Perustelut

Tulevaisuusvaliokunta esittää seuraavassa vain tiivistetyt kannanottonsa. Tämän lisäksi sihteeristössä on koottu väestöpoliittinen taustamuistio.

Tulevaisuusvaliokunta yhtyy valtioneuvoston esittämään näkemykseen siitä, että Suomen väestön ikärakenteen muutos vaatii suomalaiselta yhteiskunnalta monipuolisia toimenpiteitä. Ilman aktiivista väestöpolitiikkaa, työllisyysasteen nostamista, talouden kestävää kasvua ja ikääntyvän väestön palveluiden ja etuuksien kehittämistä Suomi ei selviä tästä haasteesta.

Väestöpolitiikassa tulevaisuusvaliokunta haluaa kiinnittää erityistä huomiota työn, opintojen ja perheen yhteensovittamiseen sekä maahanmuuttopolitiikkaan. Tulevaisuusvaliokunta haluaa myös nähdä väestön ikääntymisen pikemminkin mahdollisuutena kuin ongelmana. Vanhustenhoidon ja eläkkeiden kustannuksista selviäminen edellyttää kuitenkin kansalaisten työuran pidentämistä molemmista päistä: nuorten on päästävä opiskelemaan ja valmistuttava ammattiin nykyistä nuorempina, eikä työelämä saa uuvuttaa ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ennen eläkeikää.

Tulevaisuusvaliokunta haluaa kiinnittää valtioneuvoston huomion siihen, millaisia haasteita aluepolitiikalle väestörakenteen muutos aiheuttaa sekä kasvukeskuksissa että taantuvilla paikkakunnilla. Valiokunta katsoo lisäksi, että kestävä menestys edellyttää jatkuvaa ponnistelua yhä parempien innovaatio-, yrittäjyys- ja työnteon ympäristöjen luomiseksi.

1. Lapsi- ja perhemyönteisyys lähtökohtana

Suomessa syntyy lapsia vähemmän kuin tarvitaan väestön uusiutumisen turvaamiseen. Vaikka syntyvyys on Suomessa eurooppalaisessa vertailussa kärkipäässä, valiokunta katsoo, että maamme säilyminen vireänä ja nuorekkaana edellyttää korkeampaa syntyvyyttä. Syntyvyydessä tulisi päästä lähelle tasoa, joka ilman muuttoliikettä turvaa väestömme nykyisen määrän. Tämä edellyttää nykyistä lapsi- ja perhemyönteisempää yhteiskuntaa.

Perheiden elinolosuhteita tulee kehittää niin, että taloudelliset ja muut ulkoiset syyt eivät estä perheitä hankkimasta toivomaansa lapsimäärää. Syntyvyyden lisääminen perheiden toiveisiin vastaamalla ei ole ristiriidassa naisten laajan työhön osallistumisen kanssa. Erityistä huomiota on kuitenkin kiinnitettävä monilapsisten perheiden olosuhteisiin. Vaikka kaikista perheistä vain 8 prosenttia on kolmilapsisia tai suurempia, niissä kasvaa 35 prosenttia lapsista. Taloudelliset tekijät lisäävät epävarmuutta yli kahden menevien lapsilukutoiveiden toteuttamisessa varsinkin kaupunkimaisissa kunnissa, joissa enemmistö lapsiperheistä elää.

• Perhe- ja lapsimyönteisyys on otettava palvelurakenteen keskeiseksi osaksi.
• Keskeiset lapsiluvun kasvun esteet on tarpeen tunnistaa nykyistä paremmin.

2. Työelämän joustettava, ei perheen

Suomalaisen perheen elämässä on erilaisia ruuhkahuippuja, joita on pyrittävä tasaamaan. Työelämän tulee yhä enemmän joustaa perheen vaatimuksiin eikä vain perheen työelämän vaatimuksiin. On otettava huomioon perheiden monimuotoistuminen. Perheet ovat yhä selvemmin jakautuneet niihin, joilla ei ole lapsia, ja niihin, joilla on useampia lapsia. Lapsien synnyttäminen tulisi paitsi väestön keski-iän nuorentamiseksi myös terveyssyistä ajoittaa nykyistä aikaisempaan elämänvaiheeseen. Ensisynnyttäjien keski-iän nousu alentaa perheiden lapsilukua ja lisää terveysongelmien riskiä.

Opiskelun ja työn vuoksi, mutta myös muista syistä, nykyään eletään eräänlaista pidennettyä nuoruutta. Tulevaisuus näyttää, kuinka tämä globaali kehityssuunta ja lasten hankinta yhdistyvät.

