Perustelut

Yleistä

Valiokunta toteaa, että useiden Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen tila on heikko, istutustulokset ovat heikentyneet ja lohenpoikasten ns. post-smolttikuolevuus on kasvanut. Itämeren lohisaaliit ovatkin laskeneet erittäin alhaiselle tasolle. Valiokunta toteaa, että kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on ilmaissut huolensa Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ja geneettisestä monimuotoisuudesta. Myös Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on kiinnittänyt huomiota useiden Itämeren lohikantojen huonoon tilaan. Valiokunta korostaa yleisesti sitä, että lohenkalastus Itämerellä ei ole tällä hetkellä kestävän kalastuksen mukaisella tasolla.

Lohenkalastuksen järjestämiseen sekä lohikantojen hoitoon ja suojeluun on liittynyt useiden vuosikymmenten ajan poikkeuksellisen voimakkaita kansainvälisiä ja kansallisia ristiriitoja. Perussyynä tähän on lohen pitkä elinkierto ja vaellukset usean valtion vesialueilla: lohi kutee joessa ja vaeltaa esimerkiksi Tornionjoesta syönnösvaellukselle Etelä-Itämerelle ja palaa pohjoiseen kutujokeensa rannikkoja pitkin.

Valiokunta katsoo, että luonnonlohikantojen tilan paranemisen kannalta arvioituna komission asetusehdotus Itämeren lohikannan hoitosuunnitelmaksi on oikeansuuntainen. Komission ehdotuksen keskeinen tavoite pyrkiä palauttamaan Itämeren luonnonlohien luontainen elinkierto ja lisääntymismahdollisuudet luonnossa on kannatettava päämäärä kestävän kalastuksen kannalta. Ehdotuksen tavoitteita ovat myös Itämeren luonnonlohikantojen hyödyntäminen kestävän enimmäistuoton periaatteen mukaisesti (MSY, Maximum Sustainable Yield -periaate) ja lohikantojen geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Kaikki nämä tavoitteet parantavat toteutuessaan Itämeren luonnonlohikantojen tilaa nykyisestä.

Alustavan kannan mukaan valtioneuvosto haluaa edistää kansainvälisten sitoumusten toteuttamista ja luonnonlohikantojen MSY-tavoitteen saavuttamista vuoteen 2015 mennessä jos mahdollista. Valiokunta korostaa, että luonnonlohikantojen tilan parantaminen vaatii ehdottomasti kiireellisiä muutoksia sekä EU:n lohipolitiikkaan että kansalliseen lohenkalastuksen säätelyyn.

Itämeren lohikantojen tila

Itämereen laskevissa joissa on ollut alun perin vähintään 100 erillistä lohikantaa. Itämereen laskevissa joissa ja Itämeressä tapahtuneet ympäristömuutokset ovat voimakkaasti heikentäneet lohikantoja. Kasvualueilla meressä lohikantoihin on vaikuttanut myös liian tehokkaaksi kasvanut kalastus. Itämerellä arvioidaan olevan jäljellä noin 30 lohikantaa, joiden tilassa on suurta vaihtelua. Suomessa on koskia aikoinaan valjastettu voimantuotantoon ja jokia perattu uittoa varten, ojitukset ovat liettäneet kutusoraikkoja ja jätevedet heikentäneet veden laatua. Näiden laaja-alaisten ympäristömuutosten takia Suomen 18:sta Itämereen laskevasta lohijoesta on jäljellä ainoastaan kaksi luonnontilaista jokea, Tornionjoki ja Simojoki.

ICES:n vuonna 2011 tekemän arvion mukaan osa Perämeren luonnonlohijoista on lohikantojen pitkäaikaisen elpymisen ja suojelun mahdollistavalla vähimmäistasolla. ICES:n neuvonannon mukaan Perämeren lohikantoihin kohdistuva kalastuskuolevuus ei kuitenkaan saisi yhtään kasvaa, kun taas muihin Itämeren lohikantoihin kohdistuvan kalastuksen pitäisi selvästi vähentyä.

