Yleisperustelut
         
         Valiokunta esittää, että hallituksen
            esitys hyväksytään muutettuna.
         
         
         Esityksen taustaa
         
         Hallituksen esityksen tarkoituksena on luoda säädöspohja,
            jonka perusteella veronkorotusmenettely ja rikosprosessi voidaan
            sovittaa yhteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen, EU:n perusoikeuskirjan
            sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia
            koskevan kansainvälisen yleissopimuksen edellyttämällä tavalla. 
         
         
         Sopimukset sisältävät ne bis
               in idem -kiellon, jonka mukaan ketään ei
            saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä
            rikoksesta,
            josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu
            syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn
            mukaisesti. Kiellon katsotaan sisältyvän myös
            Suomen perustuslain yksilön oikeusturvaa koskevan 21 §:n
            2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen
            oikeudenkäynnin takeista, jotka on turvattava lailla. 
         
         
         Kiellon soveltamisala ei rajoitu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
            ratkaisukäytännössä vain varsinaisiin
            rikosoikeudellisiin rangaistuksiin vaan ulottuu myös erilaisiin
            rangaistusluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin. Veronkorotus
            ja tullinkorotus ovat tällaisia rangaistusluonteisia hallinnollisia
            seuraamuksia, ja ne voidaan määrätä teosta,
            josta voi seurata myös rikosoikeudellinen rangaistus. Tuomioistuimen kanta
            ilmenee mm. Suomea koskevista ratkaisuista Jussila v. Suomi
               23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009
            Ihmisoikeustuomioistuin
            on katsonut Suomea koskevassa ratkaisussaan Jussila v. Suomi 23.11.2006 nimenomaisesti,
            että veronkorotus kuuluu ihmisoikeussopimuksen
            6 artiklan ns. rikoshaaran soveltamisalaan. Samalla se totesi, ettei
            veroon eikä veronkorotukseen voitu soveltaa artiklan ns.
            siviilihaaraa. Tämä tukee sitä vakiintunutta
            kantaa, ettei ihmisoikeussopimus koske varsinaista veron
            määräämismenettelyä. . 
         
         
         Ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö ilmenee
            vastaavasti meillä korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa.
            Erityisen selvänä tämä on näkynyt
            vuosina 2010—2012, jolloin annetut ratkaisut ovat ohjanneet
            lainkäyttöä verorikoksissaLakivaliokunnan
            lausunnossa on mainittu tältä osin ratkaisut KKO
            2010:45, KKO 2010:46, KKO 2010:82, KKO 2011:35, KKO 2011:80, KKO 2011:111,
            KKO 2012:55, KKO 2012:71, KKO 2012:79 ja KKO 2012:106 sekä KHO
            2011:41. Korkein hallinto-oikeus on antanut myös
            ratkaisut KHO 2007:67 ja KHO 2007:68, joissa se on ottanut kantaa
            siihen, millä edellytyksillä veronkorotusasiassa
            oli järjestettävä suullinen käsittely..
            Tämä on tapahtunut kuitenkin ilman riittävää kansallista
            lainsäädäntöpohjaa. 
         
         
         Ehdotetun sääntelyn tarkoitusperät
            liittyvät siis etupäässä Suomen
            kansainvälisoikeudellisiin velvoitteisiin. Muutoksille
            on kuitenkin edellä todetuin tavoin myös ilmeiset
            kansalliset tarpeet. 
         
         
         Verotuskäytännössä on ollut
            niin ikään jo pitkään ilmeistä,
            ettei hallinnollisen ja rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän
            suhdetta voi ratkaista tyydyttävästi ilman lainsäädännöllistä tukea.
            Se, että ratkaisuja on saatu sattumanvaraisesti tapaus
            kerrallaan, on heikentänyt oikeusvarmuutta ja vaikeuttanut
            niin yksittäisen verovelvollisen asemaa kuin viranomaisen
            toimintaa verorikosasioissa. 
         
         
         Esityksen tarkoituksena on siis korjata nämä puutteet
            veron- ja tullinkorotusten osalta. Yleinen, myös muut hallinnonalat
            kattavasti huomioon ottava sääntely
            odottaa sen sijaan vielä valmistelua ja on oikeusministeriössä eri
            selvittelyn alaisenaOikeusministeriön aloitteesta
            on käynnistetty tutkimushanke, jonka yhtenä tavoitteena
            on tuottaa tutkimustietoa lainvalmistelutyön
            pohjaksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa
            on viitattu tältä osin Oikeudenhoidon
            uudistamisohjelmaan vuosille 2013—2025. Oikeusministeriön
            mietintöjä ja lausuntoja 16/2013, s.
            23..
         
         
         Lausuntovaliokuntien arviot
         
         
            Perustuslakivaliokunta on katsonut, että lakiehdotukset
            voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 
         
         
         Lausunnon perusteluissa on arvioitu kaksoisrangaistavuuden kieltoa
            laajasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoitteiden
            ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön
            valossa. Kiellon on katsottu merkitsevän ainakin sitä, ettei
            toista prosessia saa yleensä aloittaa, kun samassa asiassa
            ensimmäisessä prosessissa annettu ratkaisu on
            tullut lopulliseksi. Oikeuskäytännön
            perusteella ei sen sijaan näyttäisi olevan ainakaan
            vielä täysin selvää, katsotaanko ne
               bis in idem -säännön kieltävän
            myös toisen prosessin jatkamisen sen jälkeen,
            kun samanaikaisesti vireillä ollut prosessi on päättynyt
            lopulliseen ratkaisuun. 
         
         
         Lausunnossa on käsitelty myös valiokunnan aiempaa
            kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskenutta kannanottoa PeVL
               9/2012 vp — HE 3/2012
               vp, jossa on todettu muun ohessa, ettei kiellon voida
            katsoa koskevan vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyitä,
            vaan myös samanaikaisesti vireillä olevia
            menettelyitä. Valiokunta on toisaalta korostanut
            sitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
            oikeuskäytäntö on eräiltä osin
            vielä kehittymässä. Lausunnossa PeVL
               9/2012 vp on omaksuttu kaikkiaan tulkinta, jonka
            mukaan lopulliseksi jääneen seuraamusmaksun
            tulee estää samaa tekoa koskevan rikossyytteen
            tuomioistuinkäsittelyn käynnistyminen tai keskeyttää se.
            Valiokunta on todennut kuitenkin nyt antamassaan lausunnossa, että aiempi
            kannanotto on kohdentunut säädettyyn uuteen lakiin,
            eikä siitä voida vetää suoria
            johtopäätöksiä voimassa olevien
            lakien tulkintaan.
         
         
         Nyt ehdotetulla sääntelyllä pyritään
            siihen, että sama asia käsitellään — ja
            siitä annetaan mahdollinen seuraamus — vain yhdessä menettelyssä.
            Tarkoitus on, ettei rikosprosessia aloiteta niissä tilanteissa,
            joissa hallinnollinen seuraamus katsotaan kokonaisarvioinnissa riittäväksi. Vastaavasti
            hallinnollista veronkorotusta ei määrätä silloin,
            kun asiaa aletaan käsitellä rikosprosessissa.
            Valiokunta on pitänyt tällaista kaksi rinnakkaista,
            samaa asiaa koskevaa prosessia estävää menettelysäännöstöä ne
               bis in idem -kiellon perimmäisen tarkoituksen kannalta
            hyvin perusteltuna. Samalla se on kuitenkin todennut, että sääntelyratkaisun
            voidaan katsoa menevän osin pidemmällekin kuin
            ihmisoikeusvelvoitteet tällä hetkellä ehdottomasti
            vaativat.
         
