VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2009 vp

VaVM 47/2009 vp - HE 257/2009 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 1 päivänä joulukuuta 2009 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 257/2009 vp).

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.

Asiantuntija

Verojaostossa on ollut kuultavana

neuvotteleva virkamies Anders Colliander, valtiovarainministeriö

Kirjallisen lausunnon ovat toimittaneet Keskuskauppakamari, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ja Veronmaksajain Keskusliitto.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja Suomen Yrittäjät ry ovat ilmoittaneet, ettei niillä ole huomauttamista asiaan.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta marraskuussa 2009 tehdyn pöytäkirjan.

Pöytäkirjalla muutetaan sopimuksen tietojenvaihtoa koskevia määräyksiä.

Pöytäkirja tulee voimaan sinä päivänä, jona sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään pöytäkirjan voimaantulolle asetetut edellytykset.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti pöytäkirjan kanssa.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvaliokunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan ja

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2009

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Hannes Manninen /kesk
  • vpj. Kari Rajamäki /sd
  • jäs. Tarja Filatov /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Bjarne Kallis /kd
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Mika Lintilä /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Markku Rossi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Minna Sirnö /vas
  • Pia Viitanen /sd
  • vjäs. Lauri Kähkönen /sd (osittain)
  • Heli Paasio /sd
  • Kimmo Sasi /kok

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Jukka Vanhanen