Perustelut
         
         Vaalirahoitusilmoitus
         
         Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta (vaalirahoituslaki) tuli voimaan
            1.5.2009, ja sitä sovellettiin ensimmäistä kertaa
            kokonaisuudessaan vuoden 2009 uusituissa kunnallisvaaleissa Karkkilassa,
            Kauniaisissa ja Vihdissä. Ilmoitettavien tietojen laajuus
            ja sisältö ei muuttunut olennaisesti aikaisempaan
            lainsäädäntöön verrattuna.
         
         
          Lain tavoitteena on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta
            sekä tietoa ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista.
            Lain perustelujen mukaan säätelyn keskeinen tavoite
            on ehkäistä korruptiota ja taata riittävät
            voimavarat poliittisen järjestelmän toiminnalle.
            Ilmoitusvelvollisuus lisää julkista tietoa ehdokkaiden
            mahdollisista sidonnaisuuksista, ja sen odotetaan myös
            rajoittavan ehdokkaiden vaalikampanjoiden kulujen kasvua. 
         
         
         Vaalirahoituslain tavoitteena on selkeyttää vaalirahoituksen
            ilmoitusvelvollisuuden sisältöä. Poliittisen
            toiminnan luonne huomioon ottaen laissa ei ole ollut mahdollista
            ennakoida kaikkia soveltamistoiminnassa vastaan tulevia tilanteita.
            Lailla tavoitellaan ilmoitusjärjestelmää,
            joka on riittävän kattava ja samalla noudatettavissa
            ilman kohtuutonta vaivaa ehdokkaalle. Ehdokkaan oikeusturvan ja
            ilmoitusten vertailukelpoisuuden turvaamiseksi laissa on pyritty
            mahdollisimman selkeään ilmoitusjärjestelmään.
         
         
         Uusituissa kunnallisvaaleissa 229 henkilöllä (valtuutetut
            ja varavaltuutetut) oli ilmoitusvelvollisuus vaalirahoituksestaan.
            Suurin vaalikampanja oli euromäärältään
            2 124,11 euroa. Ehdokkaan tuli ilmoittaa vaalikampanjan
            kulut yhteensä. Ilmoitusvelvollisen oli ilmoitettava erikseen
            kunkin yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tuen
            arvo oli yli 800 euroa. Useat samalta tukijalta saadut suoritukset
            tuli laskea yhteen ja ilmoittaa yhtenä tukena. Ilmoitus
            tuli laatia ja toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle kahden
            kuukauden kuluessa vaalien tuloksen vahvistamisesta.
         
         
         Tarkastusvirasto puolestaan julkaisee saamansa ilmoitukset viipymättä ja
            ylläpitää vaalirahoituksen ilmoitusrekisteriä,
            johon tallennetaan saadut ilmoitukset ja jota kaikkien on mahdollista
            katsoa yleisen tietoverkon kautta. 
         
         
         Valtiontalouden tarkastusviraston tehtävät
            ja toiminta vaalirahoitusvalvonnassa 
         
         
         Vaalirahoituslain mukaan tarkastusviraston valvonta käsittää käytännössä vaalirahoituslain
            5—8 §:ien muodostaman kokonaisuuden. Valvontatehtävä painottuu
            ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvontaan, ja valvonnan pääpaino on
            ilmoituksen muodollisessa oikeellisuudessa. Lain muiden säännösten
            valvonta ei kuulu tarkastusviraston tehtäviin. Esimerkiksi
            lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetut tukikatot
            eivät kuulu tarkastusviraston valvontakokonaisuuteen vaan poliittisen
            vastuun piiriin.
         
