TALOUSARVIOALOITE 175/2011
vp
TAA 175/2011
vp - Johannes Koskinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maakunnan
kehittämisrahan korottamiseen
Eduskunnalle
Vuoden 2012 talousarvioesityksen mukaan sitomatonta
maakunnan kehittämisrahaa aiotaan leikata tuntuvasti. Jos
näin käy, alueellinen kehittämistoiminta
uhkaa halvaantua.
Vapaa maakunnan kehittämisraha (MKR) on, pienuudestaan
huolimatta, tehokas ja joillakin alueilla samalla ainoa maakuntien
kehittämisväline. MKR ei ole elinkeinollista tukea,
vaan rahoitusta, jolla kyetään saamaan aikaan
alueiden kehityspotentiaalissa ja kilpailukyvyssä juuri
niitä muutoksia, joita hallitusohjelmassa tavoitellaan.
MKR on ollut tehokas kehittämisen liikkeelle paneva väline,
ja MKR:lla on saatu tuotettua erittäin merkittävää vipuvaikutusta.
Pienellä siemenrahoituksella MKR:lla on saatu liikkeelle mittaluokaltaan
huomattavia asioita, joita kunnat ja muut alueen toimijat ovat olleet
yhdessä mukana rahoittamassa.
MKR on maakuntaohjelman edellytyksiä luovan toteuttamisen
ja alueiden omaehtoisen kehittämisen väline. Rakennerahastovarojen
käyttömahdollisuuksiin verrattuna MKR on joustava
ja ketterä. Sillä on voitu nopeasti ja EU-hankerahoitusta
vapaammin reagoida alueilla esiin tulleisiin tarpeisiin ja lähteä tukemaan
esiin nousseita potentiaalia omaavia kehitysideoita. Itä-Suomessa
EU-tukien kehykset laskevat voimakkaasti ja MKR-välineen
suhteellinen merkitys kasvaa. Etelä-Suomessa MKR:lla on
erityisrooli haasteellisten alueiden ulkopuolella.
MKR:aa on pystytty käyttämään
kannustavasti maakuntaohjelman mukaisiin toimiin kuten innovaatiojärjestelmän
vahvistamiseen, uusien avausten pilotointiin ja tuoreiden aihepiirien
esiselvityshankkeisiin ennen suurempiin hankekokonaisuuksiin ryhtymistä.
Painopiste on ollut osaamisen ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä.
Yksi vuoden 2010 alussa toteutetun aluehallintouudistuksen keskeisistä tavoitteista
oli lisätä kuntapohjaisten maakuntien liittojen
roolia alueiden kehittämisessä. Sitomattomalla MKR:lla
toteutetut hankkeet edistävät aidosti kunkin maakunnan
omista lähtökohdista nousevia kehittämisideoita
ja -tarpeita. Osassa maakuntia vaiheistetuilla MKR-päätöksillä on
jo varauduttu rahoittamaan merkittäviä useampivuotisia
hankkeita, myös vuodelle 2012.
MKR:n säilyminen merkittävänä kehittämisvälineenä on
oleellista. Sen poistaminen tai supistaminen repisi maakuntien kehittämisrahoitukseen
korvaamattoman ja eurosummaansa nähden moninkertaisesti
suuremman vaikutusaukon. Vuosittainen maakunnan kehittämisrahan määrä on
ollut viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana ilman osaamiskeskusohjelman
saamaa erillistä rahoitusta yli 20 milj. euroa, enimmillään
yli 25 milj. euroa. MKR:n määrän vähentäminen
tästä tasosta vain reiluun 5 milj. euroon on liian
kova isku alueelliselle kehittämistoiminnalle maakunnissa.
Tämä aloite on tehty yhteistyössä kaikkien maakuntien
liittojen ja vaalipiirien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 32.50.43 lisäyksenä 18 000 000
euroa maakunnan kehittämisrahaan.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Johannes Koskinen /sd
- Markku Rossi /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Antti Rantakangas /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Pirkko Mattila /ps
- Ismo Soukola /ps
- Esko Kiviranta /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Hanna Tainio /sd
- Matti Saarinen /sd
- Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Jouko Skinnari /sd
- Anne Holmlund /kok
- Timo V. Korhonen /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Riitta Myller /sd
- Markus Lohi /kesk
- Raimo Piirainen /sd
- Tuomo Puumala /kesk
- James Hirvisaari /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Mika Kari /sd
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Kalle Jokinen /kok
- Katja Taimela /sd
- Ilkka Kanerva /kok
- Eeva Maria Maijala /kesk