Perustelut
Eduskunnan tilintarkastajien Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä,
toimintakertomuksesta, kirjanpidosta ja hallinnosta vuodelta 2012 antaman
tilintarkastuskertomuksen johdosta tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus
on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa
edellyttää, että tilintarkastuksella
hankitaan kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä tai
toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä,
ovatko johtaja ja hallintojohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin,
josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus eduskuntaa tai
virastoa kohtaan, taikka rikkoneet Valtiokonttorin määräyksiä,
talousarvioasetusta tai viraston taloussääntöä.
Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty viraston johdon toiminnan
lainmukaisuutta.
Ulkopoliittisen instituutin toimintamenomomentille 21.30.01
myönnettiin kaksivuotista siirtomäärärahaa
nettomäärältään 3,2
miljoonaa euroa. Tämä on 4,3 % enemmän
kuin vuonna 2011. Toimintamenoihin käytettiin 2,9 miljoonaa
euroa. Toimintamenomomentilta siirtyi seuraavalle vuodelle 0,3 miljoonaa
euroa. Ulkopoliittiselle instituutille myönnettiin arvonlisäveromenoihin
0,2 miljoonaa euroa.
Ulkopuolisen rahoituksen osuus oli 0,4 miljoonaa euroa, joka
oli 29 % vähemmän kuin vuonna 2011. Ulkoinen
rahoitus koostui yhteisrahoitteisen toiminnan hankerahoituksesta (57 %),
ulkopuolisilta rahoittajilta saaduista kustannusten korvauksista
(23 %) ja maksullisen toiminnan, kuten julkaisumyynnin
ja maksullisten selvitysten, tuloista (19 %). Ulkopoliittisen
instituutin toiminnan kulut vuonna 2012 olivat yhteensä 3,6
miljoonaa euroa, jossa oli laskua 2,7 prosenttia. Suurin kuluerä oli
henkilöstökulut 2,4 miljoonaa euroa, jotka laskivat 5,5
prosenttia. Seuraavaksi suurimmat kuluerät olivat palveluiden
ostot (0,5 milj. euroa) ja vuokrat (0,4 milj. euroa). Tarkastusvaliokunta pitää
hyvänä sitä,
että instituutin sisäisen valvonnan tilaa on arvioitu
vuonna 2012. Arvion perusteella sisäinen valvonta ja riskien
hallinta täyttää kohtuudella niille säädetyt
edellytykset. Valiokunta toteaa lopuksi, että eduskunnan
tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös
ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen
ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten
mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot Ulkopoliittisen
instituutin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen
ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.