Lohikannat Etelä-Itämeren joissa ovat yleisesti arvioituina selvästi pienempiä ja heikommassa tilassa verrattuna pohjoisempiin jokiin. Etelä-Itämeren lohikantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta tulisi ICES-neuvonannon mukaan huomattavasti pienentää. Myös Suomenlahteen laskevien jokien lohikannat ovat erittäin heikkoja. Venäjän ja Viron lohikantoihin ei tulisi kohdistaa lainkaan kalastusta Suomenlahdella.

Pohjanlahden lohijoista heikoimmassa tilanteessa ovat Simojoki Suomessa sekä Rickleån ja Öreälven Ruotsissa. Myös Råneälvenin, Sävarälvenin ja Lödgeälvenin kannoissa on ongelmia. Simojoen kannan uusi elpyminen ei todennäköisesti käynnisty nykyisen kalastuskuolevuuden vallitessa. Näitä lohikantoja kalastetaan osin myös Suomen rannikkokalastuksessa, ja tässä mielessä myös Suomen rannikkokalastuksen säätelyllä on merkitystä heikkojen pienten kantojen tilaan.

Lohenpoikasten post-smolttikuolevuus

Valiokunta korostaa, että Tornionjoella ja Kalix-joella kasvaneen luonnon poikastuotannon lohikantoja elvyttävää vaikutusta heikentää samanaikaisesti kasvanut merivaelluksen alkuvaiheen kuolevuus (ns. post-smolttikuolevuus), joka on viimeisten arvioiden mukaan noussut jopa jyrkemmin kuin aiemman tiedon perusteella on arvioitu. Korkean post-smolttikuolevuuden vallitessa jopa 95 prosenttia mereen tulleista poikasista voi menehtyä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arviot lohen post-smolttikuolevuudelle ovat nousseet lähes nelinkertaisiksi 1990-luvun alkuun verrattuna, eikä mikään viittaa tilanteen paranemiseen lähitulevaisuudessa. Post-smolttikuolevuuden voimistuminen vähentää voimakkaasti lohikannoista saatavaa saalistuottoa ja edellyttää kalastuksen sovittamista lohikantojen tuottavuuden mukaiseksi. Syitä Itämeren lohen post-smolttien eloonjäännin heikentymiseen ei vielä täysin tunneta.

Harmaahyljekanta on kasvanut pohjoisella Itämerellä voimakkaasti 2000-alusta lukien. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL ) mukaan nykyisten tutkimusten perusteella ei voida antaa määrällistä arvioita harmaahylkeen lohen post-smoltteihin kohdistuvasta predaatiosta tai vaelluksella olevien aikuisten lohien predaatiosta. Perämerellä tehdyissä hylkeiden ravintotutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jotkut hyljeyksilöt ovat syöneet lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia. Toisaalta on tietoja siitä, että post-smolttien eloonjäänti on heikentynyt myös Atlantilla, missä hylkeiden predaatio on niiden pienemmän määrän seurauksena vähäisempää. Valiokunta pitää tärkeänä, että hylkeiden vaikutusta post-smolttikuolevuuden kasvuun selvitetään edelleen ja etsitään keinoja pienentää tätä kuolleisuutta.

Itämeren luonnonlohikantojen tulevan kehityksen turvaamiseksi kudulle tulee säästyä riittävästi lohia silloinkin, kun merivaelluksen alkuvaiheesta selviytyvien lohien määrä pienenee. Valiokunta korostaa erityisesti sitä, että pelkkä jokien luonnonpoikastuotannon elpyminen ei nykytilanteessa riitä luonnonlohikantojen tilan parantamiseksi, jos post-smolttikuolevuus pysyy korkealla tasolla ja kutemaan palaavien lohien määrää ei saada nousemaan.

Itämeren lohenkalastuksen säätely

Itämeren lohenkalastusta säädellään teknisillä kalastusmääräyksillä neuvoston asetuksella (EY) N:o 2187/2005. Asetuksessa säädetään mm. sallituista kalastusajoista, sallituista pyydyksistä ja niiden ominaisuuksista. Itämeren lohen suurinta sallittua saalista meressä (TAC, Total Allowable Catch, suurin sallittu saalis) säädellään EU:ssa vuosittain annettavalla ns. kiintiöasetuksella. Näillä EU:n asetuksilla säädetään vuotuiset TAC:t, jotka jaetaan valtioille jäsenvaltiokohtaiseksi lohikiintiöksi.

