Perustelut

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi puun myyntitulon määräaikaisesta osittaisesta verovapaudesta ja ensiharvennushakkuista saatavien puun myyntitulojen määräaikaisesta verovapaudesta. Lisäksi ehdotetaan muun ohella muutettavaksi metsävähennystä koskevia säännöksiä. Valiokunta katsookin, että esitetyillä veronhuojennuksilla ja metsävähennyksen laajentamisella lisätään kotimaisen puun markkinoilletuloa. Metsävähennyksen laajentamisella ehkäistään myös tilojen pirstoutumista ja kannustetaan tilakoon kasvattamiseen, mikä on tärkeää metsätalouden kannattavuudelle ja kilpailukyvylle.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että metsäverotusta koskevat linjaukset muodostuvat yhdenmukaisiksi uusiutuvan energian edistämisestä tehtyjen linjausten kanssa.

Esityksessä on todettu, että eri kauppamuotojen neutraalin verokohtelun takaamiseksi ehdotetun puun myyntitulon osittaisen verovapauden osalta on perusteltua, että puun myyntitulon hankkimisesta johtuneet menot olisivat verotuksessa verovapautta vastaavilta osin vähennyskelvottomia. Ehdotetusta tuloverolain 43 b §:n 2 momentista käykin ilmi, että vähennysrajoituksen kohteena olisivat laajasti edellä tarkoitetun verovapaan puun myyntitulon hankkimisesta johtuneet metsätalouden menot. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vähennysrajoituksen piirissä olevia menoja ei ole kuitenkaan yksilöity pykälän 3 momentissa, vaan siinä on vain esimerkinomaisina kustannuserinä lueteltu eräitä menoja, joita pidetään pykälän 2 momentissa tarkoitettuina menoina. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että kyseiset menot yksilöidään. Vähennysrajoitusten kohteena olevien menojen piiriin tulee sisällyttää ainoastaan ne puutavaran hakkuusta ja korjuusta aiheutuvat menot, jotka liittyvät välittömästi puutavaran myyntiin.

Mainitun 43 b §:n 2 momentin mukaan tuloutettaisiin myös taannehtivasti eräitä aikaisemmin toimitetussa verotuksessa vähennettyjä menoja. Verotuksessa aiemmin vähennetty osa menoista, joka kohdistuu verovapaaseen tuloon, lisättäisiin sen verovuoden veronalaiseksi tuloksi, jona osittain verovapaa myyntitulo on saatu. Valiokunta ei pidä ehdotusta perusteltuna. Tämä taannehtiva tuloutus olisi valtiontaloudellisesti merkityksetön, eikä se tukisi tavoitteena olevaa puukaupan edistämistä.

Ehdotetun tuloverolain 43 c §:n mukaan ensiharvennushakkuusta saatavan puun myyntitulon määräaikainen verovapaus (43 a §), puun määräaikainen osittainen verovapaus (43 b §) ja metsävähennys (55 §) luettaisiin komission vähämerkityksisestä tuesta annetun asetuksen (de minimis -asetus) piiriin kuuluviksi tuiksi. Valiokunta korostaa sitä, että esityksessä on kyse de minimis -asetuksen kansallisesta tulkinnasta. Valiokunta kiinnittää huomiota niihin kielteisiin vaikutuksiin, joita tulkinnasta aiheutuisi.

Hallituksen esityksessä on todettu, että yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen, jäljempänä de minimis -tuen, kokonaismäärä ei saa olla yli 200 000 euroa kolmen verovuoden jakson aikana. Tarkastelujakso määräytyy yrityksen kyseisessä jäsenvaltiossa soveltamien verovuosien perusteella. Jos tämä enimmäismäärä ylittyy, asetusta ei voida soveltaa tukeen edes sen osuuden osalta, joka ei ylitä enimmäismäärää. Valiokunta korostaakin, että järjestely merkitsisi sitä, että eräät suuret toimijat voisivat jäädä ilman kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaista tukea, jäljempänä Kemera-tuki. Tähän ryhmään kuuluisivat maatalousyrittäjät, jotka ovat saaneet yleistä de minimis -perusteista tukea (yrityksen käynnistystuki, yrityksen investointituki ja yrityksen tai yritysryhmän kehittämistuki). Lisäksi yhteismetsät ja suuret energiapuun hankkijat voisivat kuulua tähän ryhmään.

Toisaalta valiokunnalle on todettu, että de minimis -tukea koskevia yhteisön tukisäännöksiä voidaan tulkita myös niin, että vain edellä todettu kokonaismäärä (200 000 euroa) olisi tuen maksamisen kannalta olennaista eikä tukea voitaisi evätä siltä osin kuin se ei ylittäisi kokonaismäärää. Valiokunta korostaakin sitä, että yhteisön tukea koskevia kansallisia säännöksiä tulee tältä osin tulkita laventavasti eli viimeksi esitetyn vaihtoehdon mukaisesti. Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että valiokunta kohtaa työssään toistuvasti kansallisen lainsäädännön ja yhteisölainsäädännön yhteensovittamiseen liittyviä ongelmia, joihin sisältyy usein myös tulkintakysymyksiä. Valiokunta korostaa sitä, että yhteisölainsäädäntöä koskevat tulkinnat kaventavat kansallista toimivaltaa ja liikkumavaraa talouspolitiikassa.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että de minimis -järjestelmän säännösten valmistelu, tietojärjestelmien muutokset ja tukien hallinnon järjestelyt sekä ylläpito tulevat vaatimaan huomattavia voimavaroja eikä niitä voida toteuttaa välittömästi. Siten jo metsätalouden tukien (kestävän metsätalouden rahoituslaki) osalta järjestelmän luominen edellyttää mittavaa työpanosta ja aiheuttaa byrokratiaa. Lisäksi järjestelmän toteuttaminen edellyttäisi koko valtakunnan kattavan, keskitetyn rekisterin luomista, jotta eri viranomaiset olisivat selvillä toistensa myöntämistä de minimis -perusteisista tuista. Kuitenkin tuen hakijan vastuu de minimis -perusteisen tuen ilmoittamisesta säilyisi.

