3.1  Pääasiallinen sisältö

Komissio esittää ehdotuksessa toimia kymmenelle EU:n rannoilta eniten löytyvälle kertakäyttöiselle muovituotteelle sekä kadonneille ja hylätyille muovia sisältäville kalastusvälineille. 

Keskeiset toimet ovat: 

— asetetaan kansallisia tavoitteita kertakäyttöisten muovisten valmisruokapakkausten ja juomamukien kulutuksen merkittävälle vähentämiselle; 

— kielletään muovi tietyissä tuotteissa, joille on kohtuuhintaisia vaihtoehtoisia tuotteita markkinoilla. Kieltoa sovelletaan muovisiin vanupuikkoihin, ruokailuvälineisiin, lautasiin, juomien sekoitustikkuihin, pilleihin ja ilmapallojen varsiin; 

— asetetaan tuotesuunnittelua koskevat vaatimukset muovisten juomapakkausten kansien ja korkkien osalta; 

— asetetaan merkintävaatimukset, joista käy ilmi, miten jäte on hävitettävä, onko tuotteella haitallisia vaikutuksia ympäristöön sekä se, onko tuotteessa muovia. Tätä sovelletaan ilmapalloihin, kosteuspyyhkeisiin ja terveyssiteisiin;  

— asetetaan velvollisuudet tuottajille osallistua jätehuollon, puhdistamisen sekä tiedotuksen kustannuksiin (ns. laajennettu tuottajavastuu). Tämä koskee muovisia elintarvikepakkauksia (tietyin edellytyksin) ja kääreitä, juomapakkauksia ja mukeja, ilmapalloja, tupakkatuotteita, joissa on suodattimet, kosteuspyyhkeitä, kevyitä muovikasseja ja kalastusvälineitä; 

— asetetaan erilliskeräystavoite muovisille juomapulloille sekä 

— lisätään kuluttajien tietoisuutta haitallisista vaikutuksista, joita aiheutuu kertakäyttöisistä muovituotteista ja kalastusvälineistä peräisin olevasta roskaantumisesta 

3.2  Yksityiskohtainen sisältö

Seuraavassa tarkastellaan keskeisiä ehdotuksia viittaamalla direktiiviehdotuksen asianomaiseen kohtaan. Muovisia kalastusvälineitä lukuun ottamatta jäsenvaltiolle osoitetut alla kuvatut velvollisuudet kohdistuvat aina kertakäyttöisiin muovituotteisiin.  

Direktiivin 1 artiklassa säädettäisiin tavoitteesta. Direktiivin tavoitteena olisi ehkäistä ja vähentää tiettyjen kertakäyttöisten muovituotteiden ja muovia sisältävien kalastusvälineiden vaikutusta ympäristöön ja ihmisten terveyteen sekä edistää siirtymistä kiertotalouteen, jossa käytetään innovatiivisia liiketoimintamalleja, tuotteita ja materiaaleja, ja siten edistää myös sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa. 

Direktiivin 2 artiklassa määriteltäisiin direktiivin soveltamisala. Direktiiviä sovellettaisiin tiettyihin kertakäyttöisiin muovituotteisiin, jotka yksilöidään ja määritellään ehdotuksen liitteessä (kohdat A—G), samoin kuin muovia sisältäviin kalastusvälineisiin. Esimerkiksi lääkinnälliseen tarkoitukseen tarkoitetut pillit ja teolliseen käyttöön tarkoitetut ilmapallot olisi liitteessä rajattu soveltamisalan ulkopuolelle. Elintarvikepakkauksilla tarkoitettaisiin astioita, kuten kannelliset ja kannettomat rasiat, joissa säilytetään elintarvikkeita, jotka on tarkoitettu välittömään kulutukseen astiasta joko paikalla tai mukaan otettuna ilman lisävalmistamista, kuten elintarvikepakkaukset, joita käytetään pikaruokaa varten, lukuun ottamatta juomapakkauksia, lautasia ja ruokaa sisältäviä paketteja ja kääreitä.  

Direktiivin 3 artikla sisältäisi direktiivin tarkoittamat määritelmät. Siinä vahvistettaisiin mm. muovin, kertakäyttöisten muovituotteiden ja kalastusvälineiden määritelmät sekä tuottajan määritelmä, jota sovellettaisiin kulutuksen vähentämistä koskevien toimenpiteiden, tuotevaatimusten ja laajennettua tuottajan vastuuta koskevien säännösten soveltamiseksi. ”Muovilla” tarkoitettaisiin materiaalia, joka koostuu REACH-asetuksen ((EY) N:o 1907/2006) 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitetusta polymeeristä, johon on saatettu lisätä lisäaineita tai muita aineita ja joka soveltuu lopputuotteiden päärakenneosaksi, lukuun ottamatta luonnonpolymeerejä, joita ei ole kemiallisesti muunnettu. ”Kertakäyttöisellä muovituotteella” puolestaan tarkoitettaisiin tuotetta, joka on tehty kokonaan tai osittain muovista ja jota ei ole suunniteltu tai saatettu markkinoille kestämään elinkaarensa aikana useita käyttökertoja siten, että se palautettaisiin tuottajalle täytettäväksi tai sitä käytettäisiin uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseen. ”Kalastusvälineellä” tarkoitettaisiin esinettä tai laitteen osaa, jota käytetään kalastuksessa ja vesiviljelyssä meren elollisten luonnonvarojen pyyntiin tai joka kelluu merenpinnalla ja jolla pyritään houkuttelemaan ja pyytämään tällaisia meren elollisia luonnonvaroja. ”Markkinoille saattamisella” tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla. ”Tuottajalla” tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka käytettävästä myyntitekniikasta riippumatta (etämyynti mukaan lukien) saattaa unionin markkinoille kertakäyttöisiä muovituotteita ja muovia sisältäviä kalastusvälineitä, lukuun ottamatta kalastustoimintaa harjoittavia henkilöitä. 

Direktiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden olisi toteutettava kuuden vuoden kuluessa päivästä, jona direktiivi on viimeistään saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä, tarvittavat toimenpiteet, joilla vähennetään merkittävästi elintarvikepakkausten ja juomamukien (liitteen osa A) kulutusta. Toimenpiteisiin voisivat kuulua kansallisen kulutuksen vähentämistä koskevat tavoitteet, toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisille tuotteille vaihtoehtoisia uudelleenkäytettäviä tuotteita asetetaan myyntipaikassa loppukuluttajan saataville, kuten sen varmistaminen, ettei kertakäyttöisiä muovituotteita tarjota kuluttajalle ilmaiseksi. Toimenpiteet voisivat vaihdella tuotteiden ympäristövaikutuksista riippuen. Komissio voisi antaa täytäntöönpanosäädöksen koskien merkittävän vähennyksen laskemiseksi ja todentamiseksi. 

Direktiivin 5 artiklassa säädettäisiin jäsenvaltioiden velvollisuudesta kieltää sellaisten kertakäyttöisten muovituotteiden markkinoille saattaminen markkinoille, joille on olemassa vaihtoehtoja markkinoilla. Kielto koskisi seuraavia kertakäyttöisiä muovituotteita (liitteen osa B): vanupuikot, ruokailuvälineet, lautaset, pillit (pois lukien lääkinnällisiin tarkoituksiin tarkoitetut), juomien sekoitustikut ja ilmapallojen tikut. 

Direktiivin 6 artikla koskisi tuotevaatimuksia ja siinä edellytettäisiin jäsenmaita varmistamaan, että kertakäyttöisiin muovituotteisiin kuuluvat juomapakkaukset(liitteen osa C)voidaan saattaa markkinoille vain, jos niiden korkit ja kannet, joista merkittävä osa valmistetaan muovista, pysyvät kiinni tuotteessa käyttövaiheen ajan. Komissio pyytäisi eurooppalaisia standardointijärjestöjä laatimaan tätä varten yhdenmukaistettuja standardeja, joita olisi noudatettava. 

Direktiivin 7 artiklassa edellytettäisiin jäsenmaita varmistamaan, että markkinoille saatettuihin kotitaloudessa ja teollisuudessa käytettäviin kosteuspyyhkeisiin, terveyssiteisiin ja tamponeihin sekä kuluttajille tarkoitettuihin ilmapalloihin (liitteen osa D)on merkitty näkyvästi ja pysyvästi yksi tai useampi seuraavista tiedoista: sopivat jätteenkäsittelyvaihtoehdot tai sen osalta vältettävät jätteenkäsittelyvaihtoehdot, roskaantumisesta tai kyseisten tuotteiden muusta epäasiallisesta jätteenkäsittelystä johtuvat haitalliset ympäristövaikutukset, tai tuotteessa oleva muovi. Tarkoituksena on muun muassa välttää kyseisten tuotteiden huuhtominen viemäriin ja tiedottaa kuluttajille jätteen epäasiallisen käsittelyn mahdollisista vaikutuksista merien roskaantumiseen Komissio antaisi tätä koskevan täytäntöönpanosäädöksen viimeistään vuosi ennen päivämäärää, jona direktiivin olisi saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä. 

Direktiivin 8 artikla koskisi laajennettua tuottajan vastuuta. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava muovia sisältävien kalastusvälineiden ja seuraavien kertakäyttöisten muovituotteiden osalta laajennettujen tuottajavastuu järjestelmien perustaminen: valmisruokapakkaukset ja -kääreet, juomapakkaukset (kuten juomapullot ml korkit ja kannet), juomamukit, ilmapallot, suodattimelliset tupakkatuotteet ja tupakan kanssa käytettävät suodattimet, kosteuspyyhkeet sekä kevyet muoviset kantokassit (liitteen osa E). Järjestelmiin sovellettaisiin jätteistä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2008/98/EY (jätedirektiivi)vahvistettuja laajennettua tuottajanvastuuta koskevia yleisiä vähimmäisvaatimuksia. Edellä mainituista muovituotteista koostuvan jätteen keräyksestä sekä sen jälkeisestä kuljetuksesta ja käsittelystä aiheutuvien kustannusten lisäksi tuottajien tulisi kuitenkin vastata myös kustannuksista, jotka aiheutuvat roskaantumisen puhdistamisesta ja 10 artiklassa tarkoitetuista valistustoimenpiteistä. Muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajien tulisi huolehtia keräyksen kustannuksista, kun jäte on toimitettu asianmukaisiin sataman vastaanottolaitteisiin tai muihin vastaaviin keräysjärjestelmiin, jotka jäävät sataman vastaanottolaitteita koskevan unionin lainsäädännön ulkopuolelle, sekä jätteen sen jälkeisen kuljetuksen ja käsittelyn kustannuksista. Tuottajien olisi niin ikään huolehdittava muovia sisältäviin kalastusvälineisiin liittyvistä 10 artiklassa tarkoitettujen valistustoimenpiteiden kustannuksista.  

Direktiivin 9 artiklassa velvoitettaisiin jäsenvaltiot saavuttamaan vuoteen 2025 mennessä kertakäyttöisten muovisten juomapullojen (liitteen osa F) erilliskeräystä koskeva 90 painoprosentin vähimmäistavoite. Tavoitteen saavuttamiseksi jäsenvaltiot voisivat muun muassa perustaa pantillisia palautusjärjestelmiä tai asettaa erilliskeräystavoitteita asianmukaista laajennettua tuottajavastuuta koskevia järjestelmiä varten. 