         
         Esityksessä on valiokunnan mielestä kysymys
            ensisijaisesti prosessuaalisesta uudistuksesta, eikä siinä ehdotetun
            menettelyn käyttöönottoa lykkäävällä voimaantulosääntelyllä ole suoraa
            liityntää kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa
            turvattuun ns. lievemmän lain periaatteeseen.
            Valiokunta on pitänyt kuitenkin perusteltuna, että uutta
            menettelysäännöstöä alettaisiin
            soveltaa mahdollisimman pikaisesti. Samalla valiokunta on uudistanut
            näkemyksensä, jonka mukaan valtioneuvoston piirissä on syytä selvittää nykyistä yhtenäisemmän
            yleisen lainsäädännön tarve.
         
         
         Nyt ehdotettu sääntelykokonaisuus ratkaisee valiokunnan
            mielestä pääosin asianmukaisesti sen
            soveltamisalaan kuuluvat kaksoisrangaistavuuden kieltoon liittyvät
            ongelmat. Valiokunta on kiinnittänyt kuitenkin huomiota
            eräisiin esityksen yksityiskohtiin, joita koskevia huomioita on
            käsitelty jäljempänä erikseen
            asiayhteyden mukaisesti. 
         
         
         
            Lakivaliokunnan lausunnossa on nojauduttu kaikilta
            keskeisiltä osin perustuslakivaliokunnan kannanottoihin
            ja jaettu niihin sisältyvät arviot. Valiokunta
            on pitänyt lisäksi ehdotettua menettelyllistä yhteensovitustapaa
            perusteltuna myös tarkoituksenmukaisen sanktiopolitiikan kannalta. 
         
         
         Uuden järjestelmän tulee olla valiokunnan mielestä mahdollisimman
            selväpiirteinen mutta samaan aikaan siinä on voitava
            ottaa huomioon sääntelyn kohteen erityispiirteet.
            Tältä osin lausunnossa on viitattu osin myös
            veronkorotuksiin kohdistuvaan, pitkälle automatisoituun
            menettelyyn, joka ei sisällä välttämättä yksittäistapauksellista
            harkintaa. Nämä näkökohdat on
            otettu valiokunnan mielestä esityksessä huomioon asianmukaisesti. 
         
         
         Valiokunta on esittänyt kuitenkin omalta osaltaan eräitä yksityiskohtia
            koskevia muutosehdotuksia. Myös näitä käsitellään
            jäljempänä asiayhteyden mukaisesti.
         
         
         Valtiovarainvaliokunnan yleisarvio 
         
         Hallituksen esityksessä esitetään
            siis kaksoisrangaistavuuden kiellon huomioon ottavaa sääntelyä kohdennetusti
            veron- ja tullinkorotuksiin. Vaikka ne bis in idem -kielto
            on yleinen ja tulisi ensisijassa ratkaista sellaisena, valiokunta
            pitää nyt ehdotettua sääntelyä verotuksen
            kannalta välttämättömänä ja
            perusteltuna. Vallitseva oikeustila on näet korkeimman
            oikeuden kesäisen ratkaisun (KKO 2013:59) jälkeen
            sellainen, että määrätty veron-
            tai tullinkorotus sulkee jo itsessään mahdollisuuden
            saattaa asia rikosoikeudelliseen käsittelyyn, olipa kysymys
            millaisesta veropetoksesta tahansa. 
         
         
         Ehdotetun sääntelyn keskeisin keino on mahdollisuus
            olla määräämättä veron-
            tai tullinkorotusta verotuspäätöksen
            yhteydessä ja määrätä se
            erillisellä päätöksellä vuoden
            määräajassaKysymyksessä on
            siis lähtökohtaisesti aina tilanne, johon sisältyy
            verovelvollisen laiminlyönti tai muu veron- tai tullinkorotuksin
            sanktioitu teko.. Erityislaki takaisi toimivaltaiselle viranomaiselle
            näin harkinta-ajan, jonka kuluessa se voi arvioida, tuleeko
            sanktio määrätä hallinnollisena
            korotuksena vai onko tapauksesta tehtävä rikosilmoitus.
            Nykyisin tällaista mahdollisuutta ei siis ole, vaan veron-
            tai tullinkorotus on määrättävä verotuspäätöksen
            yhteydessä. Juuri tämä on muodostunut
            ongelmalliseksi ne bis in idem -kiellon kannalta, koska
            korotusta itsessään pidetään
            rangaistusluonteisena sanktiona, kuten edellä on jo todettu. 
         
         
         Erityislaki kattaa teot ja laiminlyönnit, joista toimivaltainen
            viranomainen voi määrätä veron- tai
            tullinkorotuksen luonnolliselle henkilölle, kotimaiselle
            kuolinpesälle tai tuloverolain (1535/1992)
            4 §:ssä tarkoitetulle yhtymälle. Laki
            soveltuisi lisäksi silloin, kun korotus määrätään
            muulle verovelvolliselle, jonka verosta luonnollinen henkilö on
            vastuussa verovastuuta koskevien säännösten
            nojalla. Soveltamisala koskisi siis tilanteita, joissa hallinnollinen
            ja rikosoikeudellinen sanktio kohdistuvat samaan henkilöön.
            Näin ei ole asianlaita esimerkiksi osakeyhtiöissä,
            joiden osalta ne bis in idem -kielto ei siis yleensä tule
            sovellettavaksi. Tämä rajaa tapausjoukkoa ratkaisevasti; esimerkiksi
            vuonna 2011 Verohallinnon tekemästä noin 400 rikosilmoituksesta
            puolet koski osakeyhtiöitä. Kaksoisrangaistavuuden
            mahdollisuus koski siis puolta tapausjoukosta. — Vastaavasti
            Tullissa kiellon alaisia tapauksia oli vuonna 2010 noin 300. Kysymys
            on siis rajallisesta tapausjoukosta mutta verovelvollisten kannalta
            tärkeästä oikeusperiaatteesta.
         
         
         Uusi menettely ja sen suoma harkintamahdollisuus edellyttävät
            toimivaa viranomaisyhteistyötä. Tämä koskee
            niin yhteistoimintaa eri viranomaisten kesken kuin päätöksentekoa
            saman viranomaisen sisällä. Valiokunta katsoo
            kuitenkin, ettei tämä edellytä erillistä säännöstä erityislakiin,
            kuten lakivaliokunta on esittänyt harkittavaksi. Toiminnalle
            on jo olemassa vakiintuneet muodot, ja niitä voidaan sekä tulee
            kehittää edelleen hallintolain (434/2003)
            10 §:ssä säädetyn viranomaisten
            yhteistyövelvoitteen pohjalta. Tiedonkulkua ja joustavaa
            menettelyä helpottaa lisäksi se, että Verohallinto
            ja Tulli ovat kumpikin tahollaan yksi viranomainen, jonka toimialueena
            on koko maa. 
         
         
         Koska kaksoisrangaistavuuden kielto tulee sovellettavaksi käytännössä melko
            harvoin, verotuksen yhteydessä määrättävä veron-
            tai tullinkorotus tulee olemaan pääsääntö myös
            jatkossa. Tämä on valiokunnan mielestä perusteltua
            ja tarkoituksenmukaista, koska korotus on tehokas ja taloudellinen
            hallinnollinen keino ylläpitää verojärjestelmän
            koheesiota. Uutta on vain se, että kiellon soveltuvuus
            täytyy ja on mahdollista selvittää ennen
            veronkorotuksen määräämistä.
         
