Perustelut

Puolustusvaliokunta toteaa, että Euroopan puolustusviraston tekemä aloite vapaaehtoisten käytännesääntöjen (voluntary, non-binding approach) omaksumisesta koskien Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 296 artiklaa on tärkeä ehdotus, jolla voi toteutuessaan olla huomattavia vaikutuksia EU-maiden puolustusmateriaalihankintojen kilpailuttamiseen. Euroopan unionin puolustusviraston perustamisen jälkeen heinäkuussa 2004 tavoite saada myös puolustusmateriaalihankinnat aidon kilpailun piiriin on saanut uutta vauhtia. Unionimailla on halu päästä asiassa eteenpäin marraskuun 2005 yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa. Käytännesäännöt on tarkoitus saada voimaan heinäkuussa 2006. Niiden unionimaiden, jotka eivät lähde järjestelyyn mukaan, tulee ilmoittaa siitä viimeistään huhtikuussa 2006.

Puolustusvaliokunta toteaa, että käytännesäännöissä on kyse ennen kaikkea poliittisesta hankkeesta, jossa vapaaehtoisten ei-juridisten toimien kautta pyritään tehostamaan puolustusvälinemarkkinoiden toimintaa. Keskustelua artiklan 296 selvemmästä tulkinnasta on turhaan käyty vuosikausia. Käytäntö on johtanut siihen, että julkisiin puolustusmateriaalihankintoihin sovelletaan lähes poikkeuksetta hyvin laajaa tulkintaa 296 artiklasta; tulkinnassa on ollut merkitystä lähinnä vuonna 1958 tehdyllä ei-julkistetulla sotilastuotteiden listalla. Euroopan puolustusvirasto tutki tekemällään tilastokyselyllä jäsenmaiden hankintakäytäntöjä vuodelta 2004. Vuonna 2004 Euroopan unionin jäsenmaiden puolustusmateriaalihankinnoista hankinta-arvoltaan 41 % oli sellaisia, ettei niitä kilpailutettu mitenkään. Kansallisesti samana vuonna kilpailutettiin 9 %, kansainvälisesti 10 % ja 19 % hoidettiin yhteishankintaohjelmien kautta (esim. A 400 M -kuljetuskonehanke). Artiklan 296 seurauksena tulivat kilpailun piiriin lähinnä ei-sotilaalliset hankinnat (esim. elintarvikkeet), joiden osuus oli kokonaishankinnoista 21 %.

Puolustusvaliokunta toteaa, että vapaaehtoisten käytännesääntöjen hyväksymisen jälkeen näiden mukaisesti kilpailutettavia hankkeita olisivat kaikki sellaiset puolustusmateriaalihankinnat, joita jäsenmaa ei 296 artiklan perusteella katso EY-hankintadirektiivin alaisiksi (käytännesääntöjen soveltamisessa olisi muutama poikkeus kuten ydinaseet, ydinpropulsiotuotteet, kemialliset, bakterologiset, radiologiset tuotteet ja salaamislaitteet). Kilpailuttamisen raja-arvoksi on esitetty miljoona euroa. Saadun selvityksen mukaan tähän kynnysarvoon on päädytty kompromissina keskusteluissa. Tämän suuruusluokan hankkeita kannattaa jo alkaa kilpailuttaa Euroopan unionissa.

Puolustusvaliokunta toteaa, että EU-maiden välisen puolustusmateriaalisektorin yhteistyön ja avoimuuden kehittäminen on tarpeellista ja Euroopan puolustusvälinemarkkinoiden (European Defence Equipment Market, EDEM) luominen on pitkällä aikavälillä kannatettavaa. Toimivat puolustusvälinemarkkinat ovat keskeinen tekijä Euroopan unionin jäsenmaiden puolustusteollisuuden kilpailukyvyn vahvistamisessa. Valiokunta haluaa tuoda esiin, että Suomi noudattaa jo nyt monesta muusta unionimaasta poiketen varsin avointa puolustushankintojen kansainvälistä kilpailutusta, joten suomalainen puolustusvälineteollisuus voi vain hyötyä käytännesääntöaloitteesta, jossa unionimaat ovat maksimaalisesti mukana.

Unionimaiden puolustusmateriaalituotanto on pitkälti keskittynyt kuuteen suureen tuottajamaahan: Ranska, Italia, Saksa, Espanja, Britannia ja Ruotsi vastaavat noin 80 %:sta EU:n puolustusmateriaaliteollisuudesta ja 97 %:sta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Näiden keskeisten materiaalituottajamaiden mukaantulo vapaaehtoiseen käytännesääntöregiimiin alusta lähtien ja todellinen läpinäkyvyys materiaalihankinnoissa on edellytys sille, että Suomen kannattaa lähteä järjestelyyn mukaan. Puolustusvaliokunta toteaa, että poliittisesti käytännesääntöjärjestelyn ulkopuolelle jättäytyminen on vaikeaa. Järjestelyn ulkopuolelle jäävät maat antavat selvän indikaation siitä, etteivät ne ole halukkaita avaamaan puolustusmateriaalihankintojaan aidolle kilpailulle. Puolustusvaliokunta korostaa, että Suomen on voitava hankkeen osalta ottaa huomioon myös kansallisen puolustuksen näkökohdat, jotka voivat vaikuttaa käytännesääntöjen soveltamiseen. Saadun selvityksen mukaan puolustusmateriaalihankintojen osalta asetettu 50 prosentin kotimaisuusastetavoite voidaan jatkossakin saavuttaa mm. sitä kautta, että suomalaisyritykset ylläpitävät ja huoltavat ulkomailta hankittuja asejärjestelmiä.

Käytännesääntökeskustelussa nousevat esiin myös valtiontukien jakaminen puolustusmateriaalia tuottaville yrityksille. Puolustusvaliokunta pitää tervetulleena sitä, että osana käytännesääntöhanketta näihin kilpailua vääristäviin tukiin voitaisiin aiempaa paremmin puuttua.

Hankkeen ilmeisiä etuja Suomen kannalta ovat myös siihen liittyvät huoltovarmuusnäkökulmat. Suomi on varsin huonolla menestyksellä pyrkinyt tuomaan huoltovarmuuskysymyksiä EU-keskusteluun jäsenyytensä aikana. Puolustusmateriaalihankintoja koskevien käytännesääntöjen laadinnassa otettaisiin huomioon mukana olevien unionimaiden keskinäisen huoltovarmuudellisen tuen periaate, jolla parannettaisiin keskinäistä luottamusta huoltovarmuuskysymyksissä ja saataisiin tarvittaessa tukea toisilta osallistujamailta. Tämän periaatteen hyväksyminen nostaisi huoltovarmuuskysymykset uuteen tarkasteluun unionissa, mitä on pidettävä Suomen kannalta erittäin tervetulleena askeleena. Positiivista ehdotetuissa käytännesäännöissä on niin ikään se, että järjestely mahdollistaa teollisen yhteistyön ehdon eli vastakauppavelvoitteen säilyttämisen myös jatkossa. Vastakauppavelvoitteita voidaan soveltaa hankkeisiin, joiden arvo on yli 10 miljoonaa euroa. Käytännesääntöregiimi vauhdittaa myös vastaostosäännösten harmonisointia, joka on saadun selvityksen mukaan myös kotimaisen teollisuuden kannalta toivottava kehityssuunta.