Yleistä

Kirjelmässä käsitellään EU:n komission tiedonantoa suosituksista jäsenvaltioille yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmien laatimista varten. Suositusten tarkoituksena on varmistaa, että yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmat ovat linjassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman, Pellolta pöytään -strategian ja EU:n biodiversiteettistrategian kanssa. Suosituksissa komissio osoittaa kullekin jäsenvaltiolle keskeisimmät haasteet, joihin jäsenvaltioiden tulisi tarttua ja antaa suuntaviivoja näiden kysymysten huomioimiseksi strategiasuunnitelmissa. Suositukset vastaavat pääosin Suomessa strategiasuunnitelmien laadinnan perustana olevia lähtökohtia, joten valmistelu voi jatkua samalta pohjalta. Jäsenvaltiot laativat omat strategiasuunnitelmansa ja lähettävät ne komission hyväksyttäviksi vuoden 2022 alussa. Ympäristövaliokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan ja viitaten vihreän kehityksen ohjelmasta (YmVL 1/2020 vp), Pellolta pöytään -strategiasta (YmVL 13/2020 vp) ja EU:n biodiversiteettistrategiasta (YmVL 14/2020 vp) antamiinsa lausuntoihin kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. 

Valiokunta katsoo, että komission suositukset luovat perustan maatalouden kehittämisedellytyksille sekä taloudelliselta että ympäristön kannalta. Olennaisia ovat komission näkemykset siitä, että maatalouden kannattavuus on Suomessa heikkoa ja että maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimien osalta Suomi pärjää monilta osin hyvin. Keskeiset haasteet ovat ammoniakkipäästöt, luonnon monimuotoisuuden ja erityisesti peltolintujen ja luonnonpölyttäjien väheneminen sekä etenkin rannikkovesien rehevöityminen. 

Valiokunta korostaa, että Suomessa on hyvää osaamista ja kokemusta maatalouden ympäristötoimien toteuttamisesta. Haasteena on ympäristötoimien suuntaaminen ja kohdentaminen jatkossa entistä vaikuttavammin siten, että ne tuottavat parhaan tuloksen niin viljelijöiden kuin saavutettavien hyötyjen kannalta. Yhteisen maatalouspolitiikan uusi toimeenpanomalli kansallisten strategiasuunnitelmien hyväksymismenettelyineen tarjoaa mahdollisuuden ottaa nykyistä paremmin huomioon jäsenmaakohtaiset olosuhteet yhteisessä maatalouspolitiikassa ja näin ollen myös ympäristö- ja ilmastotoimien toteuttamisessa. Tukea tulisi suunnata erityisesti sellaisille toimenpiteille, jotka hyödyttävät samanaikaisesti ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta, vesiensuojelua ja maatilatalouden tuotantoedellytyksiä. Tärkeää onkin varmistaa, että strategiasuunnitelma on linjassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman kanssa ja vastaa osaltaan ilmastoa ja biodiversiteettiä koskevien tavoitteiden saavuttamiseen edistäen samalla maatalouden kestävyysmurrosta ja kannattavuutta. 

Hiilineutraaliustavoite

Suomi on kansallisesti sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalisuuden vuoteen 2035 mennessä, ja maatalous osallistuu muiden sektoreiden rinnalla ilmastopäästöjen vähentämiseen. IlmastovuosikertomuksestaIlmastovuosikertomus 2020, K 18/2019 vp. ilmenee, että maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ovat pysyneet hyvin tasaisina vuosina 2005—2017. Vuonna 2018 päästöt laskivat yhden prosentin ja olivat noin 6,6 Mt CO2 -ekv. Muutos oli seurausta huonosta satovuodesta johtuvasta pienemmästä niittojäännöspäästöstä ja pienemmästä eläinmäärästä johtuvasta kotieläinten ruoansulatuksen pienemmistä päästöistä. Pikaennakkotietojen mukaan vuonna 2019 maatalouden päästöt pysyivät lähes edellisen vuoden tasolla. Komissio kannustaa suosituksissaan Suomea huolehtimaan ilmastotavoitteiden osalta erityisesti metsien ja turvemaiden hiilivarastoista. 

