Perustelut
Yleistä
Selonteko keskittyy kolmeen keskeiseen aineelliseen varantoon:
biovaroihin, mineraali- ja kiviainesvaroihin sekä vesivaroihin.
Lisäksi siinä tarkastellaan aineettomista varannoista
ekosysteemipalvelujen kulttuuri- ja virkistysarvoihin liittyviä hyödyntämismahdollisuuksia.
Selonteon lähtökohtana on ymmärrys
siitä, että luonnonvarakysymyksiin liittyvien
ongelmien ratkaisu ja mahdollisuuden hyödyntäminen
edellyttävät kokonaisvaltaista politiikkaa, joka
yhdistää eri luonnonvarat, eri sektorit ja kestävyyden
eri ulottuvuudet. Tämä ei ole mahdollista ilman
luonnonvarapolitiikan ajattelu- ja toimintamallien kokonaisvaltaista
uudistamista.
Valiokunta tarkastelee lausunnossaan selontekoa oman toimialansa
näkökulmasta ja yhtyy näkemykseen luonnonvaratalouden
muodostamasta arvonlisän ja hyvinvoinnin lähteestä sekä tarpeesta
uudistaa kokonaisvaltaisesti luonnonvarapolitiikan ajattelu- ja
toimintamallit. Valiokunta pitää erinomaisena,
että Suomessa edelläkävijän
asemaa tavoitellen on laadittu kokonaisvaltainen luonnonvarapolitiikkaselonteko,
joka perustuu ekosysteemipalvelujen turvaamiseen eli luonnonvarojen
käytön kestävyyden varmistamiseen. Valiokunta
toteaa, että selonteon linjaukset ovat varsin yleisellä tasolla
ja strategiset tavoitteet ulottuvat vuoteen 2050 saakka. Selonteko
on siten ensimmäinen avaus kohti luonnonvarapolitiikkaa,
ja yksityiskohtaiset ehdotukset puuttuvat.
Selonteossa linjataan kuitenkin konkreettisemmin eräitä lähivuosina
tarvittavia toimenpiteitä. Valiokunta pitää teemojen
valintaa ja toimenpide-ehdotuksia oikeansuuntaisina ja ottaa niihin
lähemmin kantaa siten kuin edempänä esitetään.
Teemat ovat:
-
Luonnonvarapolitiikan johtaminen
-
EU-vaikuttaminen
-
Globaali luonnonvarapolitiikka
-
Kansallinen luonnonvarapaneeli
-
Luonnonvaratilinpito ja -osaaminen
-
Materiaali- ja energiatehokkuusohjelma
-
Säädökset, käytännöt
ja lupaprosessit
-
Maankäytön suunnittelu
-
Riskirahoitus ja yritysrahoitus
-
Hajautetut pk-tuotantomallit
-
Valtavirtaistaminen ja arjen ratkaisut
Kansallinen ja kansainvälinen luonnonvarapolitiikka
Luonnonvaratalouden perusta on murroksessa, kun luonnonvarojen
kysyntä edelleen kiihtyy. On arvioitu, että maailman
väkiluku kasvaa 9 miljardiin vuoteen 2040 mennessä ja
primäärienergian kulutus kasvaa 45 % vuoteen
2030 mennessä. Väkiluvun kasvusta johtuen myös
ravintoon, asumiseen, vaatteisiin ja liikkumiseen tarvittavien luonnonvarojen
kysyntä kasvaa jatkuvasti. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden
väheneminen ja väestömuutokset heijastuvat
tuotanto- ja kulutusrakenteisiin korostaen luonnonvarojen käytön
ja energiatuotannon strategista merkitystä sekä globaalisti
että kansallisesti. Valiokunta yhtyy selonteon näkemykseen siitä,
että erityisesti ilmastonmuutos vaikuttaa luonnonvarojen
määrään, laatuun, alueelliseen jakautumiseen
ja hyödynnettävyyteen.
Selonteossa linjataan tavoitteeksi toimia aloitteellisesti,
jotta saadaan luoduksi sellainen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka,
joka edistää globaalia kestävyyttä,
oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta ja yritysten tasavertaisia toimintaedellytyksiä.
Valiokunta tukee aktiivista osallistumista muotoutumassa olevaan
EU:n luonnonvarapolitiikkaan ja YK:n luonnonvarapaneelin työn
jatkoon. Luonnonvarojen käyttö on ilmastopolitiikan
ohella kestävän kehityksen olennaisimpia kysymyksiä tulevia
sukupolvia ajatellen.
