Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta
            (UTVA) käsitteli kokouksessaan 8 päivänä helmikuuta
            2012 puolustusvoimauudistusta puolustusvoimain komentajan ratkaisumallin
            pohjalta. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan puolustusvoimauudistusta
            ryhdytään nyt toteuttamaan puolustusministeriön
            ohjauksessa. Valtioneuvoston tiedotteesta ei selviä, hyväksyikö UTVA
            ja niin muodoin hallitus puolustusvoimain komentajan ratkaisumallin.
         
         
         Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan puolustusvoimauudistus
            valmistellaan parlamentaariselta pohjalta ja se käsitellään
            osana eduskunnalle annettavaa laaja-alaiseen turvallisuuskäsitteeseen
            perustavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Nyt
            hallitus toimii ohjelmansa vastaisesti. Parlamentaariseksi valmisteluksi
            ei voida katsoa kansanedustaja Ilkka Kanervan johdolla toiminutta
            kontaktiryhmää, koska kyseiselle ryhmälle
            ei annettu olennaisia tietoja puolustusvoimien rakenteiden muuttamisesta. Hallitus
            aikoo tuoda turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskunnalle
            vasta syksyllä 2012, jolloin puolustusministeri on jo päättänyt oleellisilta
            osin puolustusvoimauudistuksen aiheuttamista rakenteellisista
            muutoksista.
         
         
         Puolustusvoimien toiminta perustuu sodan ajan tarpeeseen, johon
            turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon turvallisuusanalyysi
            antaa perusteet. Ainakaan perussuomalaisten eduskuntaryhmälle
            ei ole esitelty tulevaa puolustusvoimien sodan ajan organisaatiota
            eikä siihen olennaisesti liittyvää turvallisuusanalyysia.
            Puolustusvoimain komentajan ratkaisumallin mukaisesti sodan ajan
            joukkojen määrää leikataan kolmanneksella.
            Mistään ei kuitenkaan selviä, mihin sodan
            ajan joukkoihin vähennykset kohdistetaan tai miten reservi
            jatkossa muodostuu. Koulutetaanko jatkossa koko miesikäluokka
            ja mihin ikään saakka sodan ajan joukot pidetään
            sijoitusluetteloissa?
         
         
         Puolustusvoimain komentajan ratkaisumalli puolustusvoimauudistuksesta
            vaikuttaa olevan pelkästään puolustusvoimien
            rauhan ajan toimintojen ja organisaation uudelleenjärjestely
            ja vielä sellainen, jonka puolustusvoimat on pakotettu toteuttamaan
            nopeutetussa aikataulussa seuraavien kahden vuoden aikana.
            Komentajan ratkaisumalli herättää lukuisia
            kysymyksiä. Siitä eivät selviä vaihtoehtoiset
            ratkaisumallit eivätkä niiden kustannukset. Myöskään
            mistään ei voida tarkastaa esitettyjen säästötavoitteiden
            todenperäisyyttä. Esimerkiksi joukko-osastojen
            lakkauttamisella ja yhdistämisellä väitetään
            saatavan 60—65 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Tämä edellyttää,
            että lakkautettavien yksiköiden vuokrasopimuksista
            päästään eroon. Muutoin ollaan
            siinä tilanteessa, josta Valtiotalouden tarkastusvirasto
            huomautti omassa kertomuksessaan vuonna 2010. Poliittisen päättäjän
            on vaadittava jatkossa puolustusvoimilta todellisia, todistettavia
            ja tarkastettavia laskelmia.
         
         
         Poliittisen päätöksenteon kannalta
            hallituksen toiminta on erittäin omituista. Hallitus toimii oman
            ohjelmansa vastaisesti ja jättää eduskunnan
            tosiasiallisesti lähes kokonaan päätöksenteon
            ulkopuolelle. Samoin vaikuttaa siltä, ettei hallitus kyennyt
            tekemään asiassa päätöstä,
            vaan jätti puolustusvoimiin kohdistuvien päätösten
            tekemisen pelkästään puolustusministerin
            ja puolustushallinnon virkamiesten vastuulle. Tämä on ainutkertaista
            itsenäisen Suomen historiassa.
         
         
         Puolustusvoimauudistus on odotettua suuremman mittaluokan katastrofi
            Suomen maanpuolustukselle. Se heikentää puolustusvoimien
            suorituskykyä merkittävällä tavalla.
            Uudistus toteutetaan samaan aikaan, kun hallitus ajaa armeijan armottomalle
            säästökuurille.
         