Suomen liittyessä Euroopan yhteisöön Suomen osuus yhteisön saaliskiintiöstä laskettiin kalastajien merellisen saalishistorian perusteella. Suomen kansallinen lohikiintiö perustuu EU:n ns. suhteellisen vakauden periaatteeseen. Periaate tarkoittaa sitä, että kukin EU:n jäsenvaltio saa tietyn vakioidun vuodesta toiseen samana pysyvän prosenttiosuuden saaliskiintiöstä. Suhteellisen vakauden (stabiliteetin) periaate on EU:n kalastuspolitiikan peruspilari, ja sitä sovelletaan kaikkiin kalakantoihin. Komission asetusehdotuksella ei suoraan säädellä saaliskiintiöitä, mutta TAC-kuolevuusarvon asettaminen vaikuttaisi välillisesti myös saaliskiintiöihin.

ICES:n suosittama lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle vuodelle 2010 oli 133 000 lohta, mutta kiintiöksi päätettiin poliittisella tasolla 294 000 lohta. Vuoden 2011 suositus oli 120 000 lohta, mutta kiintiöksi päätettiin 250 000 lohta. Vuoden 2012 suositus oli 54 000 lohta ja kiintiöksi päätettiin noin 122 500 lohta. Komissio huomioi vuoden 2012 kiintiön osalta mukaan Puolan arvioidut laittomat saaliit (noin 70 000 lohta), joista ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa. Valiokunta huomauttaa edellä todettuun viitaten, että Itämeren lohen TAC:t ovat olleet useana vuotena huomattavan suuria verrattuna ICES:n kestävän kalastuksen mukaisiin enimmäissaalissuosituksiin. Viime vuosina tilanne on ollut ICES:n arvion mukaan osin jopa sellainen, että jos koko Itämerelle säädetty lohikiintiö olisi kalastettu, ei emokaloja olisi jäänyt riittävästi jäljelle. Valiokunta toteaa, että TAC:n ja kiintiöiden asettamisella ei ole ollut viime vuosina käytännössä lainkaan lohenkalastusta ohjaavaa vaikutusta. Valiokunta huomauttaa, että Suomi esitti esimerkiksi syksyllä 2011 vuoden 2012 kiintiöitä koskevissa neuvotteluissa komission esitykseen verrattuna huomattavasti suurempia lohikiintiöitä ja pidättäytyi lopulta neuvoston kiintiöpäätöstä koskevasta äänestyksestä.

Valiokunta viitaten EU:n yhteisen kalastuspolitiikan muuttamisesta antamaansa lausuntoon (MmVL 9/2011 vp — U 30/2011 vp) korostaa, että lohen osalta tilanne on erittäin olennaisesti muuttunut 1990-luvun tilanteeseen verrattuna, koska viljeltyjen lohien osuus Itämeren lohisaaliista on romahtanut ja Suomen ja Ruotsin pohjoiset joet tuottavat luontaisen lisääntymisen kautta tällä hetkellä merkittävän osan Itämeren lohesta. Valiokunta korostaa, että lohi-istutusten merkityksen olennaisen vähenemisen myötä myös kantojen säätelyä ja hyödyntämistä tulee muuttaa. Istutusten vähentämiseen tähtää myös komission ehdotus.Valiokunta toteaa, että anadromisten eli jokiin lisääntymään nousevien kalakantojen säätely tulee eriyttää EU:n yhteisessä kalastuspolitiikassa ja kalastuksen säätelyssä. Vaelluskalakantojen kalastuksen säätelyn periaatteet tulee toteuttaa noudattaen YK:n merioikeusyleissopimusta, jonka V osan 66 artiklassa säädetään anadromisten kalakantojen hallinnasta muista kalalajeista erillisenä. Merioikeusyleissopimuksen mukaan Suomella ja Ruotsilla on sopimuksen mukaisina alkuperäisvaltioina suurin vastuu Itämeren lohikantojen hoidosta ja myös oikeus näiden kantojen hyödyntämiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että komission esityksessä tämä lähtökohta otetaan toimenpiteiden perustaksi.