Kansainvälisen oikeuden mukaan valtiot päättävät
omien luonnonvarojensa hyödyntämisestä suvereenisti.
EU:n sisämarkkinasääntely rajoittaa osaltaan
Suomen mahdollisuuksia esimerkiksi torjua luonnonvarojen hyödyntämiseen
perustuvaa ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Lainsäädännöllä voidaan
kuitenkin asettaa luonnonvarojen hyödyntämisen
reunaehdot ja rajoittaa esimerkiksi veden ottamista, jos vettä ei
riitä paikkakunnan omiin vedenottotarpeisiin. Tulevaisuudessa
on mahdollista, että kansalliset ja paikalliset intressit
on otettava erityisellä tavalla huomioon luonnonvarojen
hyödyntämisessä.
Globaali murros muuttaa luonnonvaratalouden perustaa, mutta
muutostarvetta on myös kansallisesti. Suomen luonnonvarojen
kulutus ylittää kestävät rajat,
ja suomalaisten ns. ekologinen jalanjälki on suuri myös
eurooppalaisessa vertailussa. Luonnonvarojen käytön
resurssitehokkuuden lisääminen on siten välttämätöntä, mutta
toisaalta se tarjoaa samalla mahdollisuuden parantaa kansantalouden
tuottavuutta ja kilpailukykyä.
Selonteko perustuu vahvasti siihen näkemykseen, että talous-
ja ympäristöongelmia voidaan ratkaista samanaikaisesti,
jos taloutta rakennetaan tavalla, joka vähentää päästöjä ja
säästää luonnonvaroja. Valiokunta
korostaa energiatehokkuustoimenpiteisiin liittyvän kilpailukyvyn edistämispotentiaalin
merkitystä. Myös EU korostaa tätä yhteyttä.
Valiokunta viittaa komission resurssitehokasta Eurooppaa
koskevaan tiedonantoon26.1.2011 KOM (2011) 21 lopullinen.,
jossa korostetaan resurssitehokkuuden parantamisen edistävän
teknistä innovointia, parantavan työllisyyttä ympäristöteknologian
alalla, avaavan uusia vientimarkkinoita ja hyödyttävän
kuluttajia kestävämmillä tuotteilla.
Luonnonvarat talouden perusta ekosysteemipalvelujen viitekehyksessä
Luonnonvarat muodostavat talouden toiminnan ja elämänlaatumme
perustan. Luonnonvaroihin kuuluvat paitsi raaka-aineet, kuten polttoaineet, mineraalit
ja metallit, myös elintarvikkeet, maaperä, vesi,
ilma, biomassa ja ekosysteemit. Luonnonvarat nähdään
selonteossa ekosysteemipalvelujen viitekehyksessä. Ekosysteemipalveluilla
tarkoitetaan kaikkia ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia
hyötyjä. Aineellisia hyötyjä ovat
esimerkiksi luonnon raaka-aineet ja aineettomia virkistys- ja matkailupalvelut
sekä maisema.
Valiokunta toteaa, että ekosysteemipalvelujen käsite
on melko uusi eikä käsite ole vakiintunut. Hyödyllistä käsitteen
selventämiseksi saattaa olla esimerkiksi ekosysteemipalvelujen
jaottelu tuotanto-, säätely-, ylläpito-,
kulttuuri- ja säilyttäviin palveluihin seuraavasti:
- Ekosysteemin tuotantopalvelut:
Luonnosta saatavia hyödykkeitä, kuten syötävät
luonnonvarat ja maanviljelyn tuotteet, energia ja raaka-aineet.
- Ekosysteemin säätelypalvelut:
Ilmaston säätely, tulvien tasaus ja pohjaveden
muodostuminen, veden puhdistus, eroosion säätely
ja kasvien pölyttäminen.
- Ekosysteemin ylläpitopalvelut tai tukevat
palvelut: Ravinteiden sidonta ja kierto, veden kierto, vihreiden
kasvien yhteyttäminen eli fotosynteesi, hiilen sidonta.
- Ekosysteemin kulttuuripalvelut: Tiede, taide,
koulutus, toimeentulo, henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
- Ekosysteemin säilyttävät
palvelut: Geneettinen, lajistollinen ja elinympäristöllinen monimuotoisuus.