         
         Valiokunta puoltaa siis esitystä ja pitää ehdotettua
            erityislakia sekä rikoslakiin ja eräihin muihin
            lakeihin esitettyjä muutosehdotuksia lähtökohtaisesti
            perusteltuina. Esitys selkiinnyttää oikeustilaa
            ja antaa viranomaisten toiminnalle selvät puitteet. Samalla
            se poistaa sen sattumanvaraisuuden, joka on heijastunut
            nykyiseen käytäntöön ja jossa
            kiellon sovellettavuuden kannalta on ollut ratkaisevaa, missä vaiheessa
            veron- tai tullinkorotus on tullut lopulliseksi. Lisäksi
            joissakin tapauksissa on syntynyt turhaa epäselvyyttä siitä,
            voiko verovelvollinen saada ja millä toimenpiteillä oman
            verotuksensa lopulliseksi.vrt. KKO 2012:79, jossa syytettä ei
            voitu tutkia enää, kun verovelvollinen oli maksanut
            hänelle maksuunpannut verot korotuksineen ennen syytteen
            vireilletuloa ja ilmoittanut, ettei hän aio hakea
            muutosta. Verotuksessa noudatetaan toisaalta yleisesti periaatetta,
            jonka mukaan verot on maksettava muutoksenhausta huolimatta.
            Tämä sääntö sisältyi
            ennen nimenomaisena verotuslain (482/1958) 112 §:n
            2 momenttiin. Veronmaksulla ja verotuksen lopullisuudella ei siten
            ole yleisesti keskinäisvaikutusta. Kun kaksoisrangaistavuuden
            kielto ulotetaan nyt ehdottomana myös samanaikaisesti vireillä oleviin
            menettelyihin, sanktion lopullisuudella ei enää ole
            merkitystä.Hallituksen esityksen perusteluihin on
            jäänyt tältä osin tahaton virhe,
            s. 17, kohta 2.1 Lain tarkoitus. Ehdotettu sääntely
            parantaa oikeustilaa siten myös tältä osin. 
         
         
         Esitys on saanut lähtökohtaisesti hyväksyvän vastaanoton
            myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Esitetyt
            huomiot ovat pääosin samoja, joihin perustuslaki-
            ja lakivaliokunta ovat kiinnittäneet huomiota ja joiden
            osalta ne ovat esittäneet muutosehdotuksia. Asiantuntijakuulemisessa
            on tuotu lisäksi esiin aihepiiriä läheisesti
            sivuavia yleisiä kysymyksiä, kuten selvittämisvelvollisuus
            verotarkastuksessa, tarkastajien huolellisuusvelvollisuus
            tai luottamuksensuoja. Näitä ei ole kuitenkaan
            mahdollista eikä tarkoituksenmukaista käsitellä tässä yhteydessä.
            Vuoropuhelua on kuitenkin syytä jatkaa viranomaisten ja
            verovelvollisten kesken, jotta menettelysäännöt
            ja toimintatavat olisivat mahdollisimman selviä kaikille
            osapuolille. 
         
         
         Valiokunta käsittelee seuraavassa lausuntovaliokuntien
            esittämiä muutosehdotuksia, jotka liittyvät
            poikkeussääntöön asian uudelleen
            tutkinnasta, mahdollisuuteen luopua toimenpiteistä, ehdotettua
            ankaroittamisperustetta sekä kysymystä lakien
            voimaantulosta. Lakiehdotuksiin 4—9 sekä yksityisestä huvialuksesta
            suoritettavasta polttoainemaksusta annettuun lakiin (1307/2007)
            ehdotettua muutosta on perusteltu vain yksityiskohtaisissa perusteluissa.
         
         
         Poikkeussääntö asian uudelleen tutkinnasta 
         
         Uusi menettely lähtee siis siitä, että toimivaltaisen
            viranomaisenToimivaltaisia viranomaisia olisivat Verohallinto, Tulli
            ja Liikenteen turvallisuusvirasto. valinta sitoo paitsi sitä itseään
            myös muita viranomaisia. Verottaja ei voisi tehdä siten
            rikosilmoitusta samasta asiasta, josta se on jo määrännyt
            veronkorotuksen. Vastaavasti syyttäjä ei voi nostaa
            syytettä eikä tuomioistuin antaa tuomiota siinä asiassa.
            Poikkeuksen muodostaisivat kuitenkin tilanteet, joissa veronkorotuksen
            määräämisen jälkeen
            on saatu näyttöä uusista tai vasta esiin
            tulleista tosiseikoista. Asiasta esitetään säädettäväksi
            erityislain 3 §:ssä ja rikoslaissa.
         
         
         Ehdotettu sääntely perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen
            7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kappaleseen.
            Sen perusteella 1 kappaleen sisältämä ne
               bis in idem -kielto ei estä ottamasta juttua uudelleen
            tutkittavaksi asianomaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn
            mukaisesti, jos on näyttöä uusista tai
            vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa
            on tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi
            vaikuttaa lopputulokseen. Kysymys on siis kaikkiaan poikkeuksellisesta asian
            uudelleen käsittelystä tilanteessa, jossa menettely
            osoittautuu jälkikäteen olennaisesti vakavammaksi
            kuin aluksi arvioitiin.
         
         
         
            Perustuslakivaliokunta on todennut ihmisoikeustuomioistuimen
            oikeuskäytännön perusteella, että poikkeussäännös
            mahdollistaa ainakin kansalliset säännökset
            ylimääräisestä muutoksenhausta
            myös vastaajan vahingoksi. Edellytyksenä on myös
            silloin, että lainvoimaisen ratkaisun syrjäyttämiseksi
            on erityiset perusteet. Uutena näyttönä ei
            voi vedota vastaajan vahingoksi esimerkiksi sellaisiin seikkoihin,
            jotka olisi voitu tai pitänyt esittää aikaisemmassa
            menettelyssä. 
         
         
         Perustuslakivaliokunta pitää lisäksi
            selvänä, että asian käsittely
            uudelleen voi tulla kysymykseen vain, jos uusi näyttö on
            sellaista, että tieto siitä olisi olennaisesti vaikuttanut
            aiemmin käydyn prosessin lopputulokseen. Käytännössä säännös
            soveltuisi tilanteisiin, joissa veronkorotus olisi ehdotetun lain
            mukaisesti jäänyt alun alkaenkin määräämättä ja
            asia olisi siirretty käsiteltäväksi rikosprosessissa,
            jos myöhemmin ilmenneet tosiseikat olisivat olleet tuolloin
            viranomaisen tiedossa.
         
         
         Asia voidaan käsitellä uudelleen rikosoikeudellisessa
            menettelyssä vain, jos mainitut uudelleen käsittelyn
            edellytykset täyttyvät. 
         
         
         Perustuslakivaliokunta on pitänyt ehdotettuja säännöksiä näiltä osin
            varsin yleisluonteisina. Sääntelystä on
            valiokunnan mielestä käytävä ilmi,
            että asia voidaan käsitellä rikosprosessissa uudelleen
            vain, jos veronkorotuksen määräämisen
            jälkeen on saatu näyttöä sellaisista
            uusista ja olennaisista tosiseikoista, jotka olisivat johtaneet
            alkuperäisen veronkorotuksen määräämättä jättämiseen
            ja asian siirtämiseen rikosprosessissa käsiteltäväksi.
            Lisäksi on edellytettävä, että ilmenneet
            uudet seikat ovat sellaisia, että niiden huomiotta jääminen
            ei ole johtunut viranomaisesta itsestään. 
         
         
         Hallituksen esityksessä on lähdetty toisaalta siitä,
            että veronkorotus otetaan huomioon asian uudessa
            rikosoikeudellisessa käsittelyssä rangaistusta
            lieventävänä seikkana rikoslain 6 luvun
            7 §:n mukaisesti. Perustuslakivaliokunta on pitänyt
            kuitenkin selvempänä sellaista sääntelyä,
            jossa veronkorotusta koskeva päätös poistetaan
            ennen asian käsittelyä rikosoikeudellisessa menettelyssä.
            Tämä voidaan tehdä valiokunnan mielestä muunkinlaisessa
            kansallisen lainsäädännön mukaisessa
            menettelyssä kuin erillisessä ylimääräisessä muutoksenhakumenettelyssä. Tältä osin
            harkintavalta on jätetty valtiovarainvaliokunnalle.
         
