Perustelut

Hallituksen esityksen hylkäämisen perustelut

Hallituksen esitys HE 106/2009 vp on hylättävä kokonaisuudessaan, ellei hallitus vedä esitystään pois eduskuntakäsittelystä. Eduskunnan ja hallintovaliokunnan tehtävä ei ole ollut kirjoittaa uudelleen hallituksen esitystä tai sen olennaisia puutteita. Hallintovaliokunta voi tehdä yleensä vähäisiä, usein perustuslakivaliokunnan edellyttämiä ja muita luonteeltaan teknisiä muutoksia — ei ryhtyä kirjoittamaan uudensisältöisiä esityksiä.

Esille tulleita puutteita ja virheitä on esityksessä kymmenittäin. Osaa niistä käsitellään yksityiskohtien arvioinnissa, osa on sellaisia, joita ei voida valiokuntakäsittelyssä käytännössä korjata. Hallituksen esityksellä on esitetty muutoksia ampuma-aselakiin tekemättä hallituksen esityksen laatimista koskevien ohjeiden vaatimia selvityksiä ja vaikuttavuustutkimuksia. Näin on kokonaisuudessaan lupamenettelyyn ja erilaisten lupien ehtoihin tehtyjen muutosten osalta.

Hallituksen esityksessä ei ole eikä eduskunta voi käytännössä enää selvittää kaikkia niitä vaatimuksia, jotka tulevat asedirektiivin 2008 muuttamisen vaatimuksista. Ne on pantava kansallisesti täytäntöön sellaisinaan: täsmällisesti ja sanatarkasti, sillä muun muassa asedirektiivin luvan peruuttamista koskeva sääntely on täysin pakottavaa ja sitovaa. Tätä asiaa ei ole käsitelty lainkaan hallituksen esityksessä, eikä sitä voitu kattavasti selvittää eduskuntakäsittelyssä. Tämä velvoittaa myös selvityksen tekemiseen, vaikka implementoinnille on aikaa vuoden 2012 loppuun, sillä direktiivin antamisen jälkeen ei voida muuttaa kansallista lakia niin, että se voisi olla ristiriidassa direktiivin vaatimusten kanssa.

Direktiivissä mainitaan yhtenä aseluvan perusteena se, että henkilö ei oletettavasti aiheuta vaaraa itselleen tai yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Periaatetta ei ole kirjattu esitykseen luvan myöntämisedellytyksenä direktiivin edellyttämällä tavalla. Tässä sääntelyssä ei ole mitään tulkinnallisuutta tai epäselvyyttä sinänsä. Kansallisen menettelyn virheellisyys johtaa valvontakanteluun Suomea vastaan.

Muutenkin asedirektiiviä on sovellettu ampuma-aselaissa valikoivasti eli esimerkiksi ei tehdä vaadittua eroa tai jaottelua lyhyiden ja pitkien aseiden välillä. Tämä ei ole kansallisessa harkinnassa. Asedirektiivin mukaisesti hallituksen esityksessä ei ole tehty eroa aseen olennaisten osien ja muiden osien välillä, vaikka tämä vaikuttaa suoraan luvanvaraisuuteen.

Kansallisia aselupakäytäntöjä ei ole ampumatapausten tai yleensä lupakäytäntöjen perusteella lainkaan selvitetty vastoin hallituksen asetuksen laatimisohjeita. Tämä on ollut poikkeuksellisen tärkeää jo sen vuoksi, että poliisin hallinnosta annetun tehtäväsäännöksen nojalla annetut soveltamis- eli yhtenäistämisohjeet ovat olleet vuodesta 2007 lukien eri aselupien perusteena. Siten hallituksen esitys esittää aselupakäytäntöihin suuria periaatteellisia ja muita muutoksia, joita koskevaa hallintokäytäntöä ei tunneta tai ole selvitetty lainkaan.

Kehnoa lainvalmistelua on kiistatta myös se, että hallituksen esitykseen ei ole liitetty lainkaan lain nojalla annettavaan ampuma-asetukseen tehtäviä muutoksia missään muodossa. Tämän seurauksena on muutoin saatu selvitystä, että esimerkiksi aselupien edellyttämien lääkärintarkastusten kohde ja sisältö määritetään vasta asetuksella, vaikka se vakiintuneen perusoikeustulkinnan mukaan on tehtävä lailla ja täsmällisesti ja selvästi.

Edellä mainitut seikat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voida edes tyydyttävästi korjata eduskuntakäsittelyssä. Kyse on siten myös lainsäädäntömenettelyn asiallisuudesta ja mallivaikutuksesta asiassa, joka koskee yli 1,5 miljoonaa Suomen kansalaista suoraan tai välillisesti.

Hallintovaliokunta on jättänyt käsittelemättä useita perustuslain ja aselupakäytännön edellyttämiä asioita mietintötekstissään; niitä ei mainita yleisperusteluissa eikä muutoin. Näiden seikkojen vuoksi koko hallituksen esitystä ei pidä hyväksyä, sillä ne eivät ole korjattavissa. Vähintäänkin esitys on näistä syistä jätettävä pöydälle täysin puuttuvien selvitysten tekemiseksi.

Tällaisia seikkoja ovat ampuma-aselain säännös, jonka perusteella voitaisiin antaa Suomen perustuslain 80 §:ssä tarkoitettu lain soveltamisohje. Käytännössä sovellettu yhtenäistämisohje ei nojaa perustuslain vaatimaan sääntelyperustaan. Se on monissa kohdissa ristiriidassa hallintolaissa säänneltyjen hallinnon yleisperiaatteiden kanssa.

Eduskuntakäsittelyssä on sivuutettu useita perusoikeuksia, jotka antavat suojaa käsiteltävän lain säätämisessä: tällaisia ovat muun ohessa metsästysoikeuden omaisuudensuoja ja oikeus valita harrastuksensa henkilökohtaisen vapauden ja valinnanvapauden perustalta.

Eduskunnan aseman, sen käyttämän lainsäädäntövallan ja kansanedustajan perustehtävän, lainsäätäjän tehtävän, kannalta on erittäin huolestuttavaa, että hallituksen esityksellä ja sen yhteydessä esittämättä jätetyllä asetusluonnoksella tosiasiassa siirretään suuri osa aselupien käytännön sisällön määrittelystä asetustasolle. Tämä koskee lupaehtoja, soveltuvuustestiä ja sen tarkoitusta ja muita kysymyksiä, joita hallintovaliokunta on vain käsitellyt saamansa selvityksen perusteella. Muilla ei ole edes ollut mahdollisuutta tulla kuulluiksi näistä seikoista, vaikka kyse on kokonaisuudessaan olennaisesta asiasta perusoikeusvaatimusten mukaisesti. Sen mukaan mitään olennaista kansalaista koskevaa asiaa ei voida säännellä asetuksella; asetuksella voidaan säätää vain teknisistä ja vähäisistä asioista vakiintuneen perusoikeustulkinnan mukaan.

Tästäkin syystä hallituksen esitystä ei voi hyväksyä siinä olevien olennaisten, koko esitykseen ja sen olennaisiin kohtiin liittyvien puutteiden vuoksi.

Eräitä perustietoja on tarpeen oikaista

Hallituksen esityksessä ja siitä valmistuneessa hallintovaliokunnan mietinnössä on esitetty tosiasioiden vastaisia perustietoja aseiden merkityksestä, asetiheydestä, aseiden osuudesta henkirikoksiin ja aseiden käytön muista vaikutuksista. Niistä keskeisimpiä korjataan tässä yhteydessä. Eräitä tietoja tulee esille myös yksityiskohtaisessa hallituksen esityksen arvioinnissa.

Hallintovaliokunnan laatima mietintö on keskeisimpiä lain tulkintaa käytännössä ohjaavia oikeuslähteitä. Sen vuoksi on perusteltua edellyttää, että hallintovaliokunta on pitäytynyt tosiseikoissa, selvittänyt ne lain säätäjänä laajasti ja analyyttisesti, tehnyt vain tosiseikkojen ja selvitysten perusteella ratkaisunsa ja näin ollen toiminut avoimessa demokratiassa, oikeusvaltiossa lainsäätäjältä odotettavalla tavalla.

Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Eräiden hallituksen esityksen perustelemiselle luotujen tosiseikkojen kautta osoitetaan, ettei eduskunnan päätös perustu oikeille, todetuille ja kiistattomille tosiseikoille. Hallituksen esitystä on perusteltu virheellisen kuvan antavilla tosiseikoilla, niiden tarkoituksellisella yksipuolisella kuvauksella ja eräillä muilla valinnoilla, jotka eivät kestä kansalaisen kriittistä tarkastelua.

Vielä voidaan huomauttaa, että hallintovaliokunta on kuullut suuren määrän tahoja. Useiden tahojen kuulemiselle ei näytä olleen perusteita. Jos kyse on ollut etujärjestöstä, tämän rooli ei avaudu järjestön nimen perusteella. Jos kyse on ollut asiantuntijuudesta, asia ei avaudu senkään vertaa. Kyse näyttää olleen valittujen tavoitteiden täyttymisestä vain laajalla joukolla eri tahoja, niiden sidoksista ja todellisesta tietämyksestä välittämättä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei valmistelussa järjestöjen ja asiantuntijoiden kuulemiselle ole ollut mainittavaa sijaa. Asiantuntijuutta voidaan arvioida vain sen kannalta, miten nämä tuntevat käytännöt ja miten nämä tuntevat asiaan liittyvän ja sovellettavan lainsäädännön. Vain osalla on ollut lainsäädännön tuntemusta, joka tässä yhteydessä nousee ylitse muiden aspektien eikä vähiten johtuen hallituksen esityksen poikkeuksellisen ala-arvoisesta valmistelusta, joka on hyväksytty hallituspuolueiden ryhmäkurilla ja olennaisten asioiden ohituksilla. Legitimiteettiä tämä ei ole synnyttänyt lainsäädäntötyölle.

Seuraavassa käsitellään eräitä tällaisia tosiseikkoja numeroiden valossa. Yksityiskohtaisissa muutosesityksissä käsitellään edelleen samoja tilanteita yksittäisten asioiden käsittelyn kannalta.

Hallituksen esitys on rakennettu eräille olettamuksille ja väittämille, jotka hallintovaliokunta on hyväksynyt ilman analyysiä ja asian perusteellista selvittämistä. Tällaisia mainitaan seuraavassa ensin.

Eräs keskeinen on käsitys, ettei kenelläkään ole mitään oikeutta aseiden luvanvaraiseen hallussapitoon ja hankintaan. Tätä on perusteltu suoraan sillä, että ampuma-aselaissa on määrätty nämä seikat luvanvaraisiksi. Väite on väärä ja kestämätön. Itse asiassa eduskunnassa valiokuntien käsittely on jo lausuntojen ja mietinnön kautta osoittanut, että jokaisen oikeus saada lupa aseen hankintaan ja hallussapitoon perustuu perusoikeuksiin ja lainsäädäntöön. Se on suoranaisesti kysymys siitä, mitä perusoikeuksia tällöin käsitellään tai halutaan käsitellä. Eduskuntakäsittely on osoittanut poikkeuksellisesti tarkoituksellisia perusoikeuksien sivuutuksia tässä suhteessa, kun niitä ei ole haluttu käsitellä. Tältä osin lopullinen vastaus saadaan vasta poliittisen vastuun toteutumisen kautta ensi vuonna.

Hallituksen esityksellä on pyritty torjumaan kouluampumisia ja luvattomia aseita sekä edistämään aseturvallisuutta. Tätä oletusta ja väittämää voidaan tarkastella seuraavaksi sen oikeellisuuden tai tarkoituksellisuuden selvittämiseksi.

Hallintovaliokunnan mietinnön mukaan viranomaisyhteyksien parantaminen edistää aseturvallisuutta. Mietinnöstä ei selviä se, miten aseturvallisuus ymmärretään. Aseturvallisuus on ennen kaikkea aseluvan haltijoiden intressi. On voitava olettaa, että he käyttävät ja voivat käyttää aseitaan suunnitelmallisesti. Siihen ei voida lukea sinänsä vaikkapa luvattomien aseiden vastustamista. Sen osalta hallituksen esityksen muutosesitykset eivät juuri edes koske luvattomia aseita. Vain deaktivoinnissa näin väitetään olevan asianlaidan, vaikka samalla olisi paljon järkevämpää pitää tällaiset aseet kansallisessa rekisterissä lupia antamalla kuin johtamalla ne tosiasiassa rajojen taakse, mistä ne tulevat uudelleen aktivoituina pimeille markkinoille.

Luvattomien aseiden torjuntaa ei edistä se, että laillisesti toimivien aseluvan haltijoiden ja asekeräilijöiden toimintaa vaikeutetaan. Kyse ei ole rikollisuuden vastustamisesta vaan pikemminkin perusoikeuksista irrallaan toimivasta metsästyksen ja ampumaharrastuksen vastustamisesta.

On oletettu virheellisesti, että voidaan edistää aseturvallisuutta tai eliminoida kouluampumisia keskittämällä valtaa lupaviranomaisille ja asetustasolle. Jo tiedetään, että kouluampumiset olisi voitu estää tulkitsemalla ampuma-aselakia oikein ja oikein ajoitettuna. Hallituksen esityksen muutoksilla ei asiaan voida vaikuttaa, vaikka jotkut niin uskovatkin. Se on kuitenkin vain uskon asia, kun asiaa ei ole haluttu tutkia. Vaikuttavuusanalyysien puuttuminen vahvistaa huonostikin perustellut kannat hyväksyttäviksi päätöksentekijöille.

Eduskunta-asiakirjoissa ei ole tehty rehellisesti analyysiä siitä, miten kumpikin tunnettu kouluampuminen olisi voitu estää asiaan liittyvin viranomaistoimin. Samalla ei ole selvitetty kansainvälisesti merkittävintä aseiden käytön ongelmaa eli mielialalääkkeiden vaikutusta asiaan; suhteessa tähän pohdiskelu lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta on vain asiaa koskeva viranomaistoimi, jos se onnistuu. Sosiaali- ja terveys- sekä päihdeongelmat on jätetty huomiotta. Yhtä vähän eduskunnassa on saanut keskustella tosiseikoista, jotka koskevat etnisen alkuperän tai ryhmän perinteitä aseiden käytössä. Usein nämä aseet ovat luvattomia.

On myös tarpeen käsitellä eräitä muita hallintovaliokunnan mietinnön ja hallituksen esityksen perusteluväittämiä. Yksi sellainen on väite, että aseiden vähentäminen vähentää väkivaltaa tai rikollisuutta.

Väitteeseen voidaan vastata kahdella vastaväittämällä. Asetiheyden ja henkirikosten välillä ei ole tutkimuksellista tai tieteellistä korrelaatiota. Yhtään tämän kumoavaa tutkimusta ei ole saatavilla. Lisäksi voidaan väittää perustellusti, että asetiheys ei vaikuta tai määritä yhteiskunnan väkivaltaisuutta tai henkirikosten määrää. Hallituksen esitys ei vaikuta mitenkään yhteiskunnassa väkivallan määrään yksinkertaisesti jo siitä syystä, ettei siinä puututa väkivallan syihin saatikka seurauksiin. Tiettävästi kukaan ei ole sellaista rohjennut kirjallisesti edes esittää.

Itsemurhatilastojen esittely hallintovaliokunnan mietinnössä on asia, joka ei liity lainkaan hallituksen esitykseen. Sen tarkoitus on muualla. Itsemurha on neljänneksi yleisin suomalaisten kuolinsyy (osuus alle tai noin 9 %). Itsemurhien määrä on tilastollisesti pitemmän ajan kuluessa laskenut 100 000 asukasta kohti; vuonna 2008 tehtiin hieman yli 1 000 ja vuonna 2006 hieman yli 850 itsemurhaa. Yleisimmät syyt ovat alkoholi ja sairaudet. Aseilla ei ole vaikutusta itsemurhien syihin, joten sen suhteen on kysymys vain satunnaisista tekijöistä ja tekovälineen satunnaisesta saatavuudesta tai hallinnasta.