Valiokunta tukee selonteon lähtökohtaa siitä, että luonnon
toimintoihin liittyvät ekosysteemipalvelut (kuten ilmastonsäätely,
ravinnekierto) nähdään kaiken elollisen
toiminnan ytimenä, jonka turvaaminen on edellytys kaikelle
elämälle. Selonteossa tunnustetaan käsitteiden
vakiintumattomuus ja se, että eri osa-alueilla tavoitteiden
asettelussa ei ole päästy yhtä pitkälle.
Yksityiskohtana todettakoon, että valiokunta pitää biologista
monimuotoisuutta selonteon jaottelussa enemmänkin aineellisena
kuin aineettomana ekosysteemipalveluna. Ymmärrys ekosysteemipalveluiden
merkityksestä kaiken toiminnan perustana, ytimenä tai
reunaehtona on kuitenkin tuotu selonteossa hyvin esiin.
Luonnonvara- ja ilmastopolitiikasta yhtenäinen synerginen
kokonaisuus
Valiokunta toteaa, että ilmastonmuutoksen hillitseminen
edellyttää fossiilisiin polttoaineisiin perustuvien
energian tuotanto- ja kulutustapojen muuttamista vähähiilisiksi
tai kokonaan päästöttömiksi.
Siirtyminen matalahiiliseen talouteen edellyttää energiateknologian
murrosta, jota voi mittavuudeltaan verrata teolliseen vallankumoukseen.
Eniten kasvanee biomassan käyttöön, uusiutuvaan
energiaan perustuva energiankäyttö, mikä johtaa
paineen lisääntymiseen uusiutuvan energian käytön
kestävyyden varmistamiseksi samanaikaisesti, kun luonnon
monimuotoisuuden väheneminen on jo todettu vakavaksi ongelmaksi.
Yhteys luonnonvarapolitiikan haasteisiin on ilmeinen.
Valiokunta toteaa, että yhteisiä painopistealueita
luonnonvarapolitiikan ja ilmastopolitiikan kesken on paljon. Näitä ovat
energiapolitiikan ohella myös rakennettua ympäristöä (yhdyskuntarakenne
ja liikennejärjestelmät), kansalaisten kulutustottumuksia
(asuminen, kulutustavat) ja innovaatiopolitiikkaa (teknologiakehityksen
tukeminen, vientimahdollisuuksien edistäminen) koskevat
teemat.
Luonnonvarapolitiikan johtamis- ja koordinaatiohaaste on hyvin
verrattavissa ilmastopolitiikan vastaaviin haasteisiin. Valiokunta
on ilmastopolitiikan osalta korostanut tarvetta pitkän
aikavälin skenaarioihin politiikkakoherenssin lisäämiseksi
vaikutusarviointien ohella. Valiokunta on pitänyt tarpeellisena
selvittää, ovatko nykyiset rakenteet riittäviä ilmastopolitiikan toteuttamiseen
vai tulisiko valtioneuvoston sisäistä koordinaatiota
vahvistaa uusin organisaatio- tai muin ratkaisuin.
Valiokunta viitaten ilmastopolitiikkaa koskeviin kannanottoihinsa
katsoo, että myös luonnonvarapolitiikka hajoaa
niin monelle eri sektorille, että pitkäjänteinen
suunnittelu ja koordinointi edellyttää yhteistyön
tiivistämistä ja koordinaation vahvistamista.
Selonteossa ehdotettu, luonnonvarapolitiikan kokonaisvaltaisesta
kehittämisestä ja koordinoinnista vastaavan, suoraan
pääministerille raportoivan korkean tason elimen
määrittäminen saattaa olla toimiva tapa tähän.
Ilmastopolitiikan tavoin luonnonvarapolitiikka edellyttää toimien
kohdentamista laajasti koko hallintoon, mikä edellyttää vastaavaa
valtavirtaistamista. Toisaalta vahvojen sektoreiden keskiössä toimiva
koordinaatiopiste voi jäädä ohjausvoimaltaan
sektoreita heikommaksi, jolloin tavoiteltua vahvaa koordinaatiota
ei saavuteta. Valiokunta pitää tarpeellisena selvittää, millainen
olisi toiminnallisesti vahva ratkaisu, jolla voidaan edistää koordinoidun
luonnonvarapolitiikan tehokasta täytäntöönpanoa.
