Viimeksi julkaistu 27.11.2021 12.31

Ministerien sidonnaisuudet VN 1/2019 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (pääministeri Rinne ja ministerit Lintilä, Haavisto, Henriksson, Kiuru, Leppä, Saarikko, Paatero, Kaikkonen, Blomqvist, Tuppurainen, Pekonen, Andersson, Marin, Skinnari, Kulmuni, Harakka, Mikkonen ja Ohisalo)

Eduskunnan työjärjestyksen 29 §:n mukaisesti lähetetään eduskunnalle 6 päivänä kesäkuuta 2019 nimitetyn hallituksen jäsenten perustuslain 63 §:ssä tarkoitetut selvitykset sidonnaisuuksistaan. 

Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2019 
Pääministeri 
Antti 
Rinne 
 
Alivaltiosihteeri 
Timo 
Lankinen 
 
Liite

Liite

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63) 

Ministeri: Antti Rinne 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä: 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Noin 200 000 euroa. 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät: 

Kunnanvaltuusto, Mäntsälä 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Mika Tapani Lintilä 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Omakotitalo Toholammilla.  

Asunto Helsingissä. 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolaina 108 000 euroa 

Kulutuslaina 50% 21 000 euroa 

Yhteistakaus tyttären asuntolainaan 131 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Pekka Haavisto 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Lumituuli Oy, osake 1 kpl 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Toiminimi Pekka Haavisto; muu ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Asuinkiinteistö Helsingissä 

Osuus (2/9) maatilakiinteistöstä Tampereella 

Osuus (1/3) Jouko Haaviston kuolinpesästä sekä osuus (1/3) Anja Haaviston kuolinpesästä, jotka omistavat asuinhuoneistoon oikeuttavat osakkeet Helsingissä sekä osuuden maatilakiinteistöstä Tampereella 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Kiinteistöihin ja kiinteistöjen peruskorjauksiin liittyvät velat yhteensä 530 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Suomen Setlementtiliitto, liittohallituksen puheenjohtaja, eroilmoitus 5.6.2019 

Kirkon Ulkomaanapu, hallituksen jäsen, eroilmoitus 5.6.2019 

Bolidenin Bcause -säätiö, hallituksen jäsen, eroilmoitus 5.6.2019 

European Institute of Peace EIP, hallituksen puheenjohtaja, eroilmoitus 5.6.2019 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Anna-Maja Henriksson 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Fortum 105 

Neste 78 

Nokia 20 

Nordea Bank Fdr 42 

Telia Company Ab 87 

Stockmann A 50 

Stage Zero Oy 1921 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

½ omakotitalosta, Pietarsaari 

½ kesäasunnosta, Mässkär, Pietarsaari 

1/5 kesäsunnosta, Havsviken, Rno 3:309, Vestsundinkylä, Pietarsaari 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolaina 120 000 euroa 

Vapaa-ajan asunnon laina 30 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Pietarsaaren kaupunginvaltuusto, jäsen 

Pohjanmaan liitto, maakuntavaltuusto, jäsen 

Högskolestiftelsen i Österbotten delegation, jäsen 

SLS, finansrådet, medlem 

Muut merkittävät sidonnaisuudet:  

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Krista Kiuru 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Porin kaupunki, kaupunginvaltuuston jäsen 

Porin kaupunki, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Porin organisaatiouudistuksen vaikutusten ja johtamisjärjestelmien arvioinnin ohjausryhmä, eroilmoitus jätetty 12.6. 

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, JHL:n edustajiston jäsen, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukunta, jäsen, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan neuvottelukunta, jäsen, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Kuluttajaliitto, hallituksen puheenjohtaja, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Suomalais-virolainen kulttuurisäätiö, hallituksen jäsen, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Finnvera Oyj hallintoneuvosto, varapuheenjohtaja, eroilmoitus jätetty 5.6. 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Jari Leppä 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Kemira 30 kpl 

Tikkurila 7 kpl 

Telia Company 228 kpl 

Suur-Savon Sähkö 30 kpl 

Osuuskunta Tuottajain Maidon osuuksia 1670 kpl  

Osuuskunta Metsäliiton osuuksia 1615,13 euroa 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Antinmäentila maidontuotanto, metsätalous, koulutuspalveluiden myynti, 

Leppä Lomat lomamökkien vuokraus 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Omaa peltoa 51 ha, metsää 213 ha, vuokrattavia lomamökkejä 3 kpl ja 2 kpl vuokrattavia omakotitaloja  

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Kiinteistöjen hankinta- ja yrityslainoja 540 600 euroa yhdessä puolison kanssa.  

