Tiivistelmä

Tulevaisuusvaliokunta pitää selontekoa tarpeellisena ja sen positiivista peruslinjausta oikeana.

On kuitenkin välttämätöntä tunnistaa, että elämme epävarmassa maailmassa. Selonteossa olisi pitänyt hahmottaa EU:n toimintaympäristön erilaisia kehitysvaihtoehtoja ja arvioida kriittisesti EU:n ja Suomen tulevaisuuden olennaisimpia taloudellisia, poliittisia ja muita valintatilanteita.

Selonteon aihe ei ole talouden kriisi, mutta sen olisi voinut ottaa huomioon eli reagoida syvään taloudelliseen kriisiin Euroopassa. Työttömyys ja yleensäkin sosiaaliset ongelmat on lähes unohdettu. Selonteko on irrallaan kansainvälisestä ja eurooppalaisesta kriittisestä keskustelusta.

Demokratian ja legitimiteetin isot rakenneongelmat ovat selonteossa vain taustalla. Selonteossa on sen sijaan hyvin käsitelty teemaa kansalaisten Eurooppa.

Peruslinjaus ja ajoitus oikea

Hallituksen selonteossa on selkeä myönteinen ote unioniin. Siinä todetaan avoimesti EU:n merkitys ja se, miten unioni on keskeinen kanava Suomen tavoitteiden edistämisessä myös globaalisti. Siinä vahvistetaan, että unionilla on yhteinen arvopohja, joka luo vahvan perustan yhteistyölle: yhteiset arvot, joita vastaavat yhteiset tavoitteet. Hallitus korostaa, että tässä yhteisössä Suomi haluaa olla valtavirrassa.

Tulevaisuusvaliokunta pitää valtioneuvoston selonteon peruslinjausta oikeana ja hyvänä. Valiokunta korostaa, että EU on tehnyt erittäin merkittävän työn Euroopan rauhan ja vakauden turvaajana. Selonteossa asia ei näy, mutta tämä tehtävä on tärkeä myös tulevaisuudessa.

Suomi on EU:n aktiivinen jäsen, joka haluaa kehittää unionia kansalaisiaan palvelevana sekä hyvinvointia ja turvallisuutta tukevana yhteisönä. EU:n toiminnan pitää pohjautua selkeille perusarvoille, kuten rauhan, demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon, oikeusvaltioperiaatteen, avoimuuden ja kestävän kehityksen edistämiselle. EU:lla on tärkeä tehtävä vakauden lujittamisessa Euroopassa, ja sen tulee myös kantaa merkittävä vastuu koko maailman kehityksestä.

Selonteon ajoitus on oikea. Suomi on ollut EU-jäsen pian 15 vuotta, ja unioni on muuttunut tänä aikana merkittävästi laajentumisten, perussopimustasoisten ml. institutionaalisten uudistusten ja sisällöllisen kehityksen seurauksena. Vuoden 2009 muutokset, uusi Euroopan parlamentti ja komissio sekä mahdollinen Lissabonin sopimuksen voimaantulo antavat hyvän perusteen tarkastella Suomen sisällöllisiä tavoitteita sekä toimintatapoja tulevan komission toimikaudella, mutta myös pidemmällä tähtäimellä.

Tulevan kehityksen vaihtoehtojen vähäisyys

Tulevaisuusvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteossa ei ole hahmotettu vaihtoehtoisia polkuja Euroopan tulevaisuudelle. Selonteko perustuu väljään positiiviseen tahtotilaan, jolla Suomen EU-politiikkaa katsotaan ja ohjataan.

Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohdista arvioiden elämme epävarmassa maailmassa. EU:n globaalissa toimintaympäristössä, EU:n sisällä, Pohjoismaissa ja Suomessa on entistä selvemmin havaittavissa kehitykseen merkittävästi vaikuttavia ristiriitaisia intressejä. Tulevaisuuden toimintaympäristön muutosvaihtoehdot olisi tullut eritellä ja sen jälkeen tarkentaa Suomen tahtotila EU:n kehittymisestä vuoteen 2020 ja sen jälkeen. Esimerkiksi Turkin EU-jäsenyyden mielekkyys riippuu keskeisesti paitsi maan sisäisestä kehityksestä myös EU:n kyvystä vastaanottaa tämä väestöltään suuri ja kulttuuriltaan muusta Euroopasta monessa suhteessa poikkeava valtio.

