Perustelut
Kestävä liikennejärjestelmä ja
ilmastotavoitteiden toteuttaminen
Valiokunta on tarkastellut liikennepoliittista selontekoa toimialansa
mukaisesti ympäristön kannalta. Valiokunta toteaa
lausuntonaan seuraavaa.
Liikenne laajasti ymmärrettynä muodostaa perustan
paitsi talouden toimivuudelle myös korkealle elämänlaadulle
mahdollistaessaan aktiivisen liikkumisen ja harrastamisen. Valiokunta
korostaa, että samanaikaisesti, kun selonteossa lähtökohtana
on erityisesti kilpailukyky ja hyvinvointi, on kuitenkin välttämätöntä tarkastella
liikennettä myös
ympäristötavoitteiden ja ilmastonmuutoksen kannalta.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi välttämättömät
kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet
tulee ottaa huomioon reunaehtoina liikennejärjestelmän
rakenteiden kehittämisessä pitkällä aikavälillä.
Tavoitteena tulee olla kestävän kehityksen tavoitteiden
mukaisesti toimiva liikennejärjestelmä sekä matkustusvapauden,
kilpailukyvyn että elämänlaadun ja ympäristön
tilan kannalta.
Ilmastonmuutos edellyttää yleisellä tasolla resurssitehokkuuden
olennaista parantamista päästöjen vähentämiseksi.
Resurssitehokkuuden nostaminen on vaativa haaste lähes
täysin fossiilisista polttoaineista riippuvaiselle liikenteelle,
jonka päästöt ovat kokonaisuutena jatkuvasti
kasvaneet. Energiatehokkuuden parantamisella aikaansaadut hyödyt
on tähän saakka menetetty liikennesuoritteiden
kasvusta aiheutuvan päästöjen lisääntymisen
vuoksi. Ilman tehokkaita politiikkatoimia liikenteen kokonaismäärän
odotetaan jatkavan kasvuaan taloudellisen kasvun myötä.
Kuten selonteossa todetaan, liikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on
vajaa viidennes ja liikennesektorin on valmistauduttava vähentämään
päästöjään noin 60
prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Selonteossa tunnustetaan
se, että päästövähennystavoitteiden
saavuttaminen on liikennesektorin osalta haasteellista. Tieliikenteen
päästöjen osuus kaikista liikenteen päästöistä on
noin 90 %. Lisäksi selonteossa todetaan, että ilman
toimenpiteiden vaikuttavuuden oleellista parantumista Suomi ei tule
saavuttamaan asetettuja ilmastotavoitteita.
Edellä todettuun viitaten valiokunta kiinnittää liikenne-
ja viestintävaliokunnan huomiota siihen, että ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi tarvittavien päästövähennysten
toteuttaminen on edelleen liikennepolitiikan keskeisin haaste. Selonteossa
asetettujen tavoitteiden tehokas toteuttaminen ja riittävä rahoitus
on välttämätöntä Suomea
sitovien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi pitkällä tähtäimellä.
Valiokunta myös yhtyy näkemykseen siitä,
että kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan monipuolisesti kaikkia
esitettyjä keinoja, kuten energiatehokkuuden
parantaminen, ajoneuvoteknologian uudistuminen, kulkumuotojakauman
muuttuminen, taloudellinen ohjaus ja vaihtoehtoisten polttoaineiden
käyttöönotto.
Pitkän tähtäimen tavoitteena onkin
oltava liikennejärjestelmän muuttaminen kestäväksi, öljyriippuvuuden
vähentäminen, nykyaikaisen infrastruktuurin luominen
sekä älykkäiden hallinta- ja tietojärjestelmien
käyttöönotto. Huomiota on kiinnitettävä turhien
liikennesuoritteiden määrän hillitsemiseen
ja kääntämiseen laskuun. Tähän
voidaan vaikuttaa ennen kaikkea liikkumistarvetta vähentämällä,
hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa
ja edistämällä digitaalisten palvelujen
kehittämistä, yhdyskuntarakenteen suunnittelun
keinoin sekä pyrkimällä nostamaan kevyen
liikenteen kulkutapaosuutta. Liikennetarvetta voidaan vähentää myös
turvaamalla lähipalveluita sekä edistämällä etätyötä ja -asiointia.