Opiskelu ja perheen perustaminen on sovitettava yhteen nykyistä paremmin. Tähän voidaan vaikuttaa sallimalla opintojen suorittaminen äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana sekä sallimalla äitiys- ja vanhempainrahan turvin opiskeleville joustoja opintopisteiden kertymisessä. Nyt lasten saamista siirretään myös siksi, että vastavalmistuneet eivät näe työmarkkinoiden vaatimusten ja lasten saamisen kohtaavan. Nuorten tulee voida luottaa tulevaisuuteen ja pysyvään työllistymiseen.

Työelämän tasa-arvon lisäämiseksi ja mm. pätkätyöongelmien ratkaisemiseksi vanhemmuuden kustannuksia tulee jakaa oikeudenmukaisemmin. Palkkakehitys on ollut päinvastaista tarpeisiin nähden: nuorilla perheillä menot ovat suuria, mutta palkka pienempi kuin iäkkäillä. Ikälisäjärjestelmän poistaminen on ollut askel oikeaan suuntaan, mutta tulojen tasausta tulisi edelleen määrätietoisesti jatkaa. On nurinkurista, että vasta keski-iässä on varaa asua tilavasti, kun lapset ovat jo muuttaneet tai muuttamassa pois. Kustannuksia olisi tasattava tavalla, joka parantaa naisvaltaisten toimialojen kannattavuutta.

Työaikajoustojen ja työaikapankkien tehokasta käyttöä työpaikoilla tulisi edistää. Lyhennettyyn työaikaan pitäisi suhtautua eri elämäntilanteisiin sopivana hyvänä vaihtoehtona kokonaan työelämästä pois jäämiselle. Perhevapaiden epätasainen jakautuminen miesten ja naisten kesken selittää osaltaan sitä, että määräaikaiset työt tietyissä ikäryhmissä kasaantuvat nimenomaan naisille. Tämänkin seurauksena on epävarmuutta, joka viivyttää lasten hankintaa ja estää perhettä toteuttamasta omaa lapsilukutoivettaan.

Kasvukeskuksissa asuntojen kalleus pakottaa perheet muuttamaan kehyskuntiin. Työmatkat kasvavat ja perheen ja työn yhdistäminen vaikeutuu. Toinen vaihtoehto on ahtaasti asuminen kasvukeskuksissa ja lasten lukumäärätoiveesta luopuminen. Lapsiperheiden kohtuuhintaista asumista tukevia toimenpiteitä on siksi kehitettävä nopealla aikataululla. Asuntopolitiikassa tulisi ottaa huomioon perheiden muuttuneet tarpeet. Sekä pienasunnoista että suurista perheasunnoista on pulaa. Monilapsiset ja uusperheet asettavat asumiselle erityisiä vaatimuksia.

Välittömissä toimenpiteissä tulisi ottaa pitkäjänteisesti huomioon perheiden ja työelämän muuttuminen. Näitä ovat

• opinto-oikeus äitiyspäivärahan aikana
• minimiäitiyspäivärahan nostaminen työttömän peruspäivärahan tasolle
• vanhempainlisän liittäminen opiskelevien äitien opintorahaan
• työntekijän vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvien kustannusten muuttaminen siten, että se vähentää naisten pätkätöitä
• miesten kannustaminen vanhempainvapaiden käyttöön
• vain isän käytettävissä olevan vanhempainvapaan (isäkuukausi) pidentäminen
• perheiden arjen ja vanhempien kasvatustyön tukeminen vahvistamalla kotipalvelua sekä neuvoloiden ja perhetyön resursseja
• eläkeoikeuden parantaminen kotona tehdystä lastenhoitotyöstä.

3. Maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka aktiiviseksi

Arvioidaan, että ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä kasvaa merkittävästi. Jotta taloudellinen toimeliaisuus säilyisi eikä yhteiskuntamme näivety, tulisi harjoittaa aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuutto voidaan jakaa neljään osaan: työperusteinen maahanmuutto, puolisona tai perheenjäsenenä maahan tuleminen, ulkomaalaiset opiskelijat ja pakolaiset. Kaikkien maahanmuuttajaryhmien osalta on panostettava kotouttamiseen ja kotimaisten kielten oppimiseen. Monikulttuurisuus on edellytys luovuuden vahvistamiselle.

