Perustelut

Lakivaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan (LaVL 19/2006 vp) suhtautunut myönteisesti oikeuspaikka- ja lainvalintasopimusta koskeviin ehdotuksiin. Sen sijaan valiokunta ei ole puoltanut avioeroon sovellettavaa lakia koskevien säännösten yhdenmukaistamista, koska suomalaiset tuomioistuimet joutuisivat arvioimaan puolisoiden syyllisyyttä ja välien rikkoutumisen pysyvyyttä, jos sovellettavaksi tulisi sellaisen valtion laki, jossa tällaisilla seikoilla on edelleen merkitystä avioeron myöntämisessä. Valiokunta on katsonut, ettei paluu tällaisiin tuomioistuimessa tapahtuviin arviointeihin ole edes kansainvälisiä liittymiä omaavissa tapauksissa perusteltavissa.

Asian valmistelu on kuitenkin edennyt niin, että asetukseen sisällytettäisiin lainvalintasäännökset niihin tilanteisiin, joissa puolisot eivät ole tehneet lainvalintasopimusta. Lakivaliokunta pitää hyvänä, että asetusehdotukseen on sisällytetty nk. ordre public -lauseke, jota valiokunta on aikaisemmassa lausunnossaan edellyttänyt. Tämä lauseke mahdollistaa sen, että tuomioistuin voi kieltäytyä asetuksen mukaisesti määräytyvän lain soveltamisesta, jos sen soveltaminen on selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Koska lauseketta tulkitaan kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteiden mukaisesti suppeasti, se ei Suomen kannalta ole kuitenkaan riittävä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tilannetta hankaloittaa myös se, että yksimielisen neuvottelutuloksen saavuttamatta jääminen saattaa todennäköisesti johtaa keskusteluihin tiiviimpään yhteistyöhön siirtymisestä. Vaikka tällaisia keskusteluja ei vielä ole aloitettu, on valiokunnan mielestä aiheellista jo tässä vaiheessa tiedostaa, mitä tällainen yhteistyö ja sen ulkopuolelle jääminen Suomen kannalta mahdollisesti merkitsisivät.

Tiiviimmässä yhteistyössä joukolle jäsenvaltioita annetaan mahdollisuus edetä integraatiossa muita jäsenvaltioita pidemmälle. Valiokunnan mielestä tässä asetusehdotuksessa tiiviimpään yhteistyöhön liittyy sekä periaatteellisia että oikeudellisia ongelmia. Tiiviimmän yhteistyön käyttö voi johtaa siihen, että Euroopan unionin sisälle muodostuu erilaisia, muun muassa uskonnollisiin perinteisiin pohjautuvia liittoutumia. Tiiviimmän yhteistyön käyttäminen tässä asetusehdotuksessa voisi myös luoda ennakkotapauksen suhteessa muihin yksimielisyysvaatimuksen piirissä oleviin perheoikeudellisiin toimenpiteisiin.

Tiiviimpi yhteistyö tässä asetusehdotuksessa merkitsisi myös yhteisön oikeuden monimutkaistumista. Tämä johtuu siitä, että ehdotuksella muutettaisiin voimassa olevaa Bryssel IIa -asetusta. Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot soveltaisivat uusia säännöksiä, kun taas yhteistyön ulkopuolelle jäävät valtiot jäisivät soveltamaan asetusta sen nykyisessä muodossa. Jos Suomi jäisi uusien säännösten soveltamisen ulkopuolelle, seurauksena voisi olla esimerkiksi se, että suomalaisen tuomioistuimen toimivalta ei voisi perustua oikeuspaikkasopimukseen. Näin esimerkiksi tiiviimmän yhteistyön piiriin kuuluvassa jäsenvaltiossa asuvien puolisoiden, joista toinen olisi suomalainen, oikeuspaikkasopimus siitä, että heidän avioeroasiansa käsitellään Suomessa, jäisi vaille oikeusvaikutuksia. Lisäksi on huomattava, että Suomi olisi nykyisen asetuksen nojalla joka tapauksessa velvollinen tunnustamaan tiiviimmän yhteistyön piiriin kuuluvassa jäsenvaltiossa annetun avioerotuomion, vaikka tuomio perustuisi sellaisiin säännöksiin, jotka eivät sitoisi Suomea.

Ottaen huomioon, että uudet säännökset näyttäisivät edellä kuvatuin tavoin ulottavan vaikutuksensa, ainakin välillisesti, myös tiiviimmän yhteistyön ulkopuolelle jäävään jäsenvaltioon, valiokunta katsoo, että Suomen tulisi olla mukana päättämässä säännösten sisällöstä. Tämän vuoksi valiokunta pitää perusteltuna, että valtioneuvosto vielä pyrkii vaikuttamaan asetusehdotuksen sisältöön niin, että se olisi Suomen hyväksyttävissä. Näin on mahdollista myös edistää pohjoismaisia perheoikeudellisia arvoja.

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta voi hyväksyä asetusehdotuksen sovellettavaa lakia koskevat säännökset, mutta vain, jos niiden soveltamista Suomen osalta rajoitetaan valtioneuvoston kannassa tarkoitetulla tavalla. Suomea koskevan poikkeuksen tavoitteena on torjua sellainen vieraan valtion lain eroperuste, joka edellyttää näytön esittämistä toisen puolison uskottomuudesta tai siihen rinnastettavasta teosta. Valiokunnan mielestä tämä tavoite on erittäin tärkeä, koska sillä pyritään varmistamaan se, ettei suomalaisissa tuomioistuimissa tarvitse eroperusteena käsitellä puolisoiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita. Tällaisten asioiden käsittelyä tuomioistuimissa ei Suomessa ole pidetty tarpeellisena eikä tarkoituksenmukaisena.

Poikkeusehdotusta on oikeusministeriön muistiossa perusteltu lähinnä sellaisten tapausten kannalta, joissa sovellettaisiin asetusehdotuksen pakottavia lainvalintasäännöksiä. Valiokunta kuitenkin katsoo, että poikkeukselle on tarvetta myös silloin, kun vieraan valtion lain soveltaminen perustuu lainvalintasopimukseen. Poikkeusehdotuksen ja sen perustelujen muotoilussa tämä tulisi ottaa huomioon.

Neuvoston oikeudellisen yksikön lausunnon mukaan yhteisön oikeuteen tehtävien poikkeusten on oltava siirtymäkauden toimenpiteitä. Tämän vuoksi ehdotus lähtee siitä, että Suomea koskeva poikkeus olisi voimassa viiden vuoden siirtymäajan, kuitenkin niin, että sitä olisi mahdollista uudistaa viideksi vuodeksi kerrallaan. Valiokunta pitää poikkeuksen voimassaoloajan uudistamista oikeudellisesti sitovalla tavalla hyvin tärkeänä. Vastaavanlainen poikkeuksen uudistaminen on hyväksytty oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa koskevassa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1348/2000.