Jos päivittäispalveluita on kattavasti saatavilla
kävelymatkan päässä, vähenee
auton käyttötarve. Liikennetarpeen vähentäminen
ei merkitse liikkumisen rajoittamista, vaan arjen mahdollistamista
lyhyemmillä työ- ja asiointimatkoilla. Pitkän
tähtäimen tavoitteiden ohella on välttämätöntä saada
aikaan tarvittavia muutoksia myös nopealla aikataululla.
Liikenteen muut ympäristövaikutukset
Liikenne aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjen
lisäksi monia muita haitallisia päästöjä.
Näitä ennen kaikkea terveydelle haitallisia päästöjä ovat mm.
typen oksidit, rikkidioksidi, hiilimonoksidi, hiilivedyt ja pienhiukkaset.
Selonteossa tunnistetaan hyvin se peruslähtökohta,
että liikennesuoritteisiin vaikuttamalla voidaan vähentää tehokkaasti
myös muiden päästöjen aiheuttamia haittoja
sekä melu- ja pohjavesihaittoja.
Valiokunta yhtyy selonteon toteamukseen siitä, että liikenteen
ympäristöhaittojen torjuntaan ei ole kohdennettu
riittävästi resursseja. Selonteossa
todetaan myös, että liikennemäärien
vähentäminen pitkällä aikavälillä ilmastonmuutoksen
torjumiseksi on tärkeää, koska samalla
pienenevät myös muut liikenteen ympäristöhaitat. Päästöjen
hillitsemisen ohella merkittävimmiksi haasteiksi mainitaan
melu, ilmanlaadun heikkeneminen, Itämeren tila, pohjavesien
pilaantuminen, luonnonvarojen kestävä käyttö ja
jätteiden synty sekä luonnon monimuotoisuuden
häviäminen. Lisäksi väylät
ja muut liikenteen vaatimat rakennelmat vaativat huomattavan määrän tilaa
ja vähentävät usein ympäristön
viihtyisyyttä.
Suurimmat liikenteen aiheuttamat terveyshaitat liittyvät
pienhiukkasiin. Pienhiukkaset heikentävät hengityselimistön
sekä sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä,
ja niiden aiheuttamat terveyshaitat ovat jopa aiemmin oletettua
suuremmat. Uusimpien arvioiden mukaan pienhiukkaset aiheuttavat
noin 1 800 ennenaikaista kuolemaa vuosittain ja sen lisäksi
runsaasti sairauspoissaoloja. Jokavuotiseen katupölyongelmaan asianmukaisesti
puuttumalla voidaan tehokkaasti vähentää aiheutuvia
haittoja.
Valiokunta korostaa, että liikenteestä aiheutuva
melu aiheuttaa sekä suoria että epäsuoria
terveyshaittoja. Varsinkin tieliikenteen aiheuttama meluhaitta lisääntyy
liikennesuoritteiden kasvaessa. Selonteossa tulisi esittää konkreettisia tavoitteita
ja rahoitusta meluhaittojen vähentämiseksi ja
poistamiseksi. Melu heikentää elinympäristön
laatua ja viihtyisyyttä ja huonontaa ihmisten terveyttä ja
hyvinvointia. Meluntorjunnan asema ympäristönsuojelussa
on ollut pitkään heikko, eikä meluhaittojen
ehkäisemiseen ole kiinnitetty riittävästi
huomiota. Liikenne on suurin ympäristömelulle
altistumisen lähde, joten meluntorjunta tulisi nostaa yhdeksi
keskeiseksi tavoitteeksi.