         
         
            Lakivaliokunta on todennut puolestaan, että esitetyt
            näkökohdat edellyttävät muutoksia
            erityislakiin sekä rikoslakiin ehdotettuihin säännöksiin.
            Sen mielestä veronkorotuksen poistamisesta, sen edellytyksistä ja
            tarkemmasta menettelystä on perusteltua säätää erityislaissa. Rikosprosessin
            selkeys edellyttää lisäksi, että veronkorotuspäätös
            poistetaan ja että poistamisen kynnys sidotaan
            mm. olennaisuuskriteeriin. Rikoslain säännös
            uudelleen tutkinnasta tulee sitoa vuorostaan erityislain sääntelyyn
            niin, että syytteen nostaminen on mahdollista vain, kun samassa
            asiassa määrätty veronkorotus on poistettu
            erityislain nojalla. Näin vältytään
            asian päällekkäiseltä sääntelyltä.
         
         
         
            Valtiovarainvaliokunta pitää lausuntovaliokuntien
            esittämiä näkökohtia painavina
            ja perusteltuina. Lisäksi lakivaliokunnan ehdottama linjaus
            erityislain ja rikoslain välillä on varsin johdonmukainen.
            Valiokunta ehdottaa sen vuoksi, että erityislain 3 §:ää sekä rikoslain
            29 luvun 11 §:ää, 46 luvun 16 §:ää sekä 50
            a luvun 6 §:ää tarkennetaan
            uudelleen käsittelyn kriteerien osalta lausuntoja vastaavasti
            ja siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa on tarkemmin esitetty.
         
         
         Koska veron- tai tullinkorotus voidaan poistaa myös
            muunlaisessa menettelyssä kuin ylimääräisessä muutoksenhakumenettelyssä,
            joustavinta on, että toimivaltainen viranomainen poistaa
            sen hallinnollisella oikaisupäätöksellä. Valiokunta
            ehdottaa siis, että veronkorotus poistetaan noudattaen
            soveltuvin osin, mitä asianomaisessa laissa on säädetty
            viranomaisen aloitteesta tapahtuvasta verotuksen tai veron
            oikaisusta verovelvollisen hyväksi. Veronkorotus voitaisiin
            poistaa, vaikka oikaisun edellytykset puuttuisivat.
         
         
         Lausuntovaliokunnat eivät ole ottaneet sen sijaan kantaa
            siihen, missä vaiheessa veronkorotus tulee viimeistään
            poistaa. Kysymys on jäänyt näin yksinomaan
            valtiovarainvaliokunnan harkintaan. 
         
         
         Valiokunnan mielestä olisi johdonmukaisinta, jos veronkorotus
            poistettaisiin siinä vaiheessa, kun viranomainen tekee
            rikosilmoituksen uuden olennaisen näytön
            perusteella. Tämä lienee myös käytännössä usein
            mahdollista. 
         
         
         Asian uudelleen käsittelyyn voi liittyä kuitenkin
            materiaalisesti varsin vaikeita kysymyksiä, mm. milloin
            kyseessä on sama asia"Sama asia" on määritelty
            esityksessä ja erityislain 2 §:n 6 momentissa
            ihmisoikeussopimuksen sisältöä vastaavaksi.
            Sillä tarkoitetaan tekoa tai laiminlyöntiä, jossa
            tapauksen tosiseikat ovat samat tai olennaisilta osiltaan samat. — Vastaavaa
            määrittelyä ei ole muiden maiden lainsäädännössä..
            Tältä osin esitutkinnassa on mahdollista saada
            lisäselvitystä sinänsä olennaiselle
            uudelle näytölle. Veronkorotusta ei siis olisi
            perusteltua poistaa aina jo rikosilmoitusvaiheessa. Mahdollisuus
            käsitellä asia uudelleen on merkityksellinen myös
            verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Lisäksi
            intressit voivat olla yksittäistapauksissa merkittäviä.
            Valiokunta ehdottaa näillä perusteilla, että veronkorotus
            poistettaisiin viimeistään ennen syytteen vireillepanoa. 
         
         
         Valiokunta pitää lisäksi perusteltuna
            säätää myös siitä,
            ettei veronkorotuksen poistamista koskevaan päätökseen
            saa hakea muutosta. Tämä on käytännössä välttämätöntä,
            jotta menettely voi edetä johdonmukaisesti ja kohtuullisessa
            ajassa. Päätös ei sisällä myöskään
            asiaratkaisua, joka edellyttäisi itsenäistä muutoksenhakumahdollisuutta.
            Verovelvolliselle ei synny muutoinkaan sellaista oikeussuojan tarvetta,
            jota ei voitaisi tyydyttää yleisessä tuomioistuimessa käynnistyvässä prosessissa.
            Muutoksenhakukielto takaisi myös sen, ettei verovelvollinen voisi
            itse vaikuttaa prosessilajin valintaan. 
         
         
         Valiokunta toteaa lopuksi, ettei uusien seikkojen perusteella
            tapahtuva asian uudelleen käsittely ole käytännössä määrällisesti
            merkittävä ongelma. Pääosa esimerkiksi
            välittömän verotuksen rikosharkintaimpulsseista
            tulee verotarkastuksesta, eikä useimmissa tapauksissa
            ole määrätty aikaisemmin veronkorotusta.
            Tarkastustoimenpiteitä voidaan kohdistaa ylipäänsä vain
            poikkeuksellisesti kertaalleen tutkittuihin verokausiin verotusmenettelyssä jo
            nykyisin noudatettavien oikeusturvatakeiden vuoksi. Tarkastuksen
            aluksi tutkitaan aina, estävätkö aikaisemmat
            verotustoimenpiteet ja selvitykset uusien verotuspäätösten
            tekemisen verovelvollisen vahingoksi. 
         
         
         Toimenpiteistä luopuminen
         
         Esityksessä ehdotetaan yhtenäistettäväksi
            se, milloin toimivaltainen viranomainen voi luopua toimenpiteistä eli
            jättää rikosilmoituksen tekemättä,
            esitutkinnan toimittamatta, syytteen ajamatta tai rangaistuksen
            määräämättä.
            Harkinta tapahtuisi nykyiseen tapaan kokonaisarvioinnin perusteella,
            ja siinä otettaisiin huomioon mm. teon tai laiminlyönnin
            vakavuus ja toistuvuus sekä laiminlyöntiin liittyvän
            veron tai tullin määrä. Toimenpiteistä luopumismahdollisuus ulotettaisiin
            koskemaan lisäksi myös perustunnusmerkistön
            mukaisia veropetoksia, kun se koskee tällä hetkellä vain
            lieviä tekomuotoja.
         
         
         Taustalla on hallituksen esityksen lähtökohta siitä,
            että jatkossa valitaan jompikumpi seuraamuslinja, joko
            veronkorotus- tai verorikoslinja. Veronkorotuksen ensisijaisuus
            koskisi kaikkia lieviä veropetoksia ja verorikkomuksia
            sekä vähäisimpiä perustunnusmerkistön
            mukaisia veropetoksia silloin, kun teosta on odotettavissa sakkorangaistus.
            Vankeusrangaistusta edellyttävät teot käsiteltäisiin
            edelleen rikosprosessissa. 
         
         
         Asiasta säädettäisiin rikoslaissa.
            Lisäksi erityislaissa säädettäisiin
            erikseen määrättävästä veronkorotuksesta
            näissä tilanteissa. Veronkorotus voitaisiin
            määrätä vuoden määräajan
            estämättä 90 päivän
            kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
         
         
         Valiokunta pitää esitystä perusteltuna.
            Se antaa oikeuden olla tekemättä rikosilmoitusta
            sakkoluonteisissa, vähäisissä veropetosasioissa
            aiheuttamatta muutoin suurta muutosta nykykäytäntöön.
            Tämä johtuu mm. siitä, että veropetoksen
            normaalirangaistus on vankeutta. Lisäksi törkeän
            veropetoksen raja ylittyy melko nopeasti, yleensä jo vajaan
            20 000 euron kohdalla. 
         
