TALOUSARVIOALOITE 164/2008 vp

TAA 164/2008 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Keiteleen kanavasiltojen alikulkukorkeuden nostamiseen

Eduskunnalle

Keiteleen kanavan nykyinen siltojen alikulkukorkeus (3,5 m) rajoittaa matkustaja-alusliikenteen ja aluskuljetusten kehittämismahdollisuuksia kanavan vaikutusalueella. Keiteleen kanavan siltojen alikulkukorkeuden lisääminen vastaamaan Keiteleen ja Rautalammin reitin siltojen alikulkukorkeutta 5,5—8 m on ollut esillä kanavan valmistumisesta lähtien. Meri- ja sisävesiväylien kehittämisohjelman laadinnan yhteydessä Jyväskylän Energia Oy on esittänyt Keiteleen kanavan siltojen alikulkukorkeuden nostamisen huomioimista ohjelman laadinnan yhteydessä, jotta energiahakkeen ja -turpeen aluskuljetusmahdollisuudet alueella voitaisiin turvata. Päijänteelle alustavasti suunnitellun biomassan kuljetusalusjärjestelmän edellyttämä siltojen alikulkukorkeus on 8 m.

Alikulkukorkeuden nosto 8 m:iin edellyttää Vuonteensalmen väylä- ja siltajärjestelyiden toteuttamista sekä Paatelanlahden ja Kuusaankosken rautatiesiltojen sekä Vaajakosken tiesillan uusimista. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 500 000 euroa Keiteleen kanavasiltojen alikulkukorkeuden nostamisen suunnitteluun.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kangas /vas
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Tuula Peltonen /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Anne Kalmari /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Henna Virkkunen /kok