Myös pohjavesien suojaaminen tieliikenteen haitoilta
on tärkeää. Teiden suolaus on yksi pohjavesien
laadun vaarantumista tai pilaantumista aiheuttavista riskeistä.
Perinteisesti tiet on rakennettu hyvin vettä johtavan maaperän
alueille, jotka ovat myös tärkeitä vedenhankinnan kannalta.
Noin 70 % suomalaisista saa juomavetensä pohjavedestä.
Liukkaudentorjunta-aineiden aiheuttamia haittoja pohjaveden laadulle ovat
mm. raskasmetallien liukeneminen, kemikaalijäämät
ja orgaanisten aineiden käytöstä aiheutuva
veden happikato seurannaisvaikutuksineen (esimerkiksi pohjaveden
liukoisen raudan pitoisuuden nousu). Pohjaveden korkea kloridipitoisuus
aiheuttaa lisäksi esimerkiksi vesijohtoverkostojen korroosiota.
Valiokunta korostaa, että liukkaudentorjuntaan tulee etsiä ratkaisuja, joilla
teiden suolauksen pohjavesihaitat voitaisiin minimoida ilman, että liikenneturvallisuus
heikkenee.
Pilaantuneen pohjaveden puhdistaminen on pilaantumisen ehkäisemistä kalliimpaa.
Selonteon peruslinjauksen mukaan liikenneverkon kehittämisen
sijaan painopiste on jatkossa infrastruktuurin ylläpidossa.
Valiokunta huomauttaa, että teollisuuden kuljetusten logistiikan
muodostamaa kokonaisuutta on ylipäänsä tarpeen
tarkastella myös kuljetusjärjestelmän kestävyyden
kannalta. Noin neljännes liikenteen päästöistä tulee
paketti- ja kuorma-autoista. Kuljetusten energiankulutusta voidaan
yleensä lähtökohtaisesti vähentää 10—20
prosenttia logistiikkaratkaisuilla. Ominaispäästöt
ovat yleensä olennaisesti pienemmät juna- ja laivaliikenteessä.
Kuljetusten siirtäminen teiltä raiteille ja vesille
on tarkoituksenmukaista erityisesti pitkillä matkoilla
ja kuljetettaessa raskaita lasteja. Yhdyskuntataloudellisten ja
kestävien raide- ja vesiliikennehankkeiden asemaa tulee
tarkastella jatkossa myös ilmastopolitiikan näkökulmasta.
Eri liikennemuodot tulee vaikutusarvioinneissa saattaa tasavertaisempaan
asemaan ja laaja-alaistaa vaikutusarviointien näkökulmaa
siten, että eri vaihtoehtojen yhteiskunnalliset, välilliset
kustannukset voidaan tunnistaa ja arvioida (kuten päästöt).
Liikenneväylähankkeista päätettäessä kustannus-hyöty-suhde
onkin vain yksi arviointiperusta, joka toimii tukena hankkeen kannattavuutta
arvioitaessa. Se ei kuitenkaan ole pääasiallinen
toteutusperuste, vaan ne yhteiskunnalliset tai liikenteelliset ongelmat,
joiden ratkaisemiseen hankkeella pyritään.
Valiokunta korostaa, että liikenteen turvallisuuden
edistämisellä ehkäistään
tehokkaasti myös ympäristövahinkojen
aiheutumista. Erityisesti vaarallisten kemikaalien kuljettamiseen liittyy
vakavan ympäristövahingon ja pohjaveden pilaantumisen
riski. ELY-keskusten riittämätön rahoitus
kunnossapitoon ja valvontaan on yksi tienpidon ongelmista. Myös
poliisin osaamisen ja toimintakyvyn turvaaminen on tärkeää. Raskaan
liikenteen turvallisuuden edistämiseen onkin tarpeen turvata
riittävät resurssit myös mahdollisten
vahinkojen suuruuden vuoksi.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta toteaa, että erityisesti
pohjavesi- ja melusuojausten rakentaminen perusväylänpidon
rahoituksella on haaste, johon on vaikea vastata. On kuitenkin syytä muistaa,
että ympäristöriskien ennalta ehkäiseminen
on aina vahinkojen korjaamista edullisempaa.
Meriliikenteessä vakavien onnettomuuksien riskit ovat
suurimmat. Öljyvahinkoriskin nopea kasvu Suomenlahdella
johtuu alueen öljykuljetusmäärän
moninkertaistumisesta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vahinkoriskin
kasvu edellyttää jatkuvaa valmiuden kasvattamista, vaikka
hyvää kehitystä laivaliikenteen seurannan,
ohjauksen, kartoituksen ja reittisuunnittelun kehittämiseksi
sekä öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi onkin
ollut.
Meriliikenteen ympäristöhaittoja on tarkasteltava
myös kokonaisuutena, sillä meriliikenteen päästöjen
rajoittamiseen on perinteisesti kiinnitetty vähemmän
huomiota kuin tieliikenteen päästöjen
rajoittamiseen. Tieliikenteessä käytetään
tällä hetkellä polttoaineina käytännössä rikittömiä polttoaineita.
Meriliikenteen päästöt ovat kasvaneet
merkittäviksi, ja ilman vastaavia rajoituksia meriliikenteen
rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt
olisivat vuonna 2020 suuremmat kuin teollisuudesta ja maaliikenteestä peräisin
olevien lähteiden päästöt. Rikkidioksidin
ja typenoksidien vähentämiseksi kohtuullisin kustannuksin
on tarpeen edistää ja tukea uuden ympäristöteknologian
käyttöönottoa ja vähärikkisen
polttoaineen saatavuuden parantamista. Myös nesteytetty
maakaasu ja biopolttoaineet täyttävät
päästöjen vähentämiseksi
asetetut vaatimukset.
Liikenne ja yhdyskuntarakenne
Selonteossa on tunnistettu hyvin tarve tarkastella liikennejärjestelmien
ja yhdyskuntarakenteen suunnittelua laajempina kokonaisuuksina. Maankäytön,
asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksilla on jo kehitetty tehostamiselle
edellytyksiä suurimmilla kaupunkiseuduilla. Valiokunta
yhtyy näkemykseen siitä, että MAL-sopimusten
näkökulmaa on jatkossa tarvetta laajentaa integroimalla
siihen myös palvelurakenteiden ja elinkeinoelämän
suunnittelu kestävän kehityksen periaatteiden
mukaisesti ns. MALPE-sopimusmenettelyä käyttämällä.
Maaseudulla ekotehokkuuden parantaminen edellyttää puolestaan
täysin toisenlaisia ratkaisuja kuin kaupunkiseuduilla.
Eri alueilla tarvitaan yhdyskuntasuunnittelullisesti erilaisia ratkaisuja.
Tällä hetkellä ongelmallisimpana pidetään
kaupunkiseuduilla hallitsematonta rakentamista eli lisärakentamisen
ohjautumista taajamien lievealueille. Harvaan asutulla
maaseudulla tulee kehittää kustannustehokkaita,
käyttäjälähtöisiä ja
teknologian mahdollisuudet hyödyntäviä vaihtoehtoja,
kuten kutsujoukkoliikennettä.
Valiokunta korostaa, että kestävän
yhdyskuntarakenteen aikaansaamiseksi kaupunkiseuduilla on tarpeen
tehokkaampi maankäytön, asumisen ja liikenteen
yhteensovittaminen. Yhdyskuntarakenteella ja liikennejärjestelmällä on
tutkimusten mukaan suuri vaikutus autoistumiseen. MAL-sopimuksissa
tulisi pyrkiä tehokkaammin joukkoliikennekäytävien
maankäytön tiivistämiseen, liityntäpysäköintimahdollisuuksien
parantamiseen, kevyen liikenteen infrainvestointien lisäämiseen,
kaupunkiseutujen alakeskusten vahvistamiseen ja monipuoliseen palvelurakenteeseen.
