TALOUSARVIOALOITE 123/2011 vp

TAA 123/2011 vp - Johanna Karimäki /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Akatemian tutkimushankevaltuuksiin

Eduskunnalle

Suomen Akatemian tutkimushankevaltuutta ehdotetaan leikattavaksi noin 12 %. Taloudellisesti haastavina ja vaikeina aikoina pitäisi päinvastoin panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Perustutkimus on hyvin tärkeä osa tutkimusketjua, josta voi seurata paljon kaivattua uutta kasvua ja innovaatioita. Järkevästi tutkimukseen sijoitetut eurot palautuvat korkoineen kansantalouteen. Iso leikkaus Suomen Akatemian tutkimushankevaltuuksista vähentäisi aloittavien tutkimusprojektien määrää, vaikka tutkimukseen, varsinkin perustutkimukseen suunnatut määrärahat ovat jo tällä hetkellä niukat. Tämä on johtanut kovaan kilpailuun tutkimusprojektirahoista ja liian iso osa tutkijoiden työajasta kuluu hankemäärärahojen hakuun ja siihen liittyvään byrokratiaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.40.01 lisäyksenä 15 000 000 euroa Suomen Akatemian tutkimushankevaltuuksien lisäämiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Johanna Karimäki /vihr