HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 25/2008 vp

HaVM 25/2008 vp - HE 190/2008 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta tehdyn neuvoston puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 11 päivänä marraskuuta 2008 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta tehdyn neuvoston puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta (HE 190/2008 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

lainsäädäntösihteeri Tapio Puurunen, oikeusministeriö

poliisiylitarkastaja Marja Kartila ja ylitarkastaja Timo Riissanen, sisäasiainministeriö

tulliylitarkastaja Juha Vilkko, Tullihallitus

professori Kaarlo Tuori

Lisäksi kirjallisen lausunnot ovat antaneet

  • tietosuojavaltuutettu
  • valtiovarainministeriö
  • professori Olli Mäenpää.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta tehdyn neuvoston puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta. Lailla pantaisiin täytäntöön Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta tehty neuvoston puitepäätös.

Puitepäätöksessä vahvistetaan säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaiset voivat tehokkaasti ja nopeasti vaihtaa olemassa olevia tietoja ja tiedustelutietoja rikostutkinnan tai rikostiedusteluoperaation toteuttamiseksi. Ehdotetulla lailla säädettäisiin puitepäätöksen säännökset Suomessa lakina noudatettaviksi ja annettaisiin eräitä tarkentavia säännöksiä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 18 päivänä joulukuuta 2008.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Yleistä

Hallituksen esityksen tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön Euroopan neuvoston puitepäätös EU:n jäsenvaltioiden sekä Islannin, Norjan ja Sveitsin lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta (2006/960/YOS). Puitepäätöksen keskeisenä tavoitteena on, että kansalliset lainvalvontaviranomaiset voivat tehokkaasti ja nopeasti vaihtaa niiden hallussa tai saatavilla olevia tietoja ja tiedustelutietoja rikostutkinnan tai rikostiedusteluoperaation toteuttamiseksi. Sääntelyn lähtökohtana on, että tiedon luovuttaminen toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle on mahdollista samoin edellytyksin kuin kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle.

Puitepäätöksen tavoitteena on myös tehostaa ja helpottaa tietojen vaihtoa nykyisestä määrittelemällä sille tarkat ja lyhyehköt määräajat, karsimalla kieltäytymisperusteita ja määrittelemällä velvoite oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen. Tietojen vaihto voisi tapahtua minkä tahansa lainvalvontaviranomaisen väliseen kansainväliseen yhteistyöhön tarkoitetun kanavan kautta. Puitepäätöksessä tarkoitettuja toimivaltaisia lainvalvontaviranomaisia Suomessa ovat poliisi, tullilaitos ja rajavartiolaitos.

Tietosuojan toteuttaminen

Puitepäätöksen toteuttamisessa korostuvat tietosuojaan liittyvät vaatimukset. Käsiteltävän puitepäätöksen toteuttamisessa tulee ns. III pilarin tietosuojapuitepäätöksellä olemaan huomattava merkitys. Tietosuojapuitepäätöksessä, joka on hyväksytty 27.11.2008, määritellään yleiset standardit henkilötietojen käsittelylle poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä rikosasioissa. Sen tarkoituksena on myös varmistaa, etteivät erot jäsenvaltioiden tietosuojan tasossa haittaa tietojen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä ja että perusoikeuksia, etenkin oikeutta yksityisyyteen ja tietosuojaan kunnioitetaan, erityisesti arvioitaessa tietojen luovuttamista.

Tietosuojapuitepäätöksen hyväksyminen on olennainen tae sille, että tietosuoja toteutuu myös nyt käsiteltävän puitepäätöksen osalta, vaikka se sisältääkin perussäännökset tietosuojasta. Nyt käsiteltävän puitepäätöksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan suoraan tai kahdenvälisesti vaihdettuja tietoja ja tiedustelutietoja käytettäessä noudatetaan vastaanottavan jäsenvaltion tietosuojasäännöksiä.

Tietosuojan asianmukaisen tason kannalta on lisäksi merkitystä sillä, että puitepäätöksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan myös luovuttavalla jäsenvaltiolla on velvollisuus varmistaa, että puitepäätöksen mukaisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihtamismenettelyn yhteydessä noudatetaan tietosuojaa koskevia sääntöjä. Suomessa valvonta kuuluu lähinnä tietosuojavaltuutetulle.

Puitepäätöksen täytäntöönpano

Euroopan unionin puitepäätös on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston 34 artiklan perusteella jäsenvaltioita velvoittava. Puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät muodot ja keinot kansallisten viranomaisten valittaviksi. Lainsäädännön harmonisointinormeina ne muistuttavat EY:n direktiivejä.

Hallituksen esityksessä on ehdotettu, että puitepäätös pantaisiin täytäntöön säätämällä erillinen laki Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen tietojen ja tiedustelutietojen vaihdon yksinkertaistamisesta tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta.

Käsiteltävänä olevan puitepäätöksen täytäntöönpanolle sekamuotoisella lailla ei hallintovaliokunnan käsityksen mukaan sinänsä ole valtiosääntöoikeudellista estettä. Puitepäätöksen blankettisäännöksellä täytäntöön pantavaksi ehdotettavat säännökset ovat varsin yksityiskohtaisia ja tarkkoja eivätkä juurikaan jätä liikkumavaraa täytäntöönpanon toteuttamisessa. Lakiehdotus täyttää siis täytäntöönpanosääntelylle asetettavat yleiset vaatimukset. Valiokunta ei näin ollen näe estettä sekamuotoisen täytäntöönpanotekniikan käyttämiselle, vaikka asianmukaisinta olisikin ollut ottaa sääntelyn asiasisältö kokonaisuudessaan kansalliseen lainsäädäntöön.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella hallintovaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Tapani Tölli /kesk
  • vpj. Tapani Mäkinen /kok
  • jäs. Thomas Blomqvist /r
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Juha Hakola /kok
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Heli Järvinen /vihr
  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Timo Korhonen /kesk
  • Valto Koski /sd
  • Outi Mäkelä /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Lenita Toivakka /kok
  • Unto Valpas /vas
  • vjäs. Veijo Puhjo /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Tuula Sivonen