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Koirakiven Nuorisoseuran ja Maa- ja kotitalousseuran pj 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Pertunmaan kunnanvaltuuston jäsen 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Osuuskauppa Suur-Savon edustajiston jäsenyys 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Annika Saarikko 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä: 

Op-Eläkevakuutus 2 800 euroa 

Op-Sijoitusvakuutus 40 400 euroa 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Asunto-osake 3h+k Turussa, omistus yhdessä puolison kanssa 

Asunto-osake 3h+k+s Helsingissä, omistus yhdessä puolison kanssa 

Omakotitalo Oripäässä, omistus yhdessä puolison kanssa. Taloon on isäni äidillä elinikäinen asumisoikeus. 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolainat 397 000 euroa yhdessä puolison kanssa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Tiukulan säätiön hallitus, jäsen 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät: 

Turun kaupunginvaltuusto, jäsen 

Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto, jäsen 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Sirpa Paatero  

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Kotsura Oy 4% 10 osaketta 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Asunto Kotkassa  

Sijoitusvakuutuksia noin 160 000 euroa 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntovelkaa yhdessä puolison kanssa 260 585 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Kotkan kaupunginvaltuusto 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Antti Samuli Kaikkonen 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolaina 300 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Maanpuolustuksen kannatussäätiön puheenjohtaja 

Keskustan puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsen 

HOK-Elannon edustajiston jäsen (eronpyyntö jätetty) 

Pyhäjärvi-säätiö, hallintoneuvoston jäsenyys (eronpyyntö jätetty) 

Suomen 4H-liiton valtuuskunta (eronpyyntö jätetty) 

Eduskunnan nimittämät toimielimet: 

SITRA, hallintoneuvoston jäsenyys (eroamassa) 

Suomen Pankin pankkivaltuutettu (eroamassa) 

Finanssivalvonnan hallintoneuvoston jäsen (eroamassa) 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Tuusulan kunta, kunnanvaltuutettu 

Uudenmaan maakuntavaltuutettu (eronpyyntö jätetty) 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Thomas Blomqvist 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Osakeomistukset 

Aktia Bank 300 kpl 

Apetit 475 kpl 

Ingman Group 24 kpl 

Metsä Board B 175 kpl 

Outokumpu 50 kpl 

Raisio kantaosake 300 kpl 

Metsäliitto osuuskunta perusosuudet 2600 euroa 

Metsäliitto osuuskunta lisäosuudet A 3295 euroa 

Osuuspankki omistaja-asiakas 

OP omistaja-asiakkaan tuotto-osuus 3000 euroa 

Rahastosijoitukset: 

OP-sijoitusvakuutus 15 576 euroa 

OP-Moderat 12,0924 kpl 

OP-Modig A 30,8442 kpl 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Maanviljely. Maa- ja metsätila Siggby Mellangård, Tenholassa.  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Kiinteistökokonaisuus Siggby Mellangård, Tenholassa. 

Peltoala 56,06 ha ja metsäala 62,0 ha. 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Ei muita merkittäviä tulonlähteitä.  

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Yksityiset lainat 80 845 euroa 

Elinkeinon harjoittamiseen liittyvät lainat 72 257 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

VR Oy:n hallintoneuvosto, eropyyntö jätetty 

Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund valtuusto, puheenjohtaja, eropyyntö jätetty  

Utbildningsstiftelsen Sydväst, puheenjohtaja, eropyyntö jätetty  

Andelsbanken Raseborg, hallintoneuvoston puheenjohtaja, eropyyntö jätetty  

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Raaseporin kaupunginvaltuusto, puheenjohtaja, eropyyntö jätetään syksyllä 2019 

Raaseporin kaupunginvaltuusto, jäsen 

Kuntaliitto (Svenska delegationen), puheenjohtaja, eropyyntö jätetty 

Svenska Finlands folkting (Suomenruotsalaiset kansankäräjät), edustaja  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Ei muita merkittäviä sidonnaisuuksia. 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Luottamus- ja hallintotehtävät mainittu yllä kohdissa ”Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä” ja ”Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät”. 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Tytti Tuppurainen 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

