/1993 11 §:n
4 momentin 1 kohta ja 19 §:n 1 ja 2 momentti,
sellaisena kuin niistä on 11 §:n momentti laissa
388/2000, 19 §:n 1 momentti laissa 639/1999
ja mainitun pykälän 2 momentti laissa 798/2000,
sekä
lisätään 2 §:ään
uusi 22 kohta ja uusi 2 momentti, 11 §:ään
uusi 7 momentti, lakiin uusi 11 b § ja 19 §:ään
uusi 3 momentti, sellaisena kuin niistä ovat 2 § osaksi
laeissa 572/1996, 1077/1996, 349/1997,
521/1998, 50/1999 ja 972/1999 ja 11 § osaksi
laeissa 1349/1997, 388/2000 ja 798/2000, seuraavasti:
2, 11 ja 11 b §
(Kuten HE)
19 §
Tietojenanto-oikeus
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999)
säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä Rahoitustarkastuksella
on oikeus antaa tietoja (poist.) Vakuutusvalvontavirastolle
tai muulle rahoitusmarkkinoita valvovalle tai niiden toimivuudesta
vastaavalle viranomaiselle tai sellaiselle yhteisölle,
joka kotimaassaan lain nojalla hoitaa vastaavaa tehtävää kuin
Rahoitustarkastus, ja Valtion vakuusrahastolle niiden tehtävien
hoitamista varten sekä esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiselle
rikoksen selvittämiseksi. Lisäksi Rahoitustarkastuksella
on oikeus antaa valvottavan selvitystila- tai konkurssimenettelyyn
osallisena olevien toimielinten valvonnasta vastuussa olevalle viranomaiselle
tietoja, jotka liittyvät valvottavan selvitystila- tai
konkurssimenettelyyn, ja valvottavan tilintarkastajan valvonnasta
vastuussa olevalle viranomaiselle tietoja, jotka liittyvät
valvottavan tilintarkastajan valvontaan.
(2 ja 3 mom. kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
5.
Laki
sijoituspalveluyrityksistä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä heinäkuuta
1996 sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 579/1996
9 §:n 3 momentti, 10 §:n 1 momentti,
14 §:n otsikko ja 1, 2 ja 4 momentti, 15 §, 29 §:n
2 momentti, 31 §:n otsikko ja 4 momentti ja 48 §:n
1 ja 3 momentti,
sellaisena kuin niistä ovat 10 §:n 1 momentti
laissa 950/1996 sekä 29 §:n 2 momentti
ja 31 §:n otsikko ja 4 momentti laissa 1347/1997,
sekä
lisätään 6 §:ään
uusi 5 ja 6 momentti, jolloin nykyiset 5 ja 6 momentti siirtyvät
7 ja 8 momentiksi, lakiin uusi 12 a ja 12 b §, 14 §:ään
uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti muutettuna ja 5 momentti
siirtyvät uudeksi 5 ja 6 momentiksi, ja uusi 7 momentti,
lakiin uusi 15 b §, 48 §:ään
uusi 4 momentti, jolloin nykyiset 4 ja 5 momentti siirtyvät
5 ja 6 momentiksi, sekä lakiin uusi 56 c §,
sellaisena kuin niistä ovat 6 § mainitussa
laissa 1347/1997, 14 § osaksi laissa 106/1999
ja 48 § osaksi laeissa 583/1997 ja 518/1998,
seuraavasti:
6, 9, 10, 12 a, 12 b ja 14 §
(Kuten HE)
15 §
Hankinnan vastustaminen
(1 mom. kuten HE)
Jos osuuden hankinta jätetään ilmoittamatta tai
jos osuus on hankittu Rahoitustarkastuksen kiellosta huolimatta (poist.), Rahoitustarkastus voi
kieltää osakkeen- tai osuudenomistajan hankkimia
osakkeita tai osuuksia koskevan saannon merkitsemisen osake- ja
osakasluetteloon tai jäsenluetteloon. Jos Rahoitustarkastus osuuden
hankinnan jälkeen havaitsee osuuden omistuksen vakavasti
vaarantavan sijoituspalveluyrityksen tai sen konsolidointiryhmän
varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden mukaisen toiminnan,
Rahoitustarkastus voi vaatia osakkeiden tai osuuksien saantoa koskevan
osake- ja osakasluetteloon tai jäsenluetteloon tehdyn merkinnän
mitätöitäväksi kerrallaan enintään
vuoden määräajaksi.
