PERUSTELUT

1 Lakialoitteen tausta

Ryhmäkannelaki (444/2007) tuli Suomessa voimaan 1.10.2007. Ennen lain voimaantuloa ryhmäkannelainsäädäntöä on vuosina 1992—2006 pohdittu useissa eri oikeusministeriön työryhmissä ja selonteoissa. Niissä käsiteltiin myös ryhmäkannemahdollisuuden ulottamista muihin erilaisiin siviiliriita-asioihin. Lain säätämisvaiheessa päädyttiin sen soveltamisala rajaamaan kuitenkin koskemaan vain varsin suppeasti eräitä kuluttajaoikeudellisia riita-asioita. Rajauksen taustalla vaikutti erityisesti elinkeinoelämän voimakas ryhmäkanneoikeuden vastustus.

Rajauksesta johtuen voimassa olevan ryhmäkannelain ensimmäisen pykälän mukaan lakia voidaan soveltaa vain kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Lisäksi kuluttaja-asiamies on ainut osapuoli, joka voi nostaa kanteen ja edustaa kuluttajaryhmää oikeudessa. Kolmanneksi kuluttajan on jätettävä kuluttaja-asiamiehelle kirjallinen kuittaus, mikäli haluaa liittyä kanteen osapuoleksi. Näiden rajaavien ehtojen vuoksi kanneoikeus ei ole täyttänyt oikeuspoliittista tehtäväänsä käytännössä heikomman markkina-aseman omaavan osapuolen suojaajana elinkeinonharjoittajia vastaan, vaan on pikemminkin kääntynyt ylösalaisin suojaten pitkälti yksityisiä elinkeinonharjoittajia kanneoikeuden soveltamiselta.

Nykyinen oikeudenkäyntimenettely ja voimakkaasti rajattu ryhmäkanneoikeus eivät tarjoa riittävästi keinoja kollektiivisten, hajaantuvien tai pirstoutuneiden siviilioikeudellisten oikeussuojatarpeiden tyydyttämiseen. Yhteiskunnan kehittyminen, muun muassa entistä suurempien taloudellisten yksiköiden muodostuminen, vastuusuhteiden monimutkaistuminen ja sääntelyn lisääntyminen osaltaan lisäävät tarvetta uusien oikeussuojakeinojen käyttöönottoon.

Järjestöjen kanneoikeutta on Suomessa käsitelty esimerkiksi yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista pohtineessa toimikunnassa (KM 2009:4). Toimikunta ei kuitenkaan ottanut kantaa asiaan, vaikka moni toimikunnan jäsen ja työhön osallistunut yhdistys ilmoitti kannattavansa kanneoikeutta. Useat kansalaisjärjestöt vaativat 28.3.2011 ennen eduskuntavaaleja antamassaan kannanotossa järjestöjen kanneoikeutta koskevan lainsäädännön valmistelun aloittamista. Viimeksi ihmiskaupan vastaisia toimia pohtinut työryhmä esitti 6.4.2011 antamassaan raportissa selvitettäväksi, miten järjestöille luotaisiin paremmat keinot auttaa ihmiskaupan uhreja. Järjestöjen ryhmäkanneoikeuden laajentaminen on siten ollut viime vuosina kasvavassa määrin esillä kotimaisessa lainsäädäntöpoliittisessa keskustelussa. Nyt käsillä oleva esitys yleiseksi ryhmäkannelaiksi sisältäisi kanneoikeuden sekä rekisteröidyille yhdistyksille että kanteessa määritellyn ryhmän jäsenille.

2 Kansainvälinen kehitys

Ryhmäkanne on varsin tavallinen oikeuksien ajomuoto angloamerikkalaisissa maissa, ja joukkokannejärjestelmä on laajassa muodossa käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa, Kanadassa ja Australiassa. Näissä maissa on voimassa ryhmäkannejärjestelmän soveltamisalaltaan yleinen malli, joka mahdollistaa hyvin erilaisten siviilioikeudellisten kanteiden ajamisen ryhmän puolesta. Anglosaksisten maiden ulkopuolisessa Euroopassa yleinen ryhmäkannejärjestelmä on voimassa esimerkiksi Ruotsissa.

Rajatummista ryhmäkanneoikeuksista eurooppalaisittain selvästi yleisin on kuluttajaoikeuteen liittyvä ryhmäkanneoikeus. Samalla kollektiivisen kanneoikeuden alati yleistyvä soveltamisala on erilaiset työelämän syrjintätilanteet. Esimerkiksi Saksassa työpaikan henkilöstöllä on oikeus nostaa kanne tasa-arvoasioissa. Monessa Euroopan unionin direktiivissä kannustetaan jäsenvaltioita tehostamaan järjestöjen mahdollisuutta puolustaa syrjinnän uhreja. Tällaisia suosituksia on esimerkiksi direktiivissä 2000/43/EY (ns. rasismidirektiivi), direktiivissä 2000/78/EY (ns. työsyrjintädirektiivi) ja direktiivissä 2009/52/EY (ns. työnantajasanktiodirektiivi). Suomessa on kuitenkin perinteisesti päädytty katsomaan, että työntekijöiden oikeudet ovat tältä osin turvatut eikä kansainvälisestä kehityksestä huolimatta ole ryhdytty mihinkään lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, vaikka esimerkiksi Olkiluodossa on jatkuvasti laajamittaisia työsuhdeongelmia.