Tavoitteena tulisi olla kahden auton talouksien osuuden väheneminen,
sillä kahden auton talouksissa liikkuminen muodostuu hyvin
autovaltaiseksi ja muiden kulkutapojen käyttö on
selvästi vähäisempää kuin
yhden auton talouksissa.
Monikeskuksinen yhdyskuntarakenne vähentää liikkumistarvetta,
ja näiden alakeskuksissa asukkaat suosivat muita aluetyyppejä useammin jalankulkua
ja pyöräilyä. Jalankulun ja pyöräilyn
määrään vaikuttaa infran lisäksi
ensisijaisesti asumisen, työpaikkojen ja palvelujen sijoittuminen.
Tärkeitä tekijöitä tiiviisti
rakennetuilla alueilla ovat myös kaupunkiympäristöön
liittyvät laadulliset näkökulmat sekä lähivirkistysalueiden
palvelutaso ja houkuttelevuus. Vastaavaa tutkimustietoa liikkumistapavalintoihin
vaikuttamiseksi tarvitaan lisää. Uuden maankäytön sijoittumisessa
tulee aina arvioida mahdollisuudet jalan, pyörällä ja
joukkoliikenteellä tehtyihin matkoihin ja priorisoida ne
sijaintikohteet, joissa näiden kulkutapojen mahdollisuudet
ovat parhaat.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteossa
kevyen liikenteen rooli on jäänyt suhteellisen
vähäiseksi, vaikka sen merkitys kulkumuotona on
merkittävä ja potentiaali päästöjen
vähentämiseksi edelleen huomattava. Kevyen
liikenteen väylät ovat pääosin
kuntien vastuulla, mutta valtion roolin lisääminen
ja merkityksen korostaminen MAL-sopimuksissa olisi tarpeen. Kevyen
liikenteen hankkeet ovat useimmiten kytköksissä muihin
kaupunkiympäristön suunnitteluhankkeisiin, eikä niitä voida
irrottaa samantapaisiksi hankkeiksi kuin tie- ja ratahankkeet. Hankkeiden
pienuus muodostaa rakenteellisen rahoitusjärjestelmän
ongelman jalankulun ja pyöräliikenteen investointitason
lisäämisessä.
Valiokunta huomauttaa, että turvallisten ja esteettömien
kevyen liikenteen väylien merkitys on erityisen suuri ikääntyneen
väestön ja lapsiperheiden sujuvan arjen näkökulmasta.
Turvallinen koulutie luo pohjan lasten liikuntatottumuksille, ja
esteettömät kevyen liikenteen väylät mahdollistavat
fyysisen aktiivisuuden elämänkaaren kaikissa vaiheissa.
Kävely- ja pyöräilyolosuhteiden parantamisen
tulee olla painopistealueena myös hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisessä. Kevyen liikenteen turvallisuuden
parantamiseen on kiinnitettävä huomiota sekä rakenteellisin
ratkaisuin että valistuksen keinoin.
Selonteon mukaan valtio rahoittaa MAL-aiesopimusmenettelyn
edistämiseksi pieniä kustannustehokkaita liikenneverkon
kehittämistoimia 30 miljoonalla eurolla edellyttäen,
että kunnat rahoittavat toimia samalla osuudella. Toimenpiteet
suunnataan niin, että ne parantavat joukkoliikenteen, kävelyn
ja pyöräilyn edellytyksiä. Tällä hallituskaudella
kävelyn ja pyöräilyn infran rakentamis-,
ylläpito- ja hoitotoimenpiteitä toteutetaan nykyisen
perusväylänpidon rahoituksen puitteissa. Selonteossa
esitetään lisärahoitusta perusväylänpidon
pienten investointien toteuttamiseen vasta vuodesta 2016 alkaen.
Erityistä huolta herättää tavoitteiden
vastainen kehitys: Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen
mukaan kaikkien ikäryhmien jalankulku- ja pyöräilysuoritteet
ovat laskeneet ja talouksissa on yhä useammin kakkosauto.