Lohen kalastuskuolevuusarvon asettaminen

Komission ehdotuksen artiklan 7 mukaan kaikille Itämeren lohikannoille esitetään yhtä merikalastuksen kalastuskuolevuusarvoa. Arvoksi esitetään 0,1, joka tarkoittaisi noin 10 prosentin kalastuskuolevuustasoa yhteisesti kaikille lohikannoille. Ehdotuksen mukaan päätettäessä jatkossa EU:n tasolla vuosittain TAC:n tasosta, se tulisi säätää sellaiseksi, ettei kalastuskuolevuuden enimmäistaso 0,1 ylity.

Valtioneuvosto katsoo alustavassa kannassaan, että ehdotetun merialueen yksinomaan kalastuskuolevuuteen perustuvan säätelymallin lisäksi tulisi selvittää mahdollisuudet säätelymallille, jonka mukaan rajoitukset kohdistettaisiin lohen avomerikalastukseen Itämeren pääaltaalla. Lohenkalastuksen säätelyssä erityisiä ongelmia aiheuttaa valtioneuvoston mukaan lohen kasvanut ajosiimakalastus Itämeren eteläosissa, koska siellä pyynnin kohteina ovat periaatteessa kaikki lohikannat. Tällä hetkellä avomerellä tapahtuvassa ajosiimapyynnissä saaliiksi saadaan myös alamittaista lohta. Esitetty säätelymalli rajoittaisi erityisesti kalastusta ajosiimoilla, jossa alamittaisten lohien määrä on muita kalastusmuotoja suurempi. Säätelymalli vähentäisi siten valtioneuvoston mukaan myös poisheitettävien lohien määrää.

ICES:n arvioiden mukaan erityinen ongelma on Puolassa avomerellä harjoitettu lohen siimakalastus, joka on ilmeisesti huomattavasti suurempaa kuin Puolan kiintiöt. Puolan ilmoittama tilastoitu lohisaalis on ollut suhteettoman pieni suhteessa maan kalastuslaivaston pyyntiponnistukseen. Lisäksi on vahva epäily siitä, että Puolan kalastuksessa tapahtuu virheellistä lohisaaliin kirjaamista meritaimensaaliiksi. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä Puolan salakalastuksen tiukempaa EU-valvontaa ja samalla sen nopeaa lopettamista.

Valiokunta korostaa, että Itämeren pääaltaan täydellinen avomeren siimakalastuskielto tukisi voimakkaammin luonnonlohikantojen suojelutavoitteita ja säädellyn rannikkokalastuksen säilymistä. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa selvitetään tarkemmin se, kuinka suuri vaikutus ajosiimakalastuksen vähentämisellä tai kieltämisellä olisi ehdotetun kalastuskuolevuustason saavuttamiseen ja heikkojen kantojen elpymiseen. Valiokunta kuitenkin huomauttaa, että Itämerellä tarvitaan myös rannikkokalastuksen riittävää säätelyä, jotta myös heikot luonnonkannat saadaan käännettyä nousuun. Myös rannikkokalastus on osin sekakantakalastusta, jossa pyydetään samanaikaisesti sekä heikkojen että vahvojen kantojen lohia.

Lohi-istutukset

Komission ehdotuksessa esitetään lohi-istutusten sallimista vain luonnonlohijokiin ja potentiaalisiin lohijokiin. Ehdotuksen artiklojen 12 ja 13 mukaan sallittavat lohi-istutukset rajattaisiin lisäksi vain tuki-istutuksiin ja palautusistutuksiin. Tuki-istutuksilla tarkoitetaan istutuksia luonnonlohijokiin ja palautusistutuksilla kalojen istuttamista potentiaalisiin lohijokiin tarkoituksella perustaa itsensä ylläpitäviä luonnonlohikantoja. Palautusistutukset olisivat ehdotuksen mukaan sallittuja potentiaalisiin lohijokiin tiettyjen edellytysten täyttyessä. Tällaisia edellytyksiä olisivat esteettömät vaellusreitit, asianmukainen veden laatu, sopiva elinympäristö sekä asianmukaiset, itsensä ylläpitävän luonnonlohipopulaation säilyttämis- ja hoitotoimenpiteet sekä seurantaohjelma istutusten tuloksellisuuden seuraamiseen. Ehdotuksessa esitetään seitsemän vuoden siirtymäkautta istutuksille. Siirtymäkauden jälkeen muut kuin edellä mainitut istutukset olisivat kiellettyjä.

Valtioneuvoston näkemyksen mukaan komission esitys lohi-istutuksista on ongelmallinen, ja se katsoo, että ehdotuksen istutuksia koskevaa osaa on selvitettävä ja arvioitava lisää. Valiokunta toteaa, että nykyisiin lohi-istutuksiin ja niiden toteuttamiseen liittyy runsaasti ongelmia. Valtioneuvoston kirjelmässä on ainoastaan todettu, että lohi-istutusten tuloksellisuudessa on suurta vaihtelua. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta painottaa valtioneuvoston kannasta poiketen sitä, että lohi-istutusten tulokset ovat heikentyneet erittäin alhaiselle tasolle. Valiokunta toteaa, että Itämereen istutetaan vuosittain yli viisi miljoonaa lohen vaelluskokoista poikasta, mutta niistä jää henkiin ainoastaan alle 5 prosenttia.

Lohi-istukkaiden eloonjäänti on sekä post-smoltteina että myöhemmissäkin elämänvaiheissa selvästi heikompi kuin luonnonpoikasten. Lohi-istutusten kustannukset ovat tällä hetkellä RKTL:n arvioiden mukaan suuremmat kuin lohisaaliin arvo. Voimakkaasti heikentyneiden istutustulosten vuoksi on välttämätöntä pyrkiä parantamaan Itämeren luonnonvaraista lohipoikastuotantoa ja turvata tulevaisuudessa nykyistä runsaampi luonnonloheen perustuva elinkierto.

Rakennettujen jokien kalakannoille ja kalastukselle aiheutuneiden haittojen vesilain mukainen kompensaatio on painottunut Suomessa kalanistutuksiin. Kalakantojen palauttaminen luonnolliseen elinympäristöönsä mm. kalateitä rakentamalla on ollut aiemmin vähäistä verrattuna muihin Keski- ja Pohjois-Euroopan maihin. Valiokunta toteaa valtioneuvoston kannan mukaisesti, että vesi- ja ympäristönsuojelulakeihin perustuvien voimayhtiöiden istutusvelvoitteiden muuttaminen istutuksia korvaaviksi muiksi velvoitteiksi olisi pitkä prosessi, joka vaatisi joka tapauksessa esitettyä pitempää siirtymäaikaa ja komission ehdotuksen kehittämistä. Asetusehdotuksesta puuttuu lisäksi selkeä toimintasuunnitelma siitä, kuinka niiden lohikantojen perimä säilytetään (esim. Oulujoki), joilla kanta on pelkän viljelyn varassa ilman mahdollisuutta kannan luonnonkierron palauttamiseen kutualueiden puuttumisen tai vähäisyyden takia.

Kalakantojen erityyppisten hoitomuotojen vaikutuksista saatujen uusien tutkimustietojen perusteella istutusvelvoitteita tulee ohjata osaksi monitavoitteista vesistöjen ja kestävän kalakantojen hoidon ja kalastuksen järjestämistä sekä vesistöjen ekologisten tilatavoitteiden saavuttamista. Valiokunta viitaten kansalliseen kalatiestrategiaan (valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012) korostaa, että se tulee kytkeä jatkossa saumattomasti yhteen komission ehdottaman lohen monivuotisen hoitosuunnitelman kanssa. Lisäksi tulee pyrkiä siihen, että istutusvelvoitteiden kehittämistä ja muuttamista koskevien prosessien yhteydessä voidaan myöhemmin hyödyntää myös kalatalousrahastosta myönnettäviä tukia luontaisen lisääntymisen edistämisessä.

Lohikantojen palauttamishankkeita on jo käynnistetty ja suunnitteilla myös useilla padotuilla entisillä lohijoilla, kuten Kemi-, Ii-, Oulu- ja Kymijoella. Näiden jokien luonnonpoikastuotanto on kuitenkin vielä erittäin vähäistä ja kalakantojen elvytyshankkeet ovat vasta alkuvaiheessa. Valiokunta pitää tärkeänä tavoitteena sitä, että esimerkiksi Kemijoella voitaisiin saada yläjuoksun laajat poikastuotantoalueet luonnonpoikastuotannon piiriin esimerkiksi Kemijärven yläpuolisilla jokiosuuksilla ja Ounasjoella, jossa on runsaasti jäljellä ekologiselta tilaltaan hyviä poikastuotantoalueita. Tämä edellyttää kuitenkin laajoja muutoksia sekä nykyisiin vesioikeudellisiin velvoitteisiin että lohipolitiikkaan.