Valiokunta yhtyy näkemykseen siitä, että turvepeltojen rooli maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä on keskeinen. Maatalous- ja LULUCF-sektorien päästökehitystä koskeva selvitys osoittaa, että maatalouden mahdollisuudet leikata kasvihuonekaasupäästöjä ovat kuitenkin rajalliset. Suurin vaikutus olisi aikaansaatavissa vähentämällä turvemaiden raivausta pelloksi, lisäämällä turvepeltojen kasvipeitteisyyttä ja säätelemällä niiden vesitaloutta. Näillä toimilla maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä voitaisiin vähentää noin 30 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessäMaatalous- ja LULUCF-sektorien päästö- ja nielukehitys vuoteen 2050 -hanke (MALULU), Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 20/2019; Jyrki Aakkula, Antti Asikainen, Johanna Kohl, Aleksi Lehtonen, Heikki Lehtonen, Paula Ollila, Kristiina Regina, Olli Salminen, Risto Sievänen & Tarja Tuomainen. Valiokunta toteaa, että tällä hetkellä viljelyssä on 260 000 hehtaaria turvepeltoja eli noin 10 % kokonaispeltoalasta, ja pinta-ala on kasvanut 2000-luvulla yli 40 000 hehtaarilla. Haasteen tekee vaikeaksi turvepeltojen sijainti alueellisesti keskittyneesti siten, että on kuntia, joissa yli 60 % pelloista on turvepeltoja ja tilat ovat kehittyviä. Näillä alueilla ei tilusvaihdoilla tai muilla vastaavilla toimilla ole siten mahdollisuuksia jättää turvepeltoja viljelyn ulkopuolelle. Tärkeää olisi kuitenkin uusien turvepeltojen raivaamisen välttäminen.  

Hiilensidonta maatalousmailla on yksi keino, jolla voidaan vähentää maatalouden hiilipäästöjä ja hillitä ilmastonmuutosta. Valiokunta toteaa, että keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU) esitetään osin jo käytössä olevia toimia, jotka liittyvät eloperäisten maiden viljelyyn monivuotisesti muokkaamatta ja pohjaveden pinnan nostoon säätösalaojituksen avulla. Kivennäismailla hiilivaraston vähenemistä voidaan estää lisäämällä kasvipeitteisyyttä kerääjäkasvien, syysviljojen ja nurmien avulla. Hiilensidonnalla voidaan myös parantaa maaperän kasvukuntoa ja täten edesauttaa maan tuottavuutta. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisessa tavoitteena on, että 40 % toimenpiteiden EU-rahoituksesta suunnataan ilmastotoimenpiteisiin ja velvoitteena jäsenvaltioille on, että 30 % maaseudun kehittämisrahoista suunnataan ympäristö- ja ilmastotoimenpiteisiin. Valiokunta korostaa tarvetta toimien vaikuttavuuden tehostamiseen. Olennaista on siten löytää käytännössä vaikuttavia keinoja päästöjen saamiseksi laskuun.  

Hyvin tärkeä tässä suhteessa on valmisteilla oleva maankäyttösektorin ilmastotoimien kokonaisuus, jolla pyritään vähentämään maankäyttösektorin päästöjä sekä ylläpitämään ja vahvistamaan hiilinieluja ja -varastoja. Metsät ja maaperä ovat ilmastonmuutoksen hillinnässä tärkeitä, koska niihin liittyvät toimet ovat tällä hetkellä ainoa tapa sitoa ja varastoida hiiltä ilmakehästä. Metsänhoidossa esimerkiksi tuhkalannoitus sopii erityisesti turvemaille, ja siitä on monia hyötyjä sekä metsänhoidon että ympäristön ja ilmaston kannalta. Tuhkan käyttö vähentää tarvetta ojien kunnostukseen ja parantaa turvemaiden vesitasapainoa lisäämällä puuston kasvua ja haihdutuskykyä. Oikein kohdennetulla tuhkalannoituksella voidaan edistää myös metsätalouden vesiensuojelua. Hyvin kasvavat suopuustot sitovat hiiltä ja hillitsevät näin osaltaan ilmastonmuutosta. Tuhkalannoituksen tukea metsämaille on nostettu asetusmuutoksella 1.5.2020 alkaen. Valiokunta toteaa, että vaikka metsillä on hiilinieluna ja biodiversiteetin kannalta suuri merkitys, metsätoimenpiteet suunnitellaan ja tehdään suurelta osin yhteisen maatalouspolitiikan ulkopuolella. Metsäpolitiikka on jatkossakin kansallisen päätäntävallan piirissä, vaikka EU vaikuttaakin välillisesti sen sisältöön muun muassa ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikan kautta. 

Luonnon monimuotoisuus ja vesiensuojelutavoitteet

Suomen uhanalaisista lajeista neljäsosa on riippuvainen perinnebiotoopeista, ja joidenkin arvioiden mukaan biotooppien ala tulisi kymmenkertaistaa lajien säilyttämiseksi. Perinnebiotooppien hoidon lisääminen on siten uhanalaisten lajien kannalta tärkein maatalouden monimuotoisuustoimi. Tämän lisäksi monilajiset nurmet, suojavyöhykkeet ja pölyttäjäpellot ovat tärkeitä peltomaiseman monipuolistajia hyönteisten kannalta. 

