Perustelut

Komission tiedonanto yleishyödyllisistä palveluista on annettu osana isompaa tiedonantopakettia, liittyen yhtenäismarkkinatarkasteluun EU:n sisämarkkinoiden nykyaikaistamiseksi. Tiedonanto on jatkoa komission vuonna 2003 julkaisemalle vihreälle kirjalle ja vuonna 2004 julkaisemalle valkoiselle kirjalle yleishyödyllisistä palveluista sekä vuonna 2006 antamalle tiedonannolle yleishyödyllisistä sosiaalipalveluista.

Valtion- ja hallitusten päämiesten allekirjoittama Lissabonin sopimus sisältää artiklan, jossa luodaan uusi oikeusperusta EU:n toimille yleishyödyllisten palveluiden osalta. Valiokunta pitää myönteisenä, että tässä tilanteessa komissio pyrkii tiedonannollaan selventämään niihin sovellettavia periaatteita. On myös hyvä, että komissio jatkaa valkoisessa kirjassa luvattua prosessia sosiaalipalveluiden luonteen selvittämisestä.

Komissio katsoo Lissabonin sopimuksen olevan ratkaiseva askel kohti selkeiden ja luotettavien puitteiden luomista yleishyödyllisille palveluille. Sopimuksen voimaantulo antaa yhteisölle laillisen mahdollisuuden uusien toimien käyttöön. Siihen asti komissio tukeutuu yleishyödyllisistä palveluista laadittuun pöytäkirjaan.

Lissabonin sopimukseen vuoden 2007 HVK:ssa liitetyssä pöytäkirjassa yleistä etua koskevista palveluista pyritään korostamaan näiden palveluiden merkitystä ja sopimaan niiden tulkintaa koskevista määräyksistä. Pöytäkirjan mukaan perussopimusten määräykset eivät millään tavoin rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää yleistä, muuta kuin taloudellista etua koskevia palveluja. Pöytäkirjassa luetellaan unionin yhteisiä arvoja, jotka liittyvät yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin ja jotka tulee ottaa huomioon niitä tarjottaessa.

Valiokunta katsoo, että vaikka tiedonannolla selkeytetään yleishyödyllisiin palveluihin sovellettavia periaatteita, keskustelua sosiaali- ja terveyspalveluihin vaikuttavista päätöksistä sekä säädöksistä vaikeuttaa edelleen huomattavasti käsitteistön tulkinnanvaraisuus ja epäselvyys. Riippuen siitä, miten käytettyä käsitteistöä ja erityisesti taloudellisten ja ei-taloudellisten palveluiden rajaa tulkitaan, sillä saattaa olla merkittäviä seurauksia myös Suomen sosiaaliturva- ja -palvelujärjestelmälle. Erityisen tärkeäksi muodostuu rajanveto yleishyödyllisten palveluiden ja yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden välillä, koska niihin sovellettavat yhteisösäädökset eroavat toisistaan. Esimerkiksi palveludirektiivin soveltamisalan ulkopuolella ovat yleishyödylliset palvelut, kun se sen sijaan tulee sovellettavaksi yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin. Myös sosiaalipalvelut voivat olla sekä taloudellisia että ei-taloudellisia palveluja.

Taloudellisen ja ei-taloudellisen palvelun erottamiseen ei komission mukaan voida antaa yksiselitteisiä ohjeita ja siksi palvelun luonnetta on tarkasteltava tapaus tapaukselta. Komission asiakirja jättääkin edelleen käsitteelle paljon tulkinnanvaraa. Myös EY:n oikeuskäytäntö on palveluiden osalta käytännössä osoittautunut vaikeasti tulkittavaksi.

Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin hyvänä tiedonannon lähtökohtaa, jonka mukaan yleishyödyllisten palvelujen organisointi ja rahoitus kuuluvat kansallisen määräysvallan piiriin. On myös myönteistä, että tiedonanto tunnustaa sosiaalipalveluiden olevan eurooppalaisen yhteiskunnan ja talouden tukipylväitä, että ne edistävät useita yhteisölle keskeisiä tavoitteita ja arvoja ja että niillä taataan ihmisten perusoikeuksien toteutumista.

Valiokunta korostaa, että viranomaistehtävistä samoin kuin asiakkaan oikeusturvasta on säädettävä kansallisessa laissa. Kilpailun rinnalla on tärkeää kyetä takaamaan asiakkaan sosiaalisten, kulttuuristen ja kielellisten perusoikeuksien toteutuminen. Tiedonannossa mainittu sosiaalipalveluiden laadun parantaminen on tärkeä yhteinen tavoite, mutta siinä on otettava huomioon järjestelmien ja perinteiden erot. Suomen kannalta on myös olennaista korostaa kansallisena erityispiirteenä itsehallinnollisten kuntien vastuuta palveluista ja kolmannen sektorin toimijoiden merkittävää roolia yleishyödyllisten palvelujen tuottajina.

Valiokunta pitää sosiaalipalveluiden osalta tärkeänä painottaa, että palveluiden yhteiskunnallisten tehtävien toteutuminen tulee varmistaa silloinkin, kun kilpailuttaminen tai markkinat toimivat puutteellisesti. Tästä syystä on tarpeen korostaa, että kilpailu- ja sisämarkkinakysymysten yhteydessä on kunnioitettava julkisen sektorin hyvinvointitehtäviä, joihin Suomessa kuuluu muun muassa tasa-arvoa ja universaalisuutta korostavia selkeitä velvoitteita. Myös kilpailutetuilla markkinoilla tulee taata palveluiden laatu ja tasapuolisuus, minkä vuoksi sääntelyn tulee mahdollistaa joustavuus niin, että paikallisille päätöksentekijöille jää reagointimahdollisuus silloin, kun sosiaalipalvelumarkkinoilla ilmenee epäkohtia.

Valtioneuvosto katsoo, että tässä vaiheessa ei ole tarpeellista luoda uutta yleishyödyllisiä sosiaalipalveluja koskevaa EU-tason lainsäädäntöä tai sääntelyä. Sen sijaan Suomi pitää tärkeänä jatkaa yleishyödyllisistä sosiaalipalveluista käytävää vuoropuhelua EU:ssa. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan. Uutta sääntelyä ei tässä vaiheessa ole tarpeellista luoda, koska yhteisen lainsäädännön vaikutuksia erilaisiin järjestelmiin ei ole kyetty vielä selvittämään. Myöskään siitä, mikä olisi sääntelyn sisältö, ei ole selvyyttä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi palveludirektiivistä antamassaan lausunnossa (StVL 12/2006 vp), että Suomessa tarvitaan pikaisesti yleishyödyllisten palveluiden ja yleiseen taloudelliseen etuun liittyvien palveluiden kansallinen määrittely ja niihin liittyvä kansallinen strategia. Palveludirektiivin kansallisen implementoinnin yhteydessä on tarpeen saada selvyys siitä, mitkä sosiaalipalvelut kuuluvat palveludirektiivin soveltamisalaan. Tästä syystä valiokunta kiirehtii valtioneuvostossa tehtävää selvitystyötä.