EU määrittelee toimintansa taloudelliset kehykset 7 vuodeksi eteenpäin. Käytännössä on kuitenkin osoittautunut, että ennakointi onnistuu vain enintään 5 vuodeksi eteenpäin ja kehyksien kaksi viimeistä vuotta on säännöllisesti jouduttu arvioimaan uudestaan. Tässäkin on taustalla tulevaisuuden arvioinnin yksisuuntaisuus. EU:n sisäisessä suunnittelutraditiossa ei ole riittävästi varauduttu erilaisiin tulevaisuusskenaarioihin eikä pyritty tarkistamaan politiikkaa toteutuneen kehityksen perusteella. Selonteossa hallitus ehdottaa budjettikausia yhteneväksi parlamentin toimintakauden kanssa, mikä yhtenäistää toimintoja ja niiden suunnittelua.

Selonteossa todetaan, että maailmantaloudessa Kiinan, Intian ja Brasilian painoarvo on lisääntynyt merkittävästi ja että EU:n kannalta Aasian taloudellisen ja poliittisen painoarvon kasvu merkitsee perustavanlaatuista kilpailukykyhaastetta. Käynnissä oleva talouskriisi voi johtaa laajamittaisiin tuotannon uudelleenjärjestelyihin maailmassa, joihin Suomen tulisi varautua EU-politiikan ohella myös aktiivisilla kansallisilla toimilla. Näiden toimien tulisi olla yhteensopivia EU:n yleisten toimintaperiaatteiden kanssa, mutta kansallisten vahvuuksien hyödyntäminen edellyttää aktiivista kansallista politiikkaa.

Esimerkiksi Suomen kansallinen Venäjä-politiikka voi parhaimmillaan aidosti suunnata EU:n Venäjä-politiikkaa tai Suomen aktiivinen toiminta ilmastonmuutoksessa kestävän metsien käytön puolesta maailmassa voi samanaikaisesti palvella sekä Suomen kansallista etua että EU:n yleisiä ilmastonmuutoksen tavoitteita. Tulevaisuusvaliokunnalla on käynnissä näiltä kahdelta alueelta omat vaihtoehtoiseen tulevaisuusajatteluun perustuvat arviointi- ja skenaariohankkeensa.

Selonteon ennakoinnin vaihtoehdottomuus ilmenee käsityksenä, että Euroopan toiminta voi tulevaisuudessa jatkua melko paljon vanhoihin rakenteisiin nojaten. Globaalin finanssi- ja talouskriisin syvyyttä ja pitkäkestoisuutta ei selonteossa arvioida. Talousindikaattorit ja niiden tulkinta ovat vielä varsin optimistisia. Kuitenkin eurooppalaisessa keskustelussa talouden kriisin arvioidaan olevan syvä ja vaikutuksiltaan laaja.

Työttömyys ja yleensä koko sosiaalinen ulottuvuus EU-politiikassa on mukana vain lyhyinä mainintoina.

Demokratian tulevaisuus

Kansalaisten Eurooppa -kappaleessa käsitellään sinänsä hyvin EU:n positiivisia puolia kansalaisen näkökulmasta. Demokratia järjestelmätason asiana on kuitenkin eräs EU:n perusongelmista, jota selonteossa on käsitelty erittäin niukasti. Koko legitimiteettiongelma jää selonteossa taustalle. Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että selonteossa esitetyn kaltaisten yksityiskohtaisten tahtotilojen esittämisen tueksi olisi ollut perusteltua monipuolisemmin selvittää EU:n tulevaisuuden kehitysnäkymiä myös demokratian lähtökohdista.

Selonteossa otetaan esille sellaisia demokratian asioita kuin EU:n vahva ja selkeä poliittinen tahto, globaali yhdellä äänellä puhuja, EU:n yhtenäinen edustus kansainvälisissä järjestöissä, vahvat toimijat, enemmistöpäätösten merkitys, strateginen suunnittelu, kansalaisten Eurooppa ja tasapainotila, mutta niitä ei avata. Tarkoitetaanko esimerkiksi vahvalla toimijalla vahvaa demokratian, toimivallan, politiikan vai tehokkuuden suhteen? Olennaista on, että vahvoilla toimijoilla on selvä demokraattinen oikeutus ja heillä on Euroopan kansalaisten tuki. Konsensuksella ja luottamuksella on oltava vahva demokraattinen perusta.

