Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Hallituksen esityksen ensisijaisena tavoitteena on vähentää valtion
takaajana maksettavaksi tulevien opintolainojen määrää.
Valtion takausvastuumenot ovat kohonneet viime vuosina huomattavasti.
1980-luvulla takaajan maksettaviksi vuosittain tulevien lainojen
määrä oli noin 20 miljoonaa markkaa.
Vuoden 1994 lopussa vastaava luku oli 399,7 miljoonaa markkaa ja
vuoden 2000 lopussa 907 miljoonaa markkaa. Opintolainojen hoitamatta
jättäminen aiheutuu suurelta osin opintojen jälkeisistä toimeentulovaikeuksista,
jotka liittyvät muun muassa huonoon työllistymiseen,
perheen perustamiseen ja asunnon hankkimiseen.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että ehdotettujen säädösmuutosten
lisäksi tulee kehittää sekä pankkien
että Kansaneläkelaitoksen opintolainoja koskevia
käytäntöjä, lisätä ja
selkeyttää opintolainoja koskevaa informaatiota
sekä vaikuttaa lainaa koskeviin mielikuviin ja asenteisiin
lähinnä käytännön talouskasvatusta
kehittämällä.
Pääsääntönä hallituksen
esityksen mukaan on, että valtion takausta ei opintolainaan
myönnettäisi, jos opiskelijalla on luottotietorekisteriin
rekisteröity maksuhäiriö. Valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että valtion
takaus voitaisiin säännöksen mukaan kuitenkin
myöntää maksuhäiriöstä huolimatta,
jos häiriö on yksittäinen, määrältään
vähäinen ja sen rekisteröinnistä on
kulunut kohtuullisen pitkä aika taikka jos merkinnän
aiheuttanut velka on suoritettu taikka jos takauksen myöntämiselle
on muuten erityisiä syitä. Valiokunta pitää tällaista
ehdotusta tarkoituksenmukaisena opiskelijan kannalta.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että opintorahan
taso on vuodesta 1995 laskenut reaalisesti noin 10 prosenttia,
mikä osaltaan on lisännyt opiskelijoiden työssäkäyntiä.
Kun samalla yleisenä pyrkimyksenä on tehostaa
opiskelua ja opintojen loppuun suorittamista ja siten lyhentää opiskeluaikoja,
valiokunta katsoo, että näiden pyrkimysten toteuttamisessa
opintotuen tason vaikutukset tulee myös arvioida.
Valiokunnalle on asiantuntijakuulemisessa esitetty näkemyksiä myös
valmisteltavana olevasta asetusmuutoksesta. Opetusministeriön työryhmä on
ehdottanut yhtenä keinona takaajan maksettavaksi tulevien
opintolainojen vähentämiseksi lainan lukukausittaisten
nostoerien lisäämistä. Ehdotuksen
mukaan korkeakouluopiskelijat saisivat nostaa lainan kahtena eränä ja
muut opiskelijat neljänä eränä lukuvuodessa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että opiskelijat
voivat joutua tekemään heidän taloudelliset
voimavaransa huomioon ottaen suuria kertaluonteisia hankintoja opintolainalla. Tällainen
menoerä voi olla esimerkiksi vuokra-asunnon takuumaksut.
Erilaisia suurempia hankintoja voi opiskelijalle aiheutua erityisesti opintojen
alussa. Lisäksi useammassa erässä nostettaessa
opintolainan nostokulut nousevat ja näin ollen opiskelijoiden
käyttöön jäävä rahamäärä pienenee.
Valiokunta katsoo, että asetusta valmisteltaessa otettaisiin
edellä mainitut opiskelijan opintoihin liittyvät
tilanteet huomioon. Tämän vuoksi valiokunta
pitää perusteltuna, että myös
muut opiskelijat kuin korkeakouluopiskelijat nostaisivat lainan
kahdessa erässä.
Lakialoitteen suhteen valiokunta on asettunut kielteiselle kannalle.