TALOUSARVIOALOITE 29/2004
vp
TAA 29/2004
vp - Ulla Anttila /vihr
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen monikulttuurisuusasioihin
keskittyvän koulutusyksikön perustamiseen Vantaalle
Eduskunnalle
Suomesta on vähitellen kehittymässä muiden
Euroopan maiden tapaan asukaspohjaltaan heterogeeninen maa. Yhä useammassa
kunnassa ja kaupungissa ulkomaalaistaustaisen väestön
osuus on kasvussa. Maahanmuuttajien kirjo on myös yhä laajempi.
Kieliryhmiä ja kulttuureita on monia, kuten myös
syitä, miksi Suomeen muutetaan. Tänne tullaan
mm. pakolaisina, perhesyistä, työn perässä tai
sukulaiskansallisuuden perusteella.
Väestöpohjan monimuotoisuus luo haasteita, jotka
oikein hoidettuina kantavat hedelmää mutta laiminlyötyinä tai
huonosti käsiteltyinä johtavat kaikkien kannalta
epätoivottavaan tilanteeseen. Maahanmuuttajien kotoutumista
edistävät palvelut sekä hyvien etnisten
suhteiden ja syrjimättömien käytäntöjen
edistäminen koskevat kunnissa lähes kaikkia toimialoja.
Hyvistä tavoitteista huolimatta on selvää,
että suomalaisten suhtautuminen ulkomaalaistaustaisiin
henkilöihin on edelleen liian usein epäluuloista,
jopa vihamielistä. Tavoitteellinen monikulttuurisuuskasvatus
esimerkiksi erilaisissa valtion ja kunnan tehtävissä toimiville
henkilöille kuten poliiseille, sosiaalityöntekijöille
ja työvoimaviranomaisille antaisi nykyistä paremmat
valmiudet kohdata ja selvitä erilaisista tilanteista rakentavasti
ja tuloksellisesti.
Vantaalle pitäisikin perustaa monikulttuurisuusasioihin
keskittyvä koulutusyksikkö, joka voisi antaa valtakunnallista
koulutusta monikulttuurisuusasioissa. Sopivat yhteistyötahot
yksikön perustamisessa voisivat olla Vantaan kaupunki,
Helsingin yliopisto sekä työministeriö.
Vantaa on ollut Suomessa edelläkävijä monikulttuurisuusasioiden
edistämisessä ja maahanmuuttokysymysten avoimessa
käsittelyssä. Tämän vuoksi monikulttuurisuuskoulutuksen
kehittäminen olisi luontevaa nimenomaan Vantaalla. Monikulttuurisuusohjelman
laatiminen on ollut Vantaalta myös selkeä viesti
halusta saada maahanmuuttajat mukaan vaikuttamaan päätöksenteossa.
Monikulttuurisuuskoulutuksen kehittäminen on keskeistä EU:n
tulevaisuuden kannalta. Vaikka EU:n rasisminvastainen keskus on
aloittanut toimintansa, jokaisen EU:n jäsenmaan pitäisi
kehittää myös alueellista koulutusta
monikulttuurisuuteen sekä siihen liittyviin käytännön
kysymyksiin. Suomessa monikulttuurisuuskoulutusta ei ole riittävästi,
ja Suomi voisi kehittää koulutusyhteistyötä myös
muiden maiden kanssa. Monikulttuurisuustietämystä tarvitaan
myös konfliktien estämisessä eri puolilla
maailmaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 29.01.22 lisäyksenä 200 000
euroa Vantaalle perustettavan monikulttuurisuuskoulutukseen keskittyvän
yksikön suunnittelutyöhön.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004