Globaalitason demokratian kannalta ongelmallinen on hallituksen tahtotila, jossa EU puhuu yhdellä äänellä, sillä on yhtenäinen edustus kansainvälisissä järjestöissä ja sillä on oma paikkansa YK:n turvallisuusneuvostossa. On vaikea historialliset ja reaalipolitiikan tekijät huomioon ottaen nähdä, että nykyisin lukuisasti kansainvälisissä toimielimissä edustettuina olevat suuret EU-maat jättäisivät helposti omat paikkansa.

Toimielinten välisiä suhteita käsitellessään hallitus pitää vahvaa komissiota tärkeänä EU:n toimijana. Vahva komissio on pienen jäsenmaan ja Suomen etu. Komissio on jo tällä hetkellä vahva toimivaltansa suhteen. Parlamentti on ainoa toimielin, jota komission vahva ote ei koske. Parlamentti tuo hallintoon tasapainoa. Parlamentin valta kasvaa Lissabonin sopimuksen mahdollisesti voimaan tullessa.

Euroopan elinvoimaisuus ja dynaamisuus

Euroopan elinvoimaisuus ja uudistumiskyky ovat EU:n tulevan kilpailukyvyn koetinkivi. Tunnetut keinot vaikuttaa EU:n rakenteellisiin ongelmiin, jotka johtuvat esimerkiksi ikääntymisestä, ovat kaikki hitaita ja vaikeita. Syntyvyyden nostaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, jonka vaikutukset näkyvät parhaimmillaankin vasta kymmenien vuosien päästä. Eräs mahdollisuus on selonteossa tahtotilana esitetyllä tavalla edistää maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta. Haasteena tässä strategiassa on kulttuuristen ristiriitojen kärjistyminen. Talouden globaali kriisi on taas osoittanut, että työttömyyden ja epävarmuuden lisääntyessä jännitteet nousevat pintaan.

Tiede ja tutkimus avaavat suuria mahdollisuuksia. Peruslähtökohtana on kuitenkin se, että tiede on vahvasti kansainvälistä. Kansallisen tai eurooppalaisen edun käsite ja ylipäätään eritasoiset alueelliset lähestymistavat ovat tieteelle ja tutkimukselle vieraita. Tutkijat ovat kiinnostuneita ensi sijassa ja useimmat yksinomaan tiedosta, tuloksesta ja onnistumisesta tutkimustehtävässään. Tutkijat sijoittuvat sinne, missä uskovat olevan parhaat tieteen teon edellytykset. Tieteen kieli on entistä selvemmin englanti. Eurooppa on menettänyt 1900-luvun alkupuolen tieteen johtoasemansa. Suomen kannalta on olennaista, että tieteellinen yhteistyö on globaalisti suuntautunutta. Pohjois-Amerikan lisäksi Aasian maiden osaamistason nousu on huomioitava ajoissa.

Tieteeseen ja tutkimukseen kytkeytyvä mahdollisuus on panostaa innovaatioihin. Euroopalla on vahva osaamisen traditio ja syvä tiedon kunnioitus. Kriittisen ajattelun ja tieteellisen tiedon pohjalta tehdyt teknilliset ja sosiaaliset innovaatiot ovat Euroopan arvokasta kulttuuriperinnettä. Tässäkin suhteessa Euroopassa on havaittavissa hitautta ja jälkeenjääneisyyttä suhteessa kilpailijatahoihin.

EU:n toiminnan painopistettä on strategioiden mukaisesti myös budjeteissa pyritty siirtämään uusille tuotannonaloille ja osaamiseen. EU:n tiede- ja teknologiabudjetti on kaksinkertaistettu 2000-luvulla. Kansallisten hallitusten tutkimus- ja kehittämistoiminnalle on asetettu jo 2000-luvun alkupuoliskolla 3 prosentin BKT-tavoitteet. Ongelmaksi on muodostunut, että pitkään vain Ruotsi ja Suomi pääsivät tavoitteeseen (Suomessa 3,5 %, kun EU:ssa keskimäärin vain 1,9 % BKT:sta). EU:n laajetessa nopeasti itään tavoitteista on edelleen jouduttu tinkimään. EU:n tutkimus- ja kehittämisbudjetilla tosiasiassa usein kompensoidaan kansallisten investointien vajetta. Kuvaavaa tilanteelle on, että jäsenmaat vähensivät tutkimus- ja kehittämisvaroja viime rahoituskehystä vahvistettaessa 40 % komission ja parlamentin esittämästä. Eräänä tutkimus- ja kehittämisvarojen käytön tehostamisen keinona olisi harkittava Euroopan kehitysrahaston (EDF:n) liittämistä osaksi EU:n budjettia. Sen arvioidaan olevan nykyisenlaisena liian irrallinen, byrokraattinen ja tehoton järjestelmä.