Väärää tietoa ovat alusta loppuun väitteet, että luvattomat aseet ovat kotoperäisiä ja että ne on saatu pääasiassa murtojen yhteydessä. Tämän tiedon virheellisyyden olisi voinut varmistaa suoraan asetekniikkayksiköltä oikeiden tilastojen avulla.

Suomen aserekisterissä oli vuoden 2009 alussa vajaat 1,6 miljoonaa asetta. Aseluvan haltijoiden määrä Suomessa on noin 650 000. Suomalaisista noin 12 %:lla on aselupa. Kansainvälisen (sveitsiläisen, 2007) tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisilla on 32 asetta sataa suomalaista kohti. Tämä arvio sisältää myös luvattomat aseet. Hallituksen arvio 30 asetta sataa asukasta kohti on esitetty hallituksen esityksessä. Tämä asetiheysarvio on tavanomainen. Viime vuosina aserekisterissä olevien aseiden määrä ei ole sanottavasti muuttunut. Vastaava määrä aseita on Ranskassa, Kreikassa, Kanadassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Saksassa. Suomi ei ole maailman neljäs asetiheystilastossa, vaikka hallituksen esityksen kirjoittajat näin väittävät.

Norjassa, Ranskassa ja Sveitsissä tehdään noin kolme kertaa vähemmän henkirikoksia kuin Suomessa, vaikka aseita on suunnilleen saman verran. Aselain muutoksien perusteluissa on käytetty ahkerasti mielikuvia, jotka eivät ole tosia.

Mikä on sitten tuore tieto (2009) aseiden osuudesta henkirikoksissa Suomessa? Vuosittain luvallisilla käsiaseilla tehdyissä henkirikoksissa kuolee keskimäärin 1,9 henkeä, laillisilla pitkillä ampuma-aseilla keskimäärin 4,9 henkilöä ja luvattomilla ampuma-aseilla 10,9 henkilöä. Kaikista henkirikoksista tehtiin vuonna 2009 94 % muilla välineillä, myös luvattomilla aseilla. Suomessa surmataan vuosittain noin 140 henkeä. Kolme neljästä tekijästä on alkoholin ongelmakäyttäjiä, myös uhreista. Yli sata henkirikosta tehdään kotona tai vastaavissa oloissa. Kahdella kolmesta tekijästä on väkivaltatausta. Kaksi kolmesta on työelämän ulkopuolella mutta työiässä.

Henkirikos tehdään selvästi yleisimmin teräaseella. Toiseksi yleisin tekotapa on pahoinpitely tai kuristaminen ilman välineitä. Asetta käyttäen henkirikoksista tehdään 16 %, mikä on todettu hallintovaliokunnan mietinnössä. Pääosa eli enemmistö käytetyistä aseista on luvattomia.

Aselakiesitys ei kohtaa mielenterveysongelmaisia, eikä sillä estetä koulusurmien tapaisia väkivallantekoja, kuten annetaan ymmärtää. Sen voidaan päin vastoin nähdä lisäävän aseturvattomuutta, esimerkkinä henkilöiden kahden vuoden harjoittelu ampumaradoilla ilman, että seuroilla on mitään tietoa heidän taustoistaan (ns. liivimiehiä, itsemurhaa suunnittelevat). Tänä päivänä harrastajat ovat voineet luottaa siihen, että lupaviranomainen on tutkinut harrastajan taustan ennen luvan myöntämistä.

Perusoikeuksien loukkaukset ja perusoikeuksien suojan tarpeet

Hallituksen esitystä ei tule hyväksyä siinä olevien perusoikeuspuutteiden vuoksi. Perusoikeuksien analysointi puuttuu lähestulkoon kokonaan, se on jätetty parin kolmen ohuen maininnan varaan. Nekään eivät koske lupakäytäntöjen ydintä. Esityksessä ei ole pohdittu perusoikeuksien kannalta, millainen oikeus kansalaisella on saada ampuma-aseen hallussapitolupa. Tämä vaikuttaa keskeisesti lupakäytäntöjen sääntelyyn.

Metsästysoikeus

Hallituksen esityksen perustelut sekä perustuslakivaliokunta vaikenevat siitä, että metsästysoikeus irrotetaan maanomistuksesta. Aselupa ei ole sellaisenaan perusoikeus, mutta sillä on liittymiä perustuslailla suojattuihin oikeuksiin, selvimmin metsästysoikeuteen, mutta myös oikeuteen harrastaa, mikä myös on perusoikeus. Maanomistajan maalla saa metsästää vain alueen omistaja. Metsästää voidaan tosiasiassa vain ampuma-aseella. Aselupa metsästysperusteella on myönnetty, kun henkilö on esittänyt todistuksen metsästäjätutkinnon suorittamisesta ja luvan yleiset edellytykset ovat täyttyneet; nyt tämä yhteys halutaan selvin sanoin irrottaa loukku- ja luolapyynnissä (pistooliluvat) sekä rivien välistä luettuna myös muun metsästyksen kohdalla.

Esityksen mukaan maanomistajilta voidaan viedä oikeus metsästää omilla maillaan, jos he eivät pysty todistamaan metsästysharrastustaan. Samoin maanomistajalta voidaan viedä oikeus metsästää omilla maillaan, jos lupaviranomainen ei vain jostain syystä halua myöntää hänelle aselupaa lyhyeen tai pitkään aseeseen; esityksen mukaanhan lupaviranomaisen ei tarvitse myöntää kenellekään yhtään lupaa, sillä "kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta hankkia tai hallussa pitää ampuma-asetta."

Esitys loukkaa tältä osin selvästi yksityisomistusta. Metsästys on osa maaomaisuuden hyödyntämistä, kuten puiden hakkaaminen tai viljely, ja omistajalla on vapaa valta hyödyntää omaisuuttaan haluamallaan tavalla aseluvin, joita sinänsä voidaan säännellä lailla. Kavennus vaikuttaa luonnollisesti myös kiinteistöjen arvonmuodostukseen, sillä saaliseläimet ovat osa maa-alueiden hyödyntämistä. Esityksellä kavennetaan maanomistajan oikeutta hyödyntää maa-aluettaan. Samalla puututaan laajalti ja syvästi satojentuhansien ihmisten ikiaikaiseen metsästysoikeuteen osana elanto-oikeutta ja elämäntapaa; tälle ei ole esitetty perusoikeuksien vaatimaa arviota tai selvitystä.

Maanomistajien lisäksi kavennetaan Pohjois-Suomen asukkaiden metsästysoikeutta, joka perustuu erityisiin perusteisiin. Koko asiaa ei ole arvioitu hallituksen esityksessä tai valiokuntakäsittelyssä.

Ase-elinkeino-oikeus

Myös ase-elinkeino-oikeus on turvattu laissa hyväksyttävällä tavalla perusoikeutena. Se vaikuttaa yhdessä omaisuudensuojan kanssa. Elinkeino-oikeuden yhteydessä nämä näkökulmat on sivuutettu. Ase-elinkeino-oikeutta koskee myös perustelematon säännös, jolla rajoitettiin täysivaltaisten 18 vuotta täyttäneiden aseen käsittelyoikeutta käsiaseiden osalta.

Ammuntaharrastus

Ammuntaharrastus perustuu jokaisen henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeuteen päättää valinnoistaan samalla tavalla kuin kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin. Hallituksen esityksessä tätä perustuslakivaliokunnan perusoikeusuudistuksen yhteydessä selkeästi ilmaisemaa periaatetta ei ole lainkaan käsitelty, edes perustuslakivaliokunnassa. Sellaiseen ei ole lakivarausta eikä muuta perustetta voimassa olevassa perustuslaissa. Tätä ei voida hyväksyä eikä paikata valiokuntakäsittelyssä.