(3 mom. kuten HE)
15 b, 29, 31, 48 ja 56 c §
(Kuten HE)
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
6.
Laki
vakuutusyhtiölain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä joulukuuta
1979 annetun vakuutusyhtiölain 1062/1979 1 luvun
5 a ja 5 b §, 2 a luvun 17 §, 3
luvun 4 §, 7 luvun 3 §:n 2 momentti ja 3 a §:n
1 momentti, 10 luvun 1 b ja 3 c §, 12 luvun 6 §,
14 b luvun 5 §:n 1 momentti ja 6 §:n
1 momentti, sekä 18 luvun 6 §:n 1 momentti
ja 6 b §:n 1 momentin 3, 5 ja 6 kohta,
sellaisena kuin niistä ovat 1 luvun 5 b § sekä 14
b luvun 5 ja 6 § laissa 949/2000, 2 a luvun 17 § ja
3 luvun 4 § laissa 389/1995, 7 luvun 3 §:n
2 momentti laissa 752/1993 ja 3 a §:n 1 momentti
mainitussa laissa 611/1997, 10 luvun 1 b § mainitussa
laissa 1204/1998 ja 3 c § mainitussa laissa 949/2000,
12 luvun 6 § mainitussa laissa 752/1993
sekä 1 luvun 5 a §, 18 luvun 6 §:n 1
momentti ja 6 b §:n 1 momentin 3, 5 ja 6 kohta laissa 989/1999,
lisätään 3 luvun 3 §:ään
uusi 6 momentti (poist.) sekä lukuun siitä lailla
355/1997 kumotun 8 §:n tilalle uusi 8 §,
7 luvun 3 §:ään siitä lailla
355/1997 kumotun 3 ja 4 momentin tilalle uusi
3 ja 4 momentti, 10 luvun 11 §:ään uusi
5 momentti sekä 18 luvun 6 b §:n
1 momenttiin uusi 10 kohta ja 6 b §:ään
uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2—4 momentti siirtyvät
3—5 momentiksi,
sellaisina kuin niistä ovat 3 luvun 3 § osaksi
mainituissa laeissa 389/1995 ja 949/2000 ja 4 § mainitussa
laissa 389/1995, 10 luvun 11 § mainituissa laeissa
1204/1998 ja 949/2000 ja 18 luvun 6 b § mainitussa
laissa 989/1999, seuraavasti:
1 luku
Yleisiä säännöksiä
2 a luku
Ensivakuutustoiminnan harjoittaminen ulkomailla
3 luku
Vakuutusyhtiön osakkuus
4 §
Vakuutusvalvontavirasto voi kolmen kuukauden kuluessa
siitä, kun 3 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu
ilmoitus ja tarvittavat selvitykset on annettu virastolle,
kieltää osakkeiden tai takuuosuuksien hankinnan,
jos omistuksen katsotaan vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Virastolla on
oikeus asettaa omistukselle ehdot, joita virasto pitää tarpeellisina
vakuutustoiminnan terveen kehityksen turvaamiseksi. (Uusi)
Jos osakkeiden tai takuuosuuksien hankinta jätetään
ilmoittamatta tai jos osakkeet tai takuuosuudet on hankittu Vakuutusvalvontaviraston
kiellosta
huolimatta taikka jos osakkeiden tai takuuosuuksien hankinnan
jälkeen jonkin 3 §:n 1 tai 2 momentissa säädetyn
omistusrajan ylittävän omistuksen katsotaan vakavasti vaarantavan
vakuutusyhtiön terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden
mukaisen toiminnan, virasto voi kieltää osakkeiden
tai takuuosuuksien omistajalta oikeuden äänivallan
käyttöön vakuutusyhtiössä enintään
yhden vuoden ajaksi kerrallaan.
(Uusi)
(3 mom. kuten HE)
10 luku
Tilinpäätös, konsernitilinpäätös
ja vastuuvelan kattaminen
1 b, 3 c ja 11 §
(Kuten HE)
12 luku
Voitonjako ja yhtiön varojen muu käyttö
14 b luku
Vakuutusyritysryhmän lisävalvonta
18 luku
Erinäisiä säännöksiä
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________