Suurtyöttömyys ja sen taustalla vaikuttava taloudellinen taantuma ovat Suomen akuuteimmat on-gelmat.
Kasvu on tänä vuonna heikkoa ja perustuu pitkälti kotimarkkinoiden yksityiseen kulutuskysyntään sekä investointien piristymiseen tietyillä sektoreilla, ennen kaikkea rakennusalalla.
Vuonna 2010 alkanut eurokriisi ja maailmantalouden yleinen heikentyminen ovat vähentäneet suomalaisten vientituotteiden kysyntää. Tänä vuonna maailmantalous kokonaisuudessaan kasvaa noin kolme prosenttia ja maailmankauppa kaksi prosenttia, mutta Suomen viennin kasvuksi ennustetaan yhtä prosenttia. Kuten hallituskin esityksessään kolmanneksi lisätalousarvioksi huomauttaa, Suomen osuus maailmankaupasta jatkaa pienenemistään.
Kotimainen yksityinen ja julkinen kysyntä sekä investointiaste ovat toisin sanoen edelleen keskeisiä tekijöitä Suomen talouskasvun kannalta.
Kiristävä finanssipolitiikka on pitkittänyt taantumaa ja pahentanut työttömyyttä. Tilanteessa, jossa vientikysyntä on vaimeaa, tuotannolliset resurssit alikäytössä, reaalikorot alhaalla ja löysän rahapolitiikan vaikutukset riittämättömiä, järkevä talouspolitiikka tukee kysyntää ja työllisyyttä ja edistää samalla pitkän aikavälin rakennemuutosta. Jopa tiukan talouskurin apostolina tunnettu Euroopan komissio on viime aikaisissa linjauksissaan korostanut ekspansiivisemman finanssipolitiikan tärkeyttä euroalueen talouden käynnistämisessä.
Hallituksen valitsema politiikka ei tuo helpotusta Suomen talous- ja työllisyysahdinkoon jatkossakaan. Järkevän kysyntäpuolen elvytyksen liikkumavara leikataan pois kilpailukykysopimuksella ja suurituloisia suosivilla veronkevennyksillä, joiden yhteishinta julkiselle taloudelle noussee 1,5 miljardin euron luokkaan.
Työllisyyden kasvu vaikuttaa viime aikoina pysähtyneen, mutta on selvää, ettei hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteudu. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkäaikaistyöttömyys — joka on saavuttamassa jo 1990-luvun laman pahimman tason — pahenee edelleen. Pitkittyvä työttömyys aiheuttaa taloudellisia ongelmia, inhimillistä hätää, syrjäytymistä, osaamisperustan heikkenemistä ja kasvavia sosiaalipoliittisia kuluja.
Työllisyystilanteen parantamisen tulisi olla Suomen hallituksen ensimmäinen prioriteetti. Tältä osin tilanne näyttää synkältä. Ensinnäkään hallituksen talouspoliittinen linja ei tue uusien työpaikkojen syntymistä, ja toiseksi hallituksen työvoimapolitiikka on pahasti hakoteillä.
Keinoina työllisyysongelman lievittämiseksi hallitus on esittänyt työehtojen ja työttömyysturvan heikentämistä, työvoimapoliittisten sanktioiden lisäämistä sekä työvoimapalveluiden resurssien leikkaamista ja toimintojen yksityistämistä. Tämä resepti ei toimi, emmekä me voi sitä hyväksyä. Työehtojen heikentäminen ei ole lääke Suomen työllisyys- ja talousongelmiin, aivan kuten liian suuret palkat eivät ole niiden syy.
Työvoimapolitiikkaan tarvitaan täyskäännös. Mahdollisimman monelle suomalaiselle on tarjottava hyvä ja mielekäs työpaikka — oli kyse sitten perinteisestä palkkatyöstä, pienyrittämisestä tai eri työmuotojen yhdistelmästä.
Julkisten työvoimapalveluiden kehittämiseen ja palkallisiin työllistämistoimiin on turvattava riittävät taloudelliset ja osaamisresurssit. Tällä hetkellä Suomi on tältä osin kaukana pohjoismaisista naapureistamme. Esimerkiksi Ruotsissa työvoimapalveluiden ja palkkatuen menojen osuus bruttokansantuotteesta on selvästi suurempi.
Ruotsissa työllisyysaste on noin seitsemän prosenttiyksikköä Suomea korkeampi, mutta suuremman väestön vuoksi työttömiä on lukumääräisesti suunnilleen yhtä paljon. Työvoimapalveluissa työskentelee kuitenkin yli kuusi kertaa enemmän henkilöstöä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomessa yksi virkailija palvelee satoja ihmisiä, Ruotsissa muutamia kymmeniä.
Sipilän hallituksen aikana yhden todistetusti tehokkaimmin työllistämistä edistävän toimintamuodon, palkkatuen, määrärahoja on Suomessa karsittu ja ehtoja tiukennettu. Työ- ja elinkei-noministeriön tilastojen mukaan tämän vuoden alusta alkaen palkattomiin työllistämistoimiin on sijoitettu enemmän ihmisiä kuin palkkaperustaisiin. Palkkatuen määrää tulisi välittömästi lisätä.
Työllisyysasteen nostaminen edellyttää myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen sekä työttömien omaehtoisen opiskelun helpottamista ja esimerkiksi itsensätyöllistäjien aseman parantamista.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys sekä työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja muiden indeksisidonnaisten etuuksien leikkaukset tulee perua, ja uusista sanktiotoimista, kuten työttömyysturvan porrastamisesta ja omavastuupäivistä, luopua. Työttömyysturvan ja asumislisän suojaosan korottaminen lisäisi työttömien kannustimia lyhytkestoistenkin töiden tekoon.
Hallituksen esityksessä vuoden 2016 kolmanneksi lisätalousarvioksi nostetaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton määrärahoja 110 miljoonalla, koska turvapaikanhakijoita on tullut enemmän kuin hallitus oli arvioinut.
Suomen kansainvälisen vastuun toteuttaminen edellyttäisi kuitenkin myös muunlaisia toimia. Maailmassa on jo yli 65 miljoonaa pakolaista, mikä on suurempi määrä kuin koskaan aiemmin. Tämän humanitaarisen kriisin paisuminen ei ole kuitenkaan näkynyt Suomen pakolaiskiintiön pysyvänä kasvattamisena. Esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi ja Norja ovat nostaneet pakolaiskiintiöitään, jotka jo ennestään olivat selvästi Suomea suurempia. Hallituksen tulisi vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa varata määrärahat pakolaiskiintiön nostamiseen 750 hengestä 2 500 henkeen.