Edellä todettuihin ongelmiin viitaten valiokunta toteaa, että Kemera-tuet tulee säilyttää notifioidun järjestelmän piirissä. Verolainsäädännössä tulee vahvistaa, että verohuojennusten ja kertyvien Kemera-tukien (nuoren kasvatusmetsän hoidon, energiapuun korjuun ja haketuksen tuen) yhteismäärä on enintään 200 000 euroa. Yhteismetsät tulee rajata tuen ulkopuolelle, koska 200 000 euron enimmäisrajoituksella olisi vaikutusta lähinnä niiden osalta. Valvonta suhteessa muihin de minimis -tukiin (koskee käytännössä niitä maatiloja, n. 150 lukumäärältään, jotka ovat saaneet yleisen de minimis -säännön mukaista tukea investointeihin) tulee järjestää siten, että verovelvollinen ilmoittaa saamansa de minimis -tuet (maa- ja metsätalousministeriössä on tiedot viime vuosien tuista). Kuvatulla menettelyllä säännöksiin tulisi selvä tukien yhteismäärän rajaus (200 000 euroa) ja valvonta kohdistettaisiin edellä käsiteltyjen hallinnollisten vaikeuksien välttämiseksi vain valittuihin erityiskohteisiin.

Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen perusteluissa määritetään erikseen pysty-, hankinta- ja käteiskauppojen kaupantekohetki. Myös silloin, kun kaupasta ei tehdä erillistä kauppakirjaa, on tärkeää, että puutavarakaupan ajankohta määritetään täsmällisesti. Esityksen perusteluissa on tältä osin todettu, että näissä tilanteissa kaupantekohetki määriteltäisiin yleisten sopimuskaudellisten periaatteiden mukaisesti. Valiokunta katsoo, että mikäli puutavarakaupasta ei tehdä erillistä kauppakirjaa, sitä korvaavana asiakirjana on pidettävä puutavaran luovutuksesta tai loppumittauksesta laadittua asiakirjaa.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että voimassa olevan lain mukaan metsäkiinteistön luovutuksen yhteydessä metsänomistajan omistusaikanaan käyttämä metsävähennys otetaan huomioon luovutusvoittoa laskettaessa metsän hankintamenoa pienentävänä eränä. Selvityksessä on katsottu, että tuloverolain 46 §:ään ehdotettu lisäys (8 momentti) johtaisi nykytilanteeseen verrattuna metsätilojen luovutusvoittojen verotuksen kiristymiseen, mikä olisi ristiriidassa sen kanssa, että tavoitteena metsätaloudessa on metsätilojen pirstoutumisen estäminen. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä, ettei lakiehdotuksen 46 §:n 8 momentin ehdotettua lisäystä hyväksytä sellaisenaan. Näin varmistetaan se, ettei metsän luovutusvoiton verotusta kiristetä.

Valiokunta toteaa, että leimikon ennakkoraivauskulujen lukemiseen myyntitulon hankkimisesta johtuviin menoihin ei ole perustetta. Ennakkoraivaus vähentää merkittävästi puihin kohdistuvia korjuuvaurioita. Vaurioiden vähenemisessä on kyse puunkasvatusta tukevasta toimenpiteestä, jonka hyöty tulee ajan kuluessa myöhemmissä hakkuissa tulevien tulojen kautta. Kokonaisuutena harvennushakkuu ja sen ennakkoraivaus on tärkeä osa koko puunkasvatuksen toimenpideketjua. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että ennakkoraivauksen vähennyskelvottomuus merkitsisi eräissä työkohteissa sitä, ettei ensiharvennuksesta saisi välitöntä taloudellista hyötyä, jolloin hakkuu jäisi helposti kokonaan tekemättä. Valiokunta toteaakin, että ennakkoraivaus tulee katsoa muihin metsänhoitotoimenpiteisiin verrannolliseksi työksi, eikä siitä aiheutuvia kuluja tule lukea myyntitulon hankkimisesta johtuviin menoihin.

Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että tuloverolain 63 §:n 3 momentin mukaan hankintatyön arvo katsotaan veronalaiseksi tuloksi vain siltä osin kuin siinä tarkoitetun puun määrä yhteensä ylittää 125 kuutiometriä. Valiokunta pitääkin kotimaisen puun tarjonnan lisäämiseksi tarpeellisena, että kyseinen määrä korotetaan 250 kuutiometriin. Valiokunta esittää, että valtiovarainvaliokunta mietinnössään edellyttäisi hallituksen antavan pikaisesti asiaa koskevan esityksen eduskunnalle.