Valiokunta yhtyy myös näkemykseen siitä, että luonnonvarakysymysten
ja ilmastokysymysten voimakkaan keskinäisen kytkennän vuoksi
luonnonvarastrategian horisontti voi olla yhtä kaukana
(2050). Pitkäjänteinen politiikka edellyttää myös
jatkuvuutta yli hallituskausien. Selonteossa ei kuitenkaan ole varsinaisia
välitavoitteita, ja lähivuosille ehdotettavat
toimenpiteetkin ovat melko yleisluonteisia. Valiokunta katsookin,
että selonteko muodostaa hyvän pohjan pitkän
aikavälin strategialle, jota kuitenkin tulisi täsmentää ja
kehittää esimerkiksi hallituskausittain.
Ehdotus kansallisen luonnonvarapaneelin perustamiseksi on valiokunnan
mielestä kannatettava, sillä se edistää tehokkaasti
poikkihallinnollisten kysymysten käsittelyä ja
yhteensovittamista. Paneelin tehtävänä olisi
koota ja analysoida tutkimustietoa sekä linjata suosituksia
päätöksentekijöille. Erityisesti
paneelin tulisi ennakoida luonnonvarojen käyttöä,
seurata ja arvioida erilaisten käyttötapojen ja
ohjauskeinojen ympäristö- ja työllisyysvaikutuksia.
Paneeli edistää valiokunnan mielestä mahdollisuuksia muuttaa
strategisiakin linjauksia, jos luonnonvarojen hyödyntämisestä aiheutuu
ennakoimattomia, haitallisia vaikutuksia esimerkiksi luonnon monimuotoisuudelle
tai ekosysteemipalveluille.
Valiokunta korostaa myös tarvetta kiinnittää erityistä huomiota
luonnonvarapolitiikkaa hoitavan hallinnon resurssien turvaamiseen.
Resursseja on supistettu, mutta selonteossakin kuvatut tietotarpeet
ja tehtäväkokonaisuudet edellyttävät
osaamisen säilymistä hallinnossa.
Eko- ja materiaalitehokkuusharppaus ja suljettu kierto
Valiokunta korostaa, että luonnonvarapolitiikka ja
ilmastopolitiikka kytkeytyvät vahvasti yhteen myös
materiaalitehokkuustavoitteen kautta. EU:n ilmastopaketin osana
on hyväksytty 20 %:n ohjeellinen tavoite
energiatehokkuuden parantamisesta. Eko- tai materiaalitehokkuutta voidaan
lisätä perinteisesti ilmastopolitiikan alaan mielletyin
keinoin esimerkiksi parantamalla rakennusten, laitteiden ja järjestelmien energiatehokkuutta,
vähentämällä materiaalien kulutusta,
korvaamalla materiaalien käyttöä, käyttämällä lähivoimavaroja
(lähiruoka, paikalliset materiaalit, energialähteet
yms.), lisäämällä matalaenergiaratkaisuja
sekä lisäämällä uusiutuvan,
päästöttömän energian
osuutta.
Valiokunta korostaa materiaali- ja energiatehokkuusharppauksen
tarvetta ja pyrkimystä suljettuun kiertoon, jolloin luonnonvarojen
hyödyntäminen ei vaarantaisi ekosysteemipalveluja ja
lisäisi kasvihuonekaasupäästöjä.
Luonnonvarojen käytön irtikytkentä talouskasvusta
on perustava tavoite, joka on mahdollista toteuttaa vain materiaali-
ja energiatehokkuuden huomattavan parantamisen kautta sekä kohdistamalla kulutusta
vähemmän haitallisiin materiaaleihin. Pohjaa tälle
työlle löytyy esimerkiksi kestävän kulutuksen
ja tuotannon ohjelmasta (ns. KULTU-ohjelma) sekä valtioneuvoston
periaatepäätöksestä kestävien
valintojen edistämiseksi julkisissa hankinnoissa sekä valtioneuvoston
periaatepäätöksestä energiatehokkuustoimenpiteistä.
Edelliseen viitaten valiokunta pitää selontekoon
sisältyvää ehdotusta materiaali- ja energiatehokkuusohjelman
laatimisesta ja käynnistämisestä hyvin
perusteltuna ja kannatettavana.