Valiokunta katsoo, että lisärahoitus olisi tarpeen
kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi
jo tällä hallituskaudella.
Joukkoliikenteen käytön edistäminen
Selonteossa pyritään selkeästi joukkoliikenteen edistämiseen.
Tärkeä on selonteon tavoite tehdä joukkoliikenteestä helppokäyttöinen
ja yhtenäinen palvelukokonaisuus, joka sisältää myös käyttäjäystävällisen,
yhteentoimivan joukkoliikenteen maksu- ja informaatiojärjestelmän. Joukkoliikenteen
suosiota voidaan kasvattaa vain parantamalla sen palvelutasoa ja
siten houkuttelevuutta. Olennaisia osatekijöitä ovat
esimerkiksi yhteyksien nopeuttaminen, tarjonnan lisääminen,
lippujen hintojen alentaminen ja matkustusmukavuuden lisääminen.
Puutteet liityntäpysäköintipaikoissa
ovat jo suoranaisena esteenä joukkoliikenteen käytölle.
Puutteita on sekä autojen että pyörien
turvallisessa liityntäpysäköinnissä.
Erityisen tärkeä onkin selonteon tavoite matkojen
toimivuuden nostamisesta erityiseksi painopistealueeksi suurimmilla
ja kasvavilla kaupunkiseuduilla. Keskeisenä keinona tässä ovat
olemassa olevan väyläkapasiteetin tehostaminen
ja liityntäpysäköinnin järjestämistapojen
ratkaiseminen.
Valiokunta pitää selonteon investointi- ja suunnitteluohjelman
raideliikennepainotteisuutta hyvänä edistysaskeleena.
Linjauksen mukaan valtio osallistuu suurten kaupunkiseutujen (Helsingin,
Turun ja Tampereen seudut) raideliikenneinvestointien rahoittamiseen
lähtökohtana kaupunkiratahankkeiden toteuttaminen
puoliksi valtion ja kuntien kesken. Valtio myös avustaa metron
ja kaupunkiraitioteiden rakentamista 30 prosentin osuudella. Valtio
edellyttää rahoituksensa vastapainoksi, että valtio
ja kunnat sopivat yhdessä maankäytön,
asumisen ja liikenteen kehittämisestä alueella.
Suurten kaupunkien raideliikenneinvestointeihin tulee aina sisällyttää liityntäliikenteen
järjestelyt. Valiokunta korostaa, että valtion
tulee erityisesti kiinnittää huomiota mahdollisuuksiin
tukea ja edistää liityntäpysäköintipaikkojen
rakentamista olemassa olevan yhdyskuntarakenteen sisällä.
Tutkimusten mukaan kaupunkiseutujen paikallisjoukkoliikenteessä eniten
tyytymättömyyttä aiheuttavat lippujen
korkeat hinnat ja yhtenäisen lippujärjestelmän
puute. Innovatiiviset lipputuotteet ja yhteispeli joukkoliikennemuotojen kesken
lisäisivät huomattavasti joukkoliikenteen käyttöä ja
matkaketjujen saumattomuutta. Valtakunnallinen kaikki joukkoliikennemuodot kattava
lippujärjestelmä on nostettu esille selonteossa.
Valiokunta kiirehtii lippujärjestelmän kehittämistä ja
matkustajainformaation parantamista, sillä ulkomaisten
kokemusten mukaan ne lisäävät joukkoliikenteen
käyttöä selvästi. Myös Helsingin
seudun liikenteen joukkoliikennealueen laajentamista lähikuntiin
tulisi aktiivisesti edistää.