Tällä hetkellä Euroopan unionissa on käsiteltävänä lähetettyjä työntekijöitä koskeva täytäntöönpanodirektiivi. Siinä esitetään, että mm. ammattiliitoilla olisi oikeus asianomaisen suostumuksella nostaa kanne direktiivissä tarkoitettujen oikeuksien toteutumiseksi. Vastaavantyylisen esityksen komissio on antanut työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta annetussa asetuksessa 492/2011 tarkoitettujen oikeuksien toteutumiseksi. Oikeus kanteen nostamiseen olisi riippumaton asianomaisen suostumuksesta.

3 Lakialoitteen tavoitteet

Ryhmäkanneoikeuden laajentamisen keskeinen tavoite on siviilioikeudellisesta oikeudenloukkauksesta kärsineiden oikeusturvan lisääminen ja oikeusjärjestelmän preventiivisen, väärinkäytöksiä ehkäisevän voiman lisääminen sekä prosessiekonomisten etujen saavuttaminen korvaamalla useita potentiaalisia erillisiä oikeudenkäyntejä yhdellä kollektiivisella oikeudenkäynnillä. Mahdollisuus ryhmäkanteen ajamiseen parantaa oikeussuojan saatavuutta etenkin pirstoutuneissa asioissa tasapainottamalla oikeudenkäyntiin liittyvien riskien, kuten oikeudenkäyntikuluriskin, ja siinä saavutettavissa olevien etujen suhdetta.

Tilanteissa, joissa oikeudenloukkauksen kohteeksi joutuneen passiivisuus johtuu esimerkiksi varallisuuteen liittyvistä, tiedollisista, taidollisista, terveydellisistä tai muista vastaavista esteistä tai joissa oikeudenloukkauksen kohteeksi joutunut on muista syistä toiseen nähden selvästi alistetussa asemassa, loukatun yksilön oikeussuojaa on ryhmäkanteen avulla perusteltua parantaa. Tällainen alisteinen asema voi ilmetä esimerkiksi työsuhteessa, luotonantosuhteessa tai muussa sopimussuhteessa. Lakialoitteella tavoiteltavana seurauksena myös ryhmäkannelain tuomioistuinten oikeuskäytäntöä ja osapuolten käyttäytymistä ohjaavilla ns. preventiivisillä vaikutuksilla olisi keskeinen merkitys oikeuden kehittymisessä.

4 Yksityiskohtaiset perustelut

Tilanteessa, jossa henkilöillä on samanlaisia tai -kaltaisia oikeudellisia vaatimuksia samalta osapuolelta, on perusteltua, että kaikkien ryhmään kuuluvien asiaa voidaan ajaa samassa oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntiin liittyvä vaiva ja kuluriski saattavat tosiasiallisesti ehkäistä asianomaisia vaatimasta oikeuksiensa toteuttamista tuomioistuimessa. Tähän saattaa vaikuttaa myös oikeudenloukkauksen kokeneiden tiedon taso, puutteellinen koulutus, elämäntilanne tai muu alisteinen asema. Kun yksi ryhmän jäsen tai yhteisö nostaa ryhmän puolesta kanteen, hyötyvät siitä kaikki ryhmän jäsenet, myös ryhmässä keskimääräistä heikommassa asemassa olevat.

Ryhmäkanteella saavutetaan myös prosessuaalisia etuja: on järkevämpää ajaa samanlaisiin perusteisiin nojautuvaa asiaa samaa vastaajaa vastaan ryhmäkanteella, kun oikeudenkäynti voi pohjautua samaan todistelu- ym. oikeudenkäyntiaineistoon. On huomattava, että tämä prosessiekonominen hyöty tulee myös vastaajan hyväksi.

Aivan erityistä tarvetta ryhmäkanteelle ilmenee tilanteissa, joissa lukuisilla henkilöillä on samankaltainen vaatimus, joka on kuitenkin taloudelliselta arvoltaan niin vähäinen, ettei kenenkään kannata yksin nostaa asiassa kannetta oikeudenkäyntikuluriskin noustessa vaatimusta korkeammaksi. Tämä on tyypillistä esimerkiksi ympäristövahingoille, joissa laajakin vahinko voi pirstoutua vahinkoa kärsineiden näkökulmasta hyvin pieniksi osiksi. Tällöin voi kuitenkin oikeudenloukkausten yhteenlaskettu intressi olla merkittävä.