Valiokunta katsoo, että taloudellisten ohjauskeinojen
potentiaalia tukea kestävää luonnonvarataloutta
markkinoita ohjaamalla tulisi kokeilla rohkeammin. Resurssitehokkaassa
taloudessa tuetaan erityisesti toimenpiteitä, joilla edistetään
materiaalien käytön vähentämistä ja
rohkaistaan niiden uudelleenkäyttöä ja
kierrätystä sekä kannustetaan uusiutuvien
raaka-aineiden kestävämpään
käyttöön. Kestävä kulutus
ja tuotanto sekä resursseiltaan tehokas talous ovatkin olennaisia
tekijöitä myös talouden kestävyyden ja
kilpailukyvyn kannalta. Sisämarkkinasääntöjen
vuoksi tämä edellyttää EU-tasoista
sääntelyä. Valiokunta tukee tältäkin
osin selonteon painotusta EU-vaikuttamisen merkityksestä.
Materiaalitehokkuusnäkökulman merkityksen
ohella on todettava, että perimmäisenä tavoitteena
tulisi olla pyrkimys luonnonvarojen absoluuttisen käytön
vähentämiseen. Materiaalitehokkuutta olennaisesti
parantamalla voidaan parantaa luonnonvarojen käytön
kestävyyttä merkittävästi, mutta
väkiluvun kasvu ennusteen mukaiseen 9 miljardiin syö saavutetut
tulokset. Tavoitteena tulisi olla kierrätysyhteiskunta,
jossa luonnonvarojen sijasta käytetään
mahdollisimman paljon samoja materiaaleja uudelleen. Taloudellisella
ohjauksella uusiomateriaalien käytön lisäämiseksi
esimerkiksi rakentamisessa on määrällisesti
huomattava potentiaali.
Valiokunta korostaa myös, että bruttokansantuotteen
rinnalla tarvitaan muita kehitysindikaattoreita, jotta saadaan täsmällisempi
kuva vaurauden ja hyvinvoinnin ympäristöllisten,
taloudellisten ja yhteiskunnallisten näkökohtien välisistä yhteyksistä.
Myös kestävän kehityksen indikaattorityöllä luodaan
mahdollisuuksia seurata ja arvioida luonnonvarapolitiikan vaikuttavuutta.
Luonnonvarapolitiikka ja luonnon monimuotoisuus
Biovarojen käytön voimakkaalla lisäämisellä voi
olla vaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa monimuotoisuuden suojelun
ja kestävän käytön tavoitteiden
kanssa. Metsien käytön tehostaminen bioenergian
hyödyntämiseksi voidaan toteuttaa kestävästi
tiettyyn rajaan saakka hyödyntämällä hakkuutähteitä ja
harvennuksissa muuten käyttämättä jäävää biomassaa.
Valiokunta korostaa tarvetta kiinnittää erityistä huomiota siihen,
että lisääntyvän bioenergian
käytöstä aiheutuvia ympäristövaikutuksia,
mukaan lukien luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat vaikutukset,
voidaan rajoittaa mahdollisimman vähäisiksi.
Valiokunta korostaa luonnon monimuotoisuuden turvaamistarpeen
lisäksi puustoon ja maaperään liittyvien
hiilivarastojen ja nielujen merkitystä. Arvioiden mukaan
metsien ja maaperän muodostaman hiilinielun suuruus on
ollut viime vuosina 20—40 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä.
Keskeisenä nielujen kokoon vaikuttavana tekijänä on
metsien hakkuutaso, jossa on ollut voimakasta vuosittaista vaihtelua.
Valiokunta viitaten lausuntoonsaYmVL 20/2010 vp — HE
152/2010 vp. hallituksen esityksestä laiksi
uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön
tuotantotuesta korostaa, että uusiutuvan energian käytön
lisäämisen tulee tapahtua kestävää kehitystä edistävällä tavalla, jolloin
jokaisen energialähteen haitalliset ympäristövaikutukset
arvioidaan ja ehkäistään. Valiokunta
piti lausunnossaan tärkeänä eri uusiutuvien
energialähteiden käytön lisäämistä koskevaa
riskinarviointia ympäristövaikutusten kannalta,
jota voitaisiin hyödyntää lain toimeenpanon
suunnittelussa sekä sovitettaessa yhteen energiapoliittiset
tavoitteet luonnon- ja ympäristönsuojelullisten
tavoitteiden kanssa.
