TALOUSARVIOALOITE 191/2011 vp

TAA 191/2011 vp - Merja Kuusisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kantatien 45 liikenneympyrän parantamiseen Koskenmäentien ja Nahkelantien risteysalueelle Tuusulaan

Eduskunnalle

Tuusulan voimakkaan väestönkasvun seurauksena alueen maankäytön kehittämisedellytyksiä on tuettava ja liikenneverkkoa parannettava ruuhkien vähentämiseksi. Liikenneverkon kehittäminen parantaisi liikenteen sujuvuutta ja takaisi alueen vetovoimaisuuden niin yritysten kuin yksityistenkin henkilöiden näkökulmasta.

Tuusulan vuosittainen väestönkasvu on 2 prosenttia ja väestön ennustetaan kasvavan voimakkaasti myös tulevina vuosina. Liikenteen ruuhkautuminen on Tuusulassa nopeasti paheneva ongelma, joka vaikuttaa myös alueella asuvien ihmisten elämään. Työmatkaliikenteeseen kuluu kohtuuttomasti aikaa ja ruuhkat vaikuttavat alueen vetovoimaisuuteen. Myös ympäristö kärsii ruuhkissa syntyvistä pakokaasupäästöistä.

Tuusulassa pidettiin vuonna 2000 asuntomessut ja niiden seurauksena kantatietä 45 parannettiin rakentamalla yksikaistainen liikenneympyrä Koskenmäentien ja Nahkelantien risteykseen. Hankkeen yhteydessä Tuusulan kunnalle luvattiin, että liikenneympyrästä rakennetaan muutaman vuoden kuluttua kaksikaistainen. Muutokset parantaisivat ruuhkaisen risteysalueen liikenteen sujuvuutta.

Tieosuudella on suoritettu useita liikennelaskelmia, ja viimeinen laskenta suoritettiin toukokuussa 2007. Laskennat osoittavat liikennemäärien kasvaneen rajusti vuodesta 2000. Lisääntyneestä liikennepaineesta huolimatta Uudenmaan tiepiirillä ei ole ollut riittäviä määrärahoja hankkeen toteuttamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 3 000 000 euroa kantatien 45 liikenneympyrän parantamiseen Koskenmäentien ja Nahkelantien risteysalueella Tuusulassa.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Merja Kuusisto /sd
  • Eero Lehti /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Antti Kaikkonen /kesk