TALOUSARVIOALOITE 255/2004
vp
TAA 255/2004
vp - Marjukka Karttunen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Turun
meriklusteria koskevan neuvottelukunnan asettamiseen
Eduskunnalle
Varsinais-Suomella on vahva merenkulkuun liittyvä perintö.
Merenkulkuala muodostaa voimak-kaan klusterin, jonka selkäranka
on maan merkittävin telakkateollisuus laivanrakennuksineen, korjaustelakat
ja laivansuunnitteluyritykset yhteistyö- ja alihankintaverkostoineen.
Turku on maan lounaisten satamien keskus. Turussa on Tielaitoksen
lauttavarustamo, Merenkulkulaitoksen yhteysalukset ja valtaosa sen
asiakkaista ja palvelutuotannosta. Turun ja Naantalin satamien lauttaliikenne
on sekä tavarakuljetusten että matkustajaliikenteen
osalta merkittävä.
Maakunnan merellisyyteen kuuluu laaja saaristo lautta- ja lossiyhteyksineen.
Turun kaupunki on esittänyt jäänmurtajien
sijoittamista Turkuun. Maakunnassa sijaitsee mereen liittyviä museoita,
esimerkiksi Turun Forum Marinum sekä arvokasta alan osaamista
ja tutkimusta (Turun yliopisto, Merenkulun koulutus- ja tutkimuskeskus,
Saaristomeren tutkimuslaitos Seili).
Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on esittänyt,
että merenkulkuun liittyvää hallintoa siirretään
alueellistamiseen liittyen Lounais-Suomeen keskuspaikkana Turku.
Merivoimien läsnäolo Turussa on vahvistumassa.
Turun kaupunki on esittänyt yhteisen neuvottelukunnan
perustamista meriklusterin osalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.30.21 lisäyksenä 100 000
euroa Turun kaupungin ja merellisten viranomaisten yhteisen meriklusteria
koskevan neuvottelukunnan perustamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Marjukka Karttunen /kok
- Annika Lapintie /vas
- Heli Paasio /sd
- Pertti Hemmilä /kok
- Maija Perho /kok
- Virpa Puisto /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Mikko Immonen /vas
- Martin Saarikangas /kok
- Ilkka Kanerva /kok
- Jouko Laxell /kok
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Janina Andersson /vihr
- Sari Essayah /kd
- Esko Kiviranta /kesk