Suomen ympäristökeskuksen 1.2.2011 julkaiseman
tutkimuksenJari Liski, Anna Repo, Riina Känkänen,
Pekka Vanhala, Jyri Seppälä, Riina Antikainen,
Juha Grönroos, Niko Karvosenoja, Katja Lähtinen,
Pekka Leskinen, Ville-Veikko Paunu ja Juha-Pekka Tuovinen: Metsäbiomassan
energiakäytön ilmastovaikutukset Suomessa, Suomen
ympäristö 5/2011. mukaan metsäenergian
tuotannon lisääminen hallituksen suunnittelemalla tavalla
heikentää Suomen metsien hiilinielua. Jos energiantuotantoon
käytetään metsiin lyhytikäisimmän
hiilivaraston muodostavaa ja nopeimmin lahoavaa puubiomassaa, kuten
oksia tai ensiharvennuspuuta, metsäenergian päästöt
vähenevät merkittävästi tuotantoa
jatkettaessa. Kantojen energiakäytön päästöt
pysyvät korkeina vuosikymmeniä, koska ne lahoaisivat
hitaasti metsässä ja varastoisivat hiiltä pitkään.
Lisättäessä kantojen energiakäyttöä hallituksen
bioenergialinjauksen mukaisesti siitä aiheutuu Suomessa
yhä vuonna 2020 yhtä suuret päästöt
kuin saman energiamäärän tuottamisesta öljyllä.
Oksien energiakäytön päästöt
ovat tällöin jo 50 % pienemmät.
Tutkimuksen mukaan metsäenergian päästöjä voidaan
siis pienentää oleellisesti suuntaamalla tuotantoa
ilmastovaikutuksiltaan edullisimpiin puun ositteisiin, kuten oksiin
ja ensiharvennuspuuhun. Jos bioenergian tuotantotavoitteet ovat kuitenkin
korkeita, niiden saavuttaminen voi edellyttää myös
kantojen käyttöä, mikä heikentää metsäenergian
kokonaisilmastovaikutusta. Valiokunta korostaa tarvetta ottaa uudet
tutkimustulokset tehokkaasti huomioon ilmastopolitiikan ja monimuotoisuuden
suojelun tavoitteet yhteen sovittaen. Kansainvälinen ilmastopolitiikka
tullee myös edellyttämään, että nielujen ylläpito
turvataan. Edellä mainitun tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikan
laskentasäännöt yliarvioivat metsäenergian
ilmastohyötyjä. Sekä omista että kansainvälisistä lähtökohdista
on siten hyvin tärkeää kiinnittää asiaan
erityistä huomiota.
Valiokunta kiirehtii Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman
METSOn rahoituksesta ja toteutuksesta huolehtimista siten, että asetetut
tavoitteet saavutetaan. Myös vanhojen metsien suojelua
vahvistamalla voidaan osaltaan tehokkaasti turvata luonnon monimuotoisuuden
suojelua. Soiden ja turvemaiden käytön aiheuttamia
kasvihuonekaasupäästöjä tulee
vähentää, hiilivarastoja säilyttää ja
hiilinieluja lisätä ja luonnontilaiset, arvokkaat
suot suojella.
Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavalla myös vesivaroihin,
jotka ovat Suomelle korvaamattoman tärkeä luonnonvara.
Vedenhankinta perustuu pitkälti pohjavesivarantoihin, ja ekosysteemit
ovat kaikkiaan vedestä täysin riippuvaisia. Matkailun
vetovoimatekijänä vesistöt ovat merkittäviä,
ja monet muutkin elinkeinot hyödyntävät
vesivaroja. Vesiekosysteemipalvelujen tunnistamiseen tulee kiinnittää huomiota.
Vesiensuojelutyön tuloksena pistekuormitus on alentunut
ja vesien tila parantunut. Pitkäjänteistä työtä tarvitaan
vielä hajakuormituksen hallintaan. Vesien hyvän
tilan saavuttamiseen pyritään vesienhoitosuunnitelmien
toteuttamisen kautta. Valiokunta korostaa ilmastonmuutoksen seurauksena
lisääntyvän hajakuormituksen merkitystä esimerkiksi
talvitulvien ja yleensä sään äärevöitymisen
vuoksi, mikä korostaa tarvetta hallita ja sovittaa yhteen
vesivaroihin kohdistuvia muutostekijöitä nykyistä tehokkaammin.
