VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2005 vp

VaVM 7/2005 vp - HE 26/2005 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 12 päivänä huhtikuuta 2005 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 26/2005 vp).

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.

Asiantuntijat

Verojaostossa on ollut kuultavana

finanssineuvos Antero Toivainen, valtiovarainministeriö

Verohallitus, Kansaneläkelaitos, Kirkkohallitus ja Suomen Kuntaliitto ovat ilmoittaneet, ettei niillä ole huomauttamista asiaan.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annettua lakia. Muutoksella pantaisiin täytäntöön lain perustana olevaan neuvoston direktiiviin tehdyt muutokset.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2005. Lakia sovellettaisiin heinäkuusta 2005 lukien.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2005

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • vpj. Matti Ahde /sd
  • jäs. Christina Gestrin /r
  • Jyri Häkämies /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Iivo Polvi /vas
  • Virpa Puisto /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Kimmo Sasi /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Kari Uotila /vas
  • vjäs. Eero Lämsä /kesk

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen