TALOUSARVIOALOITE 219/2008
vp
TAA 219/2008
vp - Sampsa Kataja /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Porin
tulvavahinkojen korvaamiseen
Eduskunnalle
Porissa koettiin harvinaisen voimakas kaupunkialueelle
osunut rankkasade ja siitä aiheutunut tulva elokuussa 2007.
Porin keskustan ylitti voimakas sadealue, joka oli suhteellisen
kapea (noin 3 km) ja selvärajainen. Sademäärä oli
paikoin 100—125 mm ja vettä kertyi nopeasti kaduille kymmeniä senttejä,
alikulut täyttyivät ja kellareihin tulvi vettä.
Yli tuhat kiinteistöä kärsi vesivahinkoja.
Rakennusten kellareihin tunkeutui viemäröinnin kautta
jäte- ja hulevesiä. Pintavesiä pääsi
rakennuksiin myös suoraan oviaukoista ja ajoluiskista.
Rakennukset, niiden irtaimistot ja kulkuneuvot kärsivät
vesivahinkoja. Pelastuslaitos sai noin 300 pumppauspyyntöä,
kaikkia ei edes saatu kirjattua soittojen ruuhkautumisen vuoksi.
Porin kaupungilla ei ole ollut velvollisuutta eikä mahdollisuutta
mitoittaa viemäröinti-järjestelmäänsä siten,
että sadevesitulva olisi voitu välttää.
Teknisen varautumisen mahdottomuutta kuvaa se, että koetun
suuruinen vuorokausisademäärä sattuu
Porin seudulla keskimäärin vain kerran 100—300
vuodessa.
Arvio kaupunkitulvan aiheuttamista vahingoista on noin 13 miljoonaa
euroa, josta määrästä vakuutusyhtiöt
ovat korvanneet vahinkoa kärsineille noin 7,7 miljoonaa
euroa. Loput vahingoista — 5,3 miljoonaa euroa — on
jäämässä porilaisten ja Porin
kaupungin vastattavaksi.
Lisäksi tulvasta on todennäköisesti
aiheutunut piileviä vahinkoja, jotka eivät vielä ole
tiedossa. Siten vahingon kokonaismäärä nousee
edelleen ja arvio lopullisesta vahingon määrästä on
15—20 miljoonaa euroa. Porin sadevesitulva on edellä esitetyn
perusteella taloudellisilta vahingoiltaan yksi suurimpia, ehkä suurin
yhden kunnan alueelle osunut luonnonkatastrofi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 30.50.48 lisäyksenä 5 300 000
euroa Porin tulvasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Sampsa Kataja /kok
- Reijo Kallio /sd
- Krista Kiuru /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Veijo Puhjo /vas
- Oiva Kaltiokumpu /kesk
- Juha Korkeaoja /kesk