Tulvariskien hallinta erilaisten rakentamiseen liittyvien toimien
ohjauksella on otettava tehokkaammin huomioon. Myös vesien käytössä kaikkien
ekosysteemipalvelujen säilyttäminen ja käyttömuotojen
yhteensovittaminen on tärkeä tavoite, joka on
otettava lähtökohtana huomioon. Myös
vesivoiman lisäysmahdollisuuksien lähtökohtana
tulee olla ympäristöllinen hyväksyttävyys
ja ekosysteemipalvelujen asettamat reunaehdot.
Tietopohjan vahvistaminen ja hyödyntäminen
Selonteossa korostetaan hyvin tietopohjan kehittämisen
ja osaamisen vahvistamisen merkitystä luonnonvarapolitiikan
perustana. Tavoitteena on kehittää kansantalouden
materiaalivirtojen tilastointia ja ympäristövaikutusten
arviointimalleja sekä ympäristö- ja luonnonvaratilinpidon
menetelmiä.
Suomessa on erityisesti panostettu sektoritutkimuslaitosten
välisen koordinaation parantamiseen, ja tässä onkin
saavutettu tuloksia perustamalla julkisten tutkimuslaitosten
Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen
yhteenliittymä LYNETLYNET-laitoksia ovat
Elintarvikevirasto Evira, Geodeettinen laitos GL, Maa- ja elintarvitalouden
tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos RKTL sekä Suomen ympäristökeskus
SYKE.. Sen keskeinen tehtävä on asiantuntemuksellaan
tukea päätöksentekoa. Tällä valtionhallinnon
uudenlaisella yhteistyömallilla lisätään
tutkimuksen vaikuttavuutta ja tehostetaan toimintaa.
Valiokunta korostaa sen merkitystä, että uusin
tieteellinen tieto saadaan nopeasti poliittisen päätöksenteon
perustaksi. Esimerkiksi ilmastotiede sekä ymmärrys
maaperän hiilivarasto-ominaisuuksista on kehittynyt viime
vuosina nopeasti, ja samanaikaisesti tulisi pystyä nopeaan
päätöksentekoon haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi.
Päätöksentekijän on toimittava parhaan
käytettävissä olevan tiedon perusteella varovaisuusperiaatetta
soveltaen ja tiedostaen, että tieteellinen tieto on aina
epätäydellistä ja epävarmaa
ja täydentää itseään
kriittisen arviointiprosessin kautta. Strategioissa tulisi
siten säilyttää ketteryys muuttaa suuntaa,
jos vaikutusarviot osoittavat päätöksenteon
aikaisissa lähtökohdissa puutteita. Tällöin
saattaa tulla ajankohtaiseksi myös ilmastolain tarkastelu.
Strategioiden seurantaan ja mittaamiseen tarvitaan välineitä esimerkiksi
resurssitehokkuuden kehittymisen arvioimiseksi. Laskentamenetelmiä ja
indikaattoreita tuleekin kehittää kuvaamaan luonnonvarojen
käyttöä ja materiaalivirtoja mukaan lukien
piilovirrat sekä vaikutukset ympäristöön
ja luonnon monimuotoisuuteen.
Hyödyntämisen ja säilyttämisen
kestävä tasapaino
Valiokunta toteaa, että selonteon lähtökohtana on
luonnonvarojen hyödyntäminen sovittaen yhteen
kestävän käytön vaatimukset
ja tunnistaen aikaisempaa vahvemmin ekosysteemipalvelujen viitekehyksen
ja tarpeen kytkeä luonnonvarakysymykset, ilmasto- ja energiakysymykset
sekä luonnon monimuotoisuus yhteiseksi kokonaisuudeksi.
Valiokunta tukee tätä peruslähtökohtaa,
mutta korostaa, että selonteon linjausten onnistunut toteuttaminen
edellyttää hyödyntämisen ja
säilyttämisen tai suojelun kestävän
tasapainon aitoa tunnistamista ja saavuttamista.
Yleiset ympäristölliset intressit kilpailevat yleensä yleisten
taloudellisten intressien kanssa, joskin näiden molempien
sisällä voi myös olla keskenään
kilpailevia intressejä. Sekä ympäristölliset
että taloudelliset intressit voivat myös olla
valtakunnallisia tai paikallisia. Ympäristöllisistä intresseistä monimuotoisuuden
suojelua voi luonnehtia ensisijaisesti valtakunnalliseksi intressiksi,
kun taas maankäyttöön voi liittyä hyvinkin
paikallisia ympäristövaikutuksia. Maankäytön
ratkaisuissa tulee ottaa huomioon paitsi eri politiikkojen yhteinen
kokonaisuus, myös nämä eritasoiset näkökulmat.