Valiokunta yhtyy selonteossa esitettyyn näkemykseen
siitä, että nykyinen liikenteen vero- ja maksujärjestelmä ei
tue parhaalla mahdollisella tavalla kulkumuodon valintaan liittyvää päätöksentekoa
ilmasto- ja liikennepoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Liikenteeseen
ja liikennepalveluihin kohdistuvien maksujen ja verojen kokonaisvaikutuksia
tulee selvittää nopealla aikataululla lisää siten,
että saadaan riittävä tietopohja päätöksenteon
perustaksi. Kysymys liittyy esimerkiksi asuntopolitiikkaan, yhdyskuntarakenteeseen
ja työvoiman liikkuvuuteen ja muodostaa laajan kokonaisuuden.
Valiokunta kiirehtii erityisesti selvitystä asunnon ja
työpaikan välisten matkakulujen vähennysjärjestelmän
kehittämisestä sekä muista työmatkaliikenteen
kulkutapavalintoihin vaikuttavista osatekijöistä.
Työsuhdematkalipun houkuttelevuutta tulee lisätä yhtenä lyhyellä aikavälillä vaikuttavana
tehokkaana päästöjenvähennyskeinona.
Valtio- ja kuntatyönantajien tulisi toimia tässä esimerkkeinä.
Kestävistä ratkaisuista tulisi tehdä houkuttelevia
ja kestämättömistä vaihtoehdoista
vähemmän houkuttelevia. Autoilua ei kuitenkaan
tule vaikeuttaa alueilla, joilla se on tosiasiallisesti ainoa vaihtoehto.
Ajoneuvoteknologian kehittäminen ja vaihtoehtoiset
polttoaineet
Ilmasto- ja energiapoliittisen tulevaisuusselonteon lähtökohtana
on tieliikenteen päästöjen laskeminen
merkittävästi niin, että vaiheittain
siirrytään lähes päästöttömään
tieliikenteeseen. Tärkeimmät tekijät
autojen ominaispäästöjen vähentämisessä ovat
moottoriteknologia, sähkö- ja hybridiautot ja
biopolttoaineet.
Suomessa on vuoden 2011 autorekisterin mukaan melkein 3 miljoonaa
autoa. Autojen keski-ikä on noin 11 vuotta ja keskimääräinen
romutusikä 18 vuotta. Ilmastoskenaarion mukaan tavoitteena
on, että vuonna 2020 noin 10 % uusista autoista
on täyssähköautoja tai verkosta ladattavia
hybridiautoja. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä yksi
lupaavimmista keinoista päästöjen vähentämisessä on
autokannan sähköistäminen. Sähkömoottorin
energiatehokkuus on olennaisesti polttomoottoria parempi, joten
sähköautoihin siirtyminen vähentäisi
päästöjä jopa siinä tapauksessa,
että sähkö tuotettaisiin pääosin
fossiilisilla polttoaineilla.
Sähköautoa nopeammin käyttöön
otettava ratkaisu on ladattava hybridiauto. Autoilun päästöjä voitaisiin
vähentää noin 30 prosenttia, jos ladattavien
hybridiautojen osuus kasvaisi Suomessa puoleen. Sähköautojen
nopea käyttöönotto edellyttää julkisen
vallan toimia. Taloudellisella ohjauksella voidaan sähköautojen
hankinta tehdä nykyistä houkuttelevammaksi.
Julkisten hankintojen merkitys muutoksen käynnistämisessä on
olennainen. Selonteossa todetaankin, että julkisissa
liikennepalvelujen ja -kaluston hankinnoissa tulee päästö-
ja energiatehokkuus nostaa keskeiseksi arviointiperusteeksi. Valiokunta
korostaa selonteon tavoin, että Cleantech-kehitys, muun
muassa Suomen sähköautoklusteri, tarvitsee kotimarkkinareferenssejä.
Valtion ja kuntien tulisi hankinnoillaan näyttää tässäkin
suhteessa esimerkkiä.