A. Työperusteinen maahanmuutto

Tulevaisuusvaliokunta kannattaa hallituksen esityksiä työperusteisen maahanmuuton helpottamiseksi. Yhteiskunnan ilmapiiri ei voi olla luova, ellei se ole aidosti avoin kansainvälisille vaikutteille ja ulkomaiselle työvoimalle. Avoimuuteen liittyy, että Suomen on oltava houkutteleva ja kilpailukykyinen myös täällä jo oleville. Järjestelmä ei voi olla sellainen, että osaajien kannattaa lähteä täältä pois eikä palata takaisin. Samalla kun työperusteista maahanmuuttoa pyritään lisäämään ja byrokratiaa vähentämään, tulee estää laittoman työvoiman käyttö.

On tärkeää muuttaa suomalaisten asenteita eri kansallisuuksia kohtaan myönteisempään suuntaan. On kehitettävä kontakteja ja yhteydenpitojärjestelmiä lähikansojen kanssa. Maahanmuuttopolitiikka on liitettävä lähialueyhteistyöhön. On tärkeää ottaa huomioon, että Suomeen tulevat maahanmuuttajat ovat poissa rakentamasta kotimaansa yhteiskuntaa. Silti maahanmuuttajia on tavoiteltava määrätietoisesti myös kehitysmaista, joissa on paljon nuoria ja joille kaikille ei kotimaassa ole mahdollisuuksia. Tällainen toiminta tulisi nähdä osaksi kehitysyhteistyöpolitiikkaa, jota tulisi tehdä yhteistyössä valtioiden kanssa, joista nuoria tavoitellaan tyypillisesti aluksi opiskelijoiksi. Heidän osaltaan on erityisesti panostettava kotouttamiseen ja kotimaisen kielen oppimiseen. On otettava oppia maista, jotka ovat säilyttäneet dynaamisuutensa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ansiosta. Erityistä huomiota tulee kohdistaa Suomessa asuvan venäjänkielisen väestön osaamisen parempaan hyödyntämiseen muun muassa tehostamalla kotimaisten kielten opetusta ja työllistämistä. Kaikkien maahanmuuttajien kannalta on olennaista, että huolehditaan tutkintojen rinnastamisesta ja kelpoisuuksien tunnustamisesta.

B. Ulkomaalaiset opiskelijat

Suomalaisissa oppilaitoksissa on kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen vähän ulkomaalaisia opiskelijoita. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää tulisikin aktiivisesti lisätä. Suomessa opiskelleiden ulkomaalaisten maahan jäämistä on tuettava helpottamalla kansalaisuuden saamista ja oleskelulupien myöntämistä. Opiskelijat ovat suurelta osin jo valmiiksi kotoutuneet. Ei ole mielekästä investoida verorahoja koulutuksen tarjoamiseen, jos koulutettuja ei aktiivisesti kannusteta jäämään maahan. Yhdessä englanninkielisten kurssien ja tutkintojen kanssa on huolehdittava ulkomaalaisten opiskelijoiden kotimaisten kielten opetuksesta ja sen riittävästä resursoinnista oppilaitoksille, jotta opintojen jälkeinen työpaikan saanti ei esty puutteellisen kielitaidon takia.

C. Pakolaiset

Suomen on tunnustettava edelleen kansainvälinen vastuunsa kotimaassaan vainottuja tai sorrettuja kohtaan. On murrettava mielikuva tukien perässä maahan tulevista elintasopakolaisista. Eräs tapa muuttaa asenteita on lisätä suomalaisten ja pakolaisten kanssakäymistä. Samoin on lisättävä pakolaisten kielikoulutusta ja helpotettava heidän työskentelyään Suomessa.

4. Ikäihmiset voimavarana

Eläkkeelle jäävä väestö on yhä runsaslukuisempaa ja terveempää sekä merkittävä osa siitä myös vauraampaa. Ikäihmisten palvelut voivat vireyttää liike-elämää ja samanaikaisesti aktivoida heitä yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Osaavat ja hyväkuntoiset eläkeläiset ovat voimavara myös ansiotyön ulkopuolelle. Tarvitaan enemmän itsenäistä selviytymistä edistäviä asuntoja ja hoivakoteja. Myös eläkeläisille on luotava edellytyksiä heidän kykyjään vastaavaan hoivavastuuseen, sitoutumiselle huolehtimaan omista vanhemmista, lapsenlapsista tai sairaasta puolisosta. Tänä päivänä moni ikääntynyt kansalainen tekee raskasta työtä omaishoitajana. On edistettävä ikääntyneitä aktivoivia palveluja ja toimeliaisuutta työelämän ulkopuolella.

Vanhusten tarpeet ja valmiudet on otettava huomioon yksityisiä ja julkisia palveluita kehitettäessä, mikä tarkoittaa niin palvelujen helppokäyttöisyyttä kuin tietotekniikkaan perustuvien ratkaisujen esteetöntä saantia (mm. tuomalla markkinoille helppolukuisia matkapuhelimia).