Mediassa olevan tiedon mukaan joillekin perustuslakivaliokunnan jäsenille annettiin kolme minuuttia aikaa tutustua valmiiseen lausuntoon ja hyväksyä se. Tällaisissa olosuhteissa tehty perustuslakivaliokunnan lausunto ei täytä tehtäväänsä asiallisesti.

Laiton yhtenäistämisohje

Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje on osin sisällöltään lainvastainen, lisäksi se on annettu lainvastaisessa järjestyksessä. Yhtenäistämisohje pitää kumota, eikä sitä saa virkavastuun nojalla lainkaan enää soveltaa. Viranomaisohjeistuksessa on keskityttävä hakijan sopivuuteen pitää hallussaan ampuma-asetta sen sijaan, että tarkastellaan aseen kokoa tai väljyyttä.

Kaiken lisäksi hallituksen esityksessä tai eduskuntakäsittelyssä ei ole puututtu niihin ilmeisiin perustuslain 80 §:n lainsäädäntövallan delegointia koskevan säännöksen vaatimuksiin, jotka ovat ehdottomia ja eduskunnan aseman kannalta aivan keskeisiä. Yhtenäistämisohje ei perustu lainkaan aineelliseen lakiin eli ampuma-aselakiin. Poliisin hallintoa koskevan lain nojalla ei voida antaa säännöksiä ampuma-aselain soveltamisesta. Lisäksi vakiintuneen perusoikeustulkinnan vastaisesti yhtenäistämisohje on huomattavasti yksityiskohtaisempi kuin itse laki. Se on käytännössä syrjäyttänyt lain tulkinnassa. Yhtenäistämisohje sisältää ohjeita, jotka ylittävät ylipäänsä ohjeen sisällölle asetettavat vaatimukset. Se ei ole millään perusteella hyväksyttävissä, eikä sitä ole silti käsitelty hallituksen esityksessä.

Yhtenäistämisohjeen vaikutusta kuvannee se, että se on paikoin ohittanut lain kirjaimen harkintaa edellyttävien tulkintojen oikeuslähteenä: lupaviranomainen nojaa ensi sijassa siihen eikä lain tekstiin, kuten edellytys on.

Selvittämättömiä asioita hallituksen esityksessä

Samalla on perusteltua huomauttaa siitä, ettei hallituksen esityksessä ole lainkaan tutkimuksia tai selvityksiä, joilla olisi selvitetty laillisilla aseilla tehtyjen henkirikosten tai ampumatapausten välistä yhteyttä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan tällaista korrelaatiota ei ole. Ei ole myöskään korrelaatiota aseiden määrän ja aseella tehtyjen henkirikosten määrän välillä. Hallituksen esityksen puoltajat ovat vedonneet pääasiassa tällaisiin vaistonvaraisiin tai näennäisiin perusteluihin. Myös lainvalmistelun tulee perustua tutkimukseen ja tosiseikkoihin. Hyvän lainvalmistelun kiinteä osa on valmistelussa tehty vaikuttavuusanalyysi, joka puuttuu käytännössä kokonaan hallituksen esityksestä.

Herää kysymys, mikä osuus mm. etnisellä perinteellä tai käytännöllä on ollut ampumatapauksiin viime vuosina. Siitä on saatavilla tilastotietoa. Tätä koskeva selvitys on käynnistettävä sisäasiainministeriössä. Nämä tiedot ovat olennaisia sen selvittämiseksi, mitä keinoja voidaan käyttää aselupakäytäntöjen ohjaamisessa, ja sen välttämiseksi, ettei syyllistetä ketään perusteettomasti. Sellaisenaan nämä tiedot ovat tapauskohtaisia.

Hallituksen esityksessä ei arvioida lainkaan kansainvälisesti tunnettua tapaa selvittää psyyken lääkkeiden ja ampumatapausten välistä yhteyttä. Myöskään ei ole selvitetty todellisen yhteisön turvallisuuden ja aseiden lupakäytäntöjen välisiä yhteyksiä, joita kansainvälisesti on tutkittu runsaasti Euroopassakin.

Erittäin vakavana hallituksen esityksen puutteena on pidettävä puuttuvia arvioita siitä, miten tunnetut kansalliset koulujen ampumatapaukset olisi voitu välttää, jos poliisiviranomainen olisi toiminut oikein ja jos sinänsä kriittistä yhtenäistämisohjetta olisi sovellettu riittävän tarkasti aseluvan myöntämisvaiheessa. Näitä ongelmia ei voida korjata hallituksen esityksellä. Aselupakäytäntöä kiristämällä ei voida ehkäistä koulusurmien kaltaisia väkivallantekoja, tämän on myös poliisiviranomainen todennut.

Perustuslakivaliokunta hylkäsi muun muassa esityksessä olevan ampumaseurojen pakkojäsenyyden osana aseluvan saannin edellytystä. Se totesi esityksen loukkaavan yhdistymisvapautta. Maan hallitus oli rakentanut esitykseen harrastuksen mittaamisen ja kaksivuotisen harjoittelujakson, käytännössä koko aseluvan myöntämisen pakkojäsenyyden varaan. Perustuslakivaliokunnan kanta ei kuitenkaan vapauttanut aktiivisen harrastuksen todistuksen hankkimista juuri ampumaseuralta. Ilman todistusta ei voi hankkia aselupaa. Järjestely on kestämätön: kenelläkään ei ole velvollisuutta antaa todistusta eikä kenellekään ole säädetty oikeutta todistuksen saamiseen. Koko aktiivisuus on määrittelemättä lakiesityksessä. Pakkojäsenyys on lain avainkohtia, ja sen kaatuminen pakottaa muuttamaan esitystä rajusti. Mikä rooli on ampuma-asekouluttajilla, kun yhdistyksen pakkojäsenyys ei toteudu?

Yhtenäistämisohje ei nosta aseturvallisuuden tasoa. Hallituksen esitys ei kohtaa mielenterveysongelmaisia, eivätkä luparajoitteet perustu kouluampumisista saatuihin opetuksiin. Luvanhakijoiden testaus, jonka tarkoitus on karsia sopimattomat luvanhakijat, on liian ylimalkainen. Tunnetut kouluampumiset ja eräät muut viime vuosien ampumatapaukset osoittavat, että ampujat ovat olleet psyyken lääkkeiden käyttäjiä. Valvonta ja lupaharkinta ovat epäonnistuneet kiistatta. Tätä ei ole lainkaan arvioitu hallituksen esityksessä. Aselain muutoksella kuvattuja ongelmia ei voida poistaa. Pitäisi tarkentaa perustuslain mukaisesti annettua ohjeistusta.

Yhteenvetona on selvää, että ampuma-aseiden hallinnan tulee olla luvanvaraista toimintaa. Siinä on kuitenkin noudatettava perusoikeussäännöksiä.

Aktiivisen harrastuksen käsite on määritettävä lain tasolla, koska se on ehdoton edellytys käsiaseluville. Luvan edellytykset ja peruuttamisperusteet on määriteltävä riittävän täsmällisesti ja selkeästi laissa, ei alemmantasoisilla säännöksillä. Riistanhoitoyhdistykset eivät pysty antamaan luotettavia todistuksia metsästysharrastuksesta.

Yleisperustelut

Mietinnön tekstissä on mainittu, ettei kenelläkään ole ehdotonta oikeutta ampuma-aseeseen sen vuoksi, että aseen hankinta ja hallussapito vaativat luvan. Ajatusketju on virheellinen, eikä asia ole oikein ilmaistu.

Luvanvaraisuus voidaan säätää lailla. Sen sijaan jokaisen kansalaisen oikeus aselupaan määräytyy asiaa sääntelevien perusoikeuksien kautta ja kulloinkin voimassa olevan ampuma-aselainsäädännön edellytysten mukaisesti, joten mietinnön kappale pitää korjata.

Mietintöä on muokattava minimidirektiivin osalta (sellaisesta ei ole yleisesti kyse asedirektiivissä). Sana minimidirektiivi ja sen jälkeinen sivulause on poistettava ja käytettävä vain termiä direktiivi sekä lisättävä seuraava virke kappaleen loppuun: Asedirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot panemaan täytäntöön kaikki kansalaisia koskevat velvoitteet sanatarkasti ja täsmällisesti kansalliseen lakiin.

Puolustusvaliokunta esitti koko hallituksen esityksen palauttamista uuteen valmisteluun, ja maa- ja metsätalousvaliokunta esitti kritiikkiä lakia kohtaan laajalti, mutta nyt on esitetty hallintovaliokunnan mietinnössä vain joitakin katkelmia annetuista lausunnoista, mikä antaa virheellisen ja väärän kuvan koko asiasta. Koko kappale on poistettava.

Tehdään lisäys mietinnön yleisperustelujen yleistä-osion kursivoidun kappaleen ensimmäisen lauseen jälkeen: "Tämä on ampuma-aselain muutosesityksen tärkein lain tulkintaa ohjaava periaate."

Useissa eri kohdissa on sekaisin prosentteja, lukuja ja numerotietoja. Vanhat tilastot on otettava pois. Vuosittain luvallisilla käsiaseilla tehdyissä henkirikoksissa kuolee keskimäärin 1,9 henkeä, laillisilla pitkillä ampuma-aseilla keskimäärin 4,9 henkilöä ja luvattomilla ampuma-aseilla 10,9 henkilöä. Kaikista henkirikoksista tehtiin 94 % muilla välineillä, myös luvattomilla aseilla, vuonna 2009.

Itsemurhia käsittelevä kappale ei liity lainkaan ampuma-aselakiin, minkä vuoksi se on poistettava.

Aselupien peruuttamisluku 2 422 peruutettua lupaa vuosittain on 0,36 % luvanhaltijoista eli marginaalinen. Fakta on korjattava oikeaksi varsinkin, kun ei selviä, moniko peruutus johtuu ylinopeudesta ja muuhun aseisiin liittymättömästä syystä. Peruutukset eivät perustu asedirektiivin asiaa koskevaan sääntelyyn.

Väkivallan teot Suomessa eivät johdu aseiden määrästä. Esimerkiksi Norjassa, Ranskassa ja Sveitsissä on suunnilleen saman verran aseita samaa asukaslukua kohti, mutta Suomessa on enemmän henkirikoksia, joten aseista tämä ei johdu.

Laissa ei kerrota juuri mitään keinoista, joilla laittomia aseita vastaan taistellaan. Laillisten aseiden sääntelyllä ei niihin voida juurikaan vaikuttaa.

Mietinnön tekstissä ei ole otettu huomioon vaikuttavuusanalyysia lainkaan, vaikka tekstissä väitetään, että ampuma-aseisiin liittyvä ongelmakäyttäytyminen johtuu yhteiskunnan muista ongelmista. Siksi väitteet aseturvallisuudesta ja väärinkäytösten riskeihin vaikuttamisesta on katteeton.

Nykykäytäntö käsiaseiden luvan myöntämisessä on aivan toimiva, muuttaminen ei ole perusteltua.

Metsästysharrastusta ei käsitellä lainkaan maanomistajan omaisuudensuojan kannalta eikä metsästystä sillä olevan perusoikeustasoisen harrastussuojan pohjalta. Suomessa 115 000 metsästäjää omistaa 28 % koko maan pinta-alasta. Kaikilla metsästyskortin lunastaneilla on oikeus metsästää myös valtion mailla. Siksi perusoikeusnäkökulma koskee yli 300 000 metsästäjää, joista yli 15 000 on naisia.

Mietintö ja sen perustelut on kirjoitettu siten, että se lopettanee lähestulkoon kokonaan loukkupyynnin. Uhkana on lisäksi, että säännös lisää luvattomien aseiden määrää, mikä on vastoin sääntelyn tarkoitusta. Kappaleessa on useita virheellisiä ja vääriä oletuksia.

Aseen toimintatapa ei sinänsä vaikuta surmaamiseen. Loukkupyynnin salliminen itse lataavalla aseella on täysin hyväksyttävää. Riistanhoitoyhdistykset eivät pysty antamaan luotettavaa todistusta loukku- tai luolapyynnistä. Maanomistajan oikeus hyödyntää maa-aluettaan on vaarassa. Pyynnin on oltava aktiivista, mutta kuka määrittää, mitä on aktiivinen? Onko se kuusi vai kuusikymmentä eläintä? Eläimellä täytyy olla oikeus kivuttomaan kuolemaan, kertalaukeavassa lataamisaika voi olla aivan liian pitkä. Nyt lakiesitys ei huolehdi eläimen näkökulmasta. Revolveri on lisäksi mahdoton vaimentaa. Hallintovaliokunnan ei siksi pitäisi lainkaan puoltaa selostamaansa säännöstä.

Perustuslakivaliokunnan asia on, kuuluuko maanomistukseen kuuluva metsästysoikeus ampuma-aseen hallussapitoon vai ei. Siitä ei ole olemassa perusoikeuskantaa. Hallintovaliokunnan mietinnöllä on kuitenkin vahva tulkintavaikutus lyhyen ajanjakson tähtäimellä käytäntöön, minkä vuoksi tällaista tulkintaa ei voida esittää mietinnössä.

Suomen ja Ruotsin sijoittuminen eurovertailussa kärkeen ei ole totta, Suomi on keskikastia luvulla 32 asetta 100 asukasta kohden. Luku sisältää myös luvattomat aseet.

Mietintöön ei sisälly perustuslain mukaista käsittelyä eli jokaisen oikeutta valita harrastuksensa, kuten harjoittaa ampumaurheilua.

Väite Suomen kuulumisesta kärkikastiin käsiaseiden asetiheydessä on perusteeton.

Miten voi saada ampuma-asekouluttajan lausunnon, jos ei kuulu ampumaseuraan. Mietintö on tältä osin epälooginen, koska vaaditaan todistus seuralta, mutta seuraan ei ole pakko kuulua. Eikä todistuksen tarvitsijalla ole mitään oikeutta saada todistusta, jota ei ole analysoitu.

Ampuma-asekouluttajan todistuksella on mietinnön mukaan julkinen luotettavuus, mutta sen antajilla ei vastuuta, mitään velvoitteita eikä menettelyvaatimuksia, vaikka kyse on kansalaisen kannalta olennaisen todistuksen antamisesta ja hankkimisesta ja siten perustuslain 124 §:n sääntelemästä tilanteesta eli ilmeisesti olennaisen hallintotehtävän siirtämisestä yksityiselle. Ampuma-aseseuroilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä täyttää lain vaatimuksia.

Vaikka hallintovaliokunta ei ole ottanut kantaa hallintotehtävän siirtämiseen selkeästi, se voidaan tulkita lainkäytössä suoraan perustuslain 124 §:n mukaisesti julkiseksi, virkavastuulliseksi julkisen vallan käytöksi.

Käytännössä todistuksen voi saada vain ampumaseuran jäsen, juuri kun perustuslakivaliokunta katsoi, ettei pakkojäsenyys tule kysymykseen aselupakäytännössä. Sääntely on epälooginen.

Aktiivisuuden määrittelyä ei saa jättää alemman tason päätettäväksi, vaan aktiivisuuden määrittely tulee tehdä laissa. Valiokunnan kannanotot eivät perustu asetyypin, aktiivisuuden määrän, henkilöiden kokemuksen eikä patruunoiden aiheuttamien kustannusten tuntemiseen. Aktiivisuuden ja sen jatkuvuuden osoittamisen tarpeellisuuteen otetaan vielä erikseen kantaa. Aktiivisuuden käsittely hallintovaliokunnan mietinnössä on järjetöntä, sillä esimerkiksi metsästysaseiden osalta suurin tarve on juuri jahtikauden alussa tai hieman sitä ennen. Näitä seikkoja ei ole selvitetty lainkaan.

