Perustelut
Maatalous- ja maaseutupolitiikka
Valiokunta toteaa, että EU:n laajentuminen vaikuttaa
suomalaiseen maatalouteen yhteisön maatalouspolitiikan
muutosten ja elintarvikkeiden markkinoiden kautta. Laajentumisen
seurauksena yhteisön maatalouspolitiikan rahoitus muodostuu
aikaisempaa tiukemmaksi. Myös kilpailu EU:n sisämarkkinoilla
kiristyy, sillä uusissa jäsenmaissa tuotantokustannukset
ovat Suomea alhaisemmat. EU päätti viime vuonna
suuresta maatalouspolitiikan uudistuksesta. Valiokunta pitää uudistuksen
toteutuksessa maamme maatalouden kannalta hyvin kielteisenä sitä,
että tukitasojen historiallista kytkentää viitesatoihin ei
voitu purkaa. Euroopan parhaiden maatalousalueiden viljelijät
saavat edelleenkin eniten tukea.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus sisältää maatalouden
markkinatukeen eli niin sanottuun CAP-tukeen kolme suurta periaatteellista
muutosta.
-
Tuki irrotetaan joko kokonaan
tai osittain viljelijän tuotantopäätöksistä,
kuten eri kasvien viljelyaloista ja tilan kotieläinten
määristä.
-
Tuotannosta irrotettava tuki maksetaan tiloille joko
vuosien 2000—2002 tuotannon perusteella, tai tuki maksetaan
kokonaan tai osittain tasasuuruisena peltoalan perusteella.
-
Tilalle vahvistettavasta CAP-tukioikeudesta tulee
siirtokelpoinen niin, että tilat voivat ainakin rajoitetusti
käydä tukioikeuksillaan kauppaa.
EU:ssa ja Suomessa valmistellaan parhaillaan edellä selostetun
maatalousuudistuksen toimeenpanoa. Samanaikaisesti valmistellaan
uusia ohjelmia luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että maaseutuasetuksen mukaiseen rahoitukseen maatalouden
tuen leikkauksesta (modulaatio) tuleva lisä ohjataan maatiloille
esimerkiksi luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen.
Uudistuksen loppuun saattamisessa tulee vähimmäistavoitteena
olla, että Agenda 2000:een sisältyvät
tuet voidaan korvata vastaavan tulotason maamme viljelijöille
antavilla tuilla. Valiokunta painottaa myös sitä, että uudistuksen
toteutuksessa tulee mahdollistaa niin laajasti kuin mahdollista
kansallisten tukien käyttö yhteisön tukien
täydentäjänä. Tavoitteena tulee
olla kokonaisuus, joka turvaa viljelijöiden tulot ja kannustaa
tuottamaan hyvälaatuista kotimaista ruokaa.
Painotuksen siirtyessä nyt uudistuksen myötä markkinatuista
maaseututukiin valiokunta korostaa sitä, että maatalous
tulee nähdä edelleen keskeisenä osana
maaseutupolitiikkaa. Maaseutupolitiikkaa on vahvistettava muun muassa niin,
että se turvaa kotieläintalouden jatkumisen luonnonhaitasta
kärsivillä alueilla. Tähän tarkoitukseen
pelkkä pinta-alaperusteinen luonnonhaittakorvaus ei uudistuksen
jälkeen enää ole riittävä.
Tärkeää on myös, että maatalouspolitiikan uudistamisessa
painotetaan uudistuksen pitkäaikaisuutta ja kestävyyttä.
Markkinat tulee saada vakuuttuneiksi siitä, että tuen
tuotannosta irrottamislinjauksiin ei tulla enää palaamaan
siitäkään huolimatta, että jäsenvaltiot
päättäisivät jättää esimerkiksi
nautakarjatalouden CAP-tuesta osan tuotantoon sidotuksi.
Valiokunta toteaa, että komissio antoi tiedonantonsa
EU:n seuraavan rahastokauden budjetista. Vuosien 2007—2013
maatalousbudjetti jäädytetään
vuoden 2006 tasolle. Vuosittain tehdään vain 1
prosentin inflaatiokorotus. Tämän vahvisti Eurooppa-neuvosto
lokakuussa 2002, ja siltä pohjalta myös komissio
on tehnyt ehdotuksensa tulevan budjettikauden kehyksistä.