Edellä esitetyn tiede- ja kehittämistavoitteen jälkeenjääneisyyden merkitys kasvaa, kun otetaan huomioon, että EU ei ole onnistunut tavoitteisiin nähden sen dynaamisuuden varmistamisen kannalta kolmessa keskeisessä yhteisen politiikan peruslinjauksessa. Tärkein näistä on talouden vakauttaminen; erityisesti isojen perustajamaiden lipeäminen tavoitteista on rapauttavaa. Tavoitetta nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi ei ole myöskään saavutettu. Modernin tietoyhteiskunnan rakentaminenkaan ei ole edennyt suunnitellusti.

Olennaista on toimia siellä, missä ovat tulevaisuuden markkinat. Kansainvälisessä keskustelussa pohditaan paljon Kiinan nousun merkitystä, ja olisi ollut hyödyllistä suhteuttaa selonteossa EU:n ja Suomen Kiina-suhdetta myös yhtenäisen EU:n tahtotiloihin. Samaan aikaan kun korostetaan EU:n yhtenäisyyttä, kansalliset hallitukset vahvistavat kahdenvälisiä suhteitaan Kiinaan. Tilannetta kuvaa se, että Kiinassa käy vuosittain lähes 450 eurooppalaista delegaatiota. EU:n ja Kiinan taloudellista yhteistyötä monimutkaistaa selvästi se, että Kiina haluaa mekaanisen tuottajan roolista kehittäjäksi. Autoteollisuudelle on esimerkiksi jo esitetty vaatimus, että viiden vuoden sisään kaikissa uusissa Kiinan autoissa tulee niiden osista olla 60 % Kiinassa tuotettuja. Kun sama vaatimus leviää eri aloille, merkitsee se ratkaisevaa muutosta nykyiseen työnjakoon. Tuotannon lisäksi myös osaaminen ja kehittäminen siirtyvät markkinoiden lähelle.

EU-asioihin vaikuttaminen

Omien tavoitteiden selkeä määrittely on tärkeä lähtökohta EU-asioihin vaikuttamisessa laajentuneessa unionissa. Tavoitteiden määrittelyn oikea-aikaisuus on olennaista. On siirryttävä entistä enemmän reagoinnista etukäteisvaikuttamiseen ja pois prosessikeskeisestä toimintatavasta. On hahmotettava, missä EU:n valta eri asioissa niiden eri vaiheissa on ja missä ja koska on kulloinkin oltava läsnä.

Ennakoivaa EU-vaikuttamistyötä on tehtävä komissioon jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja nykyistä enemmän myös Euroopan parlamenttiin. Samalla on huomioitava, että jäsenvaltioiden kannanmuodostus — ja usein myös Brysselissä komission tekemät aloitteet — saavat alkunsa ja etenevät aluksi jäsenvaltioissa.

Olennaista on joustava valmius kantojen muodostamiseen ja aloitteisiin, mikä on tehokkainta yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Tämä vaatii Suomen hyvin toimivan mutta prosessikeskeisen EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmän uudistamista.

Eduskunnassa EU-asioihin vaikuttamisen valmiudet ovat hyvät. Suuren valiokunnan kohdalla yhteydenpito myös suomalaisiin EU-edustajiin on ollut riittävää, kun sen sijaan ministereiden ja ministeriöiden virkakunnan yhteydet heihin ovat jääneet vähäisiksi.

Asiantuntijakuulemisessa katsottiin EU-vaikuttamisen erityisesti kansalaisen näkökulmasta olevan ongelmallista myös siksi, että EU-hallinto on uudistuksista huolimatta edelleen liian monimutkaista. EU-asioiden seurantaa ja vaikuttamista edistää huomattavasti, jos EU:n toiminnassa käytettyä kieltä saadaan entisestään selkeytettyä.