Ehdotuksen pääasiallinen sisältö
Direktiiviehdotus muodostaa neljännen ja viimeisen
osan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän
ensimmäistä vaihetta. Se sisältää vähimmäisvaatimuksia,
joista voidaan siis vielä haluttaessa poiketa kansallisilla
säännöksillä hakijan kannalta
edullisempaan suuntaan.
Direktiiviehdotuksessa asetetaan säännöt
sen määrittelemiseksi, keille kansainvälistä suojelua
hakeville henkilöille voidaan myöntää pakolaisasema
ja keille voidaan myöntää toissijaista suojelua.
Ehdotusta ei uloteta koskemaan sellaisia jäsenvaltioiden
alueella oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä,
jotka saavat oleskella jäsenvaltioiden alueella muista
kuin kansainvälisen suojelun tarpeeseen liittyvistä syistä.
Tällaisia syitä ovat lähinnä humanitaarisiin
tai omantunnon vaatimuksiin liittyvät syyt.
Direktiiviehdotuksessa esitetään, että EU:n turvapaikkajärjestelmän
perustana on oltava 28 päivänä heinäkuuta
1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen täysimääräinen
ja kokonaisvaltainen soveltaminen. Muita lähtökohtia
ovat EU:n jäsenvaltioiden yhteinen kanta "pakolainen"-käsitteen
yhdenmukaistetusta soveltamisesta sekä Yhdistyneiden Kansakuntien
pakolaisasiain päävaltuutetun käsikirja
pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja
perusteista.
Pakolaisasema myönnetään ehdotuksen
mukaan henkilölle, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa
vainotuksi Geneven yleissopimuksen 1 A artiklassa tarkoitetulla
tavalla.
Direktiiviehdotuksessa käyttöön otettu
toissijaisen suojelun määritelmä perustuu
pääosin kansainvälisten ihmisoikeusasiakirjojen
määräyksiin.
Toissijaista suojelua myönnetään
ehdotuksen mukaan henkilölle, jolle ei voida myöntää direktiivin
mukaista pakolaisasemaa tai jonka kansainvälistä suojelua
koskeva hakemus perustuu nimenomaisesti syihin, joita ei ole mainittu
Geneven yleissopimuksessa.
Direktiiviehdotus sisältää lisäksi
säännökset niistä vähimmäisoikeuksista
ja -etuuksista, jotka jäsenvaltion on myönnettävä pakolaisaseman ja
toissijaisen suojelun aseman saaneille henkilöille. Sekä pakolaisasemaan
että toissijaisen suojelun saajan asemaan liittyvät
oikeudet ja etuudet ovat pääsääntöisesti
samat.
Pakolaisille on annettava pakolaisen matkustusasiakirja ja toissijaista
suojelua saaville henkilöille muunlainen matkustusasiakirja,
mikäli nämä henkilöt eivät
saa matkustusasiakirjaa omasta kotivaltiostaan. Kansainvälistä suojelua saavien
henkilöiden liikkumisvapautta jäsenvaltion alueella
ei saa rajoittaa.
Direktiiviehdotuksessa pakolaisstatuksen saaneen henkilön
asema, siltä osin kuin on kysymys sosiaalisista, taloudellisista
ja sivistyksellisistä oikeuksista, rinnastetaan jäsenvaltion
kansalaisen asemaan heti kun pakolaisasema on myönnetty.
Ehdotuksen mukaan toissijaista suojelua saavallekin olisi annettava
oikeus tarvittaviin sosiaalipalveluihin ja toimeentuloturvaan sekä terveydenhuoltoon
sekä mahdollisuus osallistua yleiseen koulutusjärjestelmään,
täydennyskoulutukseen tai uudelleenkoulutukseen oleskeluluvan
myöntämisestä lukien yhdenvertaisesti
jäsenvaltion kansalaisten kanssa.
Eräiden oikeuksien saamista voitaisiin toissijaista
suojelua saavien henkilöiden osalta lykätä 6—12
kuukaudella suojelun myöntämisestä lukien.
Työlupa olisi annettava viimeistään kuuden
kuukauden kuluttua suojelun myöntämisestä.
Mahdollisuus osallistua työllisyyskoulutukseen, ammattikoulutukseen
ja työharjoitteluun olisi annettava viimeistään
vuoden kuluessa suojelun myöntämisestä.
Direktiiviehdotuksen jäsenvaltioiden on annettava toissijaista
suojelua saavien henkilöiden osallistua kotoutumisen helpottamiseksi
tukiohjelmiin viimeistään vuoden kuluttua suojelun
myöntämisestä.
Valtioneuvoston kanta
Suomi suhtautuu direktiiviin erittäin myönteisesti
ja katsoo, että pakolaisaseman ja toissijaista suojelua
saavan henkilön aseman sekä näihin asemiin
liittyvien oikeuksien ja etuuksien tason vähimmäisvaatimuksia
koskeva harmonisointi EU:n jäsenvaltioiden kesken on hyvin
tärkeä hanke, joka pitäisi toteuttaa
mahdollisimman pian. Direktiiviehdotus muodostaa olennaisen osan
yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän
ensimmäistä vaihetta ja Tampereen Eurooppa-neuvoston
päätelmien täytäntöönpanoprosessia.
Suomi pitää keskeisenä sitä,
että direktiiviehdotus perustuu Geneven yleissopimuksen
ja sen sisältämien sitovien säännösten
täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen
soveltamiseen. Suomi pitää myös hyvänä lähtökohtana
sitä, että toissijaista suojelua annettaisiin
kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sisältämien
velvoitteiden pohjalta kattaen niiden ohella myös aseellista selkkausta
pakenevat henkilöt.
Suomi pitää tärkeänä sitä,
että direktiiviehdotuksella ei luotaisi uutta maahanmuuttajaryhmää,
jonka sosiaaliset, taloudelliset ja sivistykselliset oikeudet olisivat
erilaiset kuin pakolaisten oikeudet, vaikka heidän tarpeensa
olisivat rinnastettavissa pakolaisten tarpeisiin. Hallinnon ja palvelujärjestelmän
toimivuuden kannalta jäsenvaltiossa asuvien ulkomaalaisten
erottelu moniin eri oikeuksia saaviin ryhmiin on hankalaa. Koska
direktiiviehdotus antaisi myös lähes täydet
sosiaaliturvaoikeudet suojelun tarpeeseen perustuvan aseman myöntämisestä lukien,
asianomaisille
tulisi antaa samanaikaisesti oikeus hakeutua työhön
ja tarvittaessa parantaa omia työllistymismahdollisuuksiaan
työllisyyskoulutuksen, ammattikoulutuksen ja työharjoittelun
avulla sekä osallistua muihinkin kotoutumista edistäviin
toimenpiteisiin. Koska tässä vaiheessa kyse on
vain vähimmäisvaatimuksia sisältävästä direktiiviehdotuksesta,
josta voidaan poiketa hakijoiden eduksi, se ei kuitenkaan ainakaan
nykymuodossaan näyttäisi edellyttävän
edellä tarkoitettuja oikeuksia koskevan Suomen lainsäädännön
muuttamista.