Valiokunta pitää luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia maatalousympäristöissä tärkeinä. Yhteisen maatalouspolitiikan keinoja tulee käyttää mahdollisimman vaikuttavasti luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen edistämiseksi siten, että samanaikaisesti turvataan viljelijöiden toimeentulon ja ruoantuotannon edellytykset. Maatalouden ympäristösopimukset ovat olleet keskeinen osa perinnebiotooppien hoitoa, ja toimien tulee jatkua, vaikka yhteisen maatalouspolitiikan mahdollistamat keinot muuttuisivat. Kannatettava on myös monimuotoisuutta välillisesti tukeva tavoite luonnonmukaisen tuotannon nostamisesta 25 %:iin EU:n maatalousalasta. 

Komissio toteaa suosituksissaan, että kasvinsuojeluaineiden käyttö ja riskit maataloudessa ovat Suomessa laskeneet. Luonnonmukaisen tuotannon edistämisellä ja integroidulla torjunnalla voidaan kuitenkin edelleen vähentää kasvinsuojeluaineiden käytöstä aiheutuvaa riskiä. Valiokunta pitää tärkeänä, että kasvinsuojeluaineiden riskinarviointia pyritään edelleen parantamaan. 

Ammoniakkipäästöjen hillitsemiseksi tehtävät toimenpiteet ovat tärkeitä sekä maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi että kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja vesien laadun parantamiseksi, joten ne ovat tärkeä osa strategiasuunnitelmaa. 

Strategiasuunnitelma on keskeinen työkalu myös luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa ja vesiensuojelussa. Vesiensuojelun osalta komissio kiinnittää erityistä huomiota ravinteiden aiheuttamaan rannikkovesien rehevöitymiseen, mutta nostaa myös esiin myönteisen kehityksen typen ja fosforin päästöjen merkittävässä vähentämisessä viimeisten 30 vuoden aikana. Peltojen lannoituksen saaminen hallintaan on ollut pitkäjänteisen työn tulos erityisesti fosforilannoituksen osalta, ja tätä vuosien työtä ravinteiden käytön ohjaamiseksi on perusteltua jatkaa. Valiokunta korostaa tarvetta tunnistaa ja kohdentaa toimet niihin peltoihin, joissa on eniten fosforia pitkäaikaisen käytön seurauksena, jotta toimien vaikuttavuutta voidaan tehostaa. Tämä edellyttää viljelijöiden kannalta kannustavien ja voimakkaasti kohdennettujen tukitoimien kehittämistä.  

Valiokunta toteaa, että käynnistyneet kokeiluohjelmat ovat jo osoittaneet tehokkaiden keinojen mahdollisuudet. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta rahoitettavan ravinteiden kierrätyksen edistämisen kokeiluohjelman 2020—2022 tavoitteena on luoda edellytykset toimiville orgaanisten lannoitevalmisteiden markkinoille ja siten varmistaa ravinteiden kierrätys ja tehokas käyttö. Kokeiluohjelmasta myönnettävien tukien (5,1 milj. euroa) tarkoituksena on biomassojen ravinteiden prosessoinnin, kierrätyslannoitevalmisteiden tuotannon ja tuotekehityksen, ravinteiden kierrätyksen logistiikan ja palveluratkaisujen edistäminen sekä korkean jalostusasteen tuotteiden kehittäminen biomassoista. Ympäristöministeriön pääluokasta rahoitettavan vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteena on vähentää maatalouden ravinnepäästöjä vesistöön uusilla innovatiivisilla keinoilla. Toimien kohteena ovat maatalousvaltaiset valuma-alueet ja vesistöjen varret. Ohjelmassa kokeillaan laajemmin ja perusteellisemmin aiemmissa ravinteiden kierrätyksen sekä vesien- ja merenhoidon kärkihankkeissa toteutettuja vesiensuojelumenetelmiä. Hyviä kokemuksia on jo aloitetuista rakennekalkin ja kuitulietteiden käyttöä koskevista tutkimus- ja kehittämishankkeista sekä kipsin peltolevityksestä Saaristomeren valuma-alueella. Toimenpiteiden kohdentamisessa tulee myös jatkossa ottaa huomioon, että Saaristomeren alue on Suomen ainoa jäljellä oleva HELCOMin merkittävien pistekuormituskohteiden listalla oleva ns. hot spot -alue. 

Valiokunta pitää tärkeänä myös suositusta biokaasun tuotannon edistämisestä. Biokaasutuotannon edistämisellä voidaan samanaikaisesti edistää ilmasto-, vesiensuojelu-, kiertotalous- ja huoltovarmuustavoitteita. 

