TALOUSARVIOALOITE 145/2004 vp

TAA 145/2004 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen omatoimisuusavustukseen työttömien yhdistysten toimintaan

Eduskunnalle

Lähitulevaisuudessa työvoimastamme niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla on jäämässä eläkkeelle valtava määrä työntekijöitä. Suuri haaste tulee olemaan, miten nyt työttöminä olevat henkilöt voisivat työllistyä eläköityvien henkilöiden tilalle. Myös uusien työpaikkojen täyttäminen nyt työttöminä olevista on vaikeaa, mikäli työttöminä olevat ihmiset syrjäytyvät työelämästä ja muustakin yhteiskunnallisesta toiminnasta. Näin voi tapahtua, jos työttömyysaikana ihmisellä ei ole sopivaa sosiaalista ympäristöä, jossa hän voisi osallistua toimintoihin ja vaikuttaa sekä omiin että yhteisiin asioihin.

Työttömien yhdistykset ovat yksi tärkeä sosiaalinen yhteisö työttömille. Sen lisäksi, että työttömien yhdistykset antavat vertaistukea työttömille, monet niistä myös työllistävät paljon pitkään työttöminä olleita ihmisiä. Yhdistykset auttoivat vuoden 2003 aikana yli 4 000:ta työtöntä heidän elämänhallinnassaan. Yhdistykset käyttivät laajasti erilaisia toimenpidemahdollisuuksia, esimerkiksi yli 2 300 henkilöä oli palkattuna yhdistelmätuella, lähes 400 henkilöä oli työharjoittelussa työmarkkinatuella, työelämävalmennuksessa oli 338 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa 148 henkilöä.

Samalla tavalla yhdistysten järjestämä ruokailu on yksi tärkeä osa niin fyysistä kuin psyykkistäkin ehkäisevää terveydenhoitoa. Monissa yhdistyksissä on myös terveydenhoitajan palveluja, joista on erittäin hyviä kokemuksia.

Työttömien yhdistysten toiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että rahoitus toiminnanjohtajan palkkaamiseen on kunnossa. Myös laajat aktiivisen työvoimapolitiikan toimet edellyttävät toiminnanjohtajaa, sillä työllistäminen ei ole järkevää, jos työllistettävillä ei ole yhtään pysyvää esimiestä ja työnohjaajaa. Nyt tilanne vaihtelee eri TE-keskusten alueilla. Omatoimisuusavustusta on käytetty toiminnanjohtajien palkkaukseen, mutta kaikkein aktiivisimpiinkaan yhdistyksiin sitä ei syystä tai toisesta ole riittänyt. Tämän aloitteen tarkoitus on taata omatoimisuusavustukseen rahoitus niin, että jokaiseen toimivaan yhdistykseen voidaan palkata toiminnanjohtaja ja isoimpiin yhdistyksiin, jotka työllistävät työntekijöitä, voidaan palkata myös henkilö, joka hoitaa työnantajavelvoitteista johtuvat paperityöt. Työttömien yhdistyksiä on yhteensä 185.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  34.06.51 lisäyksenä 3 000 000 euroa omatoimisuusavustukseen työttömien yhdistysten toiminnan turvaamiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Anne Huotari /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Ilkka Taipale /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Arto Seppälä /sd