         
         Tarkastusvirasto voi pyytää harkintansa mukaan
            osana valvontatehtävän toteuttamista ilmoitusvelvollisilta
            lisätietoja ja selvityksiä ilmoituksen oikeellisuuden
            ja riittävyyden tarkistamisessa. Velvollisuus tietojen
            toimittamiseen koskee kuitenkin ainoastaan ilmoitusvelvollista.
            Tarkastusvirastolla ei ole oikeutta pyytää ilmoituksen
            oikeellisuuden tarkistamiseksi selvityksiä ja lisätietoja
            kolmansilta tahoilta. Näin ollen tarkastusvirastolla ei
            ole käytännössä oikeuksia vaatia
            tai kerätä ilmoitusten oikeellisuuden tarkistamiseksi
            ns. vertailutietoja. Tämä on valvonnan ja sen
            tulosten tulkinnan kannalta olennainen rajoitus.
         
         
         Ilmoitusvelvollisilla ei ole kirjanpitovelvollisuutta vaalikampanjansa
            kuluista ja rahoituksesta. Tarkastusvirastolla ei ole tarkastusoikeutta tai
            muutoinkaan mahdollisuuksia perehtyä ilmoitusvelvollisen
            järjestämään omien kampanjakulujensa
            ja rahoituksen järjestämisen sisäiseen
            valvontaan eikä menettelyihin, jotka liittyvät
            ilmoitusvelvollisen toimintaan ja rahoituksen hallinnoinnin järjestelyihin.
            Nämä ovat asioita, joihin tarkastusvirastolla
            ei ole tarkastusoikeutta. Ilmoitusvelvollisuuden olennaisten sisällöllisten
            virheiden tunnistaminen on vaalirahoitusvalvonnan keskeisin haaste.
            Virheiden ja poikkeamien esille tulemista saattavat edistää kantelut.
            Näiden vaalien osalta ei ole tehty kanteluita. Tarkastusviraston
            valvontatehtävä päättyy kertomuksen
            antamiseen eduskunnalle.
         
         
         Määräaikaan mennessä 24
            henkilöä ei ollut jättänyt ilmoitusta
            ja yhden osalta käynnistettiin uhkasakkomenettely, joka
            kuitenkin raukesi, koska ilmoitus jätettiin. Tarkastusvirasto
            kehotti 52 ilmoitusvelvollista täydentämään
            tai korjaamaan tekemäänsä ilmoitusta.
            Korjaukset liittyivät pääsääntöisesti
            puutteisiin kulujen tai rahoituksen erittelytiedoissa, ja kokonaisuutena niitä voidaan
            pitää vähäisinä.  Ilmoitusten
            käsittelyn ja tarkistusten yhteydessä tarkastusviraston
            tietoon ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella tarkastusvirastolla
            olisi ollut syytä epäillä vastaanottamiensa
            ilmoitusten oikeellisuutta.
         
         
         Yleinen huomio vaalirahoitusilmoituksista oli, että ennakkoilmoitusmenettelyä hyödynnettiin
            erittäin vähän ja että paperimuodossa
            ilmoituksia tuli 22 %. Valiokunta toivoo, että ilmoitusvelvolliset
            oppisivat luottamaan sähköiseen menettelyyn ja
            käyttämään sitä enenevässä määrin.
            Tämä tekisi tehtävän hoitamisesta
            sujuvamman ja myös vähentäisi siihen
            tarvittavia resursseja tarkastusvirastossa. Kunnallisvaaleissa vastaava
            prosenttimäärä tarkoittaisi tuhansien
            ilmoitusten manuaalista käsittelyä.
         
         
         Valiokunta toistaa eurovaaleja koskevassa mietinnössään
            (TrVM 1/2010 vp — K
               1/2010 vp) aiemmin lausumansa, että "viimeaikainen vaalirahoituskeskustelu
            on koetellut kansalaisten luottamusta monin tavoin, ja tarkastusviraston
            riippumattomalla valvontatoimella on mahdollisuudet vaikuttaa tämän
            luottamuksen palaamiseen. On kuitenkin muistettava, että vaalirahoitusilmoituksen
            sisällöstä vastaa aina ilmoitusvelvollinen
            ja että tarkastusviraston valvontatehtävä painottuu
            ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvontaan. Tämä jättää tarkastusvirastolle
            suuren haasteen sisällöllisten virheiden tunnistamiseen
            myös jatkossa."