TALOUSARVIOALOITE 1036/2008 vp

TAA 1036/2008 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen turkistarhojen suojaus- ja turvajärjestelyihin

Eduskunnalle

Turkistarhat ovat viime vuosina joutuneet eläinsuojelijoiksi itseään nimittävien terroristien hyökkäysten kohteiksi. EVR eli "Eläinten vapautusrintama" on järjestänyt mielenosoitusten ohella yöllisiä iskuja turkistarhoihin. Näissä iskuissa on poltettu rakennuksia, päästetty suuria määriä turkiseläimiä vapaiksi, värjätty niiden turkkeja ja sekoitettu tärkeitä eläinten kantakortteja. Vahingot ovat nousseet mittaviksi, ja karkuun päästetyt eläimet ovat tehneet luonnossa suurta vahinkoa luonnonvaraisille eläimille, kuten linnuille ja piennisäkkäille. Kuitenkin pääosa karkuun päästetyistä metsästystaidottomista eläimistä kuolee nälkään.

Elinkeinon harjoittamisen vapaus on perusoikeutena turvattu hallitusmuodossa. Tämän vapauden ja oikeuden turvaaminen on yhteiskunnan ja sen toimielinten tehtävä. Poliisi on kuitenkin toistaiseksi ollut varsin tehoton ja kyvytön selvittämään, saati estämään, edellä todettuja terroritekoja lisääntyneistä valtuuksistaan huolimatta. Tarhaajilla ei ole ollut eikä ole edelleenkään muuta mahdollisuutta kuin yrittää omilla vartiointi- ja turvatoimillaan ehkäistä ja ajoissa havaita iskut.

Valitettavasti lähes poikkeuksetta perheyrityspohjalla toimivilla tarhoilla eivät samat ihmiset jaksa kuukausimäärin valvoa öitä ja tehdä päivisin normaaleja töitään. Tämän takia tulisi yhteiskunnan tulla tarhaajia vastaan avustuksin, joilla tarhoille voitaisiin hankkia ja rakentaa sellaiset automaattiset hälytyslaitteistot, että luvattomat öiset liikkujat havaittaisiin ja hälytys tapahtuisi ilman fyysistä valvontaa. Tarhaajille tämä investointi on kuitenkin useimmiten liian kallis siksi, että tarhoilta edellytetään monia muutoksia, kuten salaojitusta, muuttoa pois pohjavesialueilta ja uutena tulossa olevaa häkkien koon suurentamista. Yhteiskunnalle nämä avustukset eivät olisi kovin merkittävä satsaus, mutta turkistarhauksen häiriöttömän jatkumisen tuomat työpaikat sekä vero- ja vientitulot ovat sen sijaan monissa kunnissa lähes elinehto.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon luvun  30.10 uudelle momentille 5 000 000 euroa turkistarhoille riittävien valvonta- ja turvajärjestelmien rakentamiseen terrori-iskujen ehkäisemiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Timo Soini /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps