Perustelut
Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta liittyy
samalla kertaa annettuun hallituksen esitykseen laiksi
autoverolain muuttamisesta HE 147/2007 vp,
josta valiokunta on antanut lausunnon LiVL 14/2007
vp.
Molemmissa hallituksen esityksissä ajoneuvojen verotusta
muutetaan hiilidioksidipäästöihin
perustuviksi, ja valiokunta pitää vähäpäästöisempien
autojen hankkimiseen ohjaavia muutoksia liikennepolitiikan ja ilmastopolitiikan
näkökulmasta oikean suuntaisina. EU:n tasolla
erityisesti liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat
kasvaneet selvästi viime vuosina, kun muilla
sektoreilla on paremmin pystytty hillitsemään päästökehitystä.
Vaikka liikenteen päästökehitys Suomessa
on ollut maltillisempaa kuin keskimäärin EU:ssa,
myös Suomessa liikenteen päästöt
ovat lisääntyneet. Henkilöautot ovat
liikenteen kannalta keskeinen ryhmä, ja siksi onkin perusteltua,
että päästökehitykseen
puututaan juuri henkilöautojen osalta.
Veromalli
Hallituksen esitys perustuu varsin edistykselliseen muuttuvan
kertoimen malliin, jolla voidaan saada aikaan varsin tehokas ohjausvaikutus.
Esityksen lähtökohtana on fiskaalisesti neutraali
muutos, jossa ajoneuvon ikä asettaa ohjausvaikutuksen osalta
selviä rajoitteita. Valiokunta pitää tärkeänä,
että nyt esitetään loivan progressiivista
veromallia, jonka tavoitetasoa myöhemmin voidaan muuttaa
kunnianhimoisempaan suuntaan.
Taitepiste.
Hallituksen esityksessä ehdotetun veron taitepisteenä voidaan
pitää 180 grammaa kilometriltä, joka
vastaa nykyistä vuotuista perusveroa 127,75 euroa. Tämän
suuruinen vero kannetaan vuonna 1994 tai sen jälkeen käyttöönotetuilta
henkilöautoilta. Päästöiltään
tätä pienempien autojen vero alenee ja vastaavasti
suurempien nousee. Valiokunta pitää hyvänä,
että taitepistettä voidaan ajan mittaa alentaa
esimerkiksi tavoitteena pyrkiä EU:n strategian mukaiseen
tasoon 120 grammaa.
Esityksen vaikutukset
Ajoneuvoverouudistuksen vaikutukset ovat samansuuntaisia kuin
autoverouudistuksen. Valiokunta on autoverotuksesta antamassaan
lausunnossa LiVL 14/2007 vp käsitellyt
autokannan oletetun uudistumisen ja liikenteen kehityksen vaikutuksia
ja viittaa liikenneturvallisuusnäkökohtien, joukkoliikenteen
tukemisen ja käyttöperusteisten liikenteen hinnoittelumallien
selvittämisen osalta kyseiseen lausuntoon.
Matkailuautot.
Valiokunta toteaa, että uudistus johtaa epäkohtiin
matkailuautojen verotuksen osalta. Koska matkailuautot kuuluvat
samaan M1 -luokkaan kuin henkilöautot eikä hiilidioksidipäästötietoja
monestakaan ole tiedossa, niiden ajoneuvovero määräytyy
painon mukaan. Verosta tulee näin ollen usein painon mukaisesti suuri,
mikä saattaa johtaa verotuksen kiristymiseen huomattavasti
niiden osalta. Tämän vuoksi asiantuntijakuulemisessa
onkin ehdotettu, että niiden verotuksen tulisi määräytyä,
kuten pakettiautojen verotuksen.
Valiokunnan saaman tiedon mukaan pakettiautojen ja henkilöautojen
rajauksia koskevia kysymyksiä on tarkoitus ensi vuonna
käsitellä ajoneuvojen verotuksessa sovellettavista
teknisistä määrittelyistä annettavassa
hallituksen esityksessä. Valiokunta toteaa, että ajoneuvovero
on tulossa voimaan myöhemmin päätettävänä ajankohtana,
ja korostaa sen vuoksi, että kyseinen tarkistus on syytä tehdä jo
mainitun hallituksen esityksen yhteydessä.
Lainsäädännön kehittäminen
jatkossa
Valiokunta pitää nyt ehdotettua lainsäädäntöä hyvänä ja
katsoo, että ajoneuvoverotusta tulee kehittää edelleen.
On syytä selvittää mahdollisuudet ulottaa
nyt ehdotetun mallin mukainen verotus koskemaan myös raskasta
kalustoa ja moottoripyöriä. Tämän
lisäksi valiokunta katsoo, että tulee selvittää mahdollisuudet
dieselpolttoaineen veron ja käyttövoimaveron järkevään
uudistamiseen.
Voimaantulo
Hallituksen esityksessä todetaan, että veron käyttöönotto
vaatii Ajoneuvohallintokeskuksen tietojärjestelmien muuttamista.
Valiokunta on eräiden lakien voimaantulosta annetusta hallituksen
esityksestä HE 134/2007 vp antamassaan mietinnössäLiVM
9/2007 vp — HE 134/2007 vp kiinnittänyt
vakavaa huomiota Ajoneuvohallintokeskuksen laajan tietojärjestelmähankkeen
(PALKO) epäonnistuneeseen toteuttamiseen. Valiokunta korostaa
tässä yhteydessä, että PALKO-hankkeen
epäonnistuneesta toteuttamisesta ei saa syntyä estettä ajoneuvoverotuksen
pikaiselle uudistamiselle.