Vanhusväestön itsenäinen kotona selviytyminen on tärkeää. Yhä suurempi osa väestöstä on liikuntarajoitteisia. Esteettömyyden parantaminen sekä julkisissa tiloissa että asuntorakentamisessa nousee keskeiseksi. Asuntojen suunnittelussa on otettava huomioon niissä todennäköisesti asuvien vanhusten ja heidän kotihoitonsa tarpeet. Joukkoliikenteen merkitys kasvaa ja palveluiden on oltava tavoitettavissa joukkoliikenteellä.

Vanhuuden tutkimukseen on panostettava erityisesti tukien itsenäistä kotona selviämistä. Olennaisia aiheita ovat esimerkiksi vanhuusiän sairaudet ja terveydenhuolto, vanhuutta helpottava geronteknologia, väestön ikääntyminen sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä ja uudentyyppiset vanhuspalvelut, esimerkiksi yhteisöasuminen. Myös koulutuksessa (gerontologia, vanhuspsykiatria) ja tukipalveluissa on varauduttava ikääntymisen haasteisiin.

Lähitulevaisuuden toimenpiteet:

• Vanhuuden monipuolinen tutkimus on nostettava yhdeksi painopisteeksi mm. Suomen Akatemian ja Tekesin rahoituspäätöksissä.
• Oppilaitosten sisäänottoa on suhteutettava väestön ikääntymisen työvoimatarpeeseen aiheuttamiin muutoksiin ja alan houkuttelevuutta on lisättävä.
• Yhdyskuntasuunnittelun lähtökohdaksi on otettava esteettömyys ja joukkoliikenne.
• Omaishoitoon on panostettava enemmän ja omaishoitajia tuettava.
• Kunnallista kotipalvelua, kotitalousvähennystä ja palveluseteliä kehittämällä tulee tukea kotona selviytymistä.

5. Korkea työllisyysaste tärkeä

Työllisyysaste on nostettava 75 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä.

Työhön johtava koulutus on pitkäjänteistä politiikkaa, jolla työllisyysastetta voidaan kohottaa. Ikäluokkien pienenemisestä aiheutuvaa säästöä on suunnattava koulutussektorille. Esimerkiksi yliopistoissa opiskelijamäärät ovat kasvaneet, mutta opettajamäärät eivät ole kasvaneet ainakaan vastaavassa suhteessa. Myös koulussa ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat säästöt pitäisi ohjata perusopetukseen, esimerkiksi luokkakokojen pienentämiseen. Opiskelijoille on turvattava mahdollisuus kokopäiväiseen opiskeluun ilman vanhempien taloudellista tukea. Suomi tarvitsee jokaisen työikäisen työpanoksen. Nykyinen koulupudokkaiden määrä (10—15 prosenttia ikäluokasta) on liian suuri. Vanhemmuuden tukemisen lisäksi tarvitaan kouluissa nykyistä enemmän vaikeuksissa olevien lasten tukemista.

Lähitulevaisuuden toimenpiteet:

• Koulupudokkaiden paluuta opiskeluun on lisättävä uusilla toimenpiteillä (esim. työpajakoulut) ja eri hallintokuntien välistä yhteistyötä lisäämällä.
• Opiskelun aloitusikää on alennettava lukion jälkeisiä välivuosia (keskimäärin kolme) vähentämällä esimerkiksi sovittamalla ylioppilaskirjoitukset, ase-/siviilipalvelus ja pääsykokeet paremmin yhteen.
• Oppilaitoksiin on varattava riittävä opetushenkilöstö ja -välineet ja varmistettava, miten saavutetaan korkea laatu koulutuksessa.
• Työvoimatarpeen muutoksiin on ammatillisessa koulutuksessa vastattava kehittämällä rahoitusta tuloksellisuuden ja työllistämisen suuntaan.
• On erityisesti panostettava elinikäiseen oppimiseen ja työssä oppimiseen, koska työtehtävät ja osaamistarpeet muuttuvat jatkuvasti.

Työstä on tullut liian usein "pakkopullaa", ja jopa monet niistä, jotka ovat mielestään ihannetyössään, ovat nykyisin usein valmiit jättämään sen, jos siihen on taloudellinen mahdollisuus. Usein ennenaikaisen eläkkeelle siirtymisen taustalla ovat mielenterveysongelmat ja liikuntaelinsairaudet.