Mistä löytyvät ampuma-asekouluttajat? Jos seuralla ei ole kouluttajaa, pitääkö virkamiesten järjestää kouluttaja. Julkista valtaa siirretään tosiasiallisesti yksityiselle toimijalle. Kenelle voi valittaa, jos todistusta ei anneta? Koulutustehtäviin ja todistusten antamiseen tarvitaan koko maassa ainakin 5 000 ihmistä. Kuka maksaa heidän kulunsa? He joutuisivat viettämään käytännössä kaiken vapaa-aikansa ampumaradoilla todentaakseen kaikkien harrastajien aktiivisuuden.

Nykyinen käytäntö myöntää ampuma-aseluvat toistaiseksi voimassa olevina on täysin riittävä. Aktiivisuus pitäisi sinänsä määritellä suoraan laissa tasapuolisuuden ja sen arviointitilanteiden monenlaisuuden vuoksi, jos se olisi todella tarpeellista.

Koko aselupakäytännön muuttaminen edellyttää tuhansien uusien henkilöiden panosta. Jokaisen luvan hakeminen tai muuttaminen tulee myös kalliiksi. Sen yksi osa on tarpeeton määräaikaisuuden säätäminen lakiin; siinä ei ole ajateltu lainkaan resursseja, joita ei ole. Mitään realistista henkilövuosien vaikutusarviota ei ole tehty Jo nykyisin tavallisen lupa-asian käsittely vie useissa poliisilaitoksissa useita kuukausia.

Kaikki lääketieteellisen arvion antamista ja perustelemista koskevat säännökset ja lakitekstit on poistettava perusteettomina ja epämääräisesti ja liian alhaisella käytännön tasolla määriteltyinä. Nykytilanne on hyvä ja soveltuva menettelyiltään.

Ikää koskevat rajoitusesitykset on poistettava kokonaan. Niille ei ole mitään hallinnollista tai aseturvallisuutta koskevaa järkiperustetta. Sen sijaan rajat aiheuttavat valtavasti käytännön ongelmia ja lisää hallinnollista menettelyä.

Mietinnön yleisperusteluissa mainittu lääkärille asetettava velvoite tulee muuttaa seuraavaksi: "Valiokunta pitää aseturvallisuuden parantamisen kannalta tärkeänä, että lääkärillä on perustellusta syystä oikeus ilmoittaa poliisille…" (poistetaan sana velvoitetaan). Aseturvallisuus tarkoittaa tässä olennaista eli aseiden käytön ja hallinnan kaikkinaista turvallisuutta eikä viittaa pinnallisesti viranomaistietojen vaihtoon tai viranomaismenettelyyn, jota ei voi pitää aseturvallisuuden kannalta ydinkysymyksenä.

Aktiivisuus pitää määritellä lain tasolla, jotta tiedetään, mitä se todella tarkoittaa ja mihin sillä oikein pyritään. Montako laukausta on ammuttava yhdellä kertaa, jotta olet aktiivinen? Riittääkö kerran ampuminen, pitääkö ampua 10 vai 120 laukausta. Jos käy radalla 10 kertaa yhden päivän aikana, onko kymmenen harrastuskerran vaatimus täytetty? Onko lataaminen harrastamista? Asekerhoilla ei ole laina-aseita, mikä lopettaa monien nuorten harrastuksen kokonaan. Niillä ei ole myöskään käytännössä mitään mahdollisuutta hankkia tarvittavia aseita. Valiokunnan käsitykset raportointivelvollisuudesta eivät ole realistisia. Muutenkaan valiokunta ei ole tunnistanut harjoittelun muita muotoja, kuten simulaattori- tai kylmäharjoittelua, ja niiden merkitystä.

Laittomat aseet eivät ole pääasiassa kotoperäisiä. Niitä ei pääosin ole varastettu kotoa. Asehallintoyksiköltä olisi voitu tarkistaa todelliset luvut poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen haltuun joutuneista salakuljetetuista aseista sekä rikollisten hallusta löytyneistä ampuma-aseista. Mitään korrelaatiota ei ole väitteeseen, että aseet olisivat murtojen yhteydessä kodeista varastettuja. Osa on jopa ns. sotasaalisaseita.

Aikamuoto aseen asianmukaisesta säilyttämisestä on muutettava sekaannusten ja tulkintaongelmien välttämiseksi: ei riitä, että ampuma-aseita ei ole säilytetty asianmukaisesti vaan pitää myös niin olla. Pitää siis vastata siihen, pitääkö asetta tällä hetkellä säilyttää väärin, vai riittääkö siihen, että sitä on säilytetty joskus, esimerkiksi 10 vuotta sitten, laittomasti ja väärin.

Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta on asetettava parempaan asemaan. Olisi mainittava lakitekstissä erikseen maininta reserviläisammunnasta yhtenä ampuma-aseen käyttötarkoituksena. Se puuttuu nyt sääntelystä (43 §).

Mietintöön tulee lisätä "Ampumakortilla ei saa olla mitään virallista tai julkista roolia tai tehtävää. Ampumakortin sääntely ei kuulu lainsäädännön alaan".

Mietinnön tekstissä jää epäselväksi, miksi ampuma-asekortti -projektia käsitellään tässä yhteydessä; se ei liity lakiin. Missä tahansa parannetaan palveluja standardisoimalla niitä; sellainen ei kuulu lainsäädännön alaan. Mitään uusia asealan lupakortteja ei tarvita. Kyse on enemmänkin vain rahastuslähteestä.

Mietinnössä todetaan, että asiaa olisi käsitelty 5 kertaa ampuma-aselautakunnassa. Se ei pidä paikkaansa, ellei Powerpoint-esityksiä joistain pykäläluonnoksista pidetä sellaisena. Mitään käsittelyä ei ole varsinaisesti ollut. Todettakoon vielä, että ampuma-aselautakunta esitti lausunnossaan 7.5.2010 lakiesityksen palauttamista jatkovalmisteluun. Viimeisessä lauseessa mainittu kuuleminen ei ole toteutunut kaikkien kohdalla. Järjestöt saivat lausua valmiista esityksestä, mutta koska mielipiteet erosivat hallituksen esityksen linjauksista, niitä ei otettu huomioon. Viimeisimmistä muutoksista ei ole kuultu järjestöjä lainkaan. Siltäkään osin hallintovaliokunta ei ole esittänyt asiaa tarkasti ja oikein.

Harrastejärjestöjä ja muita intressitahoja on vain periaatteessa kuultu — ei muulla tavalla.

Jos elinkeinonharjoittaja lopettaa toimintansa konkurssiin, kuolemaan tms., miten käy velvollisuudelle tiedoston säilyttämisestä. Mainitut toimet katkaisevat yleensä kaikki muut lainsäädännön velvoitteet kuin erikseen nimenomaan tilannetta varten säädetyt. Voisiko kuolin- tai konkurssipesä luovuttaa rekisterin poliisille? Sääntely on esitetyllä tavalla aukollinen.

Nykyinen laki on riittävä, 45 § rajaa 18-vuotiaan oikeutta perustaa asekauppaa ilman asiallista perustetta. 18-vuotias on lain mukaan joka suhteessa täysivaltainen. Perustetta muun ikärajan tarpeeseen ei ole esitetty.

"Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että yhdistymisvapauden rajoittamiselle on valtiosääntöoikeudellisesti hyväksyttäviä perusteita". Näin lausuu kappaleessa mietinnön teksti. Mainittu kappale sisältää kovin erilaisia asioita. Niiden välinen yhteys ei aukea. Perustuslakivaliokunta vaati nimenomaan yhdistyksen pakkojäsenyydestä luopumista osana hallituksen esitystä, vaikka valmistelussa asiassa ei nähty ongelmaa.

Yhdistymisvapautta koskeva teksti olisi tullut jakaa useampaan kappaleeseen, jotta asioiden itsenäinen asema ilmenee ymmärrettävästi. Nyt siinä sekoitetaan useita kappaleita yhteen, ja teksti on ristiriitainen. Sääntelyjen yksityiskohtaiset perustelut eivät selviä.