Ryhmäkanne mahdollistaisi sen, että myös tällaiset asiat, jotka aikaisemmin ovat yleensä jääneet kokonaan oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolelle, voitaisiin saattaa tuomioistuimeen. Tavoitteena ei ole tällöin pelkästään yksittäisen oikeudenloukkauksen hyvittäminen vaan pikemminkin sen turvaaminen, että laissa asetettuja aineellisia velvoitteita noudatetaan myös silloin, kun niiden taloudellinen arvo on jyvitettynä vähäisempi.

Vastaavasti työelämään liittyvissä asioissa työnantajan saattaa nykyisellään olla jopa kannattavampaa rikkoa lakia ja työehtosopimusta, koska kaikki eivät välttämättä tiedä oikeuksistaan tai eivät eri syistä uskalla niitä ajaa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan ammattiliiton on saatava jokaiselta työntekijältä valtakirja ennen kuin se voi viedä jutun oikeuteen. Menettely on hidasta ja vaivalloista. Työntekijältä vaaditaan myös rohkeutta esiintyä oikeudessa omissa nimissään, eivätkä kaikki loukkausten kohteeksi joutuneet edes löydä tietään ammattiliittojen tarjoaman avun pariin. Samalla työsuojeluviranomaisten mahdollisuudet valvoa työehtoja ovat resurssi- ja rakennesyistä jatkuvasti heikentyneet. Yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä ryhmäkanteita voisi toki nousta myös muilta oikeudenaloilta kuin työoikeudesta.

Järjestöjen ja muiden yksilöityjen ryhmien kanneoikeus mahdollistaisi lainsäädännön tehokkaamman täytäntöönpanon ja sen tarkoituksen paremman toteutumisen. Kanneoikeus täydentäisi viranomaisvalvontaa ja tehostaisi sitä. Kanteen nostamismahdollisuus jo sinällään hillitsisi esimerkiksi ulkomaalaisten työntekijöiden työehtojen polkemista. Tällöin työntekijöiden suoja heikompana sopimuspuolena paranisi. Useasti esimerkiksi ulkomaalainen työntekijä ei välttämättä edes tunne suomalaisia työehtoja ja oikeuksiaan täysimääräisesti. Voidaan myös ajatella, että syrjimättömyys on niin tärkeä ihmis- ja perusoikeus, ettei yksilö voi siitä tehokkaasti luopua. Siitä syystä kanneoikeus on perusteltua rakentaa ns. opt-out-järjestelyn varaan, jossa ryhmän jäsen tulee automaattisesti tuomion oikeusvaikutusten piiriin, ellei hän nimenomaisesti siitä erikseen irtaudu.

Ryhmäkanneoikeus on sikäli myös elinkeinoelämän etu, että se ehkäisee epäasiallista kilpailua esimerkiksi työntekijöiden työehtoja polkemalla, kun uhkana on vaikkapa ammattiliiton nostama ryhmäkanne. Näin ollen se ehkäisee epäasianmukaista toimintaa ja luo tilaa terveelle kilpailulle.

5 Asian käsittely ryhmäkanteena

Esitetyn lain mukaan asian käsittely ryhmäkanteena olisi mahdollista, kun usealla henkilöllä on vaatimuksia, jotka perustuvat samaan tai samankaltaiseen perusteeseen. Lisäksi edellytetään, että asian käsitteleminen ryhmäkanteena on tarkoituksenmukaista. Hakemuksen asian käsittelemiseksi ryhmäkanteena voi tehdä ryhmään kuuluva jäsen tai esimerkiksi työoikeudellisissa kanteissa ryhmän jäsenen puolesta rekisteröity yhdistys. Viranomaisen, tässä tapauksessa kuluttaja-asiamiehen, mahdollisuudesta tehdä ryhmäkannehakemus on säädetty erikseen.

Hyväksyessään asian käsiteltäväksi ryhmäkanteena tuomioistuin määrää ryhmälle asiamiehen. Ryhmän asiamies edustaisi oikeudenkäynnissä itsenäisesti ja tasapuolisesti ryhmän jäsenten etuja. Asiamiehen tulisi ilmoittaa kanteessa määrittelemänsä ryhmän jäsenille siitä, että asia on vireillä.

Oikeudenkäynnin aikana ennen jutun siirtymistä pääkäsittelyyn ryhmän jäsen voisi ilmoittaa tuomioistuimelle, että hän irrottautuu ryhmästä. Asiassa annettava tuomio ei tällöin sitoisi ryhmästä irrottautunutta jäsentä (ns. opt-out-järjestely).

Koko ryhmän oikeudenkäyntikuluista vastaisi se taho, joka oli hakenut asian käsittelemistä ryhmäkanteena. Hakijalla olisi kuitenkin mahdollisuus pyytää, että valtio ottaisi vastattavakseen hakijan omista oikeudenkäyntikuluista sekä niistä oikeudenkäyntikuluista, jotka hakija voitaisiin tuomita korvaamaan vastaajalle.