TALOUSARVIOALOITE 112/2008
vp
TAA 112/2008
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen pienyrityksille
biopolttonesteiden kehittämiseen ja markkinointiin
Eduskunnalle
Lähivuosina saavutetaan öljyn ja
kaasun tuotannon huippu. Vuoteen 2050 mennessä tuotannon määrä on
tippunut jo kolmannekseen nykyisestä. Tuotantomäärien
hiipuessa mineraaliöljypohjaisten polttonesteiden hinnat
tulevat nousemaan entisestään ja korvaavia energiaratkaisuja
tullaan tarvitsemaan melkoisen nopeallakin aikataululla. Suomen
kaltaisessa pitkien välimatkojen maassa polttoaineen hinnalla
ja saatavuudella on ratkaiseva merkitys sekä yritystoiminnan
kannattavuuteen että kotitalouksien ostovoimaan. Myös ympäristöseikat,
erityisesti kiistaton ilmaston lämpeneminen edellyttävät
selkeästi enemmän panostusta uusiutuvista raaka-aineista
tuotettuihin biopolttonesteisiin. Energian ja polttoaineen tuotannossa
tulee kohottaa omavaraisuutta, hyödyntää kotimaisia
raaka-aineita ja vähentää riippuvuutta
tuontienergiasta. Kohonneiden polttoaineiden hintojen vuoksi valtion
kassaan on kertynyt ja kertyy verotuloja entistä enemmän.
Suomella on hyvät raaka-aine-, tekniset ym. mahdollisuudet
biodieselin, biokaasun ja viljapohjaisen etanolin tuotantoon. Monista
Suomessa viljeltävistä kasveista sekä puupohjaisista
raaka-aineista voidaan helposti tuottaa bensan ja dieselin korvaavia
polttoaineita. Biopolttonesteet tarjoavat hyviä yrittämisen
mahdollisuuksia pienille yrityksille. Nykyisillä edellytyksillä ei saavuteta
biopolttoaineiden tuotannosta tulevaa hyötyä.
On kohdennettava rahaa tutkimustyölle, jotta biopolttoaineiden
käytön esteet voidaan voittaa - kylmäkäynnistys,
soveltuvuus vanhemmillekin autoille jne. On suunnattava investointitukea
tuottajille ja tuettava biopolttoaineiden tuloa laajemmille markkinoille.
Bioenergian tuotantoa on edistettävä koko maassa.
Tällä tavoin rakennetaan hajautettua energiantuotantoa.
Samalla luodaan mahdollisuudet uudelle yrittäjyydelle ja
uusille työpaikoille, ja tuotteiden jalostusasteen nostaminen maatiloilla
tulee myös mahdolliseksi. Uusien yritysten syntyminen monopoliyritysten
hallitsemalle energia-alalle on enemmän kuin tervetullutta.
Energiamarkkinoita on avattava siten, että pienet yritykset
pääsevät aloittamaan toimintansa ja kasvamaan.
Polttoaineverotuksesta kertyneitä varoja tulisi suunnata
uusien polttoaineiden tutkimukseen tuotekehitykseen sekä tukea niiden
pääsyä markkinoille. On myös
pidettävä huoli siitä, ettei energiantuotannon
tukeminen kohdistu vain suuryrityksille. Pienillä yrityksillä ei
ole suurempien yritysten voimavaroja tuotteiden ja tuotantotekniikoiden
kehittämiseen, joten ne tarvitsevat enemmän tukea
toimintojensa käynnistämiseen. Suomen kaltaisilla
pienillä markkinoilla tarvitaan muutamien suurien toimijoiden
lisäksi myös pieniä biopolttonesteiden tuottajia.
Näin voidaan edistää sekä energia-
että aluepoliittisia tavoitteita.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2009
talousarvioon momentin 32.60.40 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää pienyritysten biopolttonesteiden
tuotekehitykseen ja markkinointiin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008