Direktiivin 10 artikla koskee valistustoimenpiteitä. Jäsenvaltiot velvoitettaisiin toteuttamaan toimenpiteitä tietoisuuden lisäämiseksi roskaantumisen ja jätteiden epäasianmukaisen käsittelyn vaikutuksista ympäristöön ja erityisesti vesiympäristöön, samoin kuin käytettävissä olevista uudelleenkäyttö- ja jätehuoltovaihtoehdoista. Vaatimus koskisi kaikkia direktiivin liitteessä mainittuja tuotteita lukuun ottamatta 5 artiklan perusteella kiellettäviä tuotteita (liitteen osa G). 

Direktiivin 11 artikla koskee toimenpiteiden koordinointia. Artiklassa vahvistettaisiin jäsenvaltioiden velvollisuus yhteen sovittaa direktiivin täytäntöönpanemiseksi toteutettavat toimenpiteet ja varmistaa niiden johdonmukaisuus meristrategioiden (Suomessa merenhoitosuunnitelma) toimenpideohjelmien, jätehuoltosuunnitelmien ja jätteen synnyn ehkäisyn suunnitelmien sekä aluksista peräisin olevaa jätettä varten laadittujen jätteen vastaanotto- ja käsittelysuunnitelmien kanssa. Jäsenvaltioiden olisi myös 4—9 artiklan mukaisissa toimissaan noudatettava unionin elintarvikelainsäädäntöä, jotta varmistetaan, että elintarvikehygieniaa tai elintarviketurvallisuutta ei vaaranneta. 

Direktiivin 12 artiklalla pantaisiin täytäntöön Århusin yleissopimus oikeussuojan saatavuuden osalta. Yleisön ja kansalaisjärjestöjen olisi voitava pyytää jäsenvaltioiden direktiivin nojalla tekemien päätösten, toimien tai laiminlyöntien laillisuuden tutkimista. 

Täytäntöönpanon seurantaa koskevista tiedoista säädettäisiin ehdotuksen 13 artiklassa. Jäsenvaltioiden tulisi luoda tietokokonaisuus, jossa olisi tiedot 4 artiklan mukaisista rajoitettavista tuotteista ja niitä koskevista toimenpiteistä. Tietoja päivitettäisiin vuosittain. Tietokokonaisuudet olisi mahdollisuuksien mukaan luotava Euroopan yhteisön paikkainfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY mukaisesti. Euroopan ympäristökeskus avustaisi jäsenvaltioita tässä tehtävässä. Euroopan ympäristökeskuksella olisi oltava säännöllisesti pääsy näihin tietoihin ja se julkaisisi säännöllisesti yleiskatsauksen jäsenvaltioiden keräämien tietojen perusteella. Komissio voisi antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan tietokokonaisuuksien ja tietojen muoto.  

Direktiivin 14 artiklan mukaan jäsenvaltioiden olisi säädettävä direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista. 

Direktiivin 15 artiklassa vahvistettaisiin puitteet direktiivin tuleville arvioinneille ja uudelleentarkastelulle. Ensimmäinen arviointi toteutettaisiin kuusi vuotta direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetetun määräajan jälkeen. Komissio esittäisi kertomuksen arvioinnin tärkeimmistä tuloksista. Kertomuksessa arvioitaisiin myös tarve tarkistaa liitettä, mahdollisuus säätää määrälliset unionin tavoitteet kertakäyttöisten muovituotteiden vähentämiselle sekä tieteen ja huomioida tekniikan kehittyminen (esim. biohajoavuuden osalta) suhteessa rajoitusten purkamismahdollisuuksiin. 

Direktiivin 16 artiklassa säädettäisiin komiteamenettelystä. Komissiota avustaisi jätedirektiivillä perustettu komitea. Täytäntöönpanosäädökset hyväksyttäisiin tarkastelumenettelyä noudattaen. 