         
         Valiokunta ei pidä myöskään
            ongelmallisena sitä, ettei menettelyn kokonaiskestolle
            ole esitetty enimmäisaikaa, koska 90 päivän
            sääntö tullee vain harvoin sovellettavaksi.
            Esimerkiksi Verohallinnon vuosina 2011—2012 tekemät
            rikosilmoitukset johtivat kaikki esitutkintaan, ja toiminnan
            voidaan olettaa terästyvän viranomaisyhteistyön
            uusien menettelytapojen myötä. 
         
         
         
            Lakivaliokunta on ehdottanut osin sanonnallisia, osin
            omaksutusta sääntelytavasta aiheutuvia määrittelyllisiä tarkennuksia
            rikoslakiin. 
         
         
         
            Valtiovarainvaliokunta pitää lakivaliokunnan
            muutosehdotuksia lähtökohtaisesti perusteltuina
            ja esittää niiden pohjalta muutoksia rikoslain
            29 luvun 11 §:ään,
            46 luvun 16 §:ään sekä 50 a luvun
            6 §:ään. Muutosehdotuksia on
            perusteltu tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa.
         
         
         Valiokunta kiinnittää lopuksi huomiota ns. tehokkaan
               katumisen mahdollisuuteen verotuksessa, vaikka esitys ei sisälläkään
            sitä koskevia ehdotuksia. Kysymys on järjestelmästä,
            jota on käytetty ja käytetään
            yhä yleisesti veroparatiisijärjestelyistä aiheutuvien
            verovuotojen torjunnassa. 
         
         
         Ajatuksena on kannustaa verovelvollisia ilmoittamaan
            salassa pidetyt ulkomaiset sijoitukset verottajalle ja palauttamaan
            niistä saadut tulot verotuksen piiriin. Samalla ulkomaille
            kätketty varallisuus voidaan palauttaa osaksi Suomen kansantaloutta.
            Vastikkeeksi tarjotaan yleensä tavallista lievempiä sanktioita,
            esimerkiksi vapautusta veronkorotuksesta ja/tai mahdollisuutta
            välttyä rikossyytteiltä. Edellytyksenä on
            kuitenkin se, että ilmoitus tapahtuu oma-aloitteisesti
            ja ennen kuin verottaja on ruvennut selvittämään
            asiaa. Kysymys ei saa olla myöskään rikollisella
            toiminnalla hankituista varoista. Itse tulo verotetaan tavanomaiseen
            tapaan ja verot maksuunpannaan viivästysseuraamuksineen
            ja mahdollisine veronkorotuksineen. 
         
         
         Järjestelmä voi olla pysyvä, kuten
            Ruotsissa ja Norjassa, tai määräaikainen,
            kuten Tanskassa, Saksassa, Ranskassa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
            Määräaikaisia ohjelmia on ollut käytössä Euroopan
            ulkopuolella mm. Yhdysvalloissa ja Australiassa. 
         
         
         Tehokkaan katumisen ohjelmat ovat tuoneet merkittäviä verotuottoja
            niitä käyttäneille maille. Esimerkiksi
            Ruotsissa tätä kautta on kertynyt vuosina 2010—2013
            (kesäkuun loppuun) noin 150 milj. euroa 4 200
            verovelvolliseltaTiedot on kerätty ylitarkastaja Hannu
            Kuortin artikkelista Tehokas katuminen verotuksessa — verotulojen lisääjä vai
            veromoraalin murentaja? Verotus 4/2013, s. 385—400..
            Lisäksi ohjelmilla on voitu varmistaa ilmoitettujen tulojen
            oikeamääräinen verotus myös
            jatkossa. Itse menettely on tarjonnut nopean ja ylivoimaisen kustannustehokkaan
            tavan jäljittää varoja, jotka olisivat
            muutoin jääneet mitä todennäköisimmin edelleen
            piiloon. 
         
         
         Tehokasta katumista koskeva säännös
            sisältyy sinänsä jo nykyiseen rikoslakiin
            (RL 5:2 §). Sen soveltamisala verotuksessa jää kuitenkin käytännössä olemattomaksi,
            koska yritys rinnastetaan veropetoksen tunnusmerkistössä täytettyyn
            tekoon. Edellä kuvattu, verotuksessa sovellettava tehokkaan
            katumisen malli edellyttäisi siis muutoksia niin rikoslain
            kuin verotusmenettelylain puolella. 
         
         
         Valiokunta pitää perusteltuna selvittää järjestelmän
            käyttöönoton edellytyksiä myös
            Suomessa. Ajankohta esimerkiksi määräaikaiselle
            kokeilulle voisi olla juuri nyt suotuisa, koska paine veroparatiisisijoituksia
            kohtaan on kasvanut mm. uusien tietojenvaihtosopimusten myötä. Selvittelyn
            yhteydessä tulisi myös arvioida, voitaisiinko
            tehokkaan katumisen tapauksissa luopua vastavuoroisesti rikosoikeudellisista
            toimista. Se edellyttäisi käytännössä mahdollisuutta luopua
            toimenpiteistä myös silloin, kun salattu tulo
            täyttää määrällisesti
            törkeän veropetoksen tunnusmerkistön.
            Valiokunta ehdottaa lausumaa asian selvittämisestä (Valiokunnan
               lausumaehdotus).
         
         
         Ankaroittamisperuste
         
         Esityksellä ei ole ollut tarkoitus lieventää nykyistä rangaistustasoa,
            jolla tarkoitetaan hallinnollisen veron- tai tullinkorotuksen ja
            rikosprosessissa määrätyn seuraamuksen
            yhteisvaikutusta. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena
            on vain sovittaa yhteen eri menettelyt, jotta ne bis in idem -kieltoa
            voidaan noudattaa. 
         
         
         Jotta tosiasiallinen rangaistustaso ei lievenisi nykyisestä,
            rikoslain 29 luvun 11 §:ään
            esitetään lisättäväksi
            erityissäännös rangaistuksen ankaroittamisesta.
            Ajatuksena on siis se, että kaksoisrangaistavuuden kiellon
            vuoksi määräämättä jätetty
            veron- tai tullinkorotus otettaisiin huomioon rangaistusta ankaroittavana
            seikkana. 
         
         
         
            Lakivaliokunta on pitänyt hallituksen esitystä ongelmallisena
            niin rangaistuksen mittaamista koskevan sääntelyn
            kuin rikoslain yleisen systematiikan kannalta. Tuomioistuimen
            pitäisi ensinnäkin rakentaa rangaistuksen ankaruutta koskeva
            arvionsa osaksi siihen, mistä se olettaa vastaajan vapautuneen.
            Toisaalta, rikoslain 6 luvun 5 §:ssä säädetään
            yleisesti rangaistuksen koventamisperusteista. Säännös
            koskee kaikkia rikoslain erityisen osan rikoksia, eikä rikoslaki tunne
            yksittäistä rikosta koskevaa rangaistuksen mittaamis-
            tai ankaroittamisperustetta. 
         
         
         Lakivaliokunta on viitannut lisäksi siihen, että määrätty
            veronkorotus pitää ottaa nykyisin huomioon rangaistusta
            lieventävänä seikkana ns. sanktiokumulaation
            välttämiseksi. Myös tämä tilanne
            muuttuu uudistuksen myötä, eikä sanktiokumulaatiota
            enää aiheudu. Rangaistuskäytännön
            voidaan sen vuoksi ennakoida ankaroituvan jossain määrin,
            vaikka ehdotettu erityissäännös poistettaisiin. 
         