385 000 euroa, asuntolainoja 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Party of European Socialists PES, Presidencyn jäsen 

Demarinaiset, hallituksen puheenjohtaja 

joista seuraavista jätetään viipymättä eronpyyntö: 

Osuuskunta Tradeka, edustajiston jäsen 

Suomen YK-liitto ry, hallituksen puheenjohtaja 

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, edustajiston jäsen 

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, hallintoneuvoston jäsen 

Oulun yliopiston neuvottelukunta, jäsen 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Oulun kaupunginvaltuusto, jäsen 

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan liiton valtuusto, puheenjohtaja – eronpyyntö puheenjohtajan tehtävistä jätetään viipymättä 

Muut merkittävät sidonnaisuudet:  

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Aino-Kaisa Pekonen 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Ei omistuksia. 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Ei elinkeinon tai ammatin harjoittamiseen tarkoitettua yritystä. 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Ei muuta merkittävää varallisuutta. 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Ei muita merkittäviä tulolähteitä. 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Lainat yhteensä n. 392 000 euroa. Asuntolaina, mökkilaina sekä remonttilaina. 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Ei luottamus- ja hallintotehtäviä muissa yrityksissä tai yhteisöissä. 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Riihimäen kaupunginvaltuuston jäsen. 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Ei muita merkittäviä sidonnaisuuksia. 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Alko hallintoneuvosto, jäsen 

HIV-säätiö, hallituksen puheenjohtaja 

Irti Huumeista ry, hallituksen jäsen 

JHL-edustajisto, jäsen 

Riihimäen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja 

Tradeka-edustajisto, jäsen 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Li Andersson 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Asunto Turussa ja kesämökki Pohjanmaalla  

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Laina Turun asunnosta 110 968 euroa 

Laina kesämökistä Pohjanmaalla 39 029 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, edustajiston jäsen (eroanomus jätetty 6.6.2019) 

Osuuskunta Tradeka, edustajiston jäsen (eroanomus jätetty 5.6.2019) 

Turun kaupunginteatteri Oy, hallituksen jäsen (eroanomus jätetty 5.6.2019) 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Turun kaupunginvaltuusto, valtuuston jäsen 2012- 

Varsinais-Suomen liitto, maakuntavaltuuston jäsen 2017- 

Varsinais-Suomen liitto, maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja 2013-2019 (eroanomus jätetty 6.6.2019) 

Turun kaupunki, tulot luottamustehtävien hoitamisesta vuodelta 2018: 2887 euroa 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Sanna Marin 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Tampereen kaupunki, kaupunginvaltuuston jäsen 2017 - 2021 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 

Ministeri: Ville Skinnari 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä: 

Miidia International Oy, omistusosuus 100% (toiminta keskeytetty 7.6. 2019). 

Hockey Unlimited Oy omistusosuus 4,5% (omistajana Miidia International Oy). 

Northforce Oy (yhtiöllä ei toimintaa, selvitystilassa), omistusosuus 0,37% 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Miidia International Oy, konsultointi- ja liikuntapalvelut, toiminta keskeytetty 7.6. 2019 alkaen. 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Perheen omakotitalo —ja vapaa-ajankiinteistö, osuus 50% 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolaina n. 147 000 euroa. Vapaa-ajankiinteistön korjauslaina n. 23 000 euroa. Muut lainat yhteensä noin 55 000 euroa. Henkilökohtainen takaus omaan yritystoimintaan 9 000 euroa (pienyrittäjälaina Miidia International Oy). 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Suomen Vapaa-ajan Kalastajat ry:n puheenjohtaja (olen pyytänyt eroa tehtävästä). 

Kansaneläkelaitoksen varatilintarkastaja (olen pyytänyt eroa tehtävästä). 

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitusneuvoston jäsen (olen pyytänyt eroa tehtävästä). 

Valtion liikuntaneuvoston jäsen (olen pyytänyt eroa tehtävästä). 

