Perustelut

Ehdotettu sääntely

Hallituksen esityksen tarkoituksena on turvata nykyistä paremmin oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin terveyspalveluihin Suomessa oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille, joilla ei ole voimassa olevan lainsäädännön mukaan oikeutta muihin julkisen terveydenhuollon palveluihin kuin kiireelliseen hoitoon (1. lakiehdotuksen 1 §).

Ehdotuksen mukaan kyseessä olevilla ns. paperittomilla henkilöillä on oikeus terveydenhuollon ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimiin lyhytkestoisiin terveyspalveluihin (4 §), joita ovat esityksen perustelujen (s. 35/I) mukaan raskauden ja synnytyksen hoitoon liittyvät palvelut sekä pitkäaikais- ja muiden sairauksien hoito silloin, kun terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi hoidon olevan välttämätöntä ottaen huomioon henkilön terveydentila ja hänen Suomessa oleskelunsa kesto (4 §:n 2 momentti). Kunnalla olisi velvollisuus järjestää laissa tarkoitetuille alaikäisille terveydenhuollon palvelut samassa laajuudessa kuin niille alaikäisille, joiden kotikunta on Suomessa (4 §:n 3 momentti).

Ehdotuksen mukaan velvollisuus terveyspalvelujen antamiseen on kunnalla. Kunnalla on myös oikeus periä terveydenhuollon palveluja käyttäneeltä palvelujen tuotantokustannuksia vastaava asiakasmaksu, joka vastaa muulta kuin Suomessa asuvalta henkilöltä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 1, 2 ja 13 §:n sekä asiakasmaksuasetuksen 24 §:n nojalla perittävää maksua. Maksukyvyttömyys ei saa kuitenkaan olla este palvelujen järjestämiselle. Esityksen 1. lakiehdotuksen 5 §:n ja 2. lakiehdotuksen 20 §:n 3 momentin mukaan valtio korvaa palvelut järjestäneelle kunnalle niistä aiheutuneet kustannukset.

Arviointi

Esityksen arvioinnin kannalta merkityksellisiä ovat perustuslain 19 §:n välttämätöntä huolenpitoa koskeva sääntely ja 22 §:n mukainen julkisen vallan velvoite turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä myös 6 §:n yhdenvertaisuutta koskeva säännös.

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännös turvaa jokaiselle Suomen lainkäyttöpiirissä olevalle subjektiivisen oikeuden sellaiseen tulotasoon ja palveluihin, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytysten vähimmäistaso (ks. HE 309/1993 vp, s. 69/II). Tähän kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämätön kiireellinen sairaanhoito (ks. esim. PeVL 20/2004 vp, s. 2/I). Hallituksen esitys toteuttaa perustuslain 19 §:n 1 momenttia, joten ehdotus on perustuslain perusoikeussääntelyn mukainen.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lakiehdotus turvaa nykyistä paremmin oikeuden välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin terveyspalveluihin Suomessa oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei perustuslaki sinänsä estä asettamasta ehtoja 19 §:n 2 momentin mukaista perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle. Tämä saattaisi liittyä esimerkiksi Suomessa asumiseen tai työskentelemiseen. Nyt ehdotettu sääntely kuitenkin koskee perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaista ns. eksistenssiminimiä eli ihmisarvoisen elämän edellytysten vähimmäistasoa, joka kuuluu kaikille.

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Valiokunnalla ei ole tältäkään osin huomautettavaa ehdotettuun sääntelyyn.

Ehdotus merkitsee perustuslain 121 §:n 2 momentissa tarkoitettua uutta tehtävää kunnille, josta on säädettävä lailla. Kunnille säädettävien uusien tehtävien merkitys ilmenee lainsäätäjän velvollisuutena huolehtia rahoitusperiaatteen mukaisesti kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua velvoitteistaan (ks. esim. PeVL 30/2013 vp, s. 5/II, PeVL 12/2011 vp, s. 2/II, PeVL 41/2010 vp, s. 5/II).

Kunnat vastaavat jatkossa hallituksen esityksessä tarkoitettujen terveydenhuollon palvelujen antamisesta. Koska tehtävästä säädetään lailla, ei uuden tehtävän antamisessa ole valtiosääntöoikeudellista ongelmaa. Ehdotus ei muodostu myöskään rahoitusperiaatteen kannalta ongelmalliseksi, koska 1. lakiehdotuksen 5 §:n mukaan Kansaneläkelaitos korvaa valtion varoista kunnalle rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain 20 §:n 3 momentin mukaisesti lakiehdotuksessa tarkoitetuista terveydenhuollon palveluista aiheutuneet kustannukset.