Työn tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tuloloukkuja on purettava ja etuja yhteensovitettava niin, että lyhyenkin työsuhteen vastaanottaminen on aina kannattavaa ja kannustavaa. Perheen ja työn nykyistä helpompi yhdistäminen lisää myös työhön osallistumista. Tärkeää on työssä panostaa palautteeseen, tiedonkulkuun sekä vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksiin, työajan joustavuuteen ja ylitöiden korvaamiseen.

Keskeistä on työssä jaksamisen tukeminen, mikä tarkoittaa, että

• työkyvyttömyyseläkkeeseen johtaviin sairauksiin altistaviin tekijöihin on puututtava työpaikoilla
• työkyvyttömyyteen johtavien kroonisten sairauksien hoidon nopeutta ja laatua on lisättävä
• mielenterveysongelmien tutkimus ja hoito vaatii nykyistä kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa, jossa huomioidaan työterveys, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito, ja sitä, että mielenterveysongelmien hoidossa on pyrittävä sairauden kroonistumisen ja elämänlaadun sekä työkyvyn pysyvän heikkenemisen ehkäisemiseen
• työntekijöille on luotava edellytykset sovittaa työ elämäntilanteensa vaatimuksiin
• huomioidaan, että yllättävät tai jatkuvat ylityöt vähentävät halukkuutta jatkaa työssä ja vaikeuttavat perhe-elämää
• on panostettava myös ikääntyvien työntekijöiden osaamiseen ja tehostettava ns. hiljaisen tiedon siirtymistä ikääntyviltä työntekijöiltä nuoremmille työntekijöille
• eläkkeellä olevien mahdollisuutta osallistua työelämään on helpotettava.

6. Uhkana maan kahtiajako

Suomi on jakautumassa yhä selkeämmin iäkkäiden ja nuorten asumiin alueisiin. Tilastokeskuksen väestöennusteiden mukaan vuonna 2030 puolet suomalaisista asuisi nykyisellä kuntarakenteella kunnissa, joissa yli 65-vuotiaiden osuus on yli 25 prosenttia. Näistä kunnista uhkaa tulla palveltavien hoitoalueita. Samalla on huolehdittava osaavan työvoiman riittävyydestä ja peruspalveluiden saatavuudesta myös väestöään menettävillä ja väestöltään ikääntyvillä alueilla. Yritysten sukupolvenvaihdokset ja nuorten yrittäjien aseman turvaaminen ovat keskeisiä kysymyksiä tasapainoisen aluekehityksen näkökulmasta. Ikääntyminen ja muuttoliike maaseudulta asettavat haasteita suomalaiselle luonnonvara-alalle erityisesti energia- ja elintarviketuotannon osalta.

On myös turvattava EU:n aluetukirahojen säilyminen nykyisellä tasolla tai mahdollisuudet vastaavien kansallisten tukien maksamiseen.

7. Innovaatioihin ja yrittäjyyteen kannustavat ympäristöt

Tulevaisuuden pitkäjänteinen ja kestävä menestys varmistetaan luomalla määrätietoisesti toimintaympäristöjä, jotka tukevat ja lisäävät innovaatioita ja yrittäjyyttä. Tavoitteena on pitää Suomi maailman parhaiden innovaatioympäristöjen joukossa. Valtion on kannettava vastuu myös innovaatiotoiminnan lisäämisestä jälkeenjääneillä alueilla.

Suomessa on muihin EU-maihin verrattuna selkeä yritysvaje, eikä yrittäjyyttä pidetä riittävän houkuttelevana uravaihtoehtona. Erityisesti akateemisen loppututkinnon suorittaneiden innostus yrittäjyyteen on ollut vielä muutakin väestöä vähäisempää.

Yrittäjyyden edistäminen liitetään usein teknologiaan ja innovaatioihin, mutta tulevaisuudessa yrittäjyyden arvioidaan lisääntyvän erityisesti palvelualoilla. Yrittäjien koulutuspohja muuttuu samalla yhä moninaisemmaksi. Yrittäjyyteen liittyvät perusvalmiudet tulisikin liittää kaikkeen opiskeluun ja yrittäjyyden tulisi olla luonnollinen osa ammatinvalintaan kaikilla aloilla.

• Jo opiskeluvaiheessa on kannustettava korkeasti koulutettuja yrittäjyyteen.
• Innovaatioympäristöä on kehitettävä tukemaan alhaalta ylös (kuluttaja- tai palvelurajapinnasta) nousevia kaupallisia, sosiaalisia ja alueellista kehitystä tukevia innovaatioita.
• Tuetaan äitiyden, vanhemmuuden ja yrittäjyyden yhteensovittamista sekä perhevapaiden käytön mahdollisuutta yksinyrittäjille ja mikroyrittäjille.