TALOUSARVIOALOITE 120/2011 vp

TAA 120/2011 vp - Anne Kalmari /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Keski-Suomen laajakaistaverkon rakentamisen loppuun saattamiseen

Eduskunnalle

Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (laki 1186/2009) ohjaa valtion tukirahoitusta tietoliikenneverkkojen rakentamiseen. Laajakaista kaikille 2015-hankkeen toteuttamiseen on varattu 66 milj. euroa. Hallitus jakoi 15.4.2010 päätöksellään summasta 3 miljoonaa euroa Viestintäviraston hallinto- ja yleiskustannuksiin ja 63 miljoonaa euroa maakunnille verkkohankkeiden tukeen. Keski-Suomen hankkeisiin osoitettiin valtion tukirahoitusta 6 804 000 euroa. Tuen kohteena on nopeiden laajakaistapalveluiden tarjontaan soveltuvan viestintäverkon suunnitteleminen ja rakentaminen hankealueelle loppukäyttäjille saakka sekä edistyksellisten viestintäpalveluiden tarjonta viestintäverkkoon liittyville loppukäyttäjille.

Keski-Suomen liitto julisti 28.6.2010 haettavaksi lain 1186/2009 mukaisesti laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille ensimmäisten 13 kunnan osalta. Seitsemän kunnan osalta julkisen tuen hakumenettely käynnistetään vielä 2011 aikana. Kahden kunnan osalta julkisen tuen hakumenettely jää vuosille 2012—2014.

Saatujen operaattorin tukiesitysten mukainen laajakaistaverkon investointikustannus on mainittujen 13 kunnan osalta yhteensä 31,2 miljoonaa euroa. Valtion tuen osuus siihen on 8,1 miljoonaa euroa. Saadut hakemukset vahvistivat jo aiemmin esitetyn epäilyn valtion tukirahojen riittämättömyydestä. Valtioneuvoston Keski-Suomelle osoittama kokonaistukiraha 6,8 miljoonaa euroa ei riitä edes näiden ensimmäisessä kilpailutuksessa mukana olleiden hankkeiden tukilain mukaiseen valtiontukeen. Ilman lisärahoituspäätöstä osa nyt kilpailutetuista hankkeista ja kaikki seuraaville vuosille ohjelmoidut laajakaistaverkkohankkeet ovat jäämässä ilman valtion tukea.

Tukihakemusten ja Keski-Suomen liiton tekemän maakunnallisen hankeohjelman perusteella valtion lisärahoitustarve vuonna 2010 kilpailutetuille hankkeille on 1,2 miljoonaa euroa ja vuosille 2011—2014 ohjelmoiduille hankkeille 7,9 miljoonaa euroa. Yhteensä valtion lisärahoitustarve Keski-Suomessa on 9,1 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.40.50 lisäyksenä 9 100 000 euroa Keski-Suomen laajakaistahankkeiden rakentamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Anne Kalmari /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps