Tupakointi on kehittyneissä maissa yksi suurimpia ja kehitysmaissa nopeasti kasvava kansanterveydellinen riskitekijä. Maailman taloudellinen yhdentyminen on luonut suotuisat edellytykset tupakan markkinoinnille kaikkialla. Kansalliset terveyspoliittiset toimet eivät ole riittäviä tupakan haittojen torjumiseksi.

Neuvotteluprosessi alkoi vuonna 1999 Maailman terveysjärjestön (WHO) 52. yleiskokouksen antamalla päätöslauselmalla tupakoinnin torjuntaa koskevan puitesopimuksen, jäljempänä sopimus, laatimisesta (Framework Conven-tion on Tobacco Control, FCTC). Neuvottelut käynnistyivät lokakuussa 2000 Genevessä kansainvälisen neuvotteluelimen International Negotiating Body (INB) ensimmäisessä kokouksessa. Neuvotteluissa olivat mukana lähes kaikki Maailman terveysjärjestön jäsenmaat sekä Euroopan yhteisöjen komissio. Suomi on toiminut koko prosessin ajan aktiivisesti vahvan tupakoinnin torjuntaa koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi.

Sopimus hyväksyttiin yksimielisesti 21 päivänä toukokuuta 2003 WHO:n yleiskokouksessa Genevessä. Yleiskokouksessa pidetyssä Euroopan yhteisön puheenvuorossa todettiin, että Euroopan yhteisö pyrkii aloittamaan sopimuksen ratifioinnin valmistelut mahdollisimman nopeasti. Sopimus on ollut avoinna allekirjoituksia varten Genevessä 16.—22.6.2003 ja New Yorkissa 30.6.2003—29.6.2004. Allekirjoitusten jälkeen alkaa ratifiointiprosessi. Sopimus astuu voimaan 90. päivänä sen jälkeen, kun 40 maata on sen ratifioinut. Sopimuksen on tähän mennessä allekirjoittanut 118 maata, toistaiseksi vain 16 on ratifioinut sen.

Tupakan terveyshaittojen torjunta perustuu valtioiden kansalliseen lainsäädäntöön. Euroopan yhteisöllä on kuitenkin tähän tähtäävää yhteisölainsäädäntöä. Sopimus on monenkeskinen kansanterveyteen keskittyvä sopimus. Se vahvistaa maailmanlaajuista yhteistyötä tupakoinnin vähentämiseksi. Sopimus on laaja-alainen, ja se sisältää artikloja, jotka koskevat muun muassa tupakkatuotteiden mainontaa, myyntiä, pakkausmerkintöjä, laitonta kauppaa, ympäristön tupakansavulle altistumista ja verotusta. Eniten sopimuksesta hyötyvät maat, joilla on vähän tai ei lainkaan omaa kansallista tupakkalainsäädäntöä.

Sopimuksen asettamat velvoitteet ovat osittain suositusluontoisia ja osittain vähimmäisehtoja, joita sopimuksen ratifioineiden maiden tulee noudattaa. Sopimustekstissä valtioita rohkaistaan toteuttamaan pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Jokaista maata koskeva yleisvelvoite on määräajoin päivittää ja arvioida kokonaisvaltaisia, kansallisia tupakoinnin vähentämisstrategioita, suunnitelmia ja ohjelmia.

Suomen voimassa oleva oikeus täyttää sopimuksessa sopimusvaltioille asetetut vaatimukset. Tämän takia esityksessä ei ehdoteta muutoksia Suomen voimassa olevaan lainsäädäntöön. Ahvenanmaan maakunnassa sovelletaan maakunnan omaa tupakkalakia (tobakslag för landskapet Åland ÅFS 64/1997).

Sopimuksen tavoitteena on vähentää tupakointia pysyvästi ja suojella ihmisiä tupakansavulle altistumiselta. Sopimus tähtää kansanterveyden edistämiseen maailmanlaajuisesti, ja siinä käsitellään monenlaisia tupakoinnin torjuntaan liittyviä kysymyksiä. Sopimus on luonteeltaan kehyssopimus, jonka pohjalta voidaan hyväksyä lisäpöytäkirjoja tulevaisuudessa.

Esityksen tavoitteena on hankkia eduskunnan hyväksyminen sopimukselle. Esitys sisältää myös ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.