Jäsenvaltioiden olisi direktiivin 17 artiklan mukaisesti saatettava voimaan direktiivin noudattamisen edellyttämä lainsäädäntö ja hallinnolliset määräykset viimeistään kahden vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta. Markkinoille saattamista koskevia rajoituksia (5 artikla) ja tuotteiden merkintävaatimuksia (7 artikla) tulisi soveltaa kahden vuoden kuluttua voimaantulosta, mutta 6 artiklan mukaisia tuotevaatimuksia koskevat säännökset tulisivat sovellettaviksi kolmen vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta alkaen.  

Taulukko:Eri muovituoteryhmille ehdotetut toimenpiteet 

3.3  Oikeusperusta

Ehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 192 artiklan 1 kohta (ympäristö). Direktiivi hyväksytään tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. 

3.4  Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate

Ehdotus on komission mukaan toissijaisuusperiaatteen mukainen, koska merien roskaantuminen on luonteeltaan valtioiden rajat ylittävää, eivätkä samat merialueet ja sisävedet jakavat valtiot voi niitä yksin käsitellä. Merten roskaantumista voi tehokkaasti ehkäistä ja vähentää ainoastaan EU:n tason toimintapoliittisella lähestymistavalla. Jäsenvaltioiden erilaiset tavoitetasot ja toimenpiteet voisivat vaarantaa toimivat sisämarkkinat. Ehdotuksessa jätetään joidenkin toimenpiteiden osalta tiettyä joustavuutta jäsenvaltioille. Jäsenvaltioilla on muun muassa laaja harkintavalta päättäessään kansallisista toimenpiteistä. 

Direktiiviehdotus pohjautuu laskentoihin, joissa on arvioitu yleisimpien Euroopan rannoilta löydettyjen kertakäyttöisten muovituotteiden ja muovia sisältävien kalastusvälineiden määrää. Komission mukaan laskennat ovat ympäristövaikutusten sekä sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten paras indikaattori. Aloitteessa kohdistetaan toimia kymmeneen useimmin löydettyyn kertakäyttöiseen muovituotteeseen. Näiden osuus on 86 prosenttia kaikista laskennoissa löydetyistä kertakäyttöisestä muovituotteesta ja niiden osuus on 43 prosenttia kaikista meriroskista. Kaikkien rannoilta löydettyjen kertakäyttöisten muovituotetyyppien sääntely ei olisi oikeasuhtaista mahdolliseen lisäarvoon verrattuna. Se aiheuttaisi tarpeettomia kustannuksia ja tarpeetonta taakkaa jäsenvaltioille. 

4.1  Lainsäädännölliset vaikutukset

Ehdotuksen täytäntöönpano edellyttäisi todennäköisesti uutta kansallista lainsäädäntöä sekä muutoksia ainakin jätelakiin (646/2011), jätteistä annettuun valtioneuvoston asetukseen (179/2012) ja pakkauksista ja pakkausjätteistä (518/2014) annettuun valtioneuvoston asetukseen. Edellä mainittuja säädöksiä ollaan parhaillaan muuttamassa toukokuussa 2018 hyväksytyn jätedirektiivipaketin toimeenpanemiseksi. 

4.2  Taloudelliset vaikutukset

Komissio arvioi, että ehdotuksen avulla vältettäisiin ympäristövahinkoja 22 miljardin euron edestä vuoteen 2030 mennessä. Yrityksille aiheutuisi kustannuksia sääntöjen noudattamisesta noin 2 miljardia euroa ja jätehuollosta 510 miljoonaa euroa. Kuluttajat säästäisivät rahaa noin 6,5 miljardia euroa, mutta heille koituisi jonkin verran vaivaa. Arvioidut säästöt syntyisivät, kun kertakäyttötuotteista siirryttäisiin kestotuotteisiin. Lisätoimenpiteenä voitaisiin käyttää pantillista palautusjärjestelmää tai vastaavaa järjestelmää, jolla vähennettäisiin huomattavasti merten roskaantumista kohtuullisin lisäkustannuksin (noin 1,4 miljardia euroa). Kalastusvälineiden osalta toimialalle aiheutuvat kustannukset olisivat noin 0,16 prosenttia tuloista.  