Uusien jäsenmaiden maataloustukia korotetaan portaittain.
Tänä vuonna tuet ovat 25 prosenttia vanhojen jäsenmaiden
tuesta. Vuonna 2005 ne ovat 30 prosenttia ja vuonna 2006 35 prosenttia. Tuet
nousevat uudella budjettikaudella nykyisten jäsenmaiden
tukien tasolle. Nämä korotukset tehdään
vuoden 2006 tasolle jäädytetystä budjetista.
Komissio on arvioinut, että nykyisten jäsenmaiden
maataloustukia joudutaan leikkaamaan jo vuodesta 2007 lähtien.
Miten leikkaukset tehdään, on vielä päättämättä.
Valiokunta edellyttää, että EU:n verrannossa
pieniksi luettavien tilojen tuet eivät silloinkaan
joudu leikkausten kohteiksi. Päätökset
eivät saa alentaa viljelijöiden tuloja.
Rahoituskehyksistä tehdään päätökset
aikaisintaan kesällä 2005. Valiokunta edellyttää,
ettei maataloudelle laajentumisen yhteydessä päätettyjä menokehyksiä,
joihin myös yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset perustuvat,
supisteta vielä entisestään ja että maaseudun
kehittämiseen osoitettujen määrärahojen
taso turvataan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että kaavailtu maatalouden ohjausrahaston varojen siirto
rakennerahastoista luonnonvarojen suojelun ja käytön pääluokkaan
tehdään täysimääräisenä.
Lisäksi ohjelmien rahoituksen on toimittava monivuotiselta
joustavalta pohjalta. Nykyjärjestelmän mukaan
hankkeiden viimeiset toimenpiteet voidaan rahoittaa helmikuussa
2006. Valiokunta katsoo, että ohjelmien rahoitukseen tulee
soveltaa sellaisia siirtymäkauden ratkaisuja, joilla keskeytykset
rahoituksessa pystytään välttämään.
Viitaten edellä todettuun valiokunta painottaa sitä,
että Brysselin huippukokouksessa hyväksytty periaate,
jonka mukaan maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön
alueilla mukaan lukien ne alueet, joilla on erityisiä ongelmia,
tulee ottaa huomioon yhteisön maatalousuudistuksen
kaikessa toteutuksessa.
Yhteisön tulee huolehtia myös siitä,
että yhteiset maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinat
toimivat tehokkaasti myös Euroopan äärialueilla,
joissa on alhainen väestötiheys, pitkät
etäisyydet ja joissa työpaikkoja tarjoavat paikalliset
yritykset ovat pieniä. Muun muassa paikallisten yritysten
markkinoille pääsyyn ja tuottajahintojen muodostukseen
sekä ylikansallisten yritysten määräävän
markkina-aseman väärinkäyttöön
liittyvät ongelmat voivat korostua Euroopan äärialueilla.
Näin siitäkin huolimatta, että kokonaisuutena
katsoen yhteisön markkinat olisivat tehokkaat eikä niillä olisi
merkittäviä markkinoille pääsyn
esteitä. Valiokunta katsoo, että yhteisen politiikan
tulee taata elinkeino- ja yritystoimintaan yhtäläiset
edellytykset myös harvaan asutuilla ja luonnonoloiltaan
epäsuotuisilla alueilla. Myös turkistuotannon
toimintamahdollisuudet maassamme tulee turvata.
WTO:n maataloutta koskevat neuvottelut ovat käynnistyneet
Genevessä. Edellä on selostettu EU-maatalouspolitiikan
uudistusta, jonka eräänä tavoitteena
on ollut WTO-neuvotteluihin valmistautuminen. Lisäksi EU
on päättänyt tehdä yksipuolisesti
eräitä myönnytyksiä kehitysmaille.
Valiokunta katsookin, että EU:n ei tule antaa lisämyönnytyksiä WTO:n
maataloutta koskevissa neuvotteluissa.
