TALOUSARVIOALOITE 293/2011
vp
TAA 293/2011
vp - Aila Paloniemi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen oppilaitosten
perustamiskustannuksiin
Eduskunnalle
Keski-Suomen kuntien esitykset maakunnan oppilaitosten
perustamishankkeiden rahoittamiseksi osoittavat, että opetus-
ja kulttuuriministeriön oppilaitosrakentamiseen varaamat
määrärahat ovat täysin riittämättömät.
Keski-Suomen laskennallinen osuus, Keski-Suomen ja Pirkanmaan yhteisestä,
rahoitusosuudesta on vuosille 2012—2015 yhteensä 8,12
miljoonaa euroa, kun kuntien esitykset oppilaitosten väittämättömiksi kouluinvestoinneiksi
ovat lähes 24 miljoonaa euroa.
Keski-Suomen ja Pirkanmaan oppilaitosrakentamisen perustamishankkeiden
määrärahaa ja kehyksiä on supistettu
roimasti. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että vuosille 2012—2015 voidaan
valmistelulistalle laittaa hankkeita, joiden kustannusarvio on yhteensä noin
6 miljoonaa euroa. Määrärahan leikkaus
on käytännössä vaikea toteuttaa,
sillä nyt vahvistetussa rahoitussuunnitelmassa on noin
40 miljoonan kustannusarviot vuosille 2012—2014 ja nyt
sitä esitetään kuuteen miljoonaan vuosille
2012—2015. Mukaan siis olisi mahtumassa vain kaksi hanketta Pirkanmaan
ja Keski-Suomen maakuntien alueilta: pienempi hanke Keski-Suomesta
ja vähän isompi Pirkanmaalta.
Koululaisten, opettajien ja koulujen muun henkilöstön
työskentelyolosuhteet eivät useissa maakunnan
kouluissa vastaa tulokselliselle koulutyölle asetettuja
vaatimuksia. tilapäisiksi suunnitellut ratkaisut ovat muodostuneet
pysyviksi ja epäsopiviksi järjestelyiksi. Sisäilmaongelmaisten
koulujen investoinnit ja niihin saatava valtionosuus ovat
maakunnalle ja kunnille elintärkeät.
Kouluinvestointien suorittaminen kuntien omilla voimavaroilla on
kohtuuttoman suuri ponnistus.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 29.10.34 lisäyksenä 9 200 000
euroa Keski-Suomen oppilaitosten perustamiskustannuksiin.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Aila Paloniemi /kesk
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Anne Kalmari /kesk