Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Esitys selkeyttää nykyisestä eri
toimijoiden tehtäviä ja työnjakoa koulutuksen
seurannassa ja arvioinnissa sekä lisää arviointitoiminnan
ennakoitavuutta, koordinaatiota ja suunnitelmallisuutta. Valiokunta
puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Arviointia koskevat säännökset otettiin
1990-luvun lopulla koulutuslainsäädäntöön.
Sivistysvaliokunta korosti tuolloin mietinnössään
muun muassa, että koulutuksen perimmäisenä tavoitteena on
oppilaan oppiminen ja arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa
kehittämistä yhä paremmin oppimista edistäväksi
ja kussakin laissa asetettujen opetus- ja oppimistavoitteiden toteutumista.
Valiokunta painotti, että arvioinnilla on myös
tärkeä yhteiskuntapoliittinen tehtävä edistää tasa-arvon toteutumista suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä (SiVM 3/1998 vp— HE
86/1997 vp).
Hallituksen esityksen mukaan koulutuksen arviointineuvoston
tehtävänä olisi toteuttaa koulutuksen
ulkopuolisia arviointeja. Valiokunta korostaa sitä, että riippumattomana
asiantuntijaelimenä arviointineuvosto päättää arviointien organisoinnista
ja tuloksista. Opetushallitus tekee ehdotuksen mukaan kansallisia
oppimistulosten seuranta-arviointeja, joihin sisältyy myös tiedon
analysointi. Sen tehtäviin ei kuuluisi muu arviointitoiminta.
Ehdotukset selkeyttävät arviointijärjestelmää.
Arviointitoiminnan keskeinen merkitys on, että arvioinnin
tulosten perusteella koulutuksen järjestäjä voi
kehittää toimintaansa ja antamaansa koulutusta.
Jotta tämä onnistuu, on olennaista, että arvioinnista
annetaan palautetta arvioinnin tuloksista.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että arviointijärjestelmässä hitaimmin
käyntiin lähti paikallinen arviointi ja siinä on
nykyisinkin osin puutteita. Valiokunta korostaa edelleenkin sitä, että paikallinen
koulutuksen järjestäjien itsearviointi on olennainen
osa arviointijärjestelmää. Itsearviointia
koskevat säännökset edellyttävät, että koulutuksen
järjestäjät jatkuvasti ja systemaattisesti
tarkastelevat omaa toimintaansa. Tarkastelu tuottaa tietoa, jonka
pohjalta koulutuksen järjestäjä voi kehittää koulutustaan.
Opiskelijat ja heidän huoltajansa saavat arvioinnista tietoa
opetukselle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta sekä tietoa
erilaisten päätösten ja valintojen perustaksi.
Hallituksen esityksen mukaan koulutuksen ulkopuolisista arvioinneista
ja oppimistulosten seuranta-arvioinneista opetusministeriö laatii
arviointisuunnitelman. Valiokunta pitää tärkeänä, että arviointisuunnitelma
edelleenkin laaditaan yhteistyössä arvioinnin
asiantuntijoiden kanssa.