Valtioneuvoston alustavan arvion mukaan ehdotukset lisäisivät jonkin verran Suomessa eri toimijoille aiheutuvia kustannuksia. Kustannukset tulisivat pitkälti kuluttajien ja jätteen tuottajien maksettaviksi tuotteiden hintojen nousuina. Toisaalta muuttuva kulutus ja tuotanto avaisivat mahdollisuuksia suomalaiselle tuotekehitykselle ja osaamiselle esim. muovia korvaavien materiaalien osalta.  

4.3  Hallinnolliset vaikutukset

Valtioneuvoston alustavan arvion mukaan ehdotus lisäisi yritysten ja viranomaisten hallinnollista taakkaa erityisesti tuottajavastuuseen liittyvien uusien toimien takia. Tuottajavastuuta valvovan viranomaisen (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) työmäärää ehdotusten arvioidaan lisäävän vähintään 2 henkilötyövuoden verran. Artiklan 4 vähentämistoimien täytäntöönpanon seurantaan liittyvän tiedon kerääminen vaatisi kokonaan uuden seurantajärjestelmän luomisen.  

4.4  Ympäristövaikutukset

Komission arvion mukaan direktiiviehdotuksen toteuttaminen vähentäisi merkittävästi merten roskaantumista. Kertakäyttöisten muovituotteiden osalta laskentojen perusteella vähennys on noin puolet. Vuoteen 2030 mennessä säästettäisiin kertakäyttöisten muovien osalta 2,6 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.  

Komissio on valinnut ehdotuksen pohjaksi rantaroskan. Rantaroskilla tarkoitetaan rannalle suoraan sekä ilman tai veden välityksellä päätyneitä roskia. Rantaroska on tällä hetkellä ainoa muoviroskaan yleisemmin liittyvä tunnusluku, josta alkaa olla tietoa jossain määrin jokaisesta jäsenvaltiosta. Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan on ilmeistä, että JRC:n keräämä tieto EU:n rantaroskasta on vain suuntaa antava. Se, minkä tyyppisiä rantoja on tarkastelussa mukana, vaikuttaa lopputulokseen. Esim. Suomen seurannassa mukana olleista rannoista iso osa on urbaaneja. HELCOM on arvioinut, että rannoilla olisi vain 15 prosenttia kaikesta meriroskasta. Toinen 15 prosenttia kelluu pinnan alla ja loput vajoaisi pohjaan. Näin ollen rantaroska voi lähtökohtaisesti antaa väärän kuvan merten roskaantumisesta. Muovin määrän vähentäminen on kuitenkin tärkeää, sillä veteen päätyessään ja hajotessaan isokokoinen muoviroska on myös mikromuovin lähde. 

Roskien päästölähteitä Itämereen ovat meren ja rantojen virkistyskäyttö (ml. turismi), jokien tuoma kuormitus, jätevesipuhdistamoiden ohijuoksutukset ja purkuvedet, hulevedet, rakentaminen, vene- ja laivaliikenne, kalastus sekä roskien dumppaus. 

Suomessa tehtyjen rantaroskaseurantojen (2012—2017) mukaan suuri osa merenrantojen roskasta on muovia. Muoviset kertakäyttötuotteet muodostavat roskista noin 27 prosenttia ja ne liittyvät pääosin syömiseen, juomiseen sekä tupakkaan. Kalastusvälineiden osuus rantaroskasta on keskimäärin noin 8 prosenttia.  

Direktiivin toimeenpano edistäisi muovia korvaavien materiaalien käyttöönottoa ja muuttaisi kuluttajien tottumuksia, mikä edistäisi kiertotaloutta.