Valiokunta katsoo, että EU:n komission asetusehdotusta kehittämällä ja selkeyttämällä voidaan siirtää painopistettä lohen velvoiteistutuksista suunnitelmallisesti riittävän siirtymäajan puitteissa kohti luontaista lisääntymistä ja tuki-istutuksia rakentamalla jokiin kalaportaita ja tekemällä emokalojen siirtoja kutualueille. Riittävän pitkän siirtymäajan kulussa on myös mahdollista merkitä istutettavat poikaset eväleikkauksella istutus- ja luonnonkalojen erottamiseksi toisistaan. Valiokunta katsoo, että kansallisen kalatiestrategian lisäksi tarvitaan kansallinen lohistrategia, jossa sovitetaan yhteen eri intressit ja saada aikaan suunnitelmallisia muutoksia Suomen lohi- ja istutuspolitiikassa.

Lohi-istutusten asteittainen vähentäminen ja siirtyminen kohti luontaista lohenpoikastuotantoa saattaisi todennäköisesti jonkin verran vähentää ammattikalastuksen lohisaaliita siirtymäaikana. Valiokunta kuitenkin toteaa, että lohen ammattikalastuksen saaliit ovat joka tapauksessa vähentyneet alhaiselle tasolle viime vuosina eikä nykyinen heikentynyt lohikantojen tila ole ammattikalastuksenkaan edun mukaista. Istutusten asteittainen vähentäminen siirtäisi lohikantojen hoidon painopistettä selkeästi luonnonvaraisen lisääntymisen elvyttämiseen, mikä olisi merkittävä parannus. Tärkeää on aloittaa mahdollisimman pikaisesti istutuksia korvaavien toimien suunnittelu. Valiokunta korostaa, että tässä yhteydessä lohi-istutusten vähentämisen biologiset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset on selvitettävä ja arvioitava pikaisesti.

Valiokunta pitää tärkeänä komission asetusehdotuksen istutuksia koskevien kohtien kehittämistä siten, että vesioikeudellisten velvoiteistutusten muuttamiselle varataan esitettyä pidempi määräaika.

Yhteenveto

Itämeren luonnonlohikannoista huomattava osa on jo vuosikymmeniä sitten menetetty voimalaitosrakentamisen ja saastumisen seurauksena. Jäljellä olevien luonnonvaraisten lohikantojen kutunousun kasvattamisesta jokiin on huolehdittava siten, että saavutetaan kasvava emokalamäärä ja turvataan Itämeren luonnonlohikantojen jäljellä oleva monimuotoisuus. Tämä edellyttää koko Itämeren lohipolitiikan suunnan huomattavaa muuttamista. Valiokunta korostaa sitä, että luonnonlohikantojen vahvistamisen ja riittävän suuren jokiin palaavan emokalamäärän saavuttamisen tulee jatkossa olla lohipolitiikan lähtökohta.

Valiokunta pitää oikeansuuntaisena komission asetusehdotuksen pyrkimystä kantojen luontaiseen lisääntymiseen istutusten sijaan. Luonnonlohijokien poikastuotantopotentiaali tulee saada käyttöön huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Komission asetusehdotukseen sisältyy kuitenkin erityisesti istutusten osalta lukuisia kehittämis- ja selkeyttämistarpeita. Valiokunta pitää keskeisenä lohi-istutuksia koskevien linjausten tarkentamista siten, että velvoiteistutuksista siirrytään suunnitelmallisesti kohti lohen luontaista elinkiertoa oikeuskäsittelyt mahdollistavan riittävän siirtymäajan puitteissa. Lisäksi tulee harkita poikkeustapauksissa mahdollisuutta lohi-istutuksiin niiden laitosviljelyssä olevien muutamien kantojen osalta, joita ei voida palauttaa kotijokiinsa sopivien kutualueiden puuttumisen vuoksi.