         
         Suomea puolustetaan tulevaisuudessa pienemmillä joukoilla.
            Kertausharjoitukset käytännössä lopetetaan,
            varusmiesten maastovuorokausia vähennetään,
            Hornetit eivät lennä, ja merivoimien alukset pysyvät
            satamissa. Suuri määrä varuskuntia lakkautetaan
            tai yhdistetään. Sotilassoitto soi yhä harvemmin.
            Lisäksi puolustusvoimien henkilöstöstä ja
            materiaalihankinnoista leikataan tavalla, joka koettelee itsenäisen
            puolustusratkaisumme uskottavuutta. Leikattu reservi puutteellisine
            varusteineen ei riitä pelotteeksi mahdolliselle hyökkääjälle,
            kun vielä muistetaan, että liittyminen jalkaväkimiinat
            kieltävään Ottawan sopimukseen vei armeijaltamme
            edullisen ja tehokkaan välineen maahantunkeutujia vastaan.
         
         
         Varuskuntien massalakkauttaminen on vastuutonta politiikkaa.
            Varuskunnilla on merkitystä maanpuolustustahdolle ja yleiseen
            asevelvollisuuteen sekä alueelliseen puolustukseen pohjautuvalle
            puolustusratkaisullemme. Aluepolitiikkaa on turha tässä yhteydessä parjata.
            Sillä kohotetaan maanpuolustustahtoa ja tuetaan alueellisen
            puolustuksen periaatetta. Maakuntien varuskunnat ovat tarpeellisia
            myös sotilaallisen suorituskyvyn kannalta. Ilman maanpuolustustahtoa teknoarmeijakin
            on hampaaton.
         
         
         Yleisen asevelvollisuuden rapauttaminen on väärää puolustus-
            ja yhteiskuntapolitiikkaa. Puheet ikäluokkien pienenemisestä ovat
            tarkoitushakuisia. Uudistuksen jälkeen edes nykyisin koulutettavaa
            osuutta ikäluokasta ei ole mahdollista kouluttaa, sillä varuskunnissa
            ei ole lähitulevaisuudessa riittävästi
            petipaikkoja. Hallituksen ajama kehityssuunta ajaa Suomea kohti
            valikoivaa asevelvollisuutta, joka johtaa palkka-armeijaan ja sitä kautta
            Ruotsin tielle. Kun yhä harvempi käy armeijan,
            suomalaisista kodeista on kohta vaikea löytää aitoa
            kosketuspintaa puolustusvoimiin. Maanpuolustus ei ole sen jälkeen
            enää yhteinen asiamme.
         
         
         Oma lukunsa on se, että Uudenmaan Prikaati säilyy
            Dragsvikissä eikä tule yhdistetyksi vieressä olevaan
            Upinniemen varuskuntaan. Kielipolitiikka selätti puolustus-
            ja aluepolitiikan. Dragsvikin sijaan lakkautuslistalla on esimerkiksi
            Pohjois-Karjalan Prikaati Kontiolahdella. Se sijaitsee alueella,
            joka on jo muutenkin viime vuosina kärsinyt työpaikkojen
            menetyksistä. Lisäksi Pohjois-Karjalan Prikaatissa
            on olennaista alueellisen puolustuksen osaamista. Selvitystä vaatii puolustusministeri
            Stefan Wallinin mahdollinen jääviys asiassa. Rikos-
            ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan ministeri Wallinin
            jäsenyys Uudenmaan Prikaatin killan valtuuskunnassa on
            ongelmallinen.
         
         
         Haettavat säästöt olisi voitu priorisoida
            toisinkin. Esimerkiksi maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan
            tuoreen kyselyn mukaan kansalaiset kohdistaisivat puolustusvoimien
            säästöt ensisijaisesti kansainväliseen
            kriisinhallintaan. Kansainvälisiin operaatioihin osallistumista
            perustellaan usein muun muassa oman maan puolustuskyvyn parantumisella,
            mutta esimerkiksi reserviläisten kertausharjoitukset olisivat
            kustannustehokkaampi keino ylläpitää puolustuskykyä.
         
         
         Uudistus on suurin sitten jatkosodan päättymisen.
            Eduskunnasta ei saa tehdä kumileimasinta. Uudistuksesta
            on syytä keskustella nyt eikä vasta syksyllä osana
            turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, jolloin toimenpiteet
            on jo päätetty puolustusministerin ja puolustushallinnon virkamiesten
            toimesta.