Eduskunnan tilintarkastajien Valtiontalouden tarkastusviraston tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta, kirjanpidosta ja hallinnosta vuodelta 2017 antaman tilintarkastuskertomuksen johdosta tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että tilintarkastuksella hankitaan kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko pääjohtaja ja hallintojohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus virastoa kohtaan, taikka rikkoneet Valtiokonttorin määräyksiä, talousarvioasetusta tai viraston taloussääntöä. Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty viraston johdon toiminnan lainmukaisuutta.
Tarkastusvirastolle myönnettiin vuodelle 2017 toimintamenoihin 15,3 miljoonaa euroa (15,5 miljoonaa euroa vuonna 2016). Toimintamenoihin käytettiin 13,3 miljoonaa euroa. Toimintamenomomentilta siirtyi seuraavalle vuodelle 2,1 miljoonaa euroa, joka on 292 355 euroa edellisen vuoden siirtyvää erää suurempi. Tarkastusvirastolle myönnettiin vuodelle 2017 arvonlisäveromenoihin 590 000 euroa. Arviomäärärahan käyttö oli 648 466 euroa. Eduskunnan kansliatoimikunta myönsi 8.2.2018 tarkastusviraston momentille 21.40.29 Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 58 466 euron ylitysoikeuden.
Vuonna 2017 tarkastusviraston toiminnan kulut olivat 14,9 miljoonaa euroa. Laskua edelliseen vuoteen oli 1,6 prosenttia. Suurin kuluerä oli henkilöstökulut 11,1 miljoonaa euroa, jotka laskivat 4,2 prosenttia. Henkilöstökulujen jälkeen seuraavaksi suurimmat kuluerät olivat palveluiden ostot (1,7 miljoonaa euroa; laskua 1,1 prosenttia) sekä vuokrat (952 182 euroa; laskua 24,5 prosenttia). Toiminnan tuottoja tarkastusvirastolla oli 1 620 euroa.
Vuoden 2017 lopussa tarkastusviraston palveluksessa olevan henkilöstön määrä oli 143 (vuoden 2016 lopussa 146).
Tarkastusvaliokunta on vuosi sitten mietinnössään TrVM 7/2017 vp kiinnittänyt huomiota tarkastusviraston työhyvinvoinnin kehitykseen: "Valiokunta toteaa, että tarkastusviraston vaikuttavuus- ja tulostavoitteiden toteutumisen ja vaikuttavuuden arvioinnin perusteella viraston ulkoiset tulostavoitteet ovat toteutuneet hyvin. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että vuonna 2016 tehdyn työilmapiirikyselyn perusteella viraston työhyvinvointi on heikentynyt vuonna 2014 tehtyyn kyselyyn verrattuna. Vaikka tapahtuneeseen voi ollakin poikkeuksellisia, ajankohtaan liittyviä selityksiä, valiokunta korostaa työilmapiirin kokonaisvaltaista merkitystä ja pitää tärkeänä, että tarvittaviin korjaaviin ja yksikkökohtaisesti kohdennettuihin kehittämistoimiin ryhdytään tilanteen parantamiseksi." Tarkastusvirastossa toteutettiin myös vuonna 2017 työilmapiirikysely, jonka tulokset vaihtelevat yksikkökohtaisesti. Virastossa on käynnissä omien työtapojen kehittämistyö ja laaja organisaatiomuutos. Tämän lisäksi virasto on muuttanut kokonaan uusiin työtiloihin. Virastossa on tehty toimia, joilla on pyritty aiempaa paremmin ottamaan huomioon henkilöstön näkemyksiä uudistustyössä. Valiokunta pitää tärkeänä, että viraston johto kiinnittää erityistä huomiota tehtyihin henkilöstötutkimuksiin ja työhyvinvointiin. Valiokunta katsoo, että tarkastusvaliokunnan on perusteltua jatkossakin seurata viraston työhyvinvoinnin kehitystä.
Valiokunta toteaa, että eduskunnan tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus antavat viraston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.