         
         Valtiovarainministeriö on puoltanut edelleen hallituksen
            esitykseen sisältyvää alkuperäistä ehdotusta.
            Perusteena on ennen muuta se, ettei tosiasiassa ole selvyyttä,
            onko veronkorotus otettu huomioon rangaistusta mitattaessa ja miten
            se on mahdollisesti vaikuttanut rangaistustasoon. Hallinnollinen
            seuraamus on voitu määrätä myös
            rikosoikeudellisen käsittelyn jälkeen.
         
         
         
            Valtiovarainvaliokunta on antanut ratkaisevan painon
            lakivaliokunnan näkemykselle, joka on saanut tukea myös
            oikeuslaitoksen edustajilta ja oikeusoppineilta. Myös Tullin
            edustajat ovat puoltaneet sitä. Valiokunta ehdottaa näillä perusteilla,
            että ankaroittamisperustetta koskeva rikoslain 29 luvun
            11 §:n 3 momentin säännös
            poistetaan. 
         
         
         Valiokunta pitää samalla tärkeänä sitä tahtotilaa,
            että rangaistustason tulee säilyä ennallaan uudistuksen
            jälkeenkin. Sen varmistamiseksi viranomaiset
            voivat esittää oikeudenkäynnissä selvitystä myös
            vallitsevasta korotustasosta.
         
         
         Valiokunta pitää lisäksi perusteltuna
            arvioida uudelleen myös se vaihtoehto, että veron-
            tai tullinkorotus otettaisiin jatkossa huomioon osana
            rikosprosessissa määrättävää rangaistusta. Tämä on
            sinänsä mahdollista, koska ne bis in idem -kielto
            ei estä samassa menettelyssä määrättäviä rinnakkaisia
            seuraamuksia, vaikka niillä olisikin rangaistuksen luonne. 
         
         
         Malli oli esillä myös veronkorotuksen ja rikosoikeudellisen
            seuraamuksen yhteensovittamista selvitelleessä työryhmässä
            Veronkorotuksen
            ja rikosoikeudellisen seuraamuksen yhteensovittaminen, Valtiovarainministeriön
            julkaisuja 31/2011.. Työryhmä ei esittänyt
            kuitenkaan sen käyttöönottoa erisuuntaisten
            näkemysten vuoksi, mutta valtiovarainministeriö on
            puoltanut sitä. Se varmistaisi tavoitteen säilyttää nykyinen
            rangaistustaso myös jatkossa. Valiokunta painottaa tätä näkökulmaa nyt
            eritoten, jos erityisestä ankaroittamisperusteesta luovutaan
            valiokunnan edellä ehdottamin tavoin.
         
         
         Asia vaatii kuitenkin vielä selvittelyä sen kaikkinaisten
            vaikutusten arvioimiseksi. Valiokunta esittää sen
            vuoksi sitä koskevaa lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus).
         
         
         Voimaantulosääntely
         
         Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian,
            rikesakkorikkomuksista annetun lain muutos kuitenkin samaan aikaan
            kuin rikesakkorikkomuksista annettu uusi laki. Uutta menettelyä sovellettaisiin
            lain voimaantulopäivänä ja
            sen jälkeen tapahtuneisiin tekoihin ja laiminlyönteihin.
         
         
         Molemmat lausuntovaliokunnat ovat kiirehtineet uuden
            menettelyn käyttöönottoa, koska näköpiirissä oli
            pitkä siirtymävaihe ennen kuin lakien vaikutukset
            olisivat toteutuneet täysimääräisesti.
            Valiokunnat ovat pitäneet mahdollisena muuttaa voimaantulosääntelyä niin,
            että uutta menettelyä sovellettaisiin kaikkiin
            niihin tapauksiin, joissa veronkorotus määrätään
            lain voimaantulon jälkeen. Merkitystä ei sen sijaan olisi
            sillä, milloin teko tai laiminlyönti on tapahtunut. 
         
         
         Lausunnoissa on käsitelty myös sitä välitilaa, joka
            näytti syntyvän lausuntojen antoaikana vallinneen
            oikeus- ja viranomaiskäytännön perusteella,
            kun prosessin lopullisuudella oli vielä ratkaiseva merkitys
            kaksoisrangaistuskiellon arvioinnissa. Lausunnoista käy
            ilmi, että vallinnutta käytäntöä olisi
            voitu jatkaa ainakin siltä osin, kuin se kohdistui lain
            voimaantullessa rikosprosessissa käsiteltävinä oleviin
            tapauksiin. Kysymys ei ollut valiokuntien mielestä lievemmän
            lain soveltamistilanteesta, koska uudistus on ennen kaikkea prosessuaalinen.
            Lievemmän lain periaatteen tausta-ajatuksenahan on antaa epäillylle
            uuden lain suoma etu tilanteessa, jossa suhteutuminen teon moitittavuuteen
            on muuttunut. Lakivaliokunta on todennut nimenomaisesti, ettei tilanne
            hallituksen esityksessä ole tämä. 
         
         
         Tarve ottaa välitilan tapaukset huomioon johtuu ennen
            muuta siitä, että viranomaiset eivät
            ole voineet — eivätkä edelleenkään
            voi — sovittaa yhteen hallinnollisia ja rikosoikeudellisia
            sanktioita ennen uuden lain voimaantuloa. Tämä tulisi
            ottaa huomioon voimaantulosääntelyssä. Ilman
            sitä vireillä olevissa jutuissa jo määrätty veronkorotus
            estäisi asian enemmän käsittelyn rikosprosessissa.
         
         
         Korkein oikeus muutti lausuntojen antamisen jälkeen
            tekemässään päätöksessä KKO 2013:59Ratkaisu
            on tehty korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa ja siitä on äänestetty. tulkintaansa
            siitä, milloin verovelvolliselle määrätty
            veronkorotus estää samaan veronkorotukseen
            liittyvän veropetosta koskevan syytteen tutkimisen. Se
            katsoi, että jos viranomainen on käyttänyt
            veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa,
            syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta
            ei enää voida nostaa tai sen käsittelyä jatkaa.
            Muuttunut tulkinta tarkoittaa siis sitä, että ne
               bis in idem -kieltoa sovelletaan ehdottomana rinnakkaisissa
            prosesseissa jo nyt ennen uuden lain voimaantuloa vireillä oleviin
            tapauksiin.
         
         
         Ratkaisu on merkinnyt käytännössä sitä,
            että osa syyttäjistä on jo peruuttanut
            vireille nostamiansa syytteitä. Lisäksi
            näyttää ilmeiseltä, että myös
            muut vireillä olevat syytteet perutaan, jos oikeustilassa
            ei tapahdu muutoksia. Tapauksia on valtakunnansyyttäjäviraston
            mukaan vajaat 200, ja ne koskevat kaikki törkeitä veropetoksia. 
         
         
         Oikeustila on siis jo nyt muuttunut uuden lain hengessä.
            Toisaalta, ihmisoikeustuomioistuimessa on vireillä muutamia
            Suomea koskevia juttuja, joissa odotetaan ratkaisua. Oikeustila
            voi elää myös sitä kautta. 
         
         
         Tilanne on poikkeuksellinen lainsäätäjälle; perustuslakivaliokunnan
            kanta olisi sallinut noudattaa vuosina 2010—2012 omaksuttua
            tulkintalinjaa myös ennen uuden lain voimaantuloa vireillä olevissa
            tapauksissa. Lakivaliokunta on pitänyt tätä perusteltuna.
            Se vastaa myös hallituksen esityksen lähtökohtaa
            ja valtiovarainvaliokunnan omaa näkemystä ja tahtoa.
            Ihmisoikeustuomioistuimen linja ei sekään ole
            tältä osin yksiselitteinen. Oma kysymyksensä on,
            missä määrin muuttunut oikeustila
            johtaa vahingonkorvauskanteisiin valtiota vastaan — seuraamukseen,
            joka näyttää valiokuntien lausuntojen valossa
            perusteettomalta.
         