Kestävä ruokajärjestelmä

Ympäristövaliokunta on edellä viitatuissa aikaisemmissa lausunnoissaan korostanut, että tulevaisuuden kestävä ruokajärjestelmä on tiiviisti sidoksissa ympäristö-, ilmasto- ja energiakysymyksiin. Ilmastonmuutos, väestönkasvu, raaka-aineiden niukkuus ja muut ympäristöhaasteet edellyttävät ruokajärjestelmän maailmanlaajuista ja kansallista muutosta ja sopeutumista. Kasvispainotteisen ruokavalion yleistyminen on jo globaali trendi, joka tarjoaa maataloustuotannolle uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Kehittämällä terveellisiä ja kestäviä elintarvikkeita kotimaisista kasvipohjaisista proteiinilähteistä voidaan luoda uusia vientituotteita ja parantaa proteiiniomavaraisuutta.  

Komission ympäristö- ja ilmastotoimia koskevat suositukset kohdistuvat tärkeisiin toimenpiteisiin, mutta uudistamisnäkökulma on ohuempi. Valiokunta korostaa, että uudistamisnäkökulmasta olisi tärkeää panostaa laaja-alaiseen ja monipuoliseen elintarvikekasvien viljelyyn ja jatkojalostamiseen. Viljakasvien lisäksi tulisi lisätä palko-, öljy- ja erikoiskasvien tuotantoa ja panostaa tarvittaviin kehitystoimenpiteisiin alkutuotannossa, jotta voidaan taata monipuolinen ja volyymiltään riittävä tuotanto. Uusia ruoantuotannon arvoketjuja tulisi vahvistaa, sillä Suomesta puuttuu esimerkiksi kasviproteiinien jalostus, jossa valmistettaisiin alan yritysten tarvitsemaa proteiini-isolaattia. Valiokunta korostaa, että investoinnit ruoan arvoketjuihin luovat myös edellytyksiä maaseudun elinvoimaisuudelle. Kotimaisen elinkeinon ja lähiruoan turvaaminen ovat tärkeitä oikeudenmukaisen siirtymän tavoitteita pitkällä aikavälillä väistämättömässä ruokajärjestelmän murroksessa. 

Valiokunta toteaa, että myös uudessa VTT:n, Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistojen, Luonnonvarakeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Ruokaviraston yhteisessä elintarviketutkimuksen strategiassa pääpaino on monitieteisissä tutkimuskokonaisuuksissa kestävän ruokajärjestelmän saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteena on edelläkävijän rooli siirtymisessä kohti terveellistä ja kestävää globaalia ruokajärjestelmää ja hyötyä samalla muutoksen tuomista talouden kasvumahdollisuuksista. Kestävään ja ilmastoviisaaseen ruoantuotantoon siirtyminen merkitsee uusien viljelymenetelmien ja uudistavan alkutuotannon menetelmien sekä kiertotalousratkaisujen kehittämistä ja laajamittaista käyttöönottoa. Hyviä proteiinilähteitä ovat esimerkiksi kestävä kotimainen kala, monet peltokasvit, hyönteiset sekä mikrobien avulla tuotettu proteiini, joka on yksi esimerkki solumaatalouden tarjoamista mahdollisuuksista. 

Valiokunta toteaa, että komission analyysissäkin nostetaan esiin se, että pohjoisen sijainnin vuoksi suomalaiset viljelijät eivät voi kilpailla muiden maiden kanssa tuotannon määrässä, vaan laadulla ja innovaatioiden avulla. Suomen vahvuuksia ovat myös mikrobilääkkeiden alhainen käyttö ja korkea eläinten hyvinvoinnin taso. Valiokunta korostaa, että näiltä osin haasteena on edelleen EU:n laajuisten vaatimusten heikko täytäntöönpano monissa maissa. Komission suosituksissa ei myöskään ole riittävästi puututtu monien EU-maiden heikkoon tasoon eläinten hyvinvoinnista huolehtimisessa tai antimikrobien käytön vähentämisessä, mikä vaikeuttaa Suomen hintakilpailukykyä. 

Valiokunta toteaa tässä yhteydessä myös, että Pellolta pöytään -strategiassa esitetty valmiussuunnitelma EU:n elintarvikehuollon ja ruokaturvan varmistamiseksi on erittäin ajankohtainen ja kannatettava ja usein yhdenmukainen ilmastotavoitteiden kanssa. Ruokajärjestelmän kriisinkestävyys ja elintarviketuotannon huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat tärkeitä tavoitteita niin kansallisesti kuin EU:n laajuisestikin.