Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Lakiehdotus on tekninen lakiuudistus ja se on kansallinen täydennys
siihen, mitä asiasta on jo säädetty EU:n
rakennerahastoja vastaavassa kotimaisessa lainsäädännössä.
Uudistuksella on valiokunnan näkemyksen mukaan kiire, jotta
uusien ohjelmien toteutus Suomessa voisi välittömästi
alkaa.
Koska kyseessä on kiireellinen, uusien ohjelmien toteuttamisen
kannalta välttämätön uudistus,
jää aluekehityslakiin edelleen kehittämistä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan aluekehityslain kokonaisuudistuksen
tulisi olla valmis annettavaksi eduskunnalle syysistuntokauden 2001
aikana.
Valiokunta katsoo, että ainakin seuraavat asiat
tulee selvittää uudistuksen yhteydessä.
Ensinnäkin valiokunta kiinnittää huomiota siihen,
että tukijärjestelmää tulee
voida yksinkertaistaa. Uudistuksen yhteydessä tulee selvittää,
voidaanko kansallinen vastinrahoitus varata yhden ministeriön
pääluokkaan.
Toiseksi tulee selvittää ratkaisu tilanteeseen, jossa
maakunnan liitto ei voi myöntää valtion
talousarviosta myönnettyä kansallista rahoitusta valtionapua
saaville laitoksille, kuten yliopistoille. Nykyinen tilanne on johtanut
epätarkoituksenmukaisten rahoitusmenetelmien käyttöön.
Näin ollen omarahoitusosuuden rahoitus tulee järjestää jatkossa
niin, että hankkeet mahdollistuvat.
Vielä valiokunta kiinnittää huomiota
siihen mahdollisuuteen, että aluekehittämislainsäädäntö eriytetään
avustuksiin liittyvästä teknisestä sääntelystä.
Tällöin tulee selvittää hallituksen esityksessä HE
63/2001 vp mainitun valtionavustuslain riittävyys
yleislakina menettelytapojen järjestämiseksi.
Joka tapauksessa uudistuksessa tulee ottaa huomioon asiakkaan
eli rahoituksen saajan mahdollisimman selkeä asema, päätösten
koordinointi sekä maksamismenettelyn, valvonnan ja takaisinperinnän
selkeä ja yhdenmukainen menettely.
Yksityiskohtaiset perustelut
3 a §. Aluekehitysviranomaisen tehtävät
Interreg-yhteisöaloiteohjelmassa.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella on tarkoituksenmukaista,
että alemman asteisilla säädöksillä asetetaan
ehtoja Interreg- ja innovatiivisia toimia koskeviin ohjelmiin. Ehtojen
osalta kysymys olisi esimerkiksi rakennerahastovarojen ja kansallisen
vastinrahoituksen ehtojen yhteensovittamisesta samoin kuin tuen
myöntämisessä noudatettavasta menettelystä,
koska päätöksiä tekevät sekä maakunnan
liitot että kansalliset rahoittajat. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa Interreg-ohjelmien osalta lakiehdotuksen
3 a §:ään lisättäväksi
uuden 4 momentin, jossa säädettäisiin "Tarkempia
säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta
avustuksen ehdoista ja avustuksen myöntämisessä noudatetuista
menettelyistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella."
3 d §. Avustusten myöntämisessä sovellettavat ehdot
innovatiivisia toimia koskevassa ohjelmassa.
Innovatiivisten toimien osalta lakiehdotuksen 3 d §:ään
ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti
seuraavasti: "Tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetuista
avustuksen ehdoista ja avustuksen myöntämismenettelystä voidaan
antaa valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi maakunnan liitoille
voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen
myöntämisessä noudatettavista menettelystä sisäasiainministeriön
asetuksella."
3 e §. Aluekehitysviranomaisen tehtävät
Urban-yhteisöaloiteohjelmissa.
Urban-ohjelmien osalta ehdotetaan, että kansallisen
osuuden myöntämisen, maksamiseen ja valvontaan
sovelletaan aluekehityslain säännöksiä,
jolloin 3 e §:n 3 momentista poistetaan Euroopan yhteisöjen
rakennerahastojen rahoitusosuutta koskeva maininta.
Tähän on syynä se, että kunnallinen
toimielin myöntää rakennerahastolain
22 §:n 3 momentin mukaisen rakennerahastojen rahoitusosuuden. Lainkohdan
tulee koskea yksinomaan kansallista osuutta.
10 a §. Euroopan yhteisön rakennerahastoista myönnettävät
avustukset ja sitä vastaava kansallinen rahoitusosuus.
Valiokunta ehdottaa ehdotuksen 10 a §:n otsikkoa muutettavaksi
seuraavasti: "Euroopan yhteisön rakennerahastoista myönnettävät
avustukset ja sitä vastaava valtion rahoitusosuus".
Eduskunta hyväksyi rakennerahastojen kansallisesta
hallinnoinnista annetun lain (1353/1999)
yhteydessä lausuman: "Eduskunta edellyttää hallituksen
huolehtivan siitä, että ryhdytään
toimenpiteisiin alueiden kehittämisestä annetun
lain muuttamiseksi siten, että maakunnan liitoille annetaan
toimivalta myöntää rakennerahasto-osuus
hankkeisiin, joiden kansallinen julkinen rahoitus tulisi kokonaan
tai pääosin kunnilta."
Tavoiteohjelmissa maakunnan liitoille irrotetaan sekä rakennerahastojen
että valtion vastinrahoitusta koskevat osuudet. Silloin,
kun kansallinen julkinen rahoitusosuus käsittää yksinomaan
kuntarahaa, irrotettaisiin maakunnan liitoille ainoastaan rakennerahaston
rahoitusosuus, ellei samaan irrotuspäätökseen
sisälly myös valtion rahoitusosuutta. Tämän
vuoksi valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen 10 a § ensinnäkin
jaettaisiin kahteen momenttiin. Ensimmäisessä momentissa
säädettäisiin, että tämän lain
säännöksiä noudatetaan soveltuvin
osin myös aluekehitysviranomaisen ja sisäasiainministeriön
Euroopan yhteisön rakennerahastosta myöntämien
avustusten ja niitä vastaavan valtion rahoitusosuuden osalta.
Jos kansallinen julkinen rahoitusosuus hankkeeseen tulee kokonaan
kunnilta, voi maakunnan liitto myöntää hankkeeseen
Euroopan yhteisön rakennerahaston rahoitusosuuden noudattaen
soveltuvin osin, mitä tässä laissa säädetään,
kuitenkin niin, että rakennerahastojen rahoitusosuuteen
sovelletaan lisäksi, mitä 3 b §:n 3 momentin
toisessa virkkeessä säädetään
kone- ja laitehankintojen enimmäisosuudesta kehittämishankkeen
hyväksytyissä kokonaismenoissa.
Kuntien rahoittamat hankkeet ovat useimmiten infrastruktuurihankkeita,
joten sellaisten osalta tulisi myös soveltaa ehdotuksen
3 b §:n 3 momentin mukaista rajausta, jolloin aluekehitysasetuksen
12 §:n 1 momentin mukaista kone- ja laitehankintojen enimmäisosuutta
ei sovellettaisi.
Uuteen 2 momenttiin on tehty 1 momentista johtuva lisäys.
Sen mukaan tavoiteohjelmissa olisi mahdollista myöntää 1
momentissa tarkoitettu yksinomaan EY:n rakennerahastojen osuus tämän
lain 6 §:n 2 momentin estämättä myös
toisen maakunnan liiton alueella olevaan ylimaakunnalliseen hankkeeseen.