Ilmasto- ja energiastrategian mukaiset päästövähennystavoitteet
on osaltaan rakennettu sen varaan, että ne saavutetaan
nostamalla liikenteen biopolttoaineiden osuus 20 prosenttiin vuoteen
2020 mennessä. Selonteossa biopolttoaineisiin ei oteta
kantaa lainkaan. Uuden skenaarion mukaan biopolttoaineita hyödyntämällä liikenteen
päästöjä voidaan vähentää jopa
15 %. Valiokunta toteaa, että biopolttoaineiden
päästöjä vähentävä vaikutus
riippuu osaltaan käytetystä polttoaineesta. Lisäksi,
vaikka päästöt Suomessa pienenisivät,
globaalisti päästöt eivät välttämättä vähenisi.
VTT:n selvityksen mukaan liikenteen biopolttoaineiden lisäkäytöllä saavutetaan
vuonna 2020 noin 1,1 miljoonan tonnin vähennys hiilidioksidipäästöihin
vuoden 2010 tasoon verrattuna. Jos arviossa otetaan huomioon myös
tuotantoketjun päästöt, päästöjä aiheutuisi muilla
sektoreilla Suomessa noin 0,1 MtCO2-ekv. ja muualla maailmassa
noin 0,2—0,7 MtCO2-ekv. riippuen raaka-aineestaVTT
Technology 11, 2012. Arvioita uusiutuvan energian lisäämisen
vaikutuksista Suomen kasvihuonekaasupäästöihin
ja kansantalouteen..
Älyliikenne ja liikenteen taloudellinen ohjaus
Älykkäiden liikennejärjestelmien
hyöty liikenneturvallisuuden ja teiden ruuhkautumisen kannalta
arvioidaan kaiken kaikkiaan 10 prosentin vähennykseksi
kuolemantapauksissa vuodessa ja 10 prosentin vähennykseksi
ruuhkautumisen kustannuksissa. Älykkäiden liikennejärjestelmien
avulla voidaan siten tukea myös ympäristö-
ja ilmastonmuutostavoitteiden saavuttamista parantamalla energiatehokkuutta
sekä tehostamalla infrastruktuurin ja ajoneuvokapasiteetin käyttöä.
Monien arvioiden mukaan älyliikenneratkaisut voivat merkitä lähivuosikymmeninä liikenteen
suurinta murrosta.
Älykkään liikenteen sovelluksia ovat
muun muassa joukkoliikenteen liikennevaloetuudet, odotusajasta kertovat
opastimet ja matkustajille tarjottava langaton verkko. Autoilussa
voidaan hyödyntää ruuhka- ja häiriötiedotteita,
kuljettajan opastusta, automaattista kolarihälytystä sekä paikannukseen
perustuvia tienkäyttömaksuja. Älykkään
liikenteen ratkaisut ovat usein hyvin kustannustehokkaita. Paikannukseen
perustuvat maksujärjestelmät tarjoavat tulevaisuudessa mahdollisuuksia
ottaa huomioon esimerkiksi se, onko auton käytölle
olemassa soveltuvaa joukkoliikennevaihtoehtoa.
Valiokunta tukee selonteossa esitettyä näkemystä tarpeesta
perustaa älyliikenteen strategian toteuttamisen
tueksi älyliikenteen kansallisia kokeilualueita innovaatioiden,
tutkimuksen sekä liikennejärjestelmän
kehittämiseksi.
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän
selvittämään vuoden 2013 loppuun mennessä,
kuinka Suomessa edettäisiin kohti oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä.
Työryhmä selvittää muun muassa,
miten Suomen tulisi edetä tiemaksujärjestelmien
käyttöönotossa pitkällä aikavälillä.
Tarkastelussa ovat tiemaksujen tekniset, liikenteelliset, taloudelliset
ja lainsäädännölliset kysymykset.
Valiokunta korostaa taloudellisen ohjauksen potentiaalia muutoksen
aikaansaamisessa. Valiokunta kiirehtii liikenteen hinnoittelun kehittämistä ohjaamaan
ja tehostamaan liikennejärjestelmän käyttöä sekä vero-
ja maksupolitiikan kehittämistä keinoina vaikuttaa
liikkumistarpeeseen ja liikkumisvalintoihin ottaen huomioon myös
alueelliset näkökohdat.