Käytännössä tavoitteiden toteutuminen
ratkaistaan erilaisissa maankäyttöratkaisuissa.
Maa, ymmärrettynä käytettävissä olevaksi
tilaksi, on kuitenkin rajattu selonteon ulkopuolelle.
Selonteossa kuitenkin todetaan, että ekosysteemipalvelut
mahdollistavat luonnon kulttuuri- ja virkistysarvoista nauttimisen
sekä että niiden merkitys on kasvussa ja ne mahdollistavat
uutta kestävää palveluliiketoimintaa.
Valiokunta tukee luontomatkailuun, elämyspalveluihin ja luonnontuotteisiin
liittyvän liiketoiminnan edistämistä,
mutta toteaa, että laajamittaisena liiketoimintana tämä ei
voi perustua jokamiehenoikeuksiin, vaan liiketoiminnan
mahdollistavia toimintamalleja on kehitettävä.
Sen sijaan perinteisten jokamiehenoikeuksien säilyttäminen
on yksi luonnonvarapolitiikan peruslähtökohtia.
Luonnonvarojen käytön ja suojelun hallintaa ohjataan
lupajärjestelmien ohella merkittävästi kaavoituksella,
joten valtakunnallisten ja kunnallisten intressien tasapaino on
yksi merkittävä tekijä linjausten toimeenpanossa.
Hierarkkisella kaavajärjestelmällä pyritään
turvaamaan valtakunnallisten intressien huomioon ottaminen alemmantasoisessa
kaavaohjauksessa kuitenkin siten, että maankäyttö-
ja rakennuslain uudistamisen tavoitteena oli myös kunnallisen
itsehallinnon aseman vahvistaminen luopumalla pääsääntöisesti
kuntakaavojen alistamisesta.
Maankäyttö- ja rakennuslakiin sisältyvillä valtakunnallisilla
alueidenkäyttötavoitteilla pyrittiin vahvistamaan
valtakunnallisia intressejä tavoitteena suodattaa valtakunnalliset
tavoitteet ensin maakuntakaavoihin ja edelleen kuntakohtaisiin kaavoihin.
Kuntakaavojen alistamisesta luopumisella siirrettiin samanaikaisesti
kuntiin valtaa ja vastuuta, joten kysymys oli myös tasapainon
hakemisesta. Toisaalta maakuntakaavan vahvistusmenettely ja siihen
liittyvä valtion viranomaisen vaikutusvalta myös
osaltaan vahvistaa valtakunnallisten intressien huomioon ottamista.
Valiokunta toteaa, että selonteossa on otettu huomioon
maankäytön suunnittelun sekä säädösten,
hallintokäytäntöjen ja lupaprosessien merkitys
luonnonvaraselonteon tavoitteiden toteuttamisen reunaehtoina. Selonteon
yleisemmän luonteen johdosta tässä suhteessa
ei kuitenkaan ole esitetty yksityiskohtaisempia toimenpiteitä.
Valiokunta korostaa, että ilmastonmuutoksesta seuraava
muutospaine yhdistettynä kestävän luonnonvaratalouden
kehittämiseen lisää maankäytön
suunnittelun ja yhdyskuntarakenteen ohjauksen merkitystä,
mikä korostaa myös tarvetta kestävään
tasapainoon valtakunnallisen ohjauksen ja kunnallisen ohjauksen
välillä. Kestävät maankäytön
ratkaisut ovat keskeisessä asemassa siirryttäessä teollisen
aikakauden ajattelu- ja toimintamalleista kohti ihmis- ja ratkaisukeskeistä palvelutaloutta,
jossa luonnonvaroilla, tilalla ja ympäristöllä on
keskeinen rooli. Kestävä maankäyttö -ohjelma
yhdistää LYNET-laitosten asiantuntemuksen ja tutkii
eri maankäyttömuotojen yhteensovittamista tavoitteenaan
taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti
kestävät ratkaisut ja toimintamallit.
Valiokunta esittää edelliseen viitaten, että
talousvaliokunta esittää mietinnössään, että maankäytön
suunnittelujärjestelmän kehittäminen
ilmasto-, energia- ja luonnonvarapolitiikan kokonaisuutta tukevaksi
tulee käynnistää mahdollisimman pian.