         
         Kuten todettu, nykyinen käytäntö on
            ajanut jo ohi lainsäätäjän.
            Jotta säännös olisi kuitenkin mahdollisimman
            joustava, valiokunta ehdottaa lausuntoja vastaavaa muutosta erityislain
            ja rikoslain voimaantulosäännöksiin.
            Jos samasta teosta tai laiminlyönnistä on jo määrätty
            veronkorotus ennen lakien voimaantuloa, sovelletaan tekoihin ja
            laiminlyönteihin lakien voimaan tullessa voimassa olleita
            säännöksiä. Soveltamisessa otetaan
            kuitenkin aina huomioon, mitä voimassa oleva oikeustila
            korkeimman oikeuden ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa
            edellyttää. 
         
         
         Lainmuutokset tulisi saattaa voimaan mahdollisimman pian jo
            ennen 1.1.2014. 
         
         
         Lopuksi
         
         Veron- tai tullinkorotus on siis tarkoitus määrätä myös
            jatkossa yleensä verotus- tai tullauspäätöksen
            yhteydessä. Valiokunta pitää tätä tarkoituksenmukaisena
            verotuksen yleisen ilmoitusvelvollisuuden turvaamiseksi ja tehokkaan
            verojärjestelmän ylläpitämiseksi.
            Myös ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että hallintoviranomainen
            voi määrätä veronkorotuksen,
            kunhan päätöksestä voidaan valittaa
            ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan edellytykset täyttävään
            tuomioistuimeenJanosevic v. Ruotsi 23.7.2002.. Jatkossa
            on kuitenkin entistäkin tärkeämpää se,
            että päätöksestä ilmenee
            selvästi, minkä toisseikkojen perusteella veronkorotus
            on määrätty, tai peruste, jonka nojalla
            se on jätetty määräämättä.
            Tällä on merkitystä mm. silloin, kun
            arvioidaan mahdollisuutta nostaa syyte uusien tosiseikkojen perusteella. 
         
         
         Kun veronkorotusta toisaalta pidetään rangaistusluonteisena
            sanktiona, sitä koskevaa sääntelyä ja
            käytännön menettelytapoja on valiokunnan
            mielestä perusteltua arvioida myös yleisesti,
            ei vain suhteessa nyt käsiteltävänä olevaan ne
               bis in idem -kieltoon. Tällainen uudelleentarkastelu
            vaikuttaa tarpeelliselta myös nykysääntelyn
            johdonmukaisuuden ja ennakoitavuuden parantamiseksi. 
         
         
         Valiokunta on edellä ehdottanut lausumaa, joka koskee
            mahdollisuutta määrätä veronkorotus
            rikosprosessissa. Kun veronkorotusta on toisaalta tarve arvioida
            myös yleisesti, valiokunta ehdottaa otettavaksi nämä molemmat
            näkökohdat huomioon lausumassa (Valiokunnan
               lausumaehdotus). 
            
         
         
       
      
         
         Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. Laki erillisellä päätöksellä määrättävästä veron-
            tai tullinkorotuksesta
         
         
         1 §:n 1 mom. 
         
          Valiokunta esittää teknistä korjausta
            momentin sanamuotoon. 
         
         
         3 §. 
         
          Säännös koskee veronkorotuksen suhdetta rikosilmoitukseen
            ja esitutkinnan aloittamiseen. 
         
         
         Valiokunta ehdottaa, että säännöstä täsmennetään
            perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyin tavoin niiden tilanteiden
            osalta, jolloin toimivaltainen viranomainen voi tehdä rikosilmoituksen
            veronkorotuksen määräämisen jälkeen.
            Pykälä tulisi jakaa lisäksi selvyyden vuoksi
            neljään momenttiin seuraavasti:
         
         
         3 §:n 1 momentissa täsmennettäisiin
            niitä kriteereitä, joiden perusteella rikosilmoitus
            voitaisiin tehdä. Toimivaltainen viranomainen voisi tehdä veronkorotuksen
            määräämisen jälkeen
            samasta asiasta rikosilmoituksen vain, jos se on saanut näyttöä uusista
            tai vasta esiin tulleista olennaisista tosiseikoista niin,
            että veronkorotusta ei olisi määrätty
            alun perinkään sen perusteella vaan asia olisi
            siirretty rikosprosessissa käsiteltäväksi.
            Lisäksi edellytetään, ettei uusi näyttö ole
            jäänyt huomiotta viranomaisesta johtuvasta syystä.
         
         
         3 §:n 2 momentissa säädettäisiin
            velvollisuudesta poistaa aiemmin määrätty
            veronkorotus. Asian käsittely rikosprosessissa edellyttäisi näin,
            että toimivaltainen viranomainen poistaa veronkorotuksen
            viimeistään ennen syytteen vireillepanoa. 
         
         
         3 §:n 3 momentissa säädettäisiin
            siitä menettelystä, jolla veronkorotus poistetaan.
            Veronkorotus poistettaisiin noudattaen soveltuvin osin,
            mitä asianomaisessa laissa on säädetty
            viranomaisen aloitteesta tapahtuvasta verotuksen tai veron oikaisusta
            verovelvollisen hyväksi. Veronkorotus voitaisiin poistaa,
            vaikka oikaisun edellytykset puuttuisivat.
         
         
         3 §:n 4 momentissa säädettäisiin
            kielto hakea muutosta veronkorotuksen poistamista koskevaan päätökseen.
         
         
         9 §. 
         
          Pykälä koskee lain voimaantuloa. Tarkoitus
            on, että uusi laki tulisi voimaan mahdollisimman pian. 
         
         
         Valiokunta on katsonut edellä, että uutta
            menettelyä voidaan ja tulisi soveltaa kaikkiin niihin tapauksiin,
            joissa veronkorotus tulee määrättäväksi
            lain voimaantulon jälkeen. Merkitystä ei siis
            olisi sillä, milloin itse teko on tehty. Vastaavasti, jos
            samasta teosta tai laiminlyönnistä on määrätty
            veronkorotus jo ennen lain voimaantuloa, tekoihin ja laiminlyönteihin
            sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
            Valiokunta ehdottaa tätä koskevaa muutosta 9 §:n
            2 momenttiin.
         
         
         2. Rikoslaki 
         
         29 luvun 11 §. 
         
          Säännös koskee veron- ja tullinkorotuksen
            suhdetta veropetokseen ja verorikkomukseen. Valiokunta ehdottaa,
            että säännöstä tarkennetaan
            perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausunnoissa
            edellytetyin tavoin. Muutosehdotukset kohdistuvat näin
            sekä 1 että 2 momenttiin. Lisäksi ankaroittamisperustetta koskeva
            3 momentti tulisi poistaa kokonaan.
         
         
         Pykälän 1 momentissa säädetään
            niistä edellytyksistä, joiden nojalla veropetoksista
            ja verorikkomuksista voidaan jättää rikosilmoitus
            tekemättä, esitutkinta toimittamatta, syyte ajamatta sekä rangaistus
            määräämättä.
            Näistä toimenpiteistä voidaan
            luopua eräin lisäedellytyksin silloin, kun veron-
            tai tullinkorotus harkitaan riittäväksi seuraamukseksi. 
         
         
         Esityksessä on otettu huomioon, että tällainen
            tilanne voi syntyä myös uuden näytön
            perusteella veronkorotuksen määräämisen
            jälkeen. Säännöksessä käytetään
            sen vuoksi ilmaisua "odotettavissa oleva tai määrätty
            veron- tai tullinkorotus". Valiokunta ehdottaa, että säännöstekstistä poistetaan
            ilmaisu "määrätty", koska syytteen vireillepano
            ja käsittely tuomioistuimessa on mahdollista
            vain, kun aikaisemmin määrätty veronkorotus
            on poistettu. Koska säännöksen perusajatus
            ei edellytä ylipäänsä veron-
            tai tullinkorotuksen tarkempaa määrittelyä,
            valiokunta ehdottaa, että myös ilmaisu "odotettavissa
            oleva" poistetaan. 
         