Alla olevista tehtävistä / toimista olen eronnut: 

Hockey Unlimited Oy:n hallituksen jäsen, päättynyt 6.6. 2019 

Asianajotoimisto Lexia Oy:n Special Advisor, päättynyt 31.5. 2019 

Trailmaker Oy:n Advisor, päättynyt 31.5. 2019 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät: 

Lahden kaupunginvaltuuston jäsen 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Katri Kulmuni 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset:  

Asuntolaina 100 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Suomen Keskusta rp., varapuheenjohtaja 

Apollo Group Oy, hallituksen jäsen 

Pohjola-Nordenin puheenjohtaja (ero pyydetty 9.6.2019) 

Suomi-Venäjä seuran hallituksen puheenjohtaja (ero pyydetty 9.6.2019) 

Suomen Arktisen seuran varapuheenjohtaja (ero pyydetty 9.6.2019) 

Aleksanteri-instituutin neuvottelukunta (ero pyydetty 10.6.2019) 

4H-liiton valtuuskunta, (ero pyydetty 10.6.2019) 

Selkosen Keskitie tukiyhdistys, sihteeri 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Tornion kaupunginvaltuuston jäsenyys, pyydetty ero valtuuston puheenjohtajuudesta 9.6.2019 

Provincia Bothniensis yhteistoimintaelin (ero pyydetty 9.6.2019) 

Muut merkittävät sidonnaisuudet:  

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Timo Harakka 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Ahlstrom-Munksjo 350, Alibaba Group Holding 50, Altia 544, Bavarian Nordic 800, Cargotec 100, Caverion 1500, Cramo 569, Daimler 30, Delta Air Lines 80, E-On SE 900, F-Secure 2800, FedEx 50, Fiskars 500, Fortum 800, Harvia 323, Icon 60, Ilkka 1 262, Ilkka 2 198, Investor 250, JD com. 200, Kemira 400, Kesko 25, Konecranes 300, Lassila & Tikanoja 400, Metso 200, Metsä Board 600, Neste 1200, Nokia 1000, Nokian Tyres 350, Nordea Bank 950, Novo Nordisk 250, Orion 580, Outokumpu 500, Ponsse 100, Stora Enso 400, Volkswagen 70, Valmet 200, Volvo 200. Pörssiarvo 9.6.19: 273 828 euroa. Äänekosken Kaupunkisanomat oy 34/100 os. Aido Healthcare Oy 10/941 os. 

Kansakunta Oy (100%, liiketoiminta lopetettu 11.6.19), omistukset: Cargotec 300, Caverion 250, Kone 800, Sampo 600, YIT 250. Pörssiarvo 9.6.19: 75.442 €. Deslax Oy (Helsinki Seagulls) 100/36.440 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Rahastot Aberdeen Indian Equity 24,923; East Capital Balkan 629,2619; Nordnet Superrahasto Suomi 29,7177; LähiTapiola Hyvinvointi 102,82; Pyn Elite 201,8420. Markkina-arvo 9.6.2019: 69.126 euroa. Perintönä saatu ja sijoitusasunnot Jyväskylässä (2), Uudessakaupungissa ja Äänekoskella, hankinta- ja verotusarvot yhteensä n. 190 000 euroa. 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Tulonhankkimislainaa 81 125 euroa. 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

(Eroilmoitukset 10.6.19: HOK Elannon hallintoneuvostoon ja Kuurojen palvelusäätiön hallintoneuvostoon. Aido Healthcare Oy yhtiökokoukselle 19.6. ilmoitus, ettei käytettävissä hallitukseen). 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Krista Mikkonen 

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Lumituuli Oy:n osakkeita 2 kpl 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:  

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Omakotitalo Joensuussa yhdessä puolison kanssa 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

Asuntolaina yhdessä puolison kanssa 19 000 euroa 

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen 

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Edellä ilmoittamiini tietoihin tulevat muutokset ministeriaikanani sitoudun ilmoittamaan valtioneuvoston kanslialle. 

VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §) 

Ministeri: Maria Ohisalo  

SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA: 

Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:  

Sijoitussalkku 9.6.2019, markkina-arvo 11 404 euroa: 

Pohjoismaiset osakkeet      2 286 euroa         

Muut osakkeet                    5 351 euroa 

Rahastot                              3 767 euroa 

Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala: 

Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus: 

Muut merkittävät tulolähteet: 

Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen tahon puolesta annetut sitoumukset: 

505 000 euroa asuntolainaa (yhdessä puoliso Miika Johanssonin kanssa)                   

Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä: 

Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:  

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenUudenmaan liitto - Nylands förbund, maakuntavaltuuston jäsen  

Muut merkittävät sidonnaisuudet: 

Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä: 

Työpaikka tutkijana Y-Säätiössä (palkaton vapaa) 

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry/ Högskoleutbildade samhällsvetare rf (07204006), liittovaltuuston jäsen 