TALOUSARVIOALOITE 171/2004 vp

TAA 171/2004 vp - Mikko Immonen /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 8 kunnostamiseen välillä Raisio—Mynämäki

Eduskunnalle

Valtatie 8 (Turku—Rauma—Pori—Oulu) on eteläosaltaan yksi Suomen vilkkaimmin liikennöidyistä kaksikaistaisista moottoriajoneuvoteistä. Sitä risteävät lukuisat, jopa kantatietasoiset tiet. Välillä Masku—Mynämäki vuorokausiliikenteen keskimäärä vaihtelee 6 000 ja 10 000 ajoneuvon välillä.

Maskusta, Nousiaisista ja Mynämäeltä on vilkas pendelöintiliikenne Turun keskustan suuntaan. Valtatie 8 on suhteessa tien käyttöasteeseen liian kapea, ja lukuisista risteyksistä, joissa ei ole eritasoliittymää, aiheutuu vuosittain lukuisia vaaratilanteita ja liikenneonnettomuuksia. Vilkastuvan työmatkaliikenteen turvallisuus on tärkeä peruste valtatien 8 Raisio—Mynämäki tieosuuden muuttamiseen nelikaistaiseksi.

Länsirannikon kumipyörillä kulkeva rahtiliikenne on määrältään kasvanut, ja kuljetusyksiköiden koot ovat myös kasvaneet. Tälläkin perusteella mainitun tieosuuden laajennus on varsin perusteltu. Tien korjaus välillä Raisio—Mynämäki maksaisi noin 34 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 34 000 000 euroa valtatien 8 kunnostamiseen välillä Raisio—Mynämäki.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Mikko Immonen /vas