Mistä harrastusaikojen puolittaminen on määritelty? Onko asialle jokin hyväksyttävä syy tai asiaperuste, ei selviä yhdenvertaisuuden kannalta. Mikä oikeuttaa aktiivisen harrastuksen lyhentämisen juuri näissä ja vain näissä olosuhteissa verrattuna moniin muihin tilanteisiin.

Ampuma-asekouluttaja voi antaa todistuksen, mutta luvan hakijalla ei ole lain mukaan oikeutta saada tällaista todistusta. Mistä syntyy velvollisuus antaa todistus harrastuneisuudesta? Miten on turvattu valitus luvan hakijalle tällaisessa tilanteessa? Kenelle asiassa voidaan valittaa? Mitään vastaavaa sääntelyä ei ole olemassakaan. Valiokunta ei voi tietää sitä, antaako joku todistuksen vai ei, olletikin kun koko järjestelmä on raskas ja luomatta kokonaisuudessaan. Sen hintalappu on edelleen avoin.

Onko lääketieteellisesti kouluttamaton henkilö oikeasti pätevä tulkitsemaan soveltuvuustestin tuloksia? Jollei tätä vaadita, miten turvataan testiin osallistujan yksityisyyden suoja ja muut suojatut oikeusintressit. Ehdotettu sääntely voisi johtaa välskäritoimintaan. Soveltuvuustesti pitäisi säätää vain ensimmäistä kertaa lupaa hakevalle. Lain 45 c §:stä puuttuu sääntely, jolla määritetään, mitä tarkoitetaan henkilökohtaisella sopivuudella ja persoonallisuudella. Perusoikeuksien mukaista ei ole jättää soveltuvuuden arvioinnin tarkoitusta sääntelemättä.

"Perustuslakivaliokunnan mukaan ei näytä olevan todellista tarvetta testeille." Kanta testien tarpeellisuudesta kumoaakin nyt koko sääntelyn. Miksi hallintovaliokunta ei ole noudattanut perustuslakivaliokunnan perusoikeuskäsitystä?

Rinnakkaislupa voitaisiin sääntelyesityksen mukaan myöntää vain erityisen painavasta syystä eli oikeusharkintaisen ilmaisun mukaan hyvin harvoin, suorastaan poikkeuksellisesti. Mitkä ovat rinnakkaisluvan haltijan oikeudet? Asia on täysin sääntelemätön. Termistä "erityisen painavasta syystä" on ehdottomasti poistettava "erityisen", koska on ylipäänsä vaikeaa näyttää, mikä on erityisen painava syy. Lisäksi olisi todettava, että harrastustoiminta on katsottava aina luonteeltaan painavaksi syyksi. Arvokkaiden aseiden antaminen muiden perheenjäsenten käyttöön kävisi mahdottomaksi ilman ainuttakaan järkevää syytä.

Mietinnössä kirjoitetaan: "Ampumaseuroilla ei nykyisin ole omia aseita. Käytännössä ampumaseuratoiminnassa jouduttaneen tekemään tältä osin muutoksia. Ainakin edistyneemmille ampumaurheilua harrastaville tulee ilmeisesti hankittavaksi käsiase henkilökohtaiseen käyttöön." Valtaosalla ampumaseuroja ei ole eikä tule olemaan varoja hankkia aseita. Siten koko selostus on vailla totuutta ja perusteltavuutta. Omien aseiden hankkiminen ampumaseuroille kävisi mahdottomaksi myös sen vuoksi, että asevastaavat eivät voi eivätkä halua niistä kantaa henkilökohtaista vastuuta. Käytännössä laki ei anna aseita seuran nimiin. Kuitenkin henkilöt vaihtuisivat tiheään.

Lakitekstit

Useat edellä tehdyt poistoesitykset johtavat asianomaisten aselain muutosesitysten kohtien poistamiseen hallituksen esityksen lakitekstistä. Perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla hallintovaliokunta on itse poistanut yhdistyksen pakkojäsenyyttä koskevan sääntelyn osana aseen hankintalupamenettelyä. Lisäksi hallintovaliokunta on poistanut kokonaan lakiesityksen 106 b §:n aseiden säilyttämisen tarkastuksesta aseluvan haltijan kotona. Näissä suhteissa on palattu nykytilanteeseen.

Lisäksi näissä muutosesityksissä on muita poistettavia sääntelyjä, mikä merkitsee toimivaan nykytilan mukaiseen menettelyyn palaamista selkeänä ja hyvin toimivana sääntelynä. Näistä muutoksista ja poistoista mainitaan lisäksi seuraavat. Jos hallintovaliokunta ei ole asiaa erikseen kommentoinut mietintötekstissä, kyse on suoraan hallituksen esityksen lakitekstin muuttamisesta ja palaamisesta vallitsevaan, toimivaan tilanteeseen.

Hallituksen esityksen 2 ja 3 §:ssä on säädetty aseen ja aseen osan määritelmistä. Lain selkeyden ja ennustettavuuden vuoksi on ongelmallista, että lain tullessa hyväksytyksi ilmakivääri muuttuu luvanvaraiseksi aseeksi tulkinnan kautta ilman, että sitä mainitaan lain määrittelyssä. Juuri tämä ase on kuitenkin kaikille kansalaisille tunnetuin asetyyppi. Määritelmästä puuttuu myös kokonaan asedirektiivin edellyttämä erottelu aseen olennaisiin osiin ja muihin osiin; vain edelliset ovat direktiivin mukaan luvanvaraisia.

Hallituksen esityksen 27 §:n ehdotukset aseenkäsittelyn erityisistä ikärajoista on poistettava tarpeettomana. Kyse on henkilön ammatin ja elinkeinon harjoittamisenperusoikeudesta, täysivaltaisesta kansalaisesta ja pätevien perusteiden puuttumisesta ikärajoituksille, joten ehdotettua sääntelyä ei tarvita.

Hallituksen esityksen 53 §:n esitykset lupien määräaikaisuudesta on poistettava hallituksen esityksestä. Yksinkertainen syy on se, että rajoitukset aiheuttavat valtavan työmäärän, vaikeuttavat suuresti monen aseluvan haltijan lupien saantia aseharrastuksen jatkuvan aktiivisuuden sääntelyn vuoksi ja sen vuoksi, ettei mitään soveltuvaa järjestelmää ole ampumaseurojen käytössä aseharrastuksen aktiivisuuden osoittamiseksi. Hallituksen esityksessä ei ole tehty mitään vaikuttavuusanalyysiä. Hallituksen esityksen tämä säännös ei käsittele lainkaan asekeräilijöitä. Rekisteröityjä asekeräilijöitä on kuitenkin yli 1 000, ja heillä on arviolta 160 000 asetta. Harrastus on yleensä elinikäinen harrastus. Vastaamatta on jätetty kokonaan se, miten harrastus osoitetaan. Kyse on näin ollen suoranaisesta oikeuden ja perusoikeuksien aukosta mietinnön tekstissä.

Aselupien ikärajoihin esitetyt muutokset (53 §) tulee poistaa kokonaisuudessaan ja palata koettuun, hyvään nykyjärjestelmään.

Aseharrastuksen aktiivisuuden ja aktiivisuuden jatkuvuuden osoittaminen hallituksen esityksen 53 ja 53 a §:n mukaan on mahdotonta. Mitään siihen soveltuvaa järjestelmää ei ole kehitetty. Aktiivisuutta ei ole asetyypin, olosuhteiden ja erilaisten harrastajien keskuudessa eritelty. Sen osoittaminen satunnaisilla valiokunnan kannanotoilla ei ole perusoikeuksien kannalta riittävää. Koko jatkuvuuden sääntelystä on luovuttava kalliina, täydellisen byrokraattisena järjestelynä tarvittavien resurssien puuttuessa (vaatii ainakin 5 000 uutta toimijaa) ja järjestelyn ollessa tehoton aseturvallisuuden parantamisessa.

Hallituksen esityksen 67 § luvan peruuttamisesta jättää sivuun kokonaan asedirektiivin muutoksen kansalaisten oikeuksien kannalta olennaisen seikan eli yksityiskohtaisen luvan peruuttamisperusteen. Sen mukaan kaikkea luvan peruuttamista on tarkasteltava sen mukaan, aiheuttaako luvanhaltija itselleen tai toiselle hengen ja terveyden vaaraa. Säännös on pantava pakottavana sanatarkasti täytäntöön. Sen vaikutuksia ei ole arvioitu hallituksen esityksessä peruuttamisperusteille. Hallintovaliokunnan mukaisissa peruuttamisluvan perusteissa ei ole käsitelty lainkaan sitä, mitä tapahtuu, jos suostumuksen antaneen huoltajan lupa peruutettaisiin tai suostumus katsotaan peruutetuksi sen kannalta, mitä oikeuksia on rinnakkaisluvan saajalla. Rinnakkaisluvasta on säännös esityksen 66 §:ssä.

Hallituksen esityksen 103 §:n otsikko on Ampuma-aserikkomus. Sen mukaan se, joka tämän lain vastaisesti tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta… 9) tekee ampuma-aseen pysyvästi ampumakelvottomaksi tai aseen osan pysyvästi toimintakelvottomaksi taikka laiminlyö 108 §:n 1 momentin 3 kohdassa tai 112 §:ssä säädetyn velvollisuuden esittää pysyvästi ampumakelvottomaksi tehty ampuma-ase tai pysyvästi toimintakelvottomaksi tehty aseen osa poliisille… on tuomittava ampuma-aserikkomuksesta sakkoon.

Tämä säännös on poistettava omalaatuisuutensa vuoksi; rikosperustetta on vaikea ymmärtää. Säännös johtaa tahattomastikin siihen, että joudutaan pohtimaan, onko aseen tuhoutuminen vahingossa säännöksen tarkoittamaa tekemistä vai ei. Säännökselle mahdollisesti tarkoitettu tavoite toteutuu yksinomaan jo luvanhaltijan ilmoitusvelvollisuudella.

Hallituksen esityksen 110 a ja 110 b §:ssä säädetään merkinnöistä sanamuodolla, jonka mukaisesti merkintä ei voi olla aseessa näkymättömissä, vaikka merkintä olisikin sekunneissa tarkistettavissa esimerkiksi irrottamalla haulikon etutukki tai kääntämällä haulikon avausvipu sivuun tai muutoin sekunneissa huoltopurkamalla (siis ilman työkaluja) ase sarjanumeron tarkistamiseksi. Sanamuotoilun vuoksi nykyisen kaltaiset asevalmistajien poikkeuksetta käyttämät merkintäpaikat eivät olisi enää Suomessa sallittuja. Lisäksi pykälien sanamuoto jättää tulkinnanvaraiseksi sen, pitääkö valmistusmerkinnän olla merkitty yhdellä leimalla vai katsotaanko merkintävaatimukset täytetyiksi, jos direktiivin vaatimat tiedot löytyvät aseesta useamman leiman avulla merkittynä. Tähän ei tulisi jättää tulkinnanvaraa. Sitä paitsi nykyiset tavanomaiset asemerkinnät jo esittävät direktiivin vaatimat tiedot. Ei myöskään tule säätää suomalaista erikoisuutta merkinnöistä.

Hallituksen esityksen 110 c § säätää, että joka kerta ja erikseen asesepän on pyydettävä lupa Poliisihallitukselta sarjanumeromerkinnän vahventamiseen tai kahdentamiseen, jos esimerkiksi uudelleensinistystyön ohessa tulee tarve vahventaa merkintää. Mikä perustarkoitus tällä on? Miltä osin tämä on tarpeellista turvallisuudelle? Mistä näkökohdasta tämä on tarpeen? Aseseppätoiminta ja asealan elinkeino on jo nyt yksi säädellyimmistä suomalaisista elinkeinoista, eikä lupaa toimintaan voi saada, jos luotettavuudessa on ongelmia. Säädös ei edes estä ketä tahansa tekemästä muutoksia merkintöihin, ja merkintöjen muuttelu on helppoa aivan tavallisellekin kansalaiselle, mikäli näin haluaa epärehellisesti tehdä. Merkintöjen muutteluun ei tarvita aseseppätaitoja. Säädöksen ainoa vaikutus on, että se on rasite ja kustannus lainkuuliaiselle asesepälle. Vaatimus luvan pyytämisestä merkinnän vahventamista varten tulee poistaa.

Hallintovaliokunnan mietinnössä on käsitelty myös hallituksen esityksen 114 §:ää ilmoitusvelvollisuudesta terveydentilan aiheuttamien seikkojen vuoksi. Säännökseen riittää se, että lääkärille annetaan tällainen ilmoitusoikeus perustellusta syystä, ei muulloin eikä muille.

Loppupäätelmiä

Hallituksen esitys on edellä mainitut seikat huomioon ottaen täysin kestämätön kansanedustajien asianmukaista arviointia ajatellen.

Koko eduskuntakäsittely on avannut näkökulmaa. Asehallinnon kokonaisuudistus ja eriyttäminen hallintoasiaksi nykyistä selvemmin omana itsenäisenä sektorina on valmisteltava samalla kiireellisesti. Kaikkien edun mukaista on aselupakäytäntöjen ennustettavuus, jota hallituksen esitys ei paranna tai edistä. Hallintokäytännössä esille tulevaa asenteisiin ja muihin satunnaisiin seikkoihin perustuvaa lupaviranomaisen lupakäytäntöä ei voida hyväksyä.

Hyvään lain valmisteluun ei myöskään kuulu se hallituksen esityksellä toteutunut seikka, että lain muutoksissa käytetään keinoja ja menettelyjä, jotka tosiasiassa kohdistuisivat muihin henkilöihin ja asioihin kuin tavoite on. Sellainen johtaa viattomien ja vailla osallisuutta olevien syyllistämiseen, joka ei saa olla lainsäädännön tarkoitus.

Hallituksen esitys ja koko eduskuntakäsittely ovat johtaneet myös päätelmään, että Suomeen on perustettava kiireellisesti perusoikeuksia käsittelevä valtiosääntötuomioistuin. Se vahvistaisi perusoikeuksien noudattamista, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Se estäisi huonon lainvalmistelun perusoikeuksien ohitukset ja sivuutukset sekä siinä perusteettomat tulkintakäsitykset. Se vahvistaisi myös lakien käsittelyssä eduskunnassa perusoikeuksien kunnioitusta ja etenkin antaisi kullekin perusoikeudelle riittävän positiivisen alan, jota ei voida loukata lainsäädännöllä, sen sijaan että nykyisen menettelyn mukaisesti tutkimisen kohteena on ensi sijassa, voidaanko lainsäädännöllä edelleen rajoittaa tai kaventaa tiettyä perusoikeutta.

Vastalauseessa on keskitytty moniin suuriin oikeudellisiin ongelmiin, joita esityksessä on. Eri muutosesitysten vaikuttavuusanalyysi on tekemättä. Jo näiden vuoksi on hallituksen esitys hylättävä ja siirrettävä jatkovalmisteluun.

Eduskunta on korkein lakia säätävä, ei lakia valmisteleva elin. Lakia valmistelevien elinten, valtioneuvoston ja asianomaisen ministeriön — sisäasiainministeriön — esitys aselain uudistamiseksi ei täytä hyvän lainvalmistelun vaatimuksia. Tästä osoituksena ovat eduskunnan eri valiokuntien ja kymmenien asiantuntijoiden tekemät useat kymmenet perustellut korjausesitykset lakipohjaan. Hyvä lakikokonaisuus ei voi syntyä laittamalla epäkelpoon hallituksen lakiesitykseen paikkaa paikan päälle. Lakiesitys tulee palauttaa sisäasiainministeriöön uudelleen valmisteluun, jolloin voidaan ottaa kaikki esitetyt korjaustoimenpiteet tarkoituksenmukaisella tavalla huomioon ja saada luotua uusi toimiva lakiesitys.