EU:n ja Mercosurin väliset neuvottelut vapaakauppasopimuksesta
ovat myös meneillään. Viitaten edellä esitettyyn
valiokunta katsoo, ettei neuvotteluissa saa tehdä myönnytyksiä eikä sopimusta
saa tehdä ennen kuin WTO-neuvotteluissa on saavutettu ratkaisu.
Näin varmistetaan, ettei EU joudu kahteen kertaan maksajaksi.
Metsätalous
Valiokunta toteaa, että EU:n jäsenmaiden metsiä ja
metsätaloutta koskevien tavoitteiden erilaisuudesta johtuen
jäsenmaat eivät ole tähän mennessä katsoneet
tarpeelliseksi luoda EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa.
Metsäpolitiikkaa koskevaa omaa oikeusperustaa ei siten
sisälly EU:n nykyisiin perustamissopimuksiin tai ehdotukseen
Euroopan perustuslakia koskevaksi sopimukseksi. Sen sijaan neuvosto
hyväksyi joulukuussa 1998 yhteisen EU:n metsästrategian. Metsästrategian
sisältöä on pidetty hyvänä ja
tasapainoisena kestävyyden eri ulottuvuuksien suhteen,
mutta komissio on pitkälti jättänyt sen toteuttamatta.
EU:n metsästrategian arviointi suoritetaan vuoden 2004
aikana. Valiokunta pitää tärkeänä,
että arvioinnin yhteydessä huolehditaan siitä,
että maamme metsätalouden kannalta tärkeät
näkökohdat tulevat huomioon otetuiksi tehtäessä päätöksiä strategian
kehittämisestä ja päivittämisestä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että yhteisön
toimenpiteet vaikuttavat monessa suhteessa maamme metsätalouteen.
Metsäasioita käsitellään nyt
monessa EU:n pääosastossa ja toimielimessä.
Metsäasioiden käsittelyssä koordinointia
tuleekin lisätä. Lähtökohtana
on oltava metsätalouden elinkeinonäkökulman
huomioon ottaminen ja kestävän metsätalouden
eri osien tasapainoinen tarkastelu. Tähän sisältyy myös
metsätalouden taloudellisen merkityksen tunnustaminen.
Yhteisön toimiin ei kuitenkaan saa kuulua jäsenvaltioiden
lakien ja asetusten yhteensovittaminen, vaan yhteisön tulee
edistää muun muassa jäsenvaltioiden yhteistyötä ja
tiedonvaihtoa. Tarkoituksena ei myöskään
saa olla alalle kohdistuvan tukipolitiikan luominen.
Valiokunta kiinnittää myös huomiota
siihen, että yhteisölainsäädännön
yleinen kehitys ei saa johtaa siihen, että EU-maiden metsäteollisuus menettää kilpailukykyään
suhteessa pahimpiin kilpailijamaihin ja alueisiin, jotka ovat ensi
sijassa Yhdysvallat ja Aasia. Lissabonissa EU-maiden kesken sovittu
kilpailukyvyn parantamistavoite on tässä suhteessa
otettava huomioon päätöksiä tehtäessä.
Valiokunta pitää myös tärkeänä,
että yhteisön lainsäädäntöä kehitettäessä sen
kokonaisvaikutusten arviointiin kiinnitetään riittävästi
huomiota. Maamme metsäteollisuus toimii Suomessa hyvin
erilaisissa olosuhteissa verrattaessa Keski-Euroopan vastaavaan
teollisuuteen. Lisäksi metsäteollisuus on Suomen
kansantaloudessa edelleen keskeisessä asemassa. EU:n säännöksiä valmisteltaessa
tuleekin varmistaa, että ainakin niiden täytäntöönpanovaiheessa
voidaan ottaa kansalliset erityispiirteet joustavasti huomioon.
Suomella on metsien kestävästä käytöstä hyvä ja
pitkäaikainen kokemus, jota tulee käyttää hyväksi
myös yhteisötasolla uusiutuvia luonnonvaroja hyödynnettäessä.