         
         Valiokunta ehdottaa lisäksi, että 1 momenttia täsmennetään
            lakivaliokunnan esittämin tavoin niin, että siinä otetaan
            huomioon laiminlyönnin ohella myös aktiivista
            toimintaa kuvaava ilmaisu "teon" ja että säännöksestä poistetaan
            tarpeettomana ilmaisu "tuomitsematta". 
         
         
         Pykälän 2 momentissa säädetään
            veron- tai tullinkorotuksen aiheuttamasta estovaikutuksesta ja siitä,
            milloin asian rikosoikeudellinen käsittely on mahdollista
            uuden näytön perusteella. Valiokunta ehdottaa,
            että säännökseen lisätään vaatimus
            uuden näytön olennaisuudesta sekä siitä,
            että aiemmin määrätty veron-
            tai tullinkorotus on poistettu.
         
         
         46 luvun 16 §. 
         
          Säännös koskee veron- ja tullinkorotuksen
            suhdetta salakuljetukseen ja tulliselvitysrikokseen. Valiokunta
            ehdottaa, että säännöstä tarkennetaan
            perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausunnoissa edellytetyin tavoin.
            Muutosehdotukset vastaavat edellä rikoslain 29 luvun 11 §:n
            1 ja 2 momenttiin ehdotettuja tarkennuksia. 
         
         
         50 a luvun 6 §. 
         
          Säännös koskee veron- ja tullinkorotuksen
            suhdetta alkoholirikokseen. Valiokunta ehdottaa, että säännöstä tarkennetaan perustuslakivaliokunnan
            ja lakivaliokunnan lausunnoissa edellytetyin tavoin. Muutosehdotukset
            vastaavat edellä rikoslain 29 luvun 11 §:n 1 ja
            2 momenttiin ehdotettuja tarkennuksia.
         
         
         Voimaantulosäännös. 
         
          Valiokunta ehdottaa, että voimaantulosäännöksen
            2 momenttia muutetaan vastaavalla tavalla kuin edellä erityislain osalta
            on ehdotettu. Siten, jos samasta teosta tai laiminlyönnistä on
            määrätty veronkorotus jo ennen lain voimaantuloa,
            tekoihin ja laiminlyönteihin sovellettaisiin lain voimaan
            tullessa voimassa olleita säännöksiä.
         
         
         4. Laki verotusmenettelystä 
         
         87 §:n 2 momentti. 
         
          Pykälässä säädetään
            verotusta koskevan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä ja
            yrityksestä. Muutoksen kohteena olevassa 2 momentissa säädetään
            taas veroviranomaisen mahdollisuudesta jättää asia
            ilmoittamatta syyttäjälle. Sääntelyä on
            tarkoitus yhdenmukaistaa tältä osin perusteiltaan
            ja viitata jatkossa rikoslain 29 luvun 11 §:ään. 
         
         
         Valiokunta ehdottaa, että 2 momenttia tarkennetaan
            muotoilultaan lakivaliokunnan ehdottamin tavoin. Siinä käytettäisiin
            rikoslain säännöksen kanssa yhdenmukaisesti
            ilmauksia rikkomuksen ilmoittamatta jättäminen,
            esitutkinnan toimittamatta jättäminen, syytteen
            ajamatta jättäminen ja rangaistukseen määräämättä jättäminen.
         
         
         5. Arvonlisäverolaki 
         
         218 §:n 5 momentti. 
         
          Pykälässä säädetään
            arvonlisäveron lainvastaisesta välttämisestä ja
            yrityksestä sekä 5 momentissa tilanteista, joissa toimenpiteistä voidaan
            luopua. Valiokunta ehdottaa, että momentin muotoilua tarkennetaan lakivaliokunnan
            esittämin tavoin, kuten edellä.
         
         
         6. Varainsiirtoverolaki
         
         55 §:n 2 momentti. 
         
          Pykälässä säädetään
            verotusta koskevan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä ja
            yrityksestä sekä 2 momentissa veroviranomaisen
            mahdollisuudesta jättää asia ilmoittamatta
            syyttäjälle. Myös tätä säännöstä on
            tarkoitus yhdenmukaistaa ja viitata jatkossa rikoslain 29 luvun
            11 §:ään. Valiokunta ehdottaa,
            että momentin muotoilua tarkennetaan lakivaliokunnan esittämin
            tavoin, kuten edellä.
         
         
         7. Ennakkoperintälaki
         
         55 §:n 3 momentti. 
         
          Pykälässä säädetään
            verorikkomuksesta ja ennakkoperintärikkomuksesta ja 3 momentissa
            tilanteista, joissa toimenpiteistä voidaan luopua. Valiokunta
            ehdottaa, että momentin muotoilua tarkennetaan
            lakivaliokunnan esittämin tavoin, kuten edellä.
         
         
         8. Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta
         
         18 §:n 4 momentti. 
         
          Pykälä koskee työnantajan sosiaaliturvamaksun
            lainvastaista välttämistä ja yritystä sekä 4
            momentti veroviranomaisen mahdollisuutta jättää asia
            ilmoittamatta syyttäjälle. Valiokunta ehdottaa,
            että momentin muotoilua tarkennetaan lakivaliokunnan esittämin
            tavoin, kuten edellä.
         
         
         9. Laki polttoainemaksusta
         
         32 §:n 2 momentti. 
         
          Pykälä koskee polttoainemaksusta annetun
            lain rangaistussäännöksiä. Siihen
            on ehdotettu lisättäväksi uusi 2 momentti.
            Siinä dekriminalisoitaisiin teot, joilla polttoainemaksu
            on vältetty tai yritetty välttää lainvastaisesti.
            Teot tulisivat sanktioiduiksi siten vain polttoainemaksusta annetun
            lain mukaisesti laissa omaksutun korkean sanktiotason ja sen luoman
            ennalta ehkäisevän luonteen vuoksi. 
         
         
         Lakivaliokunta on ehdottanut 2 momenttiin tarkennusta, joka
            vastaa myös Tullin asiantuntijakuulemisessa edustamaa linjaa.
            Dekriminalisointi rajattaisiin koskemaan sen mukaan vain tilanteita,
            joissa rikosoikeudellinen seuraamus tulisi määrättäväksi
            samalle henkilölle, jolle hallinnollinen rangaistusluonteinen
            seuraamus on määrätty tai jolle se voitaisiin
            määrätä tai josta tämä voi
            joutua vastuuseen verovastuusta koskevien säännösten
            nojalla. Perusteena on se, ettei dekriminalisoinnin ole tarve ulottua
            niihin tilanteisiin, joissa ei ole kysymys samasta asiasta. 
         
         
         Valiokunta pitää muutosehdotusta perusteltuna
            ja ehdottaa sitä koskevaa tarkennusta 2 momenttiin.
         
         
         10. Laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta
            polttoainemaksusta annetun lain 29 §:n muuttamisesta
            (uusi)
         
         
         29 § 2 momentti. 
         
          Hallituksen esityksessä ei ole ehdotettu muutoksia
            yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta
            annettuun lakiin (1307/2007). Muutostarve
            on kuitenkin vastaava kuin edellä polttoainemaksusta annetussa laissa.
            Lakivaliokunta on ehdottanut sen vuoksi, että rangaistussäännöksiä koskevaan
            lain 29 §:ään lisätään
            uusi 2 momentti, jossa dekriminalisoinnista säädettäisiin
            samalla tavoin kuin edellä polttoainemaksusta annetun lain
            32 §:n 2 momentissa. Ehdotus vastaa myös
            Tullin kantaa asiassa. 
         
         
         Valiokunta pitää täydennystä perusteltuna
            ja tarpeellisena ja ehdottaa sitä vastaavaa täydennystä lain
            29 §:ään.