Lohisaaliista yhä suurempi prosentuaalinen osuus on nykyisin luonnonlohta, koska viljeltyjen lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä on tällä hetkellä erittäin heikkoa. Valiokunta katsoo, että heikosti tuottavia lohi-istutuksia tulee pyrkiä suunnitelmallisesti vähentämään luontaista lisääntymistä ja jokivaelluksen aikaista eloonjääntiä parantavilla suunnitelmallisilla toimilla kutujoissa ja kutujokien suualueilla nousuesteiden poistamisella tai ohittamisella, lisääntymiselinympäristöjen kunnostuksella sekä veden laadun parantamiseen tähtäävillä toimilla. Lisäksi hyljekannan vaikutuksia lohen post-smolttikuolleisuuden kasvuun tulee selvittää ja kehittää haittojen vähentämiseen liittyviä toimenpiteitä.

Valtioneuvoston kirjelmässä on todettu, että lohen rannikkokalastus Suomessa kohdistuu paremmassa tilassa oleviin lohikantoihin. Valtioneuvosto katsoo myös, että komission ehdottoman kalastuskuolevuuteen perustuvan säätelymallin lisäksi tulisi selvittää mahdollisuudet säätelymallille, jonka mukaan rajoitukset kohdistettaisiin lohen avomerikalastukseen Itämeren pääaltaalla. Valiokunta viittaa saamaansa selvitykseen ja katsoo valtioneuvoston kannasta poiketen, että Suomen rannikkokalastuksessa kalastetaan osin myös heikkojen lohikantojen (esim. Simojoki) kalaa. Valiokunta korostaakin, että valtioneuvoston alustava kanta kalastuksensäätelyn tehostamisesta pelkästään Itämeren pääaltaalla on oikeansuuntainen, mutta riittämätön ja sitä tulee lopullisessa kannanmuodostuksessa muuttaa. Avomerikalastuksena tapahtuvan siimakalastuksen säätelyn tiukentamista tarvitaan ehdottomasti Itämeren pääaltaalla, mutta kaikessa lohenkalastuksessa tarvitaan säätelytoimien uudelleenarviointia, koska merikalastuksessa pyydetään sekakantakalastuksena varsin laajalti sekä heikkoja että vahvoja luonnonlohikantoja. Sekakantakalastus tuottaa erityisiä ongelmia lohenkalastuksen säätelylle koko Itämeren osalta ja uhkaa luonnonlohikantojen elvyttämistä.

Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella valtioneuvoston alustavaa kantaa Itämeren luonnonlohikantojen kannalta arvioituna lähtökohtaisesti oikeansuuntaisena, mutta monilta osin myös suppeana ja perusteluiltaan riittämättömänä. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä, että valtioneuvoston kantaa muutetaan siihen suuntaan, että lohenkalastuksen sekakantakalastus huomioidaan koko Itämeren alueella eikä pelkästään Itämeren pääaltaalla. Pitemmällä aikavälillä sekakantakalastuksesta tulee yleisesti luopua ammattikalastuksen taloudelliset toimintaedellytykset turvaten. Lyhyellä tähtäimellä on kuitenkin keskeistä pyrkiä nopeasti Itämeren pääaltaan siimakalastuksen lopettamiseen. Komission ehdotuksen jatkokäsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomioita sekakantakalastuksen suunnitelmalliseen vähentämiseen kaikessa kalastuksessa. Valiokunta katsoo lisäksi, että kestävän enimmäistuoton (MSY) suoraviivainen soveltaminen ei turvaa riittävästi luonnonkantojen kehitystä.

Valiokunta huomauttaa, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen huomattavasti nykyistä suuremmaksi ja jokiin nousevien lohien määrän lisääminen tehostavat lohikantojen vahvistamista, ja se on myös säädellyn ammattimaisen rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista pitkällä aikavälillä. Valiokunta korostaa lisäksi sitä, että jatkossa tarvitaan kansallinen kokonaisvaltainen laaja-alaisesti yhteistyössä valmisteltu lohistrategia, jonka avulla kansallista lohipolitiikkaa muutetaan ottaen huomioon EU:n